Koneet käyntiin ja pullat uuniin

Tässä kävi näin

2011-02-24T09:39:00.006+02:00

Tässä nyt sittenkin kävi näin, etten kyennyt päivittämään blogia. Kesä ja syksy meni viuhahtamalla ja hyvin tarkkaan samaan tyyliin kuin Project Maman tuoreessa kirjoituksessa eli käytännössä raskaus oli ihan sivuroolissa tai monesti unohduksissa kokonaan. Mahakuviakin muistettiin ottaa peräti kaksi kertaa... :D Mutta raskaus meni kokonaisuutena tosiaan aika vaivattomasti, tosin ennenaikaisia supistuksia oli taas, kuten Saimastakin aikoinaan.

Veikko-poika kuitenkin syntyi 18.1.2011 eli viikolla 39+0. Lupaan kirjoittaa synnytyksestä jossain vaiheessa. Se oli mukava ja tosi nopea homma ja meni pelkästään ilokaasun ja vesialtaan voimalla. Naistenklinikalla kerettiin olla peräti 50 minuuttia ennen pojan syntymää.

Päivitin nyt vihdoin ton yläreunan tickerinkin, eli poika tosiaan syntyi.

Palaan asiaan vielä tämän vuoden puolella! ;)

Alive and kicking!

2010-08-10T22:57:00.003+03:00

rv 16+0

Sellasta vaan, että lauantaina aamuyöstä (rv 15+4), kun jostain syystä heräilin, huomasin, että joku sieltä mahasta koputtelee! Aika hurjaahan se oli, kun en ollut vielä yhtään henkisesti valmistautunut siihen. Nyt oon sitten joka päivä tuntenut pienenpieniä liikkeitä. Tuntemus on edelleen ihan täysin samanlainen kuin Saimaakin oottaessa eli kuin joku painaisi kevyesti sormenpäällä mutta tuolta sisäpuolelta ulospäin. Saimasta tunnistin ekat liikkeet viikolla 16+2, joten aika samoissa mennään.
Mies on jo pariin kertaan koittanut turhaan tunnustella, mutta yritän rauhotella, että viimeksikin joutui oottamaan vielä reilut pari viikkoa. Enhän tunne mitään liikkeitä omiinkaan käsiin, vaikka lepuutan kättä mahan päällä ja sisällä tuntuu potku.

Kyllä tää tästä ilmeisesti kohta alkaa realisoitua itse kullekin, että vauva meille on tulossa (iiik). :)

Itkettää ja naurattaa

2010-07-30T12:42:00.002+03:00

rv 14+3

Tällasta harrastusta en Saiman kanssa kokeillutkaan. Ehkäpä sitten "Veikon" kanssa. :)
Nuo kuvat on jotenkin aivan mielettömän kauniita (tuli siis itku). Toisaalta osa on niin hupasia, että nauroin ääneen. Kyseinen äiti julkaisee blogissaan Mila's Daydreams aina tuoreet kuvat.

Mahan suhteen ei mitään uutta muuta kuin se, että käytiin niskapoimu-ultrassa, jossa kaikki oli erittäin ok ja tyyppi tosi elinvoimainen. Aika helpottava se ultra kyllä oli, koska olin kerinnyt panikoida jo vaikka kuinka paljon. Saimaa oottaessa olin vaan niin innoissani koko ajan, etten juurikaan ees miettinyt, että kaikki ei välttämättä oliskaan hyvin siellä mahan sisäpuolella. Nyt, kun kotona asuu jo yksi aivan täydellinen lapsi, oon kerinnyt jo monta kertaa ajatella, että miten meitä voisi kohdata samanlainen onni vielä toista kertaa. Että nyt menee varmana jotain vikaan. Ja paniikkitunnelmissa oltiin siis ennen np-ultraa. Mutta toistaiseksi siis kaikki hyvin.

Naistenklinikan tietokoneet muuten laskee eräpäivän vähän erikoisesti eli lasketuksi ajaksi tulikin 25.1.2011 eikä 26.11.2011 niinku kalenteri näyttäisi. Kuulemma ruotsalainen softa ja Ruotsissa lasketaan vähän eri tavalla, mutta tällä mennään. Erikoista. Noh, korjasin nyt tota yläbanneria tän uuden LA:n mukaan.

Pääasiassa en ees muista olevani raskaana. Viikko sitten meinasin kävellä Stockan Herkun Alkoon ostamaan sopivaa viiniä juuri ostamalleni vuohenjuustolle, kunnes tajusin, että enpä pääse sitä juomaan. Niin totaalisen oireeton tää raskaus on, ettei sitä kovin helposti muista. Toisaalta eipä ole päivässä kovin monta hetkeä edes aikaa pohtia mitään, kun Saiman kanssa mennään tukkaputkella tilanteesta toiseen.

Laittelen ultrakuvat näkyviin, jahka saan ne skannattua. Jep, edes varhaisultran kuvia en oo vielä skannannut - Saiman kuvathan skannattiin aina heti ultrasta kotiutumisen jälkeen...

Me muuten on päätetty, että Veikkokin pääsee sinne 3D/4D/5D/mikälie ultraan. Ja ihan vaan siksi, että se video mahansisäisestä elämästä on vaan niin siisti, että olis sääli, jos Veikolla ei olis samanlaista pätkää ittestään, kun kerta Saimallakin on. Miten sen vois sille ees selittää? "Kuule kun äitin ja isin mielestä sun oottamisessa ei ollu enää mitään jännää ja oltiin vähän että ihan sama, niin ei viititty sitte käydä kattomassa sua siellä yksityisellä, kun se kerta maksokin. Kun säähän oot vähän sellanen jämä." :) Eli suomme saman videon sitten myös Veikolle.

Tästä tähän. Palailen asiaan.

Pulla uunissa

2010-06-08T10:37:00.004+03:00

rv 6+6

Uutisia pitkän hiljaiselon jälkeen: Kakkosta pukkaa. Eilen nähtiin ultrassa pienen sydämen väpätys, joten nyt ollaan sitten taas "virallisesti" raskaana. Jee! Ja tosiaan yksi on tulossa, vaikka olin taas nähnyt unia, että siellä on vähintään 2 tai 3. Ihan hyvä näin.

Sen verran täytyy näistä alkuvaiheista kertoa, että en oo oksentanut kertaakaan! Saimaa oottaessahan yrjö lensi viikkotolkulla, joten nyt olisin kyllä tositosi onnellinen, jos tää homma menis pelkällä kuvotuksella. Rannekkeet mulla on taas ranteissa, ja puputtelen vähän väliä jotain, jotta kuvotus pysyis poissa.

Kerkesin olla jo marraskuusta toukokuuhun töissä, jolloin Saima oli isänsä kanssa kotona. Nyt kesä- ja heinäkuun oon taas kotiäiti, joten on tosiaankin ihan kiva, ettei okseta. Kotiäitiydestä kun ei saa mitenkään saikkua.

Mutta siis. Tällasta täällä. Päivittelen jotain silloin tällöin, kun kerkiän.

Hyvä Väestöliitto!!

2009-09-08T22:04:00.002+03:00

En voi muuta sanoa kuin että harmi, ettei tätä opusta ollut saatavilla noin vuosi sitten: Pullonpyörittäjän opas. Ensimmäistä kertaa näen imetykseen liittyvää tekstiä, jossa on muutakin sisältöä imetysvaikeuksien jo hulluuden partaalle ajamalle äidille kuin pelkkä "äidinmaito on parasta ruokaa". Imetyksen eduista on tietoa saatavilla vaikka kuinka paljon, mutta se tieto ei millään tavalla helpota silloin, kun imetyksen kanssa on ongelmia. Päinvastoin ahdistus vaan lisääntyy, kun joka paikasta saa lukea, kuinka imetys on hyväksi koko maailmankaikkeudelle, mutta itse ei siihen kykene täysimääräisesti tai ollenkaan. Ei imetyksen eduista kertominen ole imetysohjausta.

Ilmeisesti oma imetyskamppailuni on jättänyt jonkinmoisen arven meikäläiseen, kun herahti kyyneleet silmiin, kun aloin lukea tota opusta. Niin selväjärkiseltä ja syyllistämättömältä se kuulosti. Voi kun olisin saanut tuon lukea aikanani.

Suosittelen lämpimästi kaikille odottajille etukäteistietoiskuksi ja imetysongelmaisille tähän päivään. Ja jopa vielä enemmän suosittelen heille, joille imetys on ollut helppo juttu ja joilla ei ole mitään hajua, minkälaista on, kun "epäonnistuu". Jospa he lukisivat tuon vihkosen ja kenties sen jälkeen valitsisivat sanansa tarkemmin, ennen kuin alkavat jaella tökeröitä ja syyllistäviä "ohjeitaan" muille. (Ja kyllä kyllä, toki täysimetysonnistujissa on myös heitä, jotka osaavat asettua toisen asemaan ja valita sanansa fiksusti.)

PS. Aivan tolkuttoman pitkä bloggausväli! Saima on jo pitkä (kalju) roikale, ja vaikka mistä on jäänyt kirjottamatta. Ehkä jossain välissä saan itseni takaisin tänne näppäimistölle, kun elämä rauhoittuu. Ehkä siis jo noin 18 vuoden päästä, hehe.

Tuttipulloista ja niiden materiaaleista

2009-05-14T09:46:00.003+03:00

Joskus aikoinani kirjoitin rintapumppu- ja tuttipullohankinnoista. Meillä on siis Avent isis -rintapumppu sekä yhteensopivia Avent-tuttipulloja. Päädyin näihin Avent-pulloihin pienen benchmarkkauksen perusteella, elikkä siis muutama kaveri näitä suositteli. Perusteluna oli tuttiosan muotoilu eli että pullosta imeminen muistuttaa mahdollisimman paljon tissistä imemistä. Silikoninen tuttiosa on symmetrinen pyöreä eikä litteä, kuten monet muut pullotutit. Meillä pullot ovat ainakin toimineet, koska Saima on vedellyt ihan yhtä mielissään sekä pullosta että tissistä. Saima tosin edelleen juo vain 1- tai 2-reikäisistä tuteista, vaikka Aventin suositus on, että 3 kk iässä siirrytään 3-reikäiseen tuttiin. Oma maalaisjärkeni kuitenkin sanoi, että mitä järkeä tehdä pullosta imemistä yhtään helpommaksi, koska silloinhan kaiketi kasvaa riski, että pullo alkaa maistua paremmin kuin tissi, koska pullosta saa silloin maitoa helpommin. Eli tyttö nyhtää harvat pullomaitokertansa edelleen tosi hidasvirtauksellisista pullotuteista.

Mutta niistä materiaaleista siis. Napa-blogissa tuli ilmi seikka, että jossain lastentarvikekaupassa oli sanottu, että Aventin käyttämä muovi on jotenkin vaarallista. Kyse lienee BPA:sta, jonka olemassaolosta meikäläinen ei ollut koskaan aiemmin kuullut mitään! Amerikassa asuva ystäväni sanoi, että Kanadassa ja USAssa siitä vouhkataan jo kaikkialla. Täällä Euroopassa ei näemmä vielä juuri yhtään. Noh, lähdin tätä asiaa vähän googlailemaan ja Aventin sivuilta löytyi linkki koskien Aventin pulloja: Käyttämämme materiaalit. Kemikaalicocktail-blogista löysin useammankin tekstin koskien BPA:ta:
Lasinen tuttipullo ehkä terveysteko
Muovista asiaa - ja kemikaalia
Bisfenoli A ja ftalaatit - eat this!

Lisäksi vielä WWF:n factsheet.

Bebesin sivuilla annetaan vielä ohjeita, kuinka välttää BPA:ta:
- Käytä lasipulloja tai polypropyleenipulloja, joissa on kierrätyssymboli numero 5 tai kirjaimet PP. (Myös astiat, joissa on kierrätysnumerot 1, 2 ja 4 ovat turvallisia käyttää)
- Vältä käyttämästä polykarbonaatista valmistettuja pulloja ja astioita. Polykarbonaatista valmistetut tuotteet ovat kovaa kiiltävää ja kirkasta tai sävytettyä muovia, joissa on yleensä kierrätyssymboli numero 7 tai kirjaimet PC.
- Jos käytät polykarbonaatti pulloja, älä käytä voimakkaita pesuaineita tai pese pulloja astianpesukoneessa. Puhdista ne käsin pesemällä lämpimässä vedessä. Kovalla harjalla voimakkaasti harjaaminen saattaa aiheuttaa muoviin naarmuja, joka lisää kemikaalien liukenemista.
- Vältä lämmittämästä ruokia ja juomia polykarbonaattiastioissa, sillä Bisfenoli A liukenee nopeammin korkeissa lämpötiloissa.. Käytä mieluummin lasisia tai keraamisia astioita.
- Lämmitä tuttipullot vesihauteessa. Älä lämmitä pulloja kiehuvassa vedessä tai mikrossa, sillä se saattaa lämmittää nesteen epätasaisesti sekä muovista saattaa liueta kemikaaleja.
- Poista käytöstä vanhat, kolhiintuneet tai naarmiintuneet tuttipullot. Pullojen kierrätystä seuraavalle lapselle ei suositella.
- Vähennä säilykeruokien käyttöä, sillä säilyketölkkien sisäpinnoitteessa on bisfenoli A:ta
- Käytä silikonitutteja. Poista käytöstä tutit, jotka ovat värjääntyneet, ohentuneet, tahmeat tai rikkinäiset.
- Tuttipullot, tutit, rintakumit, rintapumpun osat ja säilytysastiat tulisi steriloida keittämällä ennen ensimmäistä käyttöä. Tämän jälkeen puhdistukseksi riittää pesu lämpimällä vedellä tai astianpesukoneen yläosassa. Vältä steriloimista mikroaaltouunissa tai liiallista keittämistä, sillä ne edistävät muovin haurastumista.
- Jos käytät (urheilu)juomapulloa, valitse lasinen tai ruostumattomasta teräksestä (stainless steel) valmistettu pullo. Tämä on erityisen tärkeää lasten ja raskaana olevien kohdalla.

Että näin. Jokainen voi nyt vetää omat johtopäätöksensä. Itse luotan pitkälti suomalaiseen "systeemiin", jonka uskon ainakin suurimmalta osin karsivan kaupoista haitalliset tuotteet. Toisaalta omat vaistoni ovat koko ajan olleet sitä mieltä, että pulloja ei laiteta mikroon eikä tiskikoneeseen. Ehkäpä nyt lopetan kovien pullojen steriloinnin kiehuvassa vedessä, kun Saimakaan ei ole enää mikään pikku vauva. Rintakumit ja tutit taidan silti vielä keittää vaikka kerran viikossa. Ja pesuna käsinpesu tiskiaineella kuten tähänkin asti. Ilokseni muuten huomasin, että osa pulloistamme on Aventin oranssiin vivahtavia pulloja, joissa ei ole BPA:ta laisinkaan.

Millaisia ajatuksia tämä muovihomma teissä herättää?

Viimeinen imetyspostaus tässä blogissa (osa 5 siis)

2009-05-03T10:25:00.011+03:00

Jaaha, nyt sitten siirryttiin tälle tasolle, että minä en mitään kruunua tai tunnustusta kaipaa vaan haluan vain ajatella lapseni parasta... Voi elämän kevät, me muutko sitten emme ajattele lapsemme parasta???

Kyllä lapselle äidin maitoa tärkeämpi on äidin mielenterveys. Jos äidin mielenterveys ja jaksaminen kusee, niin siinä konkurssissa ei maito paljon enää lämmitä. Mikäli äitiyksilö kokee tarvitsevansa pientä irtiottoa vauvasta vaikka joka ilta, niin sitten tarvitsee. Eli jos vaihtoehtona on vaikkapa 80-prosenttisesti imettävä täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva äiti ja 100-prosenttisesti imettävä väsynyt hermoraunio, niin kumpikohan mahtaa ajaa enemmän lapsen parasta? Ja jos taas täysimetys onnistuu ja äiti saa siitä vielä itsekin voimaa, niin hieno homma. Kyllä se kuuluisa lapsen paras koostuu niin monesta tekijästä, että kenenkään kotoa tuskin löytyy absoluuttista ja yleispätevää totuutta.

Tähän yhteen korvikekommenttiin on kuitenkin vielä pakko puuttua: "Tuo rinnastuksesi monikansallisten yritysten tuotteiden (tässä tapauksessa korvikkeiden) tukemisesta vaikkapa saksalaisiin lastenvaunuihin kyllä mielestäni ontuu. Samalla perusteellahan voisi todeta, että jos joku perhe käyttää lapsellaan kertakäyttövaippoja, ei heidän kannata kierrättääkään, kun kerran joka tapauksessa täyttävät kaatopaikkoja kertiksillä. Pienistä puroista ne meretkin koostuvat ja ihan samoin pienillä valinnoilla on suuressa kokonaisuudessa merkitystä myös pyrittäessä kestävään/eettiseen kehitykseen." Unohtuuko kirjoittajalta, että rintamaitoa tuottaakseen äidin on syötävä ja juotava, ja kaikki ruoka ja juoma on pakattu jotenkin? Väittäisin, että Valion Turengin-tehtaassa suomalaisten lehmien maidosta tuotettu, kierrätettävään pahvipakkaukseen pakattu, huoneenlämmössä säilyvä Tutteli tuottaa pienemmän ekologisen jalanjäljen kuin suuri osa normaalista ruokakaupasta myytävistä ruuista (esim. ulkomailta tuodut, muoviin pakatut tai kylmässä säilytettävät tuotteet). Eli jos vauva syö jossain välissä korviketta, niin siltä osin äiti taas syö vähemmän itse. Ja mitä eettisyyteen tulee, niin vaikka puolen vuoden aikana ostettujen Tutteleiden tuotosta osa menee brändin omistavalle Danonelle, niin kurkistapa vaatekaappiisi ja totea, millainen määrä riistopalkalla ja hyönteismyrkyillä kasvatettua puuvillaa sulla siellä on ja kuinka kaukaa jokainen riepu on lentokoneella ihan sinua varten tuotu. Kyllä nykymaailmassa ulkolaisten firmojen välttäminen on mahdotonta, ellei rupea ihan linkolaksi. Nokiakin taitaa olla itse saatana, kun myy tuotteitaan ympäri maailmaa.

Ja jos nyt vielä puhutaan niistä pienistä puroista, niin vaikkapa nyt niistä saksalaisista vaunuista syntyy paljon isompi puro. Jos vähän tsemppaisit ja ajattelisit maailman ja lapsesi parasta, niin kantaisit lastasi kantoliinassa, koska kantoliinahan tutkitusti parantaa lapsen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja kuormittaa maapalloa huomattavasti vähemmän kuin teollisesti tuotetut lastenvaunut. (Tunnen perheitä, joissa vaunut on korvattu kantoliinalla.)

Ihan nyt vain tiedoksi vielä teille, joitten mielestä imetyksen lisäksi tarjotulla noin puolen vuoden mittaisella korvikeruokinnalla olen lapseni parhaan lisäksi tuhonnut myös maapallon: Lapseni pukeutuu käytettyihin vaatteisiin ja käyttää käytettyjä kestovaippoja, suuri osa lapseni tarvikkeista on lainattu, lastani on kannettu lukemattomia tunteja kantoliinassa, meillä ei ole koskaan ollut autoa eikä itselläni ole edes ajokorttia, meillä ei ole mikroaaltouunia (muista, että jos ajattelisit lapsesi parasta, et lämmittäisi lapsen ruokia mikroaaltouunissa), en syö lihaa, olen Unicefin vakituinen kuukausilahjoittaja, asuntomme lämpiää kaukolämmöllä ja huonelämpötila pyritään pitämään 21 asteessa, meillä kierrätetään jätteet eikä meille osteta uusia laitteita ennen kuin edelliset hajoavat (meidän telkkarissa on ollut keltainen kuva jo kohta vuoden). Niin ja telkkarihan itse asiassa pysyi meillä kiinni yli vuoden, kun digiboksi hajosi eikä haluttu heti ostaa uutta. Että jos nyt pikkasen kukin osaisi ajatella suuruusluokkia ja mittakaavaa, niin kyllä koko elämän mittaisilla valinnoilla on hiukka enemmän merkitystä kuin muutamalla Tutteli-purkilla (jolloin äidin ruuat vastaavasti kuormittavat vähemmän). Esim. yhden lasisen chileläisen punkkupullon jalanjälkeen sopii melko monta turenkilaista pahvituttelia.

Tämä viides postaus on tässä blogissa viimeinen imetyspostaus. Mahdolliset kommentit luen edelleen suurella mielenkiinnolla mutta omalta osaltani jätän imetysvatvomisen tähän ja jatkan toimimista lapseni parhaaksi.

No vielä kuitenkin imetyksestä (eli osa 4)

2009-05-02T08:52:00.004+03:00

Tästähän sikisi kunnon keskustelu! Meikä on suorastaan innoissaan, kun näin pitkällisesti ja - erityiskiitos - asiallisesti jaksatte kommentoida. Summaanpa tässä vielä edellisen kirjoituksen kommenttien herättämiä ajatuksia ja tuntoja:

Oleellista mun mielestä kunkin tekemissä valinnoissa on se, että ne on todella VALINTOJA. Eli jos ei kaipaa tuulettumista, ei tarvitse tuulettua vaan saa valita olla kotona. Tai jos kaipaa, niin sitten pitää tehdä sellaisia valintoja, että pääsee tuulettumaan. Mutta VALITTAMINEN siitä, että voi voi, kun en pysty, kun pitää imettää, on se, mitä en tajua. Tässähän saa ihan ite valita, miten lapsensa hoitaa, niin aika outoa sitten valittaa, kun on itse valinnut. Jos itse pitää tärkeänä sitä, että vauva ei missään vaiheessa saa tippaakaan korviketta, niin sitten pitää ja sitten hoitaa asiansa ja menonsa ja menemättömyytensä siten, että homma toimii. Mutta ei valita, kun itse on valinnut!

Pumppaaminen on mun mielestä ihan vihonviimestä hommaa. Paikallaan istuminen vauvan kanssa on vielä jotenkin tolkkua puuhaa mutta istuminen jonkun muovisen vekottimen kanssa - ei vaan pysty. Eli jos en ole paikalla imettämässä, niin sillä aikaa tyttö syö korviketta. Pikku ipanan kanssa on vuorokauden tunnit muutenkin aina kortilla, joten sen 15-30 minuuttia, mitä yhden annoksen pumppaamiseen menee, käytän mieluummin jotenkin muuten. Eli kuten Tiittiskin sanoi: nihkeää hommaa se pumppaaminen. (Eikä sieltä sitä paitsi ikinä tuu niin hyvin kuin vauvan itse imiessä.) Ja tissien räjähtämisestä vielä, että arvaappa, miltä tissit tuntuu aamulla, kun edellisestä imetyksestä on 10-11 tuntia... Niitä saa kannatella kaksin käsin, kun menee suihkuun, ja suihkusta tullessa ruutailevat pitkin vessan peiliä. :D

Mun on myös ihan pakko kommentoida sitä ylikansallisiin korvikefirmoihin viittausta. Breedi kirjoitti: "-- olisi ihan kauheaa ympäristön ja raaka-aineiden haaskausta ja ennen kaikkea turhaa tulonsiirtoa ylikansallisille korvikefirmoille, jos äidit isommallakin mittakaavalla päättäisivät korvata aterian siellä, toisen täällä korvikkeella." Meillä valittiin Tutteli siksi, että se on tehty Valion tehtailla Turengissa suomalaisten lehmien maidosta. Valio tosin on alihankkija, koska Tutteli on Danonen brändi. Eli joo, tulee tulonsiirtoa ylikansalliselle firmalle. Mutta yhtä lailla äidit pukeutuvat henkkamaukkoihin, työntävät saksalaisia lastenvaunuja, syövät ulkolaista karkkia, juovat ulkolaista viiniä, katsovat amerikkalaisia elokuvia, ajavat ulkolaisia autoja, käyvät jumppaamassa kansainvälisissä kuntokeskuksissa jne. Jos nopeasti ja karkeasti laskettuna vauva söisi vaikkapa 40 litraa korviketta (reilu purkillinen joka päivä puolen vuoden ajan), niin aika pientä se on siihen verrattuna, mitä valintoja perheessä tehdään esim. 10 vuoden aikana koskien mm. edellä mainitsemiani kulutustottumuksia. Ja mistä ympäristön ja raaka-aineiden haaskaamisesta on kysymys? Ei se maito sinne tisseihin itsestään ilmesty, vaan äiti joutuu syömään ja juomaan sitä tuottaakseen. Ainoa ero Saiman juoman Tuttelin ja minun juomani maidon välillä taitaa olla pakkauskoossa eli pakkausmateriaalia Saiman maito vie enemmän, kun on pienempiin puteleihin pakattu. Samasta lehmästä se kuitenkin alunperin tulee.

Pakko myös kommentoida "venymiseen lapsen parhaaksi". Kuinka suuri vaikutus ihan oikeasti lapsen parhaaseen on sillä, syökö lapsi 100- vai kenties 80-prosenttisesti äidinmaitoa? Mitä, jos äiti voi henkisesti paremmin (ja on silloin kaiketi parempi äiti), kun käy vaikka elokuvissa tai syömässä ulkona? Ainakin omalla kohdallani "venyminen" olisi vaikuttanut lapsen parhaaseen kyllä negatiivisesti. Mutta toistan edelleen, että jos ei tuulettumista kaipaa, niin kukaan ei pakota. Kuten Breedikin sanoi, että itse saa valita.

Ja hih, millainen tempperamenttipakkaus on Sonjuskan tyttö! :) Kyllä pitää pulloa ja korviketta jo kovasti inhota, että pystyy olemaan 12 tuntia syömättä. Ja kun mietit, mitä tekisit ehkä toisin, jos toisen lapsen saisit, niin samaa mietin minä. Toivon, että mahdollisella ensi kerralla tissiparkani kelpaisivat ilman kumia, jolloin kontakti vauvan ja tissin välilä olisi luonnollisempi ja koko maitoshow ehkä sujuisi alusta asti paremmin. Mutta käy sitten miten käy, osaan toisella kertaa varmaan olla ulkopuolisista paineista ahdistumatta ja luotan alusta asti omiin valintoihin. Kuten Sonjuska sanoikin, hyvä äitiys ei ole kytköksissä siihen, miten vauvansa ruokkii.

Even kommenttia taisin tavallaan jo alussa kommentoidakin. Eli kotoa ei ole pakko lähteä mihinkään, jos ei halua, ja jos haluaa, niin sitten lähtee. Ja lapsen syöttäminen hoidetaan sitten kunkin haluamalla ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Kun meillä imetys oli aluksi ihan karseeta läträämistä, niin koin painetta siitä, että pitäiskö mun nyt kuitenkin mennä luuhaamaan kahviloihin ja imettää siellä, kuten kaikki "normaalit" äidit tuntuu tekevän. Itselleni kun omalla kotisohvalla imettäminenkin oli jo riittävän vaikeaa! Eli jännästi painetta tulee muilta ja myös oman pään sisältä milloin mihinkin suuntaan. Mahdollisen korvikkeen aiheuttaman allergisoitumisriskin ohitin, koska meillä ei ole kummankaan suvussa ollut mitään maitoallergiaa.

Anonymille kiitoksia tunnustuksesta. :)

****

Tähän lopuksi voisinkin vielä kertoa, mitä toivoin tammikuussa synttärilahjaksi. Pyysin Mieheltä, että saisin mennä yksin johonkin hotelliin yöksi. Minulla olikin luvassa sitten "vankilareissu" eli, kun Saima oli 2 kk, meni äiti yöksi Katajanokan vankilaan, joka onneksi nykyisin on 4 tähden hotelli. Kun perjantaina Mies tuli töistä, minä lähden kampaajalle. Palasin sieltä vielä kotiin (me asutaan keskustassa) imettämään ja pakkaamaan, ja sitten lähdin elokuviin. Elokuvista suuntasin hotelliin, jossa onnellisena katselin telkkaria ja söin irtokarkkeja ja join siideriä. Tätä kesti tosin aika vähän aikaa, kun alkoi nukuttaa, joten hoisin iltatoimet ja pumppasin tissit tyhjäksi lavuaariin. Sängyssä katselin kännykästä läpi kaikki Saiman kuvat. :) Hyvin nukutun yön jälkeen pumppasin taas ja suuntasin ihanalle hotelliaamiaiselle. Hain respasta Hesarin ja levitin sen neljän hengen pöytään. Aivan ekstaasissa söin aivan järjettömän määrän ja luin lehteä yhteensä puolitoista tuntia. Ja sitten tsekkasin itseni hotellista ulos aurinkoiseen pakkasaamuun ja kerkesin vielä vähän kierrellä kaupoissakin, kunnes palasin kotiin klo 12. Olin tämän "karkaamisen" jälkeen varmasti astetta parempi äiti ainakin muutaman viikon.

Miehelle sanoin, että seuraavat kymmenen vuotta sitten sama synttärilahja kiitos. Tosin tuli mieleen, että lahjaan voisi hommata jotain pientä upgreidausta jossain vaiheessa, esim. äidin oma viikonloppu Amsterdamissa tai Pariisissa... :)

Imetyksestä vielä (osa 3 siis)

2009-05-01T18:36:00.004+03:00

Kiitoksia edellisen imetyspostauksen kommenteista! Viimeisenkin pullon poisjättöön palaan vielä elikkä niin varmasti onkin, että näin pienet korvikemäärät voi jättää pois ja tissit korjaa tilanteen parissa päivässä. Mutta toisaalta, kun tämä ei ole mikään kilpailu ja mulle on ihan sama, meneekö päivässä 0 vai 200 ml korviketta, niin enpä suoraan sanoen jaksa yrittää. Kukaan ei oo jakamassa mulle mitään kunniamerkkejä tai palkintoja, vaikka selviäisimmekin ilman pulloa, joten kun homma nyt toimii näin, niin antaa toimia.

Yleensä yksi pullo on mennyt illalla, kun iltatissisyöttö ei vielä ole saanut Saimalta tajua kankaalle. Tissin jälkeen esim. 80 ml Tuttelia pullosta, niin sitten tyttö nukkuu 9 tuntia. Ei huvita yhtään lähteä kokeilemaan, että nukkuuko koko yötä, jos vain tyrkytän tissiä loppuillan. Jos en mitään muuta ole oppinut tähän mennessä, niin sen, että jos joku homma toimii, niin älä hitossa muuta sitä. :D Varsinkaan jos muutoksella riskeerataan kenenkään yöunia.

Toisaalta aika monena päivänä on myös sellainen hetki, että olen itse jossain poissa kotoa (kaupungilla, kampaajalla, elokuvissa, kirjastossa tms.), joten joka tapauksessa silloin Mies antaa Saimalle pullon. Enkä tod. jaksa ruveta pumppaamaan jotain yhtä pullosyöttöä varten, kun se pumppausaikakin on pois jostain muusta. En usko, että Saiman hyvinvoinnille on mitään merkitystä, saako se päivän aikana 100-prosenttisesti äidinmaitoa vai kenties vain 80- tai 90-prosenttisesti (ja tuskin edes olis suuremmin merkitystä, vaikka saisi pelkkää pulloa). Joka tapauksessa suurin osa on tissistä ja loput purkista.

Kun näitä maitojuttuja on tullut pohdittua nyt jo kohta 6 kk, niin jaksan ihmetellä sitä, miten osalle ihmisistä se, että syöttää vain ja ainoastaan tissimaitoa, on jotenkin elämän ja kuoleman (ja kunnian ja itsetunnon jne.) kysymys. Kun kuitenkaan tosiaan kyseessä ei ole kilpailu eikä tästä saa mitään diplomia tai muutakaan tunnustusta. Vai onko se, että ruokkii lapsensa 100-prosenttisesti tissimaidolla, jonkinlainen osoitus siitä, että "onnistuu" äitiydessä? Ja muuten "epäonnistuu"? Olen törmännyt äiteihin, jotka sanovat, että en voi tehdä sitä tai tätä, kun voin olla irti lapsesta vain korkeintaan syöttöjen välisen ajan (eli esim. vain 2 h). Miksei voi? Kyllä mulla olis pää räjähtänyt jo ajat sitten, jos en pystyisi lähtemään kotoa pois tekemään jotain, johon ei liity vauvaa. Paikataanko tällä superimettämisellä mahdollisesti jotain epävarmuuden tunnetta? Mun mielestä äitinä oleminen on joka tapauksessa jokapäiväistä epävarmuutta ja arvailua (monesti väärin mutta joskus oikeinkin). Vai saako joku ehkä jotain tyydytystä siitä, että "uhraa" itseään, että kun minä en nyt voi lähteä mihinkään enkä tehdä mitään, kun olen äiti ja mulla on tätä tärkeää imetyshommaa, josta ei voi ikinä löysätä edes yhdeksi illaksi?

Siis toki on varmasti ihmisiä, jotka eivät edes kaipaa tuuletusta vaan ovat täysin onnellisia oman kodin seinien sisällä. Mutta sitä en vaan ymmärrä, kun kuulee valitusta, että kun en voi tehdä jotain, kun mun pitää imettää niin tiuhaan. Kun se kuulostaa mun korviin siltä, että valittaja oikeastaan odottaa, että vastapuolen pitäis reagoida valitukseen, että ootpa kyllä hyvä äiti, kun tolleen uhraat itseäsi, tässä sulle pokaali.

No tulipa tajunnanvirtaa näin vapunpäivän kunniaksi. :) Itse olen joka tapauksessa ihan huippuonnellinen, kun omiin tisseihin voi nyt luottaa, että kun on vaan rintakumi matkassa, niin on Saimalle myös evästä. Ja toisaalta kuitenkin Mies voi hyvin syöttää tytön pullosta mun poissa ollessa. Ja toisaalta taas mulla on joka tapauksessa aina pullo mukana siltä varalta, että en halua ruveta räpeltämään tissin ja kumin kanssa jossain julkisella paikalla. Ja illalla tyttö menee nukkumaan joko pelkällä tissillä tai sitten tissi+pullo-yhdistelmällä ja nukkuu aamuun saakka.

Pyydän anteeksi mahdollisesti sekavaa avautumiskirjoitusta ja toivotan kaikille hauskaa vappua! :)

Vaippapolitiikkaa, osa 2

2009-04-29T10:38:00.003+03:00

Vaippapäivitystä:

Äitiyspakkauksen Imse Vimset (Flanellette-sisävaippa ja Soft-kuorivaippa) jäivät pieneksi jo ajat sitten. Nykyisin käytetään pelkästään taskuvaippoja: Fuzzi Bunz koko small (3-8 kg) ja Myllymuksut koko S-M (5-10 kg). Lataan imut taskuihin valmiiksi, joten hoitotason laatikossa on vaippoja valmiina käyttöön. Yövaippana on edelleen kertis, ja samoin, jos ollaan jossain kylässä.

Meidän tyttö on muuten ilmeisesti aika luikku, kun vielä 4 kk iässä yövaippana oli Pampers nro 1 eli se newborn-vaippa, joka on tarkoitettu 2-5-kiloisille (Saima oli silloin 6-kiloinen). Nyt meillä on käytössä jo Pampers nro 2, heh... Mutta koska kolmonen jää ihan liian löysäksi, niin käyttäköön sitten kakkosta. Yöllä tulee pelkkää pissaa ja se on toistaiseksi tohon vaippaan hyvin mahtunut, niin homma siis toimii. :)

Lisään tohon sivupalkkiin vielä paino- ja pituuslukemat, jos jotakuta kiinnostaa. Melkonen rimppakinttu meillä täällä on, mutta neuvolan mukaan alhainen paino pituuteen nähden on vain ruumiinrakennekysymys. Ja tosiaan vain yhen käyrän verran ollaan miinuksella oltu ihan alusta asti eli ihan normaalin vaihtelun rajoissa, mutta kuitenkin.

Imetys, osa 2

2009-04-29T10:17:00.004+03:00

On näemmä vähän jäänyt tämä bloggaaminen mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Mua jäi jotenkin ihan hulluna kaiveleen edelliseen postaukseen laitettu kommentti: "Jaa, sieltäkin päinkö joku lapsettomuusheitto näin vaihteeksi tuli. Enpä minä ainakaan lapsettomana ole koskaan kuvitellut äitiyden olevan helppoa tai maagista, äidit ne tuntuvat keskenään sellaista ja monen muunlaistakin utopiaa yllä pitävän, vaan helppoakos siitä onkin lapsettomia syyttää yhdestä jos toisestakin asiasta."

Haluan nyt vielä selventää (vaikka jo koitin edellisen postauksen kommentteihinkin selventää), että tarkoitukseni oli ainoastaan jakaa kokemukseni siitä, että yllättävän monella on jonkinlaista häikkää tässä "maailman luonnollisimmassa" hommassa eli imetyksessä. Ja jos olisin jo ennen oman imetyksen aloittamista sen tiennyt, olisi varmaankin ollut paljon vähemmän paineita itsellä ja vastaavasti pettymys "epäonnistumisen" vuoksi paljon pienempi. Vaikka olin omasta mielestäni ottanut aika monesta asiasta selvää, kuvittelin imetyksen sujuvan vain niin, että tissi suuhun. Ekoja viikkoja (ja oikeestaan paria ekaa kuukautta) sävytti syöttämiseen liittyvä ahdistus, joka suurimmalta osin oli epäonnistumisen tunnetta. Jos olisin tiennyt jo etukäteen, että tosi monella imetys on alkuun pelkkää sähläystä, olisin ehkä suhtautunut koko hommaan rennommin ja ahdistumatta. Minkäänlaista gloriaa tässä ei olla jakamassa taikka sädekehää kenenkään (lapsettoman tai lapsellisen) päähän sovittamassa.

Päivityksenä edelliseen viestiin muuten sellainen ihmeellisyys, että nyt, kun Saima on 5 ja puoli kuukautta vanha, meillä ollaan käytännössä täysimetyksessä!!! Neuvolassakin ihmetteli, että yleensä tässä vaiheessa maidon tuotanto vain hiipuu, mutta meillä näemmä toisinpäin. Pulloa annetaan nykyisin vain 1-2 kertaa päivässä, joten korvikkeen kulutus on 80-160 ml eli eipä juuri mitään. Ihan tajutonta!!! :) Ilmeisesti tytär alkoi imeä tehokkaammin ja sai tilattua tujumpaa maitoa tai jotain. Ehkä ne rintakumit haittasivat pienen suun imua ja nyt isompana eivät enää. En tiiä. Joka tapauksessa Saima elää nyt lähes täysin minusta, mikä tuntuu aivan huipulta. Että tämmöisen sain sittenkin kokea. Jee!

Meijerit on aamuisin kuin Virossa laitetut silikoonit, joita täytyy suorastaan kannatella, kun menee suihkuun. Saima kun vetelee 8-10 tunnin yöunia, niin yöllä tulee pahimmillaan melkein puolen vuorokauden imetystauko. Eipä ihme siis, että tissit on aamulla pään kokoset.

Tyttö on kasvanut omalla (miinusmerkkisellä) käyrällään tasaisesti, joten neuvolassa suositeltiin, että pitäydytään vielä maidossa puolivuotiaaksi asti. Sormiruokia on maisteltu muutaman kerran - kuorittua kurkkua ja maissinaksuja. Syöntiä on hauska katella, kun se näyttää käytännössä samalta kuin meikäläisen teinivuosien kaljanjuonti: panee irvistelemään mutta on ihan pakko vaan jatkaa. :D

Mutta eipä muuta siis imetyksen saralla. Tsemppiä kollektiivisesti kaikille imettäjille!

Imetyksestä vihdoin

2009-03-03T15:44:00.002+02:00

Mun piti kirjottaa imetyshommista jo sata vuotta sitten, mutta syöttäminen oli alkuun niin suuri mörkö, että en ihan oikeasti pystynyt siitä kirjottamaan. "Maailman luonnollisin asia" olikin ihan painajaista, vaikka olin aina kuvitellut, että nimenomaan haluan täysimettää.

Koko homma meni heti alusta asti "pieleen", kun meidän piti (ja pitää edelleen) käyttää rintakumeja, kun meikän nisät on niin olemattomat. Johtuen ilmeisesti kumin suuresta koosta, vauvan suun pienuudesta ja hyvin runsaasta maitotulvasta suurin osa maidosta (siis tosissaan n. 90 %) meni molempien vaatteille ja harsoille, joilla oli koitettu vaatteita suojata. Syöntisessiot kestivät aina vähintään 45 minuuttia ja yleensä yli tunnin. Ja tämän lisäksi oli pakko antaa korviketta, kun ei maha täyttynyt, kun kerta suurin osa meni pientareelle. Ja jokaisen maratoonisyötön jälkeen piti molemmilta (tai vähintään Saimalta) vaihtaa maidosta märät vaatteet. Maitoa tuli aivan tolkuttomasti myös siitä rinnasta, jota ei syöty, joten maidonkerääjään tuli joka kerta 50 - 80 ml. Vauvan syöttämisessä oli siis kolme vaihetta: piiiiiiitkä rintasyöttö, sitten pullosta ne maidot, jotka oli valuneet toisesta tissistä kerääjään ja mahdollisesti perään vielä korviketta. Tähän kolmivaiheiseen juttuun meni helposti 1,5 - 2 h ja tätä sitten toistettiin 6 - 8 kertaa päivässä. Mulla ihan tosi meinas pää haljeta, kun tuntu, että mätänen siihen nojatuoliin, jossa Saimaa syötin.

Olin kuvitellut, että tissi vaan suuhun ja sillä siisti. Ja kun se ei ihan sillä tavalla mennytkään, olin tosi pettynyt itteeni. Ja pakko sanoa, että ympäröivä imetysfanatismi ei mitenkään helpottanut tilannetta. Kun siis ihan oikeasti olisin halunnut täysimettää, mutta kun se oli tollasta läträämistä ja vauva jäi nälkäseksi, niin pakkohan sitä korviketta oli antaa. Oli todella ahdistavaa, että kun koki epäonnistuneensa, niin sitten vielä piti ikään kuin selittää tätä epäonnistumista jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle. Kaikista karseinta oli, kun olin ekaa päivää kaksistaan 2-viikkoisen vauvan kanssa, kun Mies oli palannut töihin, ja menin neuvolaan, ja meidän oma kultanen terkkari olikin sairaana. Mulle vieraat terveydenhoitajat arpoivat, että kukas ottaa, että saadaan punnittua ja mitattua. Kolme eri terkkaa kerkes mua haastatella siinä käytävällä ja kysellä ihan samat kysymykset: "Onko vauva täysimetyksessä? Jaa ei, no miksi? No paljonko sitä korviketta annetaan? Jaa rintakumit? Miksi? No ootko kokeillut jättää ne pois?" NO KAI MÄÄ NYT JUMALAUTA JÄTTÄISIN NE POIS, JOS PYSTYISIN. Kolmannen terkkarin kohalla nielin jo kyyneleitä. Tuntu jotenkin tosi pahalta, kun tuli fiilis, että mun pitää keksiä selityksiä sille, miksi oon näin läpipaska äiti, jolla on vialliset tissit ja joka syöttää lapselleen jotain kaupan myrkkyä.

Mutta asiat lopulta menivät juuri niin kuin oma kultanen terkkarimme sanoi: ”Emme voi tietää, miten imetys etenee, mutta se on varmaa, että mikä tilanne ikinä nyt alkuun onkin, niin se muuttuu. Ihan varmasti muuttuu.” Ja muuttuihan se. Alkuun tosiaan Saima sai tissistä tosi vähän (neuvolassa tehdyn syöttöpunnituksen mukaan puolessa tunnissa vain 20 ml, vaikka koko lähitienoo oli maidosta märkä), ja oli oikeastaan aika hupasaa, että siitä tissistä, jota se ei syönyt, se sai aina enemmän. Maidonkerääjäähän oli aina ihan täynnä. Näiden alkuviikkojen jälkeen tuli vaihe, jolloin ns. väärästä tissistä ei tullut enää kuin muutama tippa, joten lopetin maidonkerääjän käytön. Tässä vaiheessa korviketta meni aika paljon, jopa 500 - 600 ml päivässä, kun edelleen maidosta aivan hullun suuri osa päätyi harsoihin ja vaatteisiin. Ja sitten tulikin yhtäkkiä viikko, jolloin Saima suorastaan vihasi mun tissejä. Tässä vaiheessa tulin jo aika epätoivoiseksi, että jo nyt on perkele, kun ei tissi maistu, vaikka maitoa tulee. Sitten eräänä päivänä keksin, että ehkä sitä raivostuttaa se, että vaikka se imee, niin maito ei päädy nieluun asti. Tähän asti olin imettänyt aina klassisesti napa napaa vasten ja niska kyynärvarren päällä, jolloin maitoa falskasi Saiman suunpielestä. Kokeilin sitten sellasta, että laitoin Saiman tyynylle syliini selälleen ja kumarruin itse tytön ylle eli käytännössä roikotin kumitettua tissiä Saiman suussa. Ja avot! Falskaus loppui siihen paikkaan, ja tissi taas maistui. Korvikkeen määrä lähti saman tien laskuun, kun kerta maitoa päätyi tissistä nieluun asti enemmän.

Nyt ollaan noin 2 kk iästä eteenpäin sitten lähes täysimetetty, eli korviketta menee vain 200 - 300 ml päivässä. Tissistä terkkarin mukaan Saima tällöin syö päivän aikana 500 - 700 ml. Ja koska tyttö saa nyt kaiken maidon nieluun asti, on vaatteet ympärillä kuivia eikä syöttö normaalisti kestä kuin 10 - 25 min. Mutta rintakumien suhteen olen jo luopunut toivosta. Syököön mahdollinen seuraava lapsi sitten kumittomasti. Ainakin kuvittelen, että tissit ”kehittyy” ja nännit on paremmin saatavilla sitten seuraavalle ipanalle. Kyllähän niissä nytkin näkyy jo muutosta, mutta koska sekä Saima että minä ollaan noihin kumeihin totuttu, en jaksa ruveta enää niistä vierottamaan. Ihan sama.

Jos nyt jonain päivänä haluaisin lähteä Saiman kanssa kahviloihin luusuamaan, ottaisin mukaan pullon ja Tutteli-purkin. Koska kumin kanssa imetysasento on näemmä nyt A ja O, niin ei kiinnosta tippaakaan lähteä edes yrittämään jonnekin julkiselle paikalle. (Yhdesti itse asiassa oon kyllä julkisesti imettänyt, nimittäin junassa allergiahytissä.)

Että tällainen imetystarina. Kaikille vielä lapsettomille vinkiksi, että kyselkääpä huviksenne muilta, niin huomaatte, että tosi harvalla imetys sujuu tosta vaan ”luonnollisesti”. Lähes kaikilla näyttää olevan jonkinsorttista ongelmaa ainakin alussa, ja tosi harva selviää ilman tiraustakaan korviketta. Ja toisaalta ihan hyvä mun mielestä, että vauva oppii juomaan myös pullosta, niin pystyy isäkin tarvittaessa syöttämään. Ainakin mun on ollu ihan pakko päästä pois kotoa välillä, mutta siitä sitten lisää vaikka jossain toisessa postauksessa. :)

Paska reissu mutta tulipa tehtyä

2009-02-18T10:18:00.008+02:00

Meillä on vihdoin nimijuhlat ens sunnuntaina. Koska en mahdu lantion ja tissien leviämisen takia mihinkään kaapissa oleviin asuihin, oon muutamana iltana koittanu ettiä jotain kaupungilta. En edes alota nyt vuodattamaan sitä tuskaa, mitä shoppailu "omituisella" kropalla mulle tuottaa. Mutta sanompa vaan, että eilisiltanen shoppausreissu oli siinä mielessä yllättävän paska reissu, että kun palasin kotiin, mulle alkoi nousta hyttysen piston näköisiä punaisia paukamia. Yöllä kahden maissa heräsin ihan helvetilliseen kutkaan, ja kun menin vessaan ja vilkasin itteäni peilistä, melkein kiljaisin. Olin IHAN kauttaaltaan täynnä koholla olevia punaisia laikkuja, joita kutitti ihan saatanasti (excuse my French). Ilmeisesti jossain vaatteessa oli sellaista tärkkiä tai vastaavaa tehtaan jäljiltä, että reagoin siihen noin. En oo mitään allergista tyyppiä noin muuten, joten hitusen yllätti.

Menin ensi hätään suihkuun, joka ei auttanut mitään. Sitten herätin Miehen ja käskin sen ettiä kaikki mahdolliset paikat, että löytyiskö antihistamiiniä. Joku arviolta 3 vuotta vanha liuskan jämä löytyi, mutta netistä kaivamistani ohjeista kävi ilmi, että imetyksen aikana on vältettävä. Meinasin tulla hulluksi, koska olin valmis raapimaan itteltäni ihon irti.

Sitten keksin, että on olemassa joku terveyspuhelin, ja pienen surffauksen jälkeen sellainen löytyikin: (09) 10023
"Terveysneuvonta palveluun (09) 10023 voi soittaa aina kun tarvitset tietoa terveyspalveluista tai sairauksien hoito-ohjeita. (09) 10023 vastaa joka päivä 24 h, ammattitaidolla ja luottamuksellisesti. Puhelun hinta on operaattorin perimä maksu + paikallispuhelun hinta. Puhelusta ei peritä erillistä palvelumaksua. Terveyspalvelun hoitajat ovat kokeneita sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia ja palvelua annetaan myös ruotsiksi ja englanniksi."

Siellä vastasi sairaanhoitaja, joka sanoi, että tosiaan imettää ei saa 24 tuntiin, jos vetää antihistamiiniä. Mutta jos vaan pystyn olemaan, niin ilman lääkkeitä allergiset reaktiot yleensä menee ohi vuorokaudessa.

Noh, päätin sitten ottaa antihistamiiniä. Mies palasi nukkumaan, ja minä jäin olkkariin kattomaan läppäriltä uusia Entouragen jaksoja, koska oli pakko saada jotain tekemistä, joka vie mielen pois kutkasta. Noin tunnin päästä alkoi kutina vähän hellittää ja päätin mennä takas sänkyyn.

Tänä aamuna oli kutina poissa mutta paukamista jäljellä punertavia laikkuja pitkin kehoa. Pakon alla tehdystä shoppailureissusta (from hell) jäi käteen yksi siedettävä yläosa, joka menee kaapissa olevien mustien suorien housujen (äitiysmalli resoreineen kaikkineen) kanssa, jos en mitään muuta enää löydä. Terveyspuhelimesta jäi sen sijaan loistava fiilis. Ihan mahtavaa, että on tollanen puhelin ympäri vuorokauden, ettei tartte ruveta soittelemaan jonnekin päivystykseen. Voisin kuvitella, että Saiman kanssa tulee vielä jossain vaiheessa tilanne, että täytyy saada joku ammattilaisen mielipide, ennen kuin lähden roudaamaan sitä Mehiläiseen. Vaikka vakuutus Saimalla onkin, ei ehkä oo ihan ykköstä lähteä kiikuttamaan lasta lääkäriin.

Vaippapolitiikkaa

2009-02-06T17:40:00.015+02:00

Vaikka on tarkoitus vielä kirjoittaa imetyksestä ja henkisestä toipumisesta ja parisuhteesta ja vaikka mistä, hyökkään nyt vaippa-asioitten kimppuun.

Saima on nyt lähes 12-viikkoinen ja käyttää pääasiassa kestovaippoja. Yöllä on kertakäyttövaippa ja samoin, jos lähdetään kyläilemään tai neuvolaan (en ole nimittäin kiinnostunut kantamaan kassissa likaisia vaippoja paikasta toiseen). Eli tällasia "sekakäyttäjiä" ollaan. Mutta normipäivinä kuluu siis ainoastaan yksi kertakäyttövaippa eli se yövaippa, mistä olen varsin onnellinen, koska onhan tämä aika kouriintuntuva ja silminnähtävä tapa vähentää jätevuorta.

Vaikka koitankin olla jonkinlainen viherpiiperö elintapojeni suhteen, on pakko myöntää, että olin hieman ennakkoluuloinen kestovaippojen suhteen. Toiset sanoivat, että kuka hullu lisää omaa taakkaansa kestoilemalla, ja toiset taas, että ei niistä mitään lisätyötä synny. (Ensin mainitut yleensä eivät tosin olleet edes kokeilleet!) Koska itse olen kovin tyytyväinen kestoiluun, ajattelin nyt valottaa, että miten se käytännössä meillä toimii.

Meillä on käytössä sekä äitiyspakkauksessa olleita vaippoja että taskuvaippoja:
10 x Imse Vimse Flanellette -sisävaippa (4 kpl ä-pakkauksessa)
4 x Imse Vimse Soft -kuorivaippa koko newborn 3-6 kg (1 kpl ä-pakkauksessa)
3 x Fuzzi Bunz -taskuvaippa koko small (3-8 kg) + imuja
3 x Myllymuksut-taskuvaippa koko S-M (5-10 kg) + imuja

Nuo Myllymuksujen vaipat ovat vielä vähän liian isoja, mutta Imse Vimset ja Fuzzi Bunzit aktiivikäytössä.

Ideahan koko hommassa on, että vaipassa joku osa imee kosteutta ja joku toinen osa estää sen leviämisen vaatteisiin. Noissa Imse Vimseissä sisävaippa on siis se imevä osa ja kuorivaippa se leviämistä estävä osa. Taskuvaippa taas näyttää ihan normaalilta vaipalta, mutta siinä on tasku, jonne jokin imevä osa (="imu") sujautetaan. Kun imevä ja eristävä osa on erillisiä (Imse Vimse), voi sitä eristävää kuoriosaa käyttää monta kertaa, eli vain kastunut sisävaippa laitetaan pyykkiin. Taskuvaippa menee aina kokonaisuudessaan pyykkiin joka vaihdon jälkeen.

Kun vaippa on kahdessa osassa (sisävaippa + kuorivaippa), vaatii se hitusen sorminäppäryyttä. Taskuvaipan taas voi "ladata valmiiksi" eli tunkea taskuihin imut jo valmiiksi sisään, jolloin vaipanvaihto sujuu tismalleen samalla tavalla kuin kertakäyttövaipankin vaihto. Taskuvaipan laittaminen vauvalle on siis aivan yhtä helppoa tai vaikeaa kuin kertakäyttövaipankin laitto.

Itse olisin kaivannut kuvallisen ohjeen ä-pakkaukseen, että kuinka niitä sisä- ja kuorivaippoja käytetään. Tässäpä tyylinäyte siitä, miten ne meillä laitetaan:
En tiedä, kuuluuko sisävaipan pää sulloa tohon kuorivaipan taskuun, mutta ainakin mun mielestä se helpottaa vaipan laittamista. Tuo sisävaipan lipare on ilmeisesti sitä varten, että sen alle voi tarvittaessa sujauttaa jotain lisäimua, jos haluaa. Toistaiseksi ei olla sujautettu mitään, koska sisävaipan imuteho on riittänyt hyvin.

Se "imu" voi siis olla käytännössä ihan mitä tahansa imevää juttua esim. flanellia, mikrokuitua, hamppua tai froteeta. Esim. tällasia. Ja itte niitä voi tietysti ommella vaikka vanhoista pyyhkeistä.

Vaipat pestään meillä pyyheliinojen kanssa samassa koneessa 60 asteessa joka toinen tai kolmas päivä (jotta tulee täysi koneellinen). Vaipat voisi varmaan pestä muidenkin pyykkien kanssa yhdessä, mutta koska pyyhepyykkiäkin tulee, niin olen pitänyt "alapääpyykin" samassa. Tosin siis myös meidän pyyhkeet menee samaan. Likaiset vaipat laitetaan tyhjän ämpärin reunalle kuivumaan, ja siitä ne sitten noukitaan pesukoneeseen.Pissavaipoille en tee yhtikäs mitään mutta kakkavaipoista huuhtelen lavuaarissa kakan pois. Vauvan pissa ainakin tässä maidonjuontivaiheessa on niin vetistä, että se ei haise juuri miltään. Kakka toki haisee, mutta kun vaippa on huuhdeltu, jää siihen kakasta muistoksi vain keltavihreä sävy. Vaikka meidän vessassa on siis koko ajan ämpäri, jonka reunoilla roikkuu likaisia vaippoja, ei siellä mun mielestä mitenkään erityisesti haise. Olen kysellyt vierailta, ja hekään eivät ainakaan ole tunnustaneet, että haisisi.

Oleellista vaippojen pesemissä on, että ei käytetä huuhteluaineita eikä valkaisuaineita. Ja saippuaa saisi pesuaineessa olla korkeintaan 5 %. Lisätietoa vaippojen huoltamisesta ja pesusta täällä. Kestovaippainfon sivuilla on myös pesuainetietokanta. Meillä pesuaineena käytetään Minirisk Coloria. Miniriskin valitsin siksi, että se on meidän kaupasta myytävistä hajusteettomista pesuaineista ainoa, jolla on joutsenmerkki.

Yhden jännän jutun olen huomannut:
Kun yöllä ja reissuissa käytetään Pampersin kertiksiä, niin niissä haisee pienikin määrä pissaa aina TODELLA voimakkaasti. Pissainen kestovaippa taas haisee käytännössä vain märältä kankaalta. Eli laitetaanko kertiksiin ihan tahallisesti jotain kemikaalia, jotta haju olisi pahempi ja näin ollen vaippa vaihdettaisiin useammin eli vaippoja myytäisiin enemmän???

Saima rupesi käyttämään kestovaippoja muistaakseni noin 6-viikkoisena. Sitä ennen Imse Vimset olivat liian isoja (tytön jalat jäivät sammakkoasentoon). Kestovaippailusta on tietysti siinä mielessä vaivaa, että pitää pestä pyykkiä viikossa pari-kolme konetta enemmän. Mutta toisaalta vaipparoskista (meillä on Brabantian tiiviskantinen roskis, josta eivät hajut leviä) tarvii tyhjentää tosi harvoin eikä vaippoja tarvi raahata kaupasta kuin kerran tai pari kuussa. Eli kertisten kanssa juostaan tyhjentämässä roskista ja kannetaan vaippoja kaupasta kotiin, ja kestojen kanssa taas juostaan pyykkikoneella. Pyykkikone on kuitenkin lähempänä kuin kauppa tai taloyhtiön roskis, joten mun mielestä vähemmän vaivaa tulee kestoista. Ja mikä kivointa, vaipat ei koskaan lopu kesken! :)

Kaikenlainen fanatismi on musta vähän epäilyttävää, mutta mun mielestä kannattaa kuitenkin pääasiassa tehdä kestäviä valintoja. Ja vaikka korvaisi vain yhden vaipan päivässä kestovaipalla, on se silti jo 365 vaippaa vähemmän vuodessa. Onhan sekin jo melkoinen kasa.

EDIT: Ne äitiyspakkauksen flanelliset Imse Vimse -sisävaipat kannattaa pestä koneessa pari kertaa ennen käyttöä, niin niitten imuteho paranee. Eli jos ekalla käyttökerralla tuntuu, että ne ei ime, niin se johtuu pesujen vähyydestä.

Itkut jatkuu

2009-01-25T21:06:00.002+02:00

Lyhyt kommentti, joka ei liity mihinkään:

Voi elämän kevät! Meikä rupes äsken itkemään, kun katoin Kuorosotaa...

Se, että raskaana ollessa itkin mm. partiolaisten paraatille, oli jotenkin ymmärrettävää, kun kerta olin raskaana, mutta vieläkö ne kiesus vieköön hyrrää ne samat hormoonit tässä ruumiissa... Loppuuko tämä, kun imetys loppuu? Vai loppuuko, kun Saima muuttaa pois kotoa? Loppuuko ikinä?

Edelleen siis kaikki tollaset suurella ihmisjoukolla tapahtuvat reippauden ilmentymät näemmä itkettää. Kuorosota lienee samaa kategoriaa kuin (se surkea) Mamma mia -elokuva tai tosiaan se partiolaisten paraati. Ja ai niin, märisinhän mää sambakulkueellekin.

Tsiisös.

Toipuminen, osa 2

2009-01-12T10:28:00.007+02:00

Saima koisii kantoliinassa, joten koitan kirjotella jotain, mitä jäi sanomatta viimeksi. (Mulla on pahalaatuinen äitiysdementia, joten luultavasti jää sanomatta paljon joka tapauksessa, vaikka kirjottaisin joka päivä.)

Maha palautui aivan uskomattoman nopeasti. Seuraavat kuvat otin vessan peilin kautta 27.11. eli 10 päivää synnytyksestä:

Kiloja tuli raskauden aikana 13, joista 8 jäi laitokselle. Tällä hetkellä on jäljellä vielä 3 kiloa, mutta niistä luultavasti osa tisseissä. Kuvaan verrattuna mahanahka on kiristynyt entisestään, mutta toi pystyviiva on edelleen jäljellä. Kaipa se kuitenkin jossain vaiheessa häviää.

Omituista on se, että mitkään mahattomana käytetyt housut ei mee jalkaan eikä juuri mitkään kengätkään. Myöskään sormuksia on aivan mahdoton tunkea nivelen ohi. Ja mulla ei ihan satavarmasti oo mitään turvotusta, koska jalkapöydästä luutkin näkyy oikein hyvin. Eli ilmeisesti nivelet on jotenkin niin löystyneet, että jalka on leveämpi ja ilmeisesti myös lantio. Kun housut ei oo siis sillä tavalla pinkeät kuin kolme kiloa lihottua voisi olla, vaan ne on lantiosta niin ahtaat, että napin ja rei'än väliin jää monta senttiä rakoa! Ihan uskomatonta. Käytän siis edelleen äitiysfarkkuja, joiden maharesori yltää nyt tisseihin asti, heh. :)

Alapääosastosta vielä sen verran, että peräpukamia pullahteli synnytyksessä kuin sieniä sateella. Oli vähän erikoinen näky se peräpuoli, mutta nyt jotenkin täysin ihmeellisesti suurin osa niistä pukamista on kadonnut. En oo käyttäny mitään voiteita enkä muutenkaan tehnyt elettäkään niitten häivyttämiseksi. Tällä hetkellä pylly on kutakuinkin sellainen kuin ennenkin, joten enpä jaksa tästä sen enempää huolta kantaa.

Yleisesti ottaen olen omasta mielestäni täysin fyysisesti toipunut. Ainoa ongelma on noi housut ja kengät ja sormuksetkin tietty. Kuulin jostain, että imetyksen loputtua jalka saattaa palata ennalleen. Ehkäpä silloin myös lantio palautuu edes vähän takaisinpäin. On nimittäin aika ankeeta, jos joudun uusimaan koko vaatevaraston vyötäröstä alaspäin... Ja en aio rynnätä vielä isontamaan sormuksiakaan vaan oottelen vielä hetken.

No eipä muuta. Palaan asiaan, kun kerkiän.

Toipuminen

2009-01-02T14:55:00.011+02:00

Tähän uuden vuoden kärkeen on varmaan paikallaan herätellä henkiin tämä blogi. Mun on pitänyt kirjottaa tänne ainakin sata kertaa ja sadasta aiheesta, mutta jotenkin päivät ja tunnit vaan viuhuu ja käytettävissä oleva Saimaton aika tulee käytettyä olennaisempaan kuin bloggaaminen (esim. syöminen, kakalla käynti, suihkussa käynti, nukkuminen). Juuri tällä hetkellä kohta 7-viikkoinen pikku ipana nukkuu kantoliinassa, joten kirjotellaan nyt sen verran ku keritään.

Tunnustettava on, että kyllähän mulla on tullut tässä tietskan ääressä istuttua, mutta suurin osa ajasta on mennyt valokuvien käpistelyyn. Saimasta tulee otettua ihan hulluna kuvia, joita sitten Photarilla räpellän ihan onnessani. :)

Asiaan. Tarkoitus siis kertoa siitä, miten toipuminen synnytyksestä sujui. Mikäli Saima herää nopeammin kuin kuvittelin, tässä lyhennelmä toipumisesta:
- Fyysinen toipuminen sujui tosi nopeasti.
- Henkinen toipuminen vielä kesken mutta voiton puolella.

VAROITUS: Seuraava teksti saattaa sisältää heikkohermoisille liian yksityiskohtaisesti kuvattuja ruumiintoimintoja.

Ennen synnytystä pohdin ja pelkäsin synnytyksen jälkeistä toipumista itse asiassa paljon enemmän kuin itse synnytystä. Mua ällötti se vuoto ja metrin mittaiset siteet ja tikit ja turvonnut alapää ja voiko istua ja kakata ynnä muuta. Vaikka mulle tehtiinkin episiotomia ja sain kymmenkunta tikkiä, pystyin istumaan pehmeillä tuoleilla ihan hyvin jo samana päivänä. Mulle ei tullut mitään repeämiä mutta kylläkin joku pieni nirhauma toiseen ulompaan häpyhuuleen. Kätilö varotteli jo salissa, että pissaaminen saattaa kirvellä tosi paljon, että kannattaa suihkutella käsisuihkulla samalla ku pissaa. Noh, missään vaiheessa mua ei kirvellyt se nirhauma eikä tikkaus tipan tippaa.

Pelkäämäni kakalla käynti onnistui vaivihkaa jo toisena päivänä. Mullahan oli ollut maha aika löysällä pari päivää ennen synnytystä, joten odotettavissa ei ollut mitään hillitöntä jööttiä. Kun menin sitten omasta mielestäni ihan normaalisti pissalle, niin pierun mukana luiskahtikin pihalle pieni pökäle! Kun tulin vessasta ulos, hihkuin Miehellekin, että hei arvaa mitä mää kakkasin. :D Suolisto toimikin siitä lähtien ihan normaalisti, eikä toimitus tuottanut jatkossakaan mitään ongelmia.

Sitä vuotoa kesti 3 - 4 viikkoa. Verkkohousut ja ne sairaalan jättisiteet oli itse asiassa tosi toimiva combo. Verkkohousut oli kivan ilmavat ja niitä sai vaihtaa niin usein kuin halusi, kun hyllystä sai uudet ja sairaala pesi vanhat. Rumathan ne on kyllä, mutta Mies on vakuuttanut, että pystyy myöhemmässä elämässä sulkemaan ne mielestään, jotta meillä on mahdollisuuksia tehdä perinteisin keinoin vielä toinenkin lapsi, heh. Vaikka ne sairaalan siteet on suuria, pidin niitä silti kahta peräkkäin (keskeltä menivät siis päällekkäin), jotta ei maatessakaan valunut takapuolelta mitään vaatteille tai lakanoille. Kun neljäntenä päivänä lähettiin kotiin, niin vuoto oli vaimentunut jo sen verran, että kotoa mukaan otetut (vauvapakkauksestakin löytyvät) Vuokkoset olivat sopivia. Ja tässä vaiheessa siirryinkin jo käyttämään omia alkkareita, koska ne verkkohousut on ihan liian löysät normaaleille siteille. Pari ekaa viikkoa käytin Vuokkoset SLIM Night Wingsejä ja sen jälkeen Vuokkoset SLIM Wings Longeja. Mulla oli kaappiin etukäteen hankittu jotain Always-merkkisiä jättisiteitä, mutta niitten pinta oli musta ikävän hautova. Vuokkosten pinta hengitti mukavasti eikä tuntunut yhtään hautovalta. Luultavasti kolmantena ja ainakin neljäntenä viikkona noi jälkimmäisetkin oli ihan liioitellun kokoisia, mutta musta oli kiva, ettei tarvinnut pelätä mitään falskaamista. Nää nykysiteethän on näemmä TOSI ohuita! Ite en ollu siteitä käyttänyt lainkaan noin 10 vuoteen, joten olin aika yllättynyt. :)

Ensimmäinen irronnut tikki löytyi siteestä jo viikon päästä synnytyksestä. Ja tähän osastoon liittyykin yksi tärkeimmistä sairaalakassin pakkaamiseen liittyvistä vinkeistä:
Ota mukaan pieni peili, jotta voit vilkaista alapäähän.
Tutkailin haaroväliä muistaakseni jo ekana päivänä ja totesin tikkausjäljen siistiksi, kuten kätilö ja Mies olivat sanoneetkin. Kun kotona sitten melkein joka päivä oli hetki, jolloin tuntui siltä, että nyt varmana repes kaikki tikit, niin sitten kun vilkasi alapäähän, niin pystyi hyvin vertaamaan haarovälin nykytilaa lähtötilanteeseen. Ja koskaan ei ihan oikeasti mikään tikki revennyt, vaikka siltä joskus tuntuikin, kun unohti tikkauksen ja intoutui esim. kyykkimään liian rivakasti.

Viimeisin tikki lähti muistaakseni parin viikon paikkeilla. Kun joskus neljäntenä viikkona tutkailin peilillä alapäätä, niin sitä arpea ei ihan tosi silmällä erottanut! Mun piti ihan sormella tunnustella, että missä tuntuu kovempi kohta, ja vasta sitten tajusin, missä se epparikohta oli.

Yllättävin toipumiseen liittyvä juttu oli jälkisupistukset, joita tuli ekan viikon ajan käytännössä joka kerta, kun imetti. Imetykseen liittyy oksitosiinin eritys, joka myös supistaa kohtua. Varsinkin ekoina päivinä jälkisupistukset oli tosi kipeitä. Muutamat ekat päivät vedinkin neljän tunnin välein joko 1 g paracetamolia tai 600 mg ibuprofeenia, vuorotellen. Tämä oli Naikkarin hoitajien annostus ja se toimikin hyvin noihin jälkisuppareihin. Jos yhden tabun unohti välistä, niin äkkiä oli pahanlaatuisen menkkakivun tuntuinen jomotus mahassa. Joskus imettäessä supisti niin, että tuli ihan itku. Mutta jälkisupparit loppuivat siis ekan viikon aikana.

(nyt tulee katko, jatkan myöhemmin!)

Synnytys

2008-12-12T12:48:00.010+02:00

Tyttö on taju kankaalla pahvilaatikkosängyssään, joten koitan raapustaa kasaan nyt jonkinlaisen synnytyskertomuksen. Ihan kärkeen sanon kuitenkin sen, että synnyttäminen on mahtavaa ja ihan mieluusti teen sen vielä toistekin. :) Synnytyksen sijaan pidän toisen lapsen hankkimisen kynnyksenä lähinnä sitä, että miten kukaan pystyy pyörittämään arkea vastasyntyneen kanssa, jos jaloissa pyörii vielä joku parivuotias..? Tai peräti kaksi pientä lasta kuten eräällä ystävälläni, jolla on Saimaa pari viikkoa vanhempi poika!

Mutta asiaan. Sunnuntaina 16.11. alkoi action. Sunnuntain aikaisemmat vaiheet voi lukea väliaikapostauksesta. Mutta sen jälkeen tapahtui siis seuraavaa:

Pyyhe housuissa ajeltiin taksilla Naistenklinikalle, missä oltiin noin klo 20. Lapsiveden liriseminen aiheutti hyvin nopeasti sen, että aiemmat harvat supistukset tulivatkin jo noin 3 minuutin välein. Pyyhe kuitenkin piti eikä taksiin tullut vedenpaisumusta, vaikka alle 2 kilsan taksimatkalla kerkesi suppareita tulla pari. Suhteellisen epämukavaa oli kyllä istua takapenkillä turvavöissä ja supistella. Kun saavuttiin Naikkarille, tuli joku kätilö meitä vastaan. ”Tervetuloa. Sulla oli siis kipeitä ja pitkiä supistuksia mutta harvakseltaan?” No tilannehan oli puhelun jälkeen muuttunut jo dramaattisesti, kun nyt tuli jo selvää sarjatulta. Mut pistettiin sitte heti käyrille, eli seurattiin Saiman sykettä ja mun supistuksia. Supistukset yltyivät koko ajan sitä mukaa, kun vettä tihkui. En pystynyt olemaan käyrillä selälläni kuin hetken. Sitte oli pakko päästä pystyyn roikottelemaan mahaa. Seisoskelin sängyn vieressä ja nojailin käsillä sänkyyn, mikä osottautui ihan mukavaksi asennoksi.

Oli ilmeisesti hiljanen ilta, koska olin tarkkailuhuoneen ainoa käyrillä oleva äiti. Siellä tarkkailuhuoneessa tutkittiin myös, kuinka paljon olin auki. Ja olin siis auki "löysästi yhdelle sormelle" eli noin 1,5 cm. Kätilö myös kyseli mun toiveista koskien kivunlievitystä. Sanoin, että vesiallas ja epiduraali olis mielessä. Kätilö ehdotti, että koska supparit tuntuu aika vahvasti selässä, voisi aqua-rakkuloista olla apua. Nämä kuitenkin torjuin ihan kategorisesti, koska mun mielestä nahan alle veden pistäminen on täysin kuvottava ajatus. Kysyin, että oisko mitään järkeä peräruiskeessa, mutta koska olin ollut käytännössä ripulilla koko viikonlopun ja sunnuntain aikanakin käynyt ainakin 7 kertaa kakalla, niin ei sieltä kuulemma sitte enää juuri mitään tule, joten unohdettiin se ruiske.

Vähän ennen ysiä päästiin pois tarkkailuhuoneesta ja saatiin suositus, että käveltäs käytävällä hetki ja kuulosteltas tilannetta. Halusin ulos raikkaaseen ilmaan, koska oli ruvennut oksettamaan. Oksettaminen on kuulemma normaalia, kun supistukset rajuuntuu nopeasti (usein siis juuri veden menon takia), koska silloin ruumiiseen tulee niin suuri oksitosiiniryöppy kerralla. Kerettiin olla Naistenklinikan ulko-oven tuntumassa noin vartti, kun supistukset alko käydä ihan uusilla kierroksilla. Yrjösin siellä pihalla sitten, tosin oksupussiin, joita oli saatu mukaan. Ysin pintaan tultiin takas sisään ja päästiinkin suoraan synnytyssaliin. Saatiin allashuone, jota olin toivonut. Kun oltiin syksyllä oltu tutustumassa Naistenklinikkaan, meille sanottiin, että sitä allashuonetta ei yleensä anneta kellekään, jotta mahdollisimman moni pääsee sinne uimaan. Mutta koska nyt oli rauhallinen ilta, kätilö sanoi, että tuskin sinne kukaan haluaa kylpemään tänä yönä, että otetaan kuule vaan me se huone. :) No sehän tietty sopi meille. Se huone oli tosi iso, ja kivaa tietysti, ettei tarttenu rampata huoneesta toiseen.

Lilluin siellä altaassa vajaan tunnin eli karkeasti vähän yli ysistä vähän yli kymppiin. Kätilö tarjosi mulle altaaseen kaveriksi ilokaasumaskia. Ja se muuten autto eikä tehnytkään pahaa oloa, vaikka olin kuvitellut! Altaassa saa ottaa ilokaasua vain ja ainoastaan, jos tukihenkilö on vieressä koko ajan. Voi nimittäin vetä överit kaasusta ja sitten hukkua... Kätilöhän ei siis hengaa synnytyssalissa joka minuutti vaan käy vaan välillä kattomassa, että kaikki on OK. Altaassa mulla oli myös vedenpitävät syke- ja supistusanturit köytettynä mahan ympärille, tosin hilluin siellä altaassa välillä niin paljon, että se sykeanturi pääsi irtoamaan. Se vesiallas oli aivan taivaallinen paikka! Olin siellä pääasiassa ”poreallasasennossa” eli pyyherulla niskan takana ja käsivarret altaan sivuilla. Mies piti huolen siitä, että sain maskin naamalle, kun inahdin ja että en vetänyt siitä liian monta henkosta yhteen pötköön. Sopivat kätilön kanssa, että aina kuuden jälkeen Mies ottaa maskin pois. Se olikin ihan hyvä annostus. Ite en olis kyennyt mitenkään laskemaan niitä henkosia. Kätilö sanoi muuten hauskasti, että se ilokaasumaski on hyvä ”kauhukahva”, josta voi puristaa. Siinä poreallasasennossa lilluin silmät kiinni ja supistuksen aikana keinuttelin vartaloa puolelta toiselle. Välillä myös käännyin mahalleen kontilleen sammakkomaiseen asentoon. Siellä altaassa vaivuin tosi nopeasti omaan keskittyneeseen maailmaani. Aika alkuvaiheessa jonkun tiukemman supparin aikana mies silitti mun käsivartta, jonka tempasin tosi vauhdikkaasti pois ja tiuskasin ”älä koske”. Halusin jotenkin olla siinä omassa maailmassani niin paljon, että en sietänyt toisten räpelöintiä yhtään. Ilokaasusta tuli ehkä vähän nousuhumalan tapanen olo. Tai oikeestaan sellanen sumunen usva. Mies sanoikin, että olin kuin jossain verhon takana eli jossain omassa maailmassa, niinku olinkin. Ehkä parasta altaassa oli se, että suppareiden välillä pääsi nopeasti ihan totaalisen rentouden tunteeseen. Ja rennolla ruumiilla oli helpompi ottaa vastaan seuraava supistus.

Altaasta vielä sen verran, että muutama kaveri on ihmetellyt, että päästivät mut uimaan, vaikka lapsivettä oli jo tullut. Ilmeisesti joissain paikoissa on linjanveto, että tulehdusvaaran(?) vuoksi altaaseen voi mennä vain, jos ei oo omat vedet vielä menneet. Mutta tästä ei puhuttu Naikkarilla siis halaistua sanaa, vaan altaaseen pääsin, kun se kerta oli vapaa. Siellä altaassa ollessani vaihtui kätilöiden työvuoro. Se meidät vastaanottanut kätilö lähti pois ja tilalle tuli 3-kymppinen Maria. Maria hoisikin meitä koko synnytyksen alusta loppuun, mikä oli tietysti tosi mukavaa. Ja sanon jo tässä vaiheessa, että tämä Maria oli muutenkin aivan uskomattoman ihana, ammattitaitoinen ja turvallinen. Olenkin ajatellut, että lähetän hänelle joulukortin ja laitan kuvan minusta ja Saimasta väliin ja kiitän erinomaisesta hoidosta (no niin, nyt mua rupes taas itkettämään...).

Kympin pintaan kömmin ulos altaasta, ja kätilö kokeili, että olin 3 cm auki. Se on minimi, että voidaan laittaa epiduraali. Kävin pissalla ja puin päälle sairaalan ihastuttavan mekkopaidan sekä ne superkauniit verkkohousut ja pari elämää suurempaa sidettä, koska sitä lapsivettä lirisi koko ajan. (Mun alla sängyllä oli myös sellanen kroonikkoalusta, jota piti vaihtaa vähän väliä, kun lapsivesilammikko kasvoi koko ajan.) Vajaan puoli tuntia köllöttelin kyljelläni sängyssä ja punoitin ja hikoilin lämpimän altaan aiheuttamaa jälkihikeä. Pesivät selkää ja valmistelivat epiduraalivehkeet valmiiksi. Anestesialääkäri tuli tuikkaamaan epiduraalin sitten klo 22.30. Monesti epiduraalia ei anneta vielä tässä vaiheessa (vain 3 cm), mutta koska synnytys näytti etenevän rivakasti, ajateltiin, että kohta oon jo liian kipeä. Mutta oikeesti on kyllä sanottava, että viimeset luomuna koetut supistukset oli kuitenkin paljon lievempiä kuin pahimmat sappikivut. Ei näistä kuitenkaan taju lähde. Kipu oli HYVIN samanlaista kuin menkkakipu mutta vaan pahempaa. Ei siis mitään "jalkaa sahataan irti" -tyyppistä kipua. Kätilö tosin sanoi, että ei tullut epiduraali yhtään liian aikaisin, koska vaikutan niin kipeältä. Itte kuitenkin koen, että missään kivun äärirajoilla tai lähelläkään ei todellakaan käyty.

Epiduraalin puudutuspiikki tuntui vähän ikävältä, mutta se pistos itsessään ei ollut niinkään se ongelma vaan se, että piti kärvistellä liikkumatta kyljellään selkä pyöristettynä, vaikka supistuksia tuli koko ajan. Pyysinkin, että kätilö painaa mua voimakkaasta polvista ja hartioista, jotta en vahingossakaan liiku. Meillä oli sopimus Miehen kanssa, että ottaa koko synnytyksen ajan paljon valokuvia mahdollisimman ”dokumentaarisesti”. Mulle oli jotenkin todella tärkeetä, että voin jälkikäteen kattoa, mitä mulle on tehty ja mitä on tapahtunut. Epiduraalin puudutuspiikkiä pistettäessä oli kamera Mieheltä vahingossa livennyt videoasentoon. Siinä vahinkovideossa kuuluu ihan uskomatonta uikutusta ja ulinaa. Mun oli vaikea uskoa, että se oli mun oma ääni! Mutta tulkitsen siis, että en ulise sitä pistosta vaan sitä pakkoasennossa koettua supistusta. Itse epiduraalikatetrin asettaminen ja aineen ruiskuttaminen ei tuntuneet yhtään miltään, koska se pintapuudutus oli vienyt paikallistunnon. Epiduraalikatetri teipattiin selkään tiukasti ja sen letku pujotettiin kaula-aukosta ulos ja pää teipattiin kaulukseen kiinni. Siitä voi sitten kätevästi laittaa lisää puudutusta, kun on tarvis. Laitettiin myös tippa käsivarteen, jotta saadaan nestettä sisään. Epiduraalin myötähän helposti verenpaine laskee, mutta siihen auttaa nesteytys. Epiduraalin laiton jälkeen pitää maata puoli tuntia, jotta puudute ei hulahda jalkoihin. Ja verenpainetta mitattiin varmaan sata kertaa sen puolen tunnin aikana.

Jännästi muuten katos aika nopeesti kaikki häveliäisyys. Meillä oli myös 24-vuotias lääkiskandi Johan mukana (kysyi tietty luvan), joka opetteli Marian johdolla kohdunsuun kopelointia ynnä muuta. Nauroinkin jossain vaiheessa, että mulle olis tällä hetkellä itse asiassa ihan sama vaikka koko Töölö olis tässä vieressä pällistelemässä. :D

Epiduraali vei supistuskivun mahasta ja selästä kokonaan. Elämä suorastaan hymyili, ja juttelin paljon Miehen ja Johanin kanssa. Johan oli elämänsä neljännessä synnytyksessä mukana ja innokkaasti kyseli, miten synnytys alkoi ja miltä missäkin vaiheessa tuntui. Oli tarkotus, että olisin vähän nukkunut tässä välissä (monet nukkuu), mutta mulle jäi epiduraalista outo sivuvaikutus, eli tunsin supistukset kramppina vasemmassa takareidessä. Ja eipä kramppaavan reiden kanssa oikein pysty nukkumaan... Mies joutu möyhentämään nyrkillä sitä mun reittä ja pakaraa itse asiassa ponnistusvaiheeseen saakka. Eka epiduraali kesti noin 2 tuntia, jolloin olinkin jo 5 cm auki. Klo 00.30 laitettiin lisäannos. Ennen tätä tokan annoksen laittoa kävin omin jaloin vessassa pissalla, eli ei jouduttu katetroimaan. (Epiduraali vie monesti rakosta tunnon niin, että pissaaminen ei onnistu.)

Kohdunsuu aukesi epiduraalin myötä varsin rivakasti: klo 22.15 3 cm (22.30 eka epiduraali), klo 00.15 5 cm (00.30 epi2) ja heti 45 minsan päästä eli klo 01.00 jo 9 cm! Kohdunsuusta jäi joku ihmeellinen lipare yläreunaan, jota Marian johdolla Johankin kokeili. ”Kierrä nyt sitä sormea vasemmasta reunasta oikeaan, niin huomaat siinä yläreunassa sen lipareen.” Hauskasti muuten tossa loppuvaiheessa sisätutkimus ei tuntunut enää yhtään miltään. Röörit oli jo sen verran löysät, että tunne oli kuin pilli olis laitettu mehukannuun, heh. Aika tarkkaan sitte tasan klo 02.00 kokeilivat, että olin 10 cm auki.

Kakkosepiduraali oli haihtunut jo lähes kokonaan, mutta supistukset ei tässä vaiheessa enää tuntuneet niinkään mahassa ja selässä, vaan lähinnä tunsin ”isoa kakkahätää”. Paineentunne ei ollut kohtuuton, mutta sitä luokkaa, että ”vähän äkkiä pitäis päästä pöntölle”. Sinänsä hyvä, että epiduraali ei vienyt multa supistuksia eikä myöskään sitä paineentunnetta. Vasta tässä kahden maissa laittoivat vähän oksitosiinia tippumaan. Aiemmin olivat nesteen lisäksi laitteneet glukoosia, koska edellinen ravinto oli ollut joulutorttuja viiden maissa. Mehua ja vettä olin ryystänyt koko illan, joten nestepuoli oli kunnossa. Ja olihan sitä pissaakin siis tullut ihan kunnolla niitten epiduraalien välissä. Syödä eivät antaneet mutta eipä kyllä tehnyt ruokaa mielikään. Joskus puoli kahden maissa tosin pyysin, että saan ottaa yhden Rennien, koska närästys poltteli kurkussa asti. Rensu ei pettänyt tälläkään kertaa. :)

Olin kuvitellut, että ponnistaisin kontallani, mutta mulla oli jalat ihan velliä sen kramppailun takia ja muutenkin jo tosi väsynyt olo, niin alotettiin sitten kylkiasennosta. (Mullahan oli lauantain ja sunnuntain välinen yö jäänyt tosi lyhyeksi ja nytkin oli takana pitkä päivä.) Kylkiasennossa pää kuulemma kääntyy parhaiten oikeaan asentoon, joten siksi kokeiltiin sitä ekana. (Maria oli pään aukileita kokeillessa huomannut, että pää ei ollut vielä ihan täydellisesti oikeassa asennossa.)

Ponnistaminen alkoi siis klo 02.10. Kerkesin ponnistella reilu 10 min ittekseni, kunnes totesivat, että sydänäänet heikkenee sitä mukaa, kun Saima etenee. Olivat laittaneet aiemmin Saiman päähän pinnin, joten mun haarovälistä tuli pieni johto, joka välitti tietoa Saiman sykkeistä. Ja jo aiemmin oli lääkäri käynyt ottamassa Saiman päästä muutaman mikroverinäytteen, joista tutkittiin, että hapetus on kondiksessa. Maria-kätilö päätti sitten, että lähtee hakemaan lääkäriä imukuppihommiin. Epäili siis, että napanuora on kaulan ympärillä ja se kiristyy sitä mukaa, kun ipana etenee kohti ulospääsyä. Kun lääkäri tuli, olin saanut tyttöä eteenpäin 2 cm spinatasolta (eli spina+2) eli päästiin vetämään ”hyvältä kuppikorkeudelta”. Kun päättivät, että imukuppia tarvitaan, kiinnittivät sänkyyn ne karmeat jalkatelineet, koska kuppisynnytykset hoidetaan aina ns. gynekologisessa synnytysasennossa.

Tää imukuppihomma tuli shokkina, kun olin kuvitellut, että tässä vasta vähän niinku harjotellaan tätä ponnistamista, että siellä se sitten vähitellen etenee. Ja yhtäkkiä olikin ketarat telineissä ja ruvettiin raastamaan tyttöä ulos. Homma eteni kuitenkin tosi nopeasti, koska toimenpideselostuksessa lukee: ”Toimenpide aloitetaan klo 02.27 ja oli luonteeltaan helppo. Vedetään 2 kertaa. Napanuora 2 kertaa kaulan ympärillä. Syntyy virkeä tyttövauva.” Käytössä oli Kiwi-imukuppi ja paine oli alennettu suoraan 0,8 bariin. Itte en 10 minsaa itsekseni ponnistettuani todellakaan tajunnut, että kohta mulla on imukuppi haarovälissä ja muutamaa minuuttia myöhemmin jo Saima pihalla!

Ponnistusvaiheessa epiduraalit oli jo suurimmalta osin haihtuneet, mutta se ponnistaminen oli mun mielestä silti ihan ok. Lähinnä karseeta paineentunnetta, jota se oma työntäminen helpotti. Mutta se imukuppihomma oli taas ihan väkivaltaa ja raastamista. Olin siihen asti käyttäytynyt ihan sivistyneesti ja vaan vähän voivotellut ja ähissyt, mutta kun rupesivat raastamaan sillä kupilla, niin huusin kuin hyeena. Miehen kanssa tätä myöhemmin puituani oon tulkinnut niin, että säikähdin sitä imukuppihommaa, kun se alko niin yhtäkkiä ja nopeasti. Se omassa hallinnassa ollut työntämistuntemus (joka oli siis ihan siedettävää) muuttui yhtäkkisesti karseeksi repeämisen ja raastamisen tunteeksi, joten friikkasin siitä. Mariaa avustanut toinen kätilö kuitenkin tuli mun pään viereen komentamaan, että nyt nainen silmät auki ja keskityt ja työnnät, että puoli päätä on jo ulkona. (Mies sanoi, että tosiasiassa ehkä vain yksi kolmasosa, mutta valkoinen valhe oli paikallaan tässä kohdassa.) Se komentaminen tepsi, ja ikään kuin keräsin itteni ja seuraavalla supistuksella (se toinen veto) työnsinkin hampaat irvessä, minkä jälkeen pää olikin ulkona ja homma käytännössä siinä. Kovasti auttoi se, että Mies tsemppasi mua ihan täysillä. Tuli luottamuksen tunne, että jos kerta Mieskin on sitä mieltä, että se syntyy, niin se ei ainakaan valehtelis mulle, joten kai se sitten syntyy. :) Ruumiin ja hartiat kuulemma työnsin itte ulos, mutta sitä en oikeestaan ees tuntenut. Joutuivat leikkaamaan episiotomian, mutta ei tullut kuin noin 3 cm pitkä viilto. Ja mikään ei revennyt. Ulompaan häpyhuuleen tuli joku ihme nirhauma, jolle ei tehty mitään. Ennen episiotomiaa olivat tuikanneet jonkun paikallispuudutteen, mutta en tiedä, milloin se oli tapahtunut, koska koko se imukuppihomma oli musta ihan tasasen kamalaa.

Napanuoraveikkaus osui oikeaan, koska se oli tosiaan 2(!) kertaa Saiman kaulan ympärillä. Kun pää tuli ulos, kieputtivat heti napanuoran pois, minkä jälkeen työnsin siis lopun tytön itse. Tyttö rääkäsi heti ja sai minuutin pisteiksi 9 eli oli aivan priimakunnossa. Ei joutunut edes mihinkään tarkkailupöydälle vaan pääsi mun paidan alle heti. Eli siitä napanuorajutusta ei ollut onneksi mitään haittaa tytölle. Ja päähän ei tullut mitään pahkaa vaan vain pieni punoittava kohta päänahkaan.

Kun sain Saiman paidan alle, itkin Saiman kanssa kilpaa. En tässä vaiheessa itkenyt syntymää tai omaa lasta vaan helpotuksen tunnetta siitä, että se karsea väkivaltaoperaatio oli ohi. Vasta hetken päästä tajusin, että mullahan on sylissä liikkuva ja itkevä oma lapsi! Heti, kun tajusin katsoa tyttöä, huomasin, että se näytti IHAN samalta kuin siinä 3D-ultran kuvassa. Mies oli ihan samaa mieltä, että tuttu tyttöhän sieltä tuli. :)

Istukka ei ihan heti meinannut ruveta syntymään, joten Maria tuikkasi mun takapuoleen 4 nuppineulanpään kokosta pikkusta tablettia, jotka kuulemma sieltä peräsuolen limakalvolta imeytyvät tosi nopeasti ja saavat kohdun supistamaan vielä vähän, jotta istukka tulee ulos. Hassusti alapää oli kokonaisuutena niin hellänä, että ulvahdin joka kerta, kun Maria edes sipaisi jotain kohtaa edes sielläpäin. Vetelin ilokaasua vielä istukan synnyttämiseksikin, mutta vaikka tunsin jotain epämäärästä kipua, en pystynyt mitenkään erottamaan, että milloin se istukkajöötti sieltä oikein muljahti ulos. (Se näyttää muuten siltä, että olis synnyttänyt suurin piirtein oman maksansa tai vastaavan!) Istukan syntymiseen meni noin puoli tuntia. Jahka olin toipunut siitä imukuppishokista ja tajunnut, että mulla on elävä Saima sylissä, tuli heti kauhea suojeluvaisto. Kun vetelin ilokaasua, niin pidin päätä sivulla, jotta ”Saima ei joudu hengittämään sitä”. Mariaa ja Johania tämä huvitti jonkin verran. :)

Kokonaisuutena synnytyksestä on sanottava, että kaiken muun paitsi ne viimeset 3 minuuttia voisin tehdä uudelleen milloin tahansa, koska se oli ihan ok. Mutta toi imukuppiveto oli ihan hirveetä, enkä olis sitä varmaankaan kestänyt kovin monta minuuttia pitempään. Tuntu siltä, että kaikki kolme rööriä repeää kerralla. Tosiasiassa mikään paikka ei revennyt yhtään. Tekivät pienen siistin episiotomian, joka riitti. Ja tikkejä kymmenkunta.

Tikkausvaiheessa kahdi-Johan lähti nukkumaan, koska ”on jo nähnyt tikkauksen”, joten jäimme Maria-kätilömme kanssa nelistään saliin. Marialle ei tullut koko loppuvuorosta yhtään muita asiakkaita, joten hän hengaili meidän kanssa salissa syntymästä puoli seitsemään asti eli neljä tuntia. Ensin tikkasi minut ja sitten kääräsi limaisen Saiman kapaloon ja antoi Miehelle nojatuoliin syliin. Saima kerkes kelliä mun päällä melkein pari tuntia! Sen jälkeen Maria kävi hakemassa jostain muualta sellaisen vaunun, jossa oli lapsen mittailuun tarvittavat vehkeet ja vaatteet ynnä muut valmiina. Pesivät, mittasivat ja pukivat sitten Saiman kaksistaan Miehen kanssa. Kun mut oli tikattu ja Saima otettu pois mun päältä ja annettu isälleen, otin minä kameran ja räiskin kuvia nojatuolissa chillaavasta isästä ja tyttärestä. Samoin kurottelin sängystä istumaan, jotta sain kuvia, kun pesivät ja mittailivat Saimaa. Kerrankin oli jotain konkreettista hyötyä, että kamerassa on hyvä zoomi! Ittekin vähän vaikea uskoa, että niinkin hyvät kuvat on ottanut juuri synnyttänyt äiti parin-kolmen metrin päästä sängystä, heh.

Mies pääsi muuten apumiehen hommiin tikkausvaiheessa. Sisempiä tikkejä varten Maria laitto puudutuspiikin, joten niitä tikkejä en tuntenut laisinkaan. Pintatikkejä varten tarvittiin pintapuudutussuihketta, joka oli siitä Marian käden ulottuvilta nostettu jonnekin kaappiin. Mies sitten kaiveli kaappeja ja löysi pullon. Sitten kätilö hanskat kädessä siellä mun haarovälissä katsahti Mieheen ja kysyi varovasti: ”Voiskohan isä...? Haittaiskohan äitiä, jos isä...?” No kumpaakaan ei tosiaankaan haitannut, joten Mies sitten suihkutteli sitä puudutetta aina sinne kohtaan, jonne Maria hanskakäsillään osoitti. Paljon nopeamminhan tämä näin meni, kuin että Maria olis joutunut suihkuttamaan itse ja sitten taas vaihtamaan hanskat. Ja kun kerta Marian lisäksi vielä Mieskin sanoi, että se tikkaus näyttää tosi siistiltä, niin pakkohan se oli sitten uskoa itsekin. (Kun samana päivänä myöhemmin tiirailin sitä tikkausta peilin kautta, niin se oli kyllä todella siisti!)

Vaatetettu Saima kapaloitiin uudestaan, ja sitten se nukahti pieneen sänkyynsä. Minä kävelin pissalle (onnistui taas!) ja suihkuun, tosin suihku oli hoidettava istualtaan, koska pyörrytti sen verran. Ja sitten saatiin syödä Marian tuoma aamiainen. Noin klo 6.30 eli 4 tuntia syntymän jälkeen Maria saatto meidät yläkertaan perheosastolle.

Maria-kätilö sanoi, että ilman tota napanuoraa kaulan ympärillä olisin kuulemma saanut ihan varmasti ipanan ulos ihan itte, kun se kerta eteni niin jouhevasti ne ekat 10 minsaa. Eivät tietenkään voineet kuitenkaan antaa mun työnnellä sitä rauhassa ulos, jos kerta sydänäänet laski, joten pakko oli saada nopsaan ulos. Mutta kätilö sanoi lohdutukseksi, että seuraava synnytys (mikäli ei napanuoraa ympäri) menee varmasti oikein mukavasti, että kuulemma osaan työntää hyvin ja paikat aukee kivasti. No toivotaan niin, että seuraava ipana ei saa itteään samalla tavalla solmuun.

Siitä ponnistamisesta vielä sen verran, että sain ohjeeksi ponnistaa ”kuin isoa kakkapökälettä”. Niillä ohjeilla tyttö etenikin heti ekasta ponnistuksesta, mutta samalla myös tunsin, kuinka pää etenee, ja seuraavan ponnistuksen pystyinkin kohdistamaan tarkemmin siihen päähän. Mutta jos en olis tuntenut sitä pään liikettä, niin näemmä kuvitteellisen kakan äkistäminen olis mennyt ihan oikealle tontille joka tapauksessa.

Eli: Synnytyksen kesto 7 h, ponnistusvaihe 20 min, Saima 50 cm, 3492 g ja päänympärys 35,5 cm.

EDIT: Vielä mukaan pakatuista jutuista: Ei syöty rusinoita eikä paineltu akupisteitä taikka lämmitetty kaurapussia. Olin kuvitellut, että synnytykseen liittyy paljon odottelua, selän hierontaa ja jumppapallon päällä istuskelua, mutta tämä eteni niin vauhdilla, että ihan hujauksessa oltiin jo epiduraalissa. Mutta kun meikäläiset oli eka kertaa näissä hommissa, niin hyvähän tietty oli, että mukana oli ties mitä kamaa. :) Ainoa käyttöön tulleista jutuista oli radiotaajuuksien lista, joilla säädettiin Groove FM soimaan.

***

Kirjottelen toipumisesta sitten seuraavassa postauksessa, jahka kerkiän ja jaksan.

Jos jollain on omia kokemuksia imukupista (Kiwi- tai joku muu), niin kertokaa. Tai jos on jotain kysymistä, niin kysykää.

Mahetsu kokemus!!

***

EDIT 15.12.2008: Tässä vielä lauantaina 15.11. otettu viimeinen virallinen mahakuva. Kun tätä otettiin, oli todella sellanen fiilis, että tämä jää viimeseksi. Ja niinhän se jäi.

Tää on niiiiiiiin ristiriitasta...

2008-12-02T14:19:00.002+02:00

Täytyy varmaan laittaa joku elonmerkki tänne blogiin.

Nää ekat pari viikkoa on kyllä olleet tosi omituisia. Meikäläisen fyysinen toipuminen sujui tosi nopeasti mutta psyykkisen kanssa vähän kamppaillaan. Edelleen itkettää joka päivä ja ihan mikä tahansa asia. Välillä unohdan, että Saima on olemassa. Välillä kaipaan lapsetonta elämää, jolloin saattoi käydä suihkussakin silloin, kun itse halusi. Ja kun tyttö nukkuu, niin vähän väliä pitää käydä vilkuilemassa, että hengittäähän se, ja toteamassa, että joo, on se vaan edelleen maailman suloisin lapsi. Että miten sattuikaan tällanen säkäri, että saatiin Naistenklinikalta juuri se ihanin lapsi meidän matkaan. :D

Tänään on toinen päivä, kun oon kaksistaan Saiman kanssa. Mies palasi siis töihin. Välillä meinaa epätoivo iskeä (ja nälkä, jano ja vessahätä) ja välillä taas oon pakahtua onnesta ja rakkaudesta. Ja välillä toimin täysin mekaanisesti ja koitan vaan saada hommat hoidettua niin, että tyttö rauhottuu ja mulla ei lähtisi järki.

Pikainen summa summarum: äidin fysiikka OK, psyyke vaihtelee, tytön kunto ja vointi (ja varsinkin elinvoima) erittäin OK

Muistilapuksi itselle: Jahka jaksan, pystyn ja kykenen, kirjoitan seuraavista aiheista:
- synnytys
- fyysinen toipuminen
- Mies ja parisuhde
- jotain muuta? onko toiveita?

Tyttö syntyi!

2008-11-20T14:10:00.003+02:00

Tulimme juuri kotiin Naistenklinikalta. Ihana (ja älykäs ja musikaalinen ja tomera) tyttö syntyi maanantaina 17.11. klo 02.30. Pituutta 50 cm ja painoa 3492 g eli käyrien mukaan tismalleen keskikokoinen tyttö viikkoihinsa (39+5) nähden.

Koko kolmihenkinen perhe voi hyvin, vaikkakin ollaan kaikki vähän pihalla. Täällä kotona on nyt TOSI omituista olla. Kuka tuo pieni on? Asuuko se meillä?

Sekalaisia onnenfiiliksiä kuvannee se, että aloin itkeä, kun perheosastolta kannoin turvaistuimessa tyttöä hissiin ja itkin koko taksimatkan kotiin saakka. Ja taidanpa taas vähän itkeä samalla, kun kirjoitan tätä...

Synnytys meni hyvin ja aika rivakasti, ja kirjottelen siitä lisää jahka kerkiän.

Saima on täällä.

Tissit räjähtää. :)

Väliaikatietoja

2008-11-16T05:10:00.003+02:00

RV 39+4

No niin, klo 3.25 heräsin kunnon supistukseen. Koska samalla tuntui pissahätä, vaelsin vessaan. Ja siellä sitten paperiin jäikin vaaleanpunaista limaa eli ilmeisesti kyse oli nyt siitä ns. limatulpasta. Makoilin vartin sängyssä, ja tuli seuraava supistus. Ja 7 minuutin päästä sitä seuraava. Sitten herätin Miehen.

Nyt näitä on tullut 4 - 9 minuutin välein yli tunti. Mies jo pakkasi The Kassi -listan perusteella laukun ja meni itse suihkuun. Mulla on ihan karsea nälkä, joten laitoin äsken paahtimeen palan joululimppua, jonka kohta syön.

Supistuksissa on nyt selvästi eroa aiempiin. Kipu alkaa selvästi (itse asiassa kevyellä kakkahädän tunteella!) ja on aaltomainen. Kellon mukaan aalto kestää noin minuutin. Sillä on siis selvästi alku ja loppu. Maha jää kovaksi vielä sen jälkeenkin muutamaksi minuutiksi, mutta kipu selvästi alkaa ja loppuu ja sen jälkeen ei tunnu mitään. Ja kivun suuruus on tällä hetkellä pahan menkkakipukrampin luokkaa, joten ei todellakaan mitään kestämätöntä. Tosin mukavin asento on mennä kontilleen ja roikottaa mahaa mahdollisimman rentona.

Että tällasia väliaikatietoja. Jos musta ei kuulu seuraavaan muutamaan tuntiin, niin voitte olettaa mun lähteneen Naistenklinikalle.

Hihii, tuleeko meille sunnuntaityttö! :)

EDIT klo 8.30: No nyt supistuksia on tullut jo 5 tuntia, mutta supistusten väli on vaihdellut 4 ja 11 minuutin välissä. Viimeisen tunnin ajan on tullut vain 10 minsan välein, mutta kivut ovat voimistuneet kovasti. Nyt täällä arvotaan, että pitäiskö lähteä, vaikka väli on harventunut. Toisaalta kuitenkin säännöllisiä on ollut jo 5 tuntia. Aargh.

EDIT klo 12.40: Soitin uudestaan Naikkarille klo 8.30 edellisen päivityksen jälkeen. Sanoivat, että pysyttelen vaan kotona ja seurailen. Että saa kyllä tulla, mikäli haluaa kivunlievitystä tai tulee muuten epävarma olo kotona. Mutta että olis nyt hyvä saada vähän nukuttua edes jotain mikrounia, koska "ens yö on sitte varmaan se sun synnytysyö". Ja kuulemma ei kannata koittaa edistää hommaa kävelemällä tai pesemällä ikkunoita (hehe), että kaikki tapahtuu joka tapauksessa ja tärkeämpää olis levätä.
Seuraava supistus tuli 8.52 ja sitten olikin tunnin(!) tauko. Ja sen jälkeen on tullut suppareita 20 - 30 min välein, mutta ne on kestäneet paljon kauemmin (1,5 - 3 min) ja olleet tosi paljon kipeämpiä kuin aiemmin. Noh, oonpa saanu vähän nukuttua. Mutta pikkasen jotenkin nyt turhauttaa tämä, että tahti tälleen hiipu. Mutta uskottava varmaan on, että homma on kuitenkin lähtenyt käyntiin, että tuskin tässä nyt mihinkään keskiviikkoon tarttee ootella. Nyt täällä kotosalla vaan oleillaan, katellaan telsua, vähän syödään ja odotellaan. Sitä vaaleanpunasta limaakin tuli muuten jossain välissä taas lisää.
Huomio muuten asennon merkityksestä: Selällään makaaminen supistuksen aikana moninkertaistaa supistuskivun! Kun siitä kippaa ittensä kontilleen, on ero kuin yöllä ja päivällä. Jos mun jostain syystä olis pakko maata selällään, niin olisin jo ajat sitten tarvinnut jotain kivunlievitystä. Tolleen kontallaan riittää se, että Mies hieroo alaselkää ja itte koittaa "roikottaa" mahaa ja samalla vähän heiluttelee lantiota. Parhaiten mun liikehdintää kuvannee se, että "nostan pyrstön pystyyn" ja sitten "heiluttelen häntää". :)

EDIT klo 19.30: No nyt rupes tiputtelemaan jo lapsivettäkin. Soitin Naikkarille ja sanoivat, että voisin tulla näyttäytyyn, että ei heillä oo siellä ruuhkaa. Suppareiden väli edelleen 20 - 30 min mutta kesto jopa yli 2 min ja kipu jo aika reilua, joten kuulemma ihan hyvä tulla näyttämään.
Mutta mitä ihmettä mää teen tän lapsiveden kanssa? Mies toi mulle vessaan pienen pyyhkeen, jonka tungin nyt housuihin, koska tätä valuu KOKO AJAN silleen tip-tip-liru-liru-tip-tip. Noh, joka tapauksessa nyt siis lähdetään tästä, että morjens. Voi olla, että palaan vielä takasin tänään, tai sitten en. Pitäkää peukkuja. IIIIIIIK.

Neuvolakuulumisia, osa 100

2008-11-14T21:35:00.003+02:00

RV 39+2

Kaikki menee ihan samaa rataa. Mahamitta pysynyt samana eli 36 cm mutta pää syvemmällä ja alempana kuin ikinä. Meidän yhteispaino (hih) oli tippunut puoli kiloa, mikä on ihme, koska oon vetänyt suklaata ja joulutorttuja ihan urakalla. Olo on tosi pöhöttynyt ja turvonnut, joten olin ihan varma, että painoa olis tullut lisää ainakin kilo viikossa. Mutta ei siis.

Verenpaine, lähinnä alapaine, oli pikkasen kohonnut (ekalla otolla 126/93, tokalla 119/90), mutta se kuulemma kuuluu asiaan näin loppumetreillä. Mikään huima se ei oo edelleenkään. Ipanan painoarvioksi terkkari kopeloi 3500 - 3600 grammaa (viikko sitten 3400 g) eli ihan jees.

Mulla on seuraava aika ens torstaina eli päivää yli lasketun ajan. Terkka ehotti kuitenkin, että jos voisin tulla verenpaineen ja pissan pikatsekkaukseen maanantaina iltapäivällä ihan vaan varmuuden varmistamiseksi. (Pissassa ei tosin vielä kertaakaan oo ollu yhtään mitään.) Ei saa kuulemma säikähtää, koska mitään ei oo vialla, mutta koska hänellä nyt sattuu olemaan pieni rako, niin voisin yhtä hyvin tulla. Mutta kuulemma olen jo niin "synnyttävän oloinen", että vauva voi syntyä vaikka viikonloppuna. Pyysi kuitenkin, että jos intoudutaan synnyttämään, niin jätettäis hänelle vastaajaan viesti, niin ei turhaan odottele maanantaina. :)

On muuten pari päivää ja yötä ollu nyt aika tujuja supistuksia (tämä oli ilmeisesti osa sitä mun "synnyttäjän olemusta"). Oon jo päässyt hajulle, että ne saattaa sattua ihan tosissaan. Esim. viime yönä heräsin useempaan kertaan sellaseen supistukseen, että piti ihan vetää ittensä sikiöasentoon (heh, meitä oli sitten kaksi), kun kramppas niin kovasti ja poltti alamahasta ja alaselästä. Terkka sanoi, että vaikka tulee yksittäisiä supistuksia eikä mitään sarjatulta, niin jos ne on voimakkaita, niin voi ne yksittäisetkin ihan hyvin edistää tilannetta. Että kuulemma voi helposti aueta useemman sentin ilman, että synnytys on ns. virallisesti alkanut.

Mutta joo. Tänä iltana on nyt alkanut tulla sellanen fiilis, että totta tosiaan, synnytys saattaa olla jo kohta käsillä. Olishan se aika hurjaa. Välillä oon ihan että jee jee kohta tää piina on ohi, ja sitten taas välillä vedän pientä paniikkia, että apua mun elämä muuttuu lopullisesti.

On tää kyllä omituista.

Raskauden vitsauksista

2008-11-11T15:56:00.006+02:00

RV 38+6

Tuli yhden raskaana olevan kaverin kanssa puhetta näistä erinäisistä vitsauksista, joten listailen omia kokemuksiani nyt tähän:

PAHOINVOINTI
Kaikki alkoi tästä. Yrjö lensi aamusta iltaan, ja saikkuakin piti hakea. Onneksi akupunktiorannekkeet auttoivat. En jaksa kirjottaa tästä enempää, kun sillon keväällä tuli avauduttua niin monesti.

UMMETUS
Ummetus tuli mukaan kuvioihin aika nopeasti. Ennen raskautta saattoi kakkahätää vähän pidätelläkin, jos vaikka ei halunnut mennä johonkin julkiseen vessaan ähisemään vaan halusi hoitaa hommat kotona. Raskauden aikana pidättämistä ei voi suositella missään tilanteessa, ei siis missään, koska tuloksena on otsasuonet räjäyttävä työstösessio.

VIRTSANKARKAILU
Ja tämäkin oli uusi tuttavuus. Heti, kun mahaa alkoi vähän olla, sai ruveta ihan tosissaan keskittymään siihen, että aivastus tai nauraminen ei aiheuttanut lirahdusta.

VÄSYMYS
Mitään aivan infernaalista väsymystä en missään vaiheessa ole kokenut. Tai no ehkä silloin, kun olin saikulla muutenkin sen oksurallin takia. Kai nyt ketä tahansa alkaa väsyttää, jos ei esim. syö viikkoon. Mulla meni pahoinvointi ja väsymys kaiketi vähän sekasin, joten en muista olleeni missään vaiheessa pelkästään väsynyt. Ei siis mitään työpaikallenukahtamisepisodeja tai vastaavia, joista olen kavereilta kuullut.

HENGENAHDISTUS
Verimäärän lisääntyminen aiheutti alussa melkoista hengenahdistusta. Tai mun kohdalla kyse oli siis lähinnä siitä, että kun on rasitusastma, niin yllättäen normaali kävelykin oli "rasitusta", kun piti pumpata suurempaa verimäärää. Puoleen väliin raskautta jouduinkin vetämään astmalääkkeitä paljon normaalia enemmän. Loppua kohti oon voinut palata normaaliin annostukseen.

NÄRÄSTYS
Närästys on siis ihan kamalaa. Mulla ei aiemmin ollut hajuakaan, mitä närästys tarkoittaa, mutta nyt kyllä on. Aluksi närästykseen tepsi runsas maidon juominen. Sitten piti siirtyä kovempiin aineisiin, ja nyt menee noin 8 Rensua (eli Rennietä) päivässä. Niitten maksimiannostus on pakkauksen mukaan 12 kpl/päivä, mitä en onneksi oo joutunut kertaakaan ottamaan. Käytännössä kaikki syöminen ja juominen aiheuttaa närästystä. Ja nukkumaan on ihan turha kuvitella menevänsä ilman, että ennen hampaittenpesua ottaa yhden tai kaksi Rensua. Jos joskus unohtuu, niin viimeistään tunnin päästä havahtuu aivan kamalaan ruokatorvenpolttoon.

SUONIKOHJUT
Tätä oiretta mulla ei oo ollu itse asiassa ollenkaan. Mulla lienee jonkinlainen alttius suonikohjuihin sukurasitteena, ja itse asiassa toisessa jalassa onkin yksi pieni alku. Mutta se alku on tullut jo vuosia sitten. Ja jo vuosia oon aktiivisesti välttänyt istumasta jalka polven yli, koska se päälimmäinen jalka on silloin kohju-uhassa. Mutta en oo ainakaan huomannut nyt raskauden aikana mitään lisäkohjuja.

TURVOTUS
Piti ihan äitiyskortista tarkistaa, että ekan kerran oli turvotusta ilmassa vasta raskausviikolla 33+X. Silloin tuntui ekan kerran, että sormukset alkavat tykyttää sormissa, joten lopetin niitten käytön. Nyt reilut 5 viikkoa myöhemmin voin sanoa, että sormet on kuin nakit ja jalkapöytä sen verran turpea, että vain lenkkarit ja tosi löysät mokkasiinikengät menee jalkaan. Naamassakin on viime viikkoina alkanut turvotus näkyä, mutta ei onneksi ihan kauheesti.

LIITOSKIVUT
Kenkien ahtaus saattaa liittyä osittain myös siihen, että kaikki mahdoliset nivelet ja nikamat löystyvät. Jalka saattaa olla siis vähän levinnyt myös siksi. Nyt muutamana viime viikkona liitoskivut on ruvenneet ihan todella tuntumaan. Käytännössä siis, jos ottaa vahingossa liian pitkän askeleen, tuntuu, että haarovälissä jalat irtoaa paikoiltaan. Välillä koko lantio on ihan tulessa, ja tuntuu siltä, että olis tehnyt jotain todella omituisia jumppaliikkeitä ja tosi väärin ja tosi paljon. Ja takaisin jalkoihin, nimittäin ilmeisesti tosiaan myös jalkapohjan luut ja nivelet on jotenkin tosi paljon löystyneet, koska mun jalkapohjat on suorastaan sika-arat. Pahinta ovat öiset vessareissut, kun jalkapohjiin sattuu niin, että ei meinaa pystyä voihkimatta hipsimään vessaan. Ihanku jalkapohjia olis läimitty edellinen tunti vähintään pesäpallomailalla. Välillä itse asiassa myös kämmenet on samalla tavalla kipeät.
Noh, toivon mukaan liitokset sitten joustaa, kun ipanan pää pitäis tunkea sieltä ulos.

PERÄPUKAMAT
Vaikka tajusin ummetusuhan jo aikaisin ja oon sitä aktiivisesti pyrkinyt välttämään enkä siten ookaan siitä paljoa joutunut kärsimään, oon silti näemmä onnistunut kasvattamaan jonkinlaisia peräpukamia. Niitä rupes mun mielestä tulemaan vasta viikoilla 30+jotain. Ilmeisesti niitä alkaa tulla lopussa jo ihan siksikin, että lisäpallo painaa koko ajan alaspäin ja aiheuttaa painetta tonne peräpäähän. Eilen vilkasin peilillä jalkoväliin ja suorastaan vähän kauhistuin. Siellä on sellasta ihmeelistä kurttua ja röpelöä vaikka kuinka paljon. Ja mikä omituisinta: Koko alapää (sekä etu- että takapuoli) on vaihtanut väriä! Koko alaosasto on nyt ihmeellisen tumma ja sinertävä. Johtuneeko tuokin sitten siitä, että maha painaa verta jalkoväliin. Mene, tiedä. Omituinen näky siellä kuitenkin oli.
Monet kaverit on sanoneet, että pukamat katoaa jotenkin itsestään synnytyksen jälkeen. Tosin joiltakin niitä on myös pitänyt leikata. Nämä omat ei onneksi oo mitenkään kipeät tai muuten haittaavat, mutta ehkä jonkin verran epäesteettiset...

RIPULI
Kun aluksi sai pelätä ummetusta, nyt ollaan toisessa äärilaidassa. Tohdin toivoa, että kyseessä on jonkinlainen autotyhjennys, joka ennustaisi synnytyksen olevan kohta käsillä.

UNIVAIKEUDET
Ja nukkuminenhan on siis ihan hanurista! En oo koskaan aiemmin kärsinyt minkään sortin univaikeuksista, niin nyt sitten laukataan parin tunnin välein pissalla tai herätään supistuksiin tai potkuihin tai puutumiseen... Luulin, että se unettomuus vaivaa vasta sitten, kun ipana on maailmassa. Mutta kaiketi luonto opettaa jo vähän etukäteen. :)

No niin, tulikohan varmasti jokainen ruumiinaukko ja -toiminto nyt käsiteltyä. :) Mites teillä muilla?

Hoitopöytä

2008-11-11T10:33:00.006+02:00

RV 38+6

Aatella, huomenna enää viikko laskettuun aikaan. Ja ei tyttö sitten syntynyt vielä isänpäiväksi, vaikka vähän sellaista toivoinkin.

Saatiin viikonloppuna vihdoin hoitopöytähommat kondikseen. Oltiin jo aiemmin ostettu Huuto.netistä Muuramen aiemmin tuotannossa ollut hoitotaso, joka menee Kolmonen-laatikoston päälle. Ja Kolmonen meillä taas oli jo valmiina kirjotuspöydän osana. Kirjotuspöydän kanssa on kärsitty ahtaasta jalkatilasta, joten ratkastiin tää hoitopöytähomma siten, että siirrettiin Kolmonen osaksi hoitopöytää ja ostettiin Pikku-Kolmonen (eli kapeampi samanlainen) kirjotuspöydän alle. Ja tässä siis kuva Kolmonen-hoitotaso-kombosta:Tykkään kovasti ajatuksesta, että meillä ei oo mitään erillistä hoitopöytähuonekalua, jota pitää sitten myöhemmin säilöä jossain ullakolla. Toi hoitotaso-osa menee levyiksi ihan helposti, joten sitä on varsin helppo säilyttää. Ja seuraavissa sisustusratkaisuissa voidaan taas arpoa, että mitä roolia toimittaa Kolmonen ja mitä Pikku-Kolmonen.

Anoppi ompeli pinnasänkyyn reunasuojuksen:Reunasuojuksesta täytyy muuten sanoa sen verran, että yks kaveri, joka asuu USA:ssa, kertoi, että jokin aika sitten reunasuojukset julistettiin vaarallisiksi. Niihin kuulemma voi tukehtua, jos vauva kääntyy vahingossa naama seinää kohti... Peittoahan siellä ei oo saanukaan käyttää enää vuosiin, vaan vauvoilla on aina unipussi, joka ei voi mennä naaman eteen. Ja ei tarvi varmaan edes mainita, että ulkona nukuttamista ei ymmärretä myöskään. Kaverini onkin nukuttanut lapsiaan pihalla niin, että on laittanut näkösuojaksi jonkun sermin, jotteivat naapurit turhaan vaivaa päätään. Muutenhan lapsi voitaisiin ottaa vaikka huostaan, kun sitä jäädytetään pihalla. Mitähän sanoisivat siitä, että meillä moni lapsi nukkuu ensimmäiset unensa pahvilaatikossa?

Kuvasta vielä sen verran, että toi keltanen lintu on soitellut unilauluja myös meikäläisen pinnasängyssä. Japanilaista laatutyötä. :)

Valas vai ankka?

2008-11-07T12:22:00.003+02:00

RV 38+2

Kävin tänään taas neuvolassa. Kaikki oli ihan kondiksessa. Verenpaine tosin oli hitusen noussut: Ekalla mittauksella 120/90 ja tokalla 116/86. Vaikka kai se nyt väkisellä tässä loppuvaiheessa jo vähän nouseekin, kun koko ruumis on ihan turvoksissa. Painoa oli tullut 525 g/vko. Tällä hetkellä alusta asti paino on lisääntynyt 13,2 kg, mikä on ihan OK. Mahamitta oli 36 cm eli seurailee yläkäyrää niinku pari edellistäkin mittaa. Käsikopelolla ipanan kooksi saatiin 3400 g, joka on kuulemma erittäin keskiarvoinen lukema. Eli vaikka kohdunkorkeuden mitta on yläkäyrällä, vaikuttaa tyttö ihan "normaalilta".

Kun terkkari kopeloi mahaa, sai hän myös nähdä ja tuntea käsiinsä sen, miltä näyttää, kun ipana päättää suoristaa jalkansa. Valtava terävä sarvi ilmestyi mun oikeaan kylkeen, ja meikäläinen vinkaisi. "No kyllä nää jalat aika pitkiltä tuntuu ihan näin käsiinkin..." Eli hauska saada terkkarin käsiltä vahvistusta sille, mitä on nähty jo ultrissa aiemmin, eli että tyttö on pitkäjalkaista mallia.

MUTTA SAIS JO SYNTYÄ!!!

Mun olo vaihtelee lähinnä valaan ja ankan välillä. Ton natiaisen pää painaa varsinkin iltaisin niin paljon haaroväliin, että normaalista kävelystä ei meinaa tulla mitään vaan vaapun todellakin kuin ankka. Ja tosi omituisesti pissahätä ja supistukset lietsovat toisiaan. Kun tulee supistus, kokee virtsarakko sellaista painetta, että tuntuu, että pissat tulee housuun ihan heti, ellen pääse heti vessaan. Miestä jaksaakin huvittaa mun "räjähtävä" sinkoilu sohvalta vessaan. Se, mikä kuulemma on niin hauskaa, on se, että kun yritän räjähtävää lähtöä, niin käytännössä kuitenkin tuskallisen ähinän voimin työnnän lantiota kohti sohvan etureunaa ja pusken käsillä itteni pystyyn, minkä jälkeen lähden mahaa pidellen puolikumarassa vaappumaan pienin mutta nopein askelin kohti vessaa...

Vastaavasti, jos on pissahätä, niin kohta tulee myös supistus.

Miten käy mamman - ja vaaleissa?

2008-11-04T21:34:00.003+02:00

RV 37+6

Ens yönä pitäis sitte homman lähteä käyntiin, mikäli synnytyssalissa pääsis sitä pressanvaalien ääntenlaskua seuraamaan. Valitettavasti mitään uutta ei länsirintamalla. Eli samaa kuukautiskipumaista mutta vähän vahvempaa jomotusta alavatsalla ja selässä sekä supistuksia silloin tällöin, enemmän yöllä. Kyllä tässä vielä hermo menee, jos tällasta tuskailua on esim. 4 viikkoa. Toisaalta eipä sitä tiedä, minä yönä niitä alkaakin tulla sarjana.

TEORIASSA kerkeisin vielä sinne saliin kattomaan vaalilähetystä. :D

EDIT 5.11.: Ei mitään merkkejä jakautumisesta...

Mehevät mahakuvat

2008-11-01T21:29:00.004+02:00

RV 37+3

Tässä taas tuoretta mahakuvaa:
Tästä sivukuvasta huomaa (jos huomaa), että mahan yläreuna jo "valuu". Aiemmin maha lähti suoremmin sivulle. En tiiä, huomaako sitä kukaan ulkopuolinen, mutta ite sen kyllä huomaa ja tuntee. Eli kun ipanan pää on painunut alaspäin, niin myös maha on samalla vähän "laskeutunut".

The Kassi

2008-10-31T12:35:00.007+02:00

RV 37+2

Sitä synnytyslaukkua ei oo pakattu, kun tuntuu, että sinne on tosi vaikea laittaa vaikeeksi mitään kamaa, kun niitä tarttee kuitenkin koko ajan. Jääkaapin oveen laitettiin pari viikkoa sitten kuitenkin lista, johon on vähän väliä lisäilty juttuja. Miehen vastuulla on h-hetken koittaessa kerätä kaikki The Kassi -listassa olevat tavarat ja pakata ne.

Tällä hetkellä listassa on tällaisia juttuja:

kamera + ladatut akut
radiotaajuudet (lapulle muistiin, jotta saadaan varmasti Groove FM päälle, heh)
astmalääkkeet
kaurapussi
sisäkengät/tohvelit
vesipullo (en epäile, etteikö Naikkarin hanoista sais vettä, mutta tää on akuuttiin hätään ja samalla muistutukseksi siitä, että pitää muistaa juoda)
rusinoita
akupainantaohjeet (on jo printattu)
dödö
hammasharja + tahna
fööni + muotovaahto + vaha (mun lyhyttä tukkaa on ihan oikeasti mahdoton saada minkään näköseksi ilman noita kolmea)
shampoo + hoitoaine (kuulin, että Naikkarilla on vaan jotain yleispesuainetta)
imetysliivit
ruskeat reisitaskuhousut (päällä)
mustat jumppahousut (mukaan)
aku-rannekkeet (pahoinvoinnin varalle)
LISÄYS: kännykän laturi
LISÄYS: omia siteitä (optimisti...)
LISÄYS: tytölle kotiintulovaatteet kotiin valmiiksi (Mies saa tuoda ne myöhemmin)
LISÄYS: pieni peili

Kokeneet konkarit: Kertokaa ihmeessä, mitä muuta kannattaa ottaa? Ja onko noista joku ihan turhaa?

Neuvolassa jälleen

2008-10-31T12:30:00.002+02:00

RV 37+2

Kävin eilen torstaina taas pyörähtämässä neuvolassa:

pissassa ei proteiinia eikä glukoosia
hemoblogiini 123
verenpaine (sen kun paranee) 114/83
paino 84,6 kg (viikkonousu huimat 98 grammaa!)
turvotus + (elikkä on)
kohdunpohjan korkeus 35 cm (yläkäyrällä)
lapsivettä N (normaalisti)
syke +130 (eli kuuluu ja oli 130)
liikkeet ++ (eli sama riehunta jatkuu)
tarjonta RT (no ei se enää pääsekään kääntymään)
käsikopelolla tehty painoarvio 3200 - 3400 g (kuulemma erittäin keskikokoinen)

Norpan tilanne siis vakio, äidin myös. Painoa on mulla tullut alusta laskien nyt yhteensä 12,6 kg eli aivan normaaliin tahtiin. Vaikka turvotusta on tullut silmämääräisesti lisää, ei paino kuitenkaan oo noussut juuri yhtään. Syynä voi olla se, että kun aiemmin piti väijyä sitä vaanivaa ummetusta, niin viimeset pari viikkoa tilanne on ollut päinvastainen, kun melkein ripulilla mennään. Ilmeisesti joku suoliston oma-alotteinen tyhjennys käynnissä. Kuulemma sellaista voi lähestyvä synnytys aiheuttaa (jee!).

Terkkari sanoi, että oli oikein hämmästynyt, kun viimeviikkoisen lääkärin merkintöjen mukaan kohdunsuu oli jo pehmeä. Ja kun terkka kokeili, missä pää on, niin se sanoi sen olevan TODELLA alhaalla. Eli myös terkkarin mielestä on enemmän kuin todennäköistä, että ipana pullahtaa maailmaan ennen laskettua aikaa.

Tosta pään asemoinnista sen verran, että TIEDETÄÄN TIEDETÄÄN. On nimittäin suhteellisen hankalaa nousta esim. sohvalta ylös, kun tuntuu, että lantion sisällä on joku pallo. Ja niinhän siellä siis onkin - tytön pää. :) Tänään aamulla, kun nousin sängystä, tuntui huimaa painetta alapäässä. Vähän niinku kakka-, pieru- ja pissahätä olis yhtä aikaa (excuse my French). Kun menin ruokapöydän ääreen aamiaiselle, tuntui siltä, että suorastaan istuisi jonkun päällä!

Mulle tuli nyt sellaiset fiilikset, että tyttö syntyy ens viikon loppuun mennessä eli viimestään 9.11. Tää on ihan nyt tollanen hämärä etiäinen vaan, mutta kirjotampa nyt varuilta ylös kuitenkin. Pari päivää sitten näin muuten unta siitä, että oltiin synnyttämässä aamuyöllä ja siellä oli katonrajassa telkkari, josta seurattiin samalla Obaman ja McCainin ääntenlaskua. :D Jos toi toteutuis, niin synnytykseen ei olis enää kuin muutama päivä!

Hankintoja molempiin päihin

2008-10-29T17:41:00.004+02:00

RV 37+0

Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik, enää kolme viikkoa laskettuun aikaan. Ja viimeviikkoinen lääkärihän ennusti, että voisi tulla aiemminkin. Tosi outoa. Ei tätä vaan tajua. Aika kipeitä supistuksia tulee pitkin päivää ja yötä, mutta ei mitään sarjatulta vielä. Ja pää painaa lantiossa niin, etten välillä meinaa päästä sohvalta ylös.

Viikonloppuna kävin ostamassa muuten kahdet imetysliivit Bebesistä. Sain tosi asiantuntevan oloista apua myyjältä. Ehkä elämäni eka kertaa selvisin rintsikkaostoksista yhdellä sovituskoppikäynnillä. Ja kun kuulemma kannattaa ottaa yksi kuppikoko suurempi kuin nyt eli että kuppi jää vähän löysäksi, vaikka liivit muuten on sopivat, niin tulin sitten ostaneeksi melkoista kokoa: 75E! Kiesus... :)

Eilen taas kauppareissulla tein hankintoja toiseen päähän, nimittäin ostin jotain eläimellisen kokoisia yösiteitä. Siteitten ostaminen on musta ylipäätään jotenkin outoa, kun en normaalisti niitä ikinä käytä. Ja nyt piti sitten ostaa vielä jotain jättiekstrapitkää ja -paksua, kun kuulemma se jälkivuoto sotkee helposti sängyn, ellei oo kunnon toppaukset päällä. Yhtäkkiä oli S-marketissa ihan sellanen olo kuin yläasteella, kun kuukautiset alkoi! Sellanen kauhee häpeilevä itseinhon sekainen olo. Mutta kaiketi tää raskaushomma ja synnytys on jonkin sortin murrosikä tämäkin.

Mua ei muuten ollenkaan osaa se synnytys pelottaa tai jännittää. Lähinnä suhtaudun siihen suurella mielenkiinnolla. Kiinnostaa, että miten se oma kroppa sitten toimii. Kyllä ne siellä Naikkarilla varmasti keinot keksii sen ipanan ulos saamiseksi, joten uskallan heittäytyä kyllä heidän käsiinsä. Ja se kipukin enempi kiinnostaa kuin pelottaa. Joskus sappikiviaikoinahan mulla meni sappikohtauskivun takia tajukin pari kertaa, joten isoa kipua en sinäänsä osaa pelätä. Oikeestaan se, mitä eniten pelkään ja jännitän, on se mun oma toipuminen synnytyksen jälkeen. Jotenkin melkein oksettaa ajatus verkkohousuista, siteistä, tikeistä ja jälkivuodosta. Kun on 10 vuotta syönyt pillereitä ja nauttinut kellontarkoista minikuukautisista, niin suorastaan kuvottaa ajatus, että musta valuu ties mitä töhnää ehkäpä viikkokausia.

Olisin tosi kiitollinen, jos joku haluaisi avautua jälkitoipumisfiiliksistä. Ja kaikki vinkit äidin hyvinvoinnin ja parantumisen nopeuttamiseksi ja onnistumiseksi otetaan erittäin mielellään vastaan. Milloin pystyy istumaan? Milloin se vuoto loppuu? Paljonko sitä tulee? Miltä ne tikit tuntuu? Help.

Viimeinen neuvolalääkäri

2008-10-23T18:07:00.002+03:00

RV 36+1

Tänään oli kolmas normaali neuvolalääkäri. Mullahan niitä ylimääräsiä tsekkauksia on kyllä ollut useampi, mutta tää oli se virallinen loppuraskauden lääkäri. Suorastaan MAHETSUJA uutisia:
- kohdunkaula lyhentynyt kolmesta sentistä yhteen senttiin
- kohdunkaula on pehmeä, mutta kuitenkin vielä kiinni
- pää on laskeutunut ja täysin kiinnittynyt

Mahamitta oli 34,5 cm eli puoli senttiä enemmän kuin viime viikolla. Pyöriäisen syke n. 150 ja liikkeitä niin paljon, että lääkäriäkin nauratti. Yhtäkkiä oikeaan kylkeen työntyi "sarvi", kun kickboxer-norppa koitti työntää jalan siitä suoraan läpi. Kohtu meinasi supistella vähän väliä. Lääkäri sanoikin itse asiassa kahteen eri otteeseen, että tää voi kyllä tulla täältä vähän aikaisemminkin. Ja lopussa sanoi, että ei tarvi ihmetellä, jos jotain alkaa tapahtua jo piankin, että ihan valmis lapsihan tää kuitenkin jo on.

OISPA SIISTIÄ!!! Meikä on AIVAN kypsä tän puolipallon raahaamiseen, närästykseen, unenpuutteeseen ja jatkuviin tuskaisiin potkuihin ja supistuksiin. Esim. ens viikolla vois oikeinkin mielellään syntyä. :) Mutta ei mielellään vielä huomenna, kun koitan saada kirjotettua mun viimesen työjutun (yhen artikkelin) loppuun.

No jotta nää toiveet ei menis nyt ihan liian pikkutarkoiksi, niin ehkä päätoive olis, että joka tapauksessa syntyis VIIMEISTÄÄN laskettuna aikana mutta siis aiemminkin sopii tulla. Jos tässä menee vielä 6 viikkoa, niin tuun hulluksi ja luultavasti myös jo liikuntakyvyttömäksi. Olo on nimittäin niin valtava ja tuo päänuppikin painaa jo tosi "kivasti" lantioon. Ei tartte kävellä kuin pari sataa metriä, niin tuntuu, että on muuttunut ihmisestä ankaksi.

Mammajoogaa

2008-10-21T17:58:00.002+03:00

RV 35+6

Kävin tänään ekaa kertaa äitiysjoogassa joogakoulu Shantissa. Nyt, kun viikkoja on jo näin paljon, uskalsin mennä. Saikkuaikana en uskaltanut tehdä mitään, mikä olis voinut aiheuttaa ylimääräsiä supistuksia. Nythän ei enää oo niin väliä, kun tyttö on kuitenkin käytännössä jo valmis. (Ai niin, en varmaankaan missään vaiheessa paljastanut, että tyttö on kyseessä. Ultrakuvien yhteydessä kuitenkin annoin kommenteissa vihjeen, että peittämällä osan kuvasta sukupuoli kyllä selviää.)

Vaikka oma olo on ihan valasmainen, lähes järkytyin, kun näin niitä muiden mahoja. Osa naisista oli aivan hillittömiä tankkeja! Siis vähintään kolme vauvaa muutamalla! Mutta kaiketi sitä ihmisten mahat sitte vaan kasvaa todella erikokosiksi.

Oon ennen raskautta käynyt aktiivisesti bodybalancessa ja astangajoogassa, joten niihin verrattuna tämä mammaversio oli tosi kesy. Lähinnä tehtiin rentouttavia juttuja. Mutta toisaalta mitään kovin voimakkaita juttuja ei pysty ees tekemään, kun on toi lisäpallo tossa tiellä. Sain pariin kertaan niin tiukan supistuksen, että piti mennä matolle kontilleen hengittelemään, joten kaiketi tahti oli ihan riittävä näille viikoille. Osa siellä chillas vielä enemmänkin kuin minä, mutta vastaavasti osa pysty tekemään mahasta huolimatta kaikki liikkeet.

Joka tapauksessa oli oikein miellyttävä kokemus tämä mammajooga ja itse joogakoulukin oikein mukavan oloinen. Taidan mennä ensi tiistaina uudelleen!

Tuoreet mahakuvat

2008-10-19T21:47:00.003+03:00

RV 35+4

Uskomatonta, että toi ylälaidan tikkeri siirtyi tohon viimeiseen laatikkoon. Siis ihan vähän aikaa sittenhän se harhaili vasta jossain puolivälin tietymillä ja nyt on jo viimesessä kuukaudessa...

Ja tässä taas tuoretta mahakuvaa:

Toi viiva menee mulla ihan alhaalta ylös mutta navan kohdalla jatkuu hassusti eri kohdassa.

Naistenklinikkaan tutustumassa

2008-10-17T22:07:00.004+03:00

RV 35+2

Käytiin tänään tutustumassa Naistenklinikkaan. Meidän ryhmää kierrätti kaks kätilöä. Varsinainen "pääkätilö" oli n. 6-kymppinen aivan ihana 40 vuotta alalla toiminut kätilö, ja häntä komppasi 25-30-vuotias nuorempi kätilö. Tää vanhempi rouva oli AIVAN IHANA. Jotenkin niin ihanan lämmin ja luottamusta herättävä ja turvallinen. Oikein semmonen ihana pullea täti, jonka tisseihin haluaisi painautua ja unohtaa pahan maailman. :)

Oikein mukavasti esittelivät, että mistä ovesta sitten tullaan ja mitä ovikelloa painetaan ja mikä huone on mitäkin juttua varten. Kierroksen jälkeen istuttiin kaikki yhdessä synnytyssalissa. Se oli Naikkarin isoin sali ja ainoa, jossa on vesiamme. Tätä huonetta koitetaan pitää vapaana, jotta mahdollisimman moni pääsee halutessaan pulikoimaan. Pitää kuulemma tullessa kertoa, jos on kiinnostunut ammeesta ja samoin, jos on kiinnostunut perhehuoneesta. Perhehuonetta ei voida taata, mutta kuulemma nyt syksyllä ei oo kauheeta vauvasumaa, joten tsäänssit on hyvät.

Kun aiemmin valitin surkeesta synnytysvalmennuksesta, niin tämä Naikkarikierros korvasi sen monin kerroin. Ihanan selkeesti kertoivat asioista ja tähdensivät, että vaikka naapurit ja kaverit olis sanoneet mitä, niin pitää kuunnella itseä. Että ei kätilötkään tiedä paremmin kuin sinä itse, että itseä pitää kuunnella. Mutta että kätilöltä kannattaa kysyä ehdotuksia eri vaihtoehdoista, kun itsestä tuntuu joltakin. Tämä vanhempi kätilö kertoi ponnistusasennoistakin siinä järjestyksessä, että ihan mikä tahansa itsestä hyvältä tuntuu, niin kannattaa kokeilla. Että jotkut tykkää seisallaan, jotkut kontillaan, sitten on toi jakkara ja sitten on tietysti tämä sänky, jossa moni tykkää olla kyljellään tai puoli-istuvassa asennossa. Mutta kannattaa kokeilla monia asentoja, jotta paras löytyy.

Porukka oli taas aivan vaisua kyselemään, joten avasin taas pelin ja eräs toinen sitten uskalsi myös kysyä yhden kysymyksen. Multa niitä tuli taas useampia, mutta toivottavasti auttoivat sitten muutakin. Sain selville, että istukkaveren luovutusta pitää kans toivoa tullessa ja että istukkaa voidaan käyttää johonkin muuhunkin tutkimukseen, että pitää vaan ilmottaa, että haluaa sen luovuttaa. Se ihana vanha kätilö kertoi myös oma-alotteisesti, että epiduraalilla voi olla sellainen pieni sivuvaikutus, että puutuu rakon alue niin paljon, että pitää katetroida, koska täysi rakko on vauvan tiellä. Mutta tämäkin kuulosti jotenkin ihanan luontevalta tämän tädin suusta. Tähän ikään kuin jatkona kysyin sitten, että mikä on tämän talon peräruiskepolitiikka, että kun jossainhan se annetaan melkein rutiinilla ja jossain toisaalla vain pyydettäessä. Kuulemma ei oo mitään rutiinia, mutta kysytään kyllä, että onko vatsa toiminut. Että ite voi pyytää myös, jos haluaa. Mutta että ei siitä varsinaisesti oo mitään hyötyä, joten ihan voi ite valita. Nuorempi kätilö sanoikin sitten jotenkin ihanan suoraan mutta silti niin luontevasti:
"Vauvan pää kyllä työntää edellään suolen tyhjäksi, mutta kyllä se siitä keritään yleensä siivota, joten ei se vauva nyt sitte siihen synny." :)

Jäi TODELLA hyvä fiilis molemmista kätilöistä, ja olisin onnellinen, jos puoliksikaan noin ihana ihminen sattuisi sitten omalle kohdalle. Tosin saattaahan niitä kätilöitä nähdä useammankin, jos päätyy viettämään synnärillä pitempään. Ekakertalaisilla menee kaiketi helposti useampikin työvuoro siellä...

Saatiin myös jotain papereita, joissa oli ohjeita ja puhelinnumeroita ynnä muuta. Ja myös aika hyvä ja kokoava ja selvä kooste lääkkeellisistä kivunlievityksistä:
http://www.say.fi/liitteet/synnytyskipu.pdf

Alkaa kohta muuten olla jo sellanen fiilis, että en malta odottaa, että pääsen synnyttämään! :)

Neuvolakuulumisia taas

2008-10-15T18:44:00.004+03:00

RV 35+0

Meikäläinen räjähtää käsiin! Nimittäin 12 päivässä (edellinen neuvola oli RV 33+2) oli painoa tullut 2,0 kg eli 1169 g/viikko. Ja kohdunkorkeus, joka viimeksi oli 30 cm ja joka tähän asti on kulkenut aivan keskellä keskikäyrää, oli nyt pamahtanut 34 senttiin ja näin ollen karannut YLÄKÄYRÄN YLÄPUOLELLE. Tsiisös!

Käsikopelolla tehtiin myös ensimmäinen painoarvio. Normaalisti tällä viikolla ipanat painaa kuulemma 2400 - 2800 grammaa ja tämä meidän pyöriäinen vaikuttaisi nyt 2600-grammaiselta eli varsin keskikokoiselta. Siis siitäkin huolimatta, että äiti on räjähtämäisillään ympärillä! :)

Proteiinia ja glukoosia ei taaskaan ollut eli siltä osin homma kunnossa edelleen. Verenpaine taas vanhoissa lukemissa eli 116/85. Lapsivettä normaalisti, syke noin 140 ja liikkeistä taas 2 plussaa.

Tarjontapuolella oli superuutisia, nimittäin lapsen nuppi on jo ruvennut hapuilemaan kohti lantiota ja on jo alkeellisesti kiinnittynyt! Kun terkkari otti lapsen päästä kiinni ja heilutti päätä, heilui meikän koko alaruumis mukana. Eli jihuu, ainakaan se ei enää siis oo kääntymässä perätilaan vaan pysynee nyt loppuun asti raivotarjonnassa. Ja muutenkin syntymä on siis askelta lähempänä, kun kerta laskeutuminen on alkanut. (Kaikillahan laskeutuminen ei tapahdu ikinä, mutta sitten voikin olla syntymä astetta brutaalimpi kokemus sekä äidille että vauvalle.) Viimeksi tarjonta oli RT2 eli pylly meikän oikealla kyljellä mutta nyt oli vasemmalla eli RT1. Ja tämän toki jo tiesinkin, koska kuten videoistakin näkyy, tulee potkut nyt oikealle, joten pyllyn on oltava vasemmalla. Vaihto oikealta vasemmalle tapahtui muuten pari aamua sitten. Norppa on jo niin iso, että voin kertoa, että vähintäänkin vinhalta tuntuu, kun takapuoli lähtee vaeltamaan oikealta kyljeltä vasemmalle. Tulee sellanen olo, että hei et voi olla tosissasi... aijaa, näytätpä olevan....uuuuh... oho, ei nahka revennyt kuitenkaan. :D

***

Jännää muuten, että välillä aivan ootan, että norppa syntyy. En jaksais enää yhtään päivää oottaa. (Terkkari sanoi, että viikon päästä, kun on RV 36+0 sitä ei enää laskettais keskoseksi!) Ja välillä taas on olo niin tukala tässä jättimäisessä ruumiissa, että haluaisin vaan mun oman kropan takasin ja samalla myös oman elämän takasin enkä mitään vauvaa laisinkaan. Mietin oikein, että miks me ruvettiin tällaseen. Ja kohta taas, kun tunnen pienen jalan monotuksen, oon aivan että voi ihanaa, me saadaan tää pieni henkilö kohta meille. Mutta kaipa tällaset laidasta laitaan menevät tunteet on ihan normaaleja. Kaiketi hälyttävämpää olis, jos musta ei tuntuis miltään, vaikka näinkin iso elämänmuutos on tulossa!

Hytkyvä maha

2008-10-14T19:55:00.004+03:00

RV 34+6

Tässä pari videota siitä, kun pyöriäinen monottelee mun oikeaan kylkeen.
(Tossa ekassa videossa näkyy myös lopussa navan yläreunassa oleva leikkausarpi, jonka kautta sappirakko siis raijattiin aikoinaan ulos meikästä. Ennen tätä mahaa en ollutkaan nähnyt näin kätevästi napani sisäyläreunaan... hehe)

Mahakuva vaatteet päällä vaihteeksi

2008-10-10T17:56:00.005+03:00

RV 34+2

Laitanpa tällasen vaatteet päällä otetun kuvankin vaihteeksi. Hauskasti toi maha pullottaa aika eteenpäin. Tässä vaatesetissä muuten ainoastaan farkut ovat mammakamaa. Neuletakki on ihan normaali sekä myös t-paita. T-paita on kylläkin tosi pitkän mallinen. Ostin noita pitkiä t-paitoja alkukesästä Amerikasta J.Crew'sta muistaakseni 10 kpl, kun oli niin hyviä värejä ja matskukin oli hyvää (ja dollarihinta oikein mukava myös). Aluksi olivat vähän liian pitkiä, kesällä sopivia ja nyt niitä pitää jo pyykistä tullessa vähän venyttää, jotta ovat riittävän pitkiä. T-paidan ja farkun yläreunan väliin jää kyllä muutaman sentin kaistale tyhjää, mutta senhän taas paikkaa mammafarkkujen maharesori, joten asia kunnossa.

Liskojen yö

2008-10-09T09:50:00.002+03:00

RV 34+1

Päässäkin vissiin alkaa jo kohta vipata, nimittäin viime yönä jonkun vessareissun (ehkä numero 3) jälkeen ajattelin, että norppa on varmaan kuollut, kun se ei liiku. Makasin sitte sängyssä tunnin valveilla ja koitin tökkiä sitä mahaa. Lopulta nukkuvalta pyöriäiseltä meni kaiketi hermot ja se rupes riehumaan. Että näin. Kerkesin tunnin aikana miettiä jo kaikkea, että mun pitää synnyttä kuollut vauva ynnä muita tosi mahtavia ajatuksia. Taitaa olla jotain loppuajan angstia meikällä päällä.

Jälkikäteen järjellä ajateltuna tuli mieleen, että jos vastasyntynyt lapsi nukkuu esim. 16 tuntia vuorokaudessa, niin tuskin se sitä nukkumista alottaa vasta saavuttuaan nahan tälle puolelle. Voisin kuvitella, että myös mahan sisäpuolella nukutaan samanmoisia aikoja. Eli kai sen nyt on ihan pakkokin olla liikkumatta välillä. :)

Ajatelkaa muuten, että enää alle 6 viikkoa laskettuun aikaan!!! Hurjaa...

Uutta mahakuvaa

2008-10-06T21:42:00.000+03:00

RV 33+5

Tässä uusi "virallinen" mahakuva. Aika iso se kyllä on jo.

Hankintoja

2008-10-06T19:48:00.003+03:00

RV 33+5

Tehtiin tänään pari hankintaa, elikkä ostettiin hoitolaukku, rintapumppu ja pari pulloa. Olin vertaillut hoitolaukkuja aika paljon ja todennut, että meidän Teutonioihin kuuluva hoitolaukku olis todellakin ollut huono valinta. Yhden ystäväni suosittelema Espritin hoitolaukku hakkaa kilpailijat mennen tullen! Siinä on esim. kunnolliset metalliset klipsukiinnittimet vaunujen aisaan kiinnittämistä varten eikä esim. nepparit, kuten monissa laukuissa. Jos vaikka tuikkaa pari maitolitraa sinne hoitolaukkuun kauppareissulla, niin ne nepparithan aukee saman tien. Tossa laukussa on myös ihan tuhottomasti erilaisia taskuja ja remeleitä sekä irrallinen hoitoalusta. Laajahkon benchmarkkauksen tuloksena tosiaan ostettiin sitten toi Espritin laukku (52 e).

Toiset ostokset liittyvätkin sitten meijeriosastoon eli rintapumppu ja pari pulloa. Useampi kaveri on sanonut, että yksikätinen pumppu on kätevä, kun silloin voi pumpata jopa yhtä aikaa, kun ipana roikkuu toisessa tississä. Vaikka sähkökäyttöiset ovat varmaan ihan käteviä, niin itteäni on jotenkin ällöttänyt ajatus "lypsykoneeseen" kytkeytymisestä, joten halusin mekaanisen. Ostettiin sitten Avent Isis -pumppu. Ei varmaan ihan halvimmasta päästä (60 e), mutta netin kuvaukset sekä paketin oma kuvaus vakuuttivat. Mene, tiedä, onko totta puoletkaan, mutta toi nyt valittiin. Oikeastaan pumpun valintaan vaikutti myös se, että lukuisat kaverit ovat kehuneet Aventin pullojen tutteja paljon paremmiksi kuin esim. Ainun. Ja kun pumppuun saa kiinni vaan samanmerkkisiä pulloja, niin tuntuis oudolta, että pitäis lorotella maitoa pulloista toiseen siksi, että pumppuun käy toiset ja ipanaan toiset. Pumpun kylkeen ostettin myös 2 kpl 125 ml Avent Airflex -pulloja (yht. 10 e).

Ehkä oli vähän hätiköintiä toi pumpun ja pullojen osto, mutta ehkä esikoisen kanssa saa vähän hätiköidäkin. :) Ja ei noi meijeriostokset meitä nyt vararikkoon kaada, vaikkei niillä ihan hirveesti oliskaan käyttöä.

Onko konkareilla kokemuksia pumpuista ja pulloista ja merkeistä? Kuulisin mielelläni, vaikka nämä ostokset jo tulikin tehtyä.

1477 grammaa - voi kiesus!

2008-10-03T15:29:00.003+03:00

RV 33+2

Tänään oli neuvola. Ja paino oli noussut 9 päivässä 1900 grammaa eli viikkotasolla nousua oli 1477 g/vko!!! Voi jumalan pyssyt. Siirryin myös ihan uudelle kymmenluvulle, nimittäin sekä Miehen että minun paino alkaa nyt kasilla. Viimesen viikon aikana oon havainnut myös ekan kerran jonkinlaista turvotusta, koska sormukset on ruvenneet tuntumaan välillä vähän tiukoilta. Jaloissa tai naamassa en oo (eikä Mieskään oo) kuitenkaan huomannut mitään. Mutta neuvolantädin mukaan pienikin turvotus näkyy helposti melkoisena viikkonousuna, joten ei saa kuulemma panikoida. Ja aivan alusta mulla on paino nyt noussut siis 9,6 kg, joka on kuulemma oikein hyvä nousu näille viikoille. Keskiarvo koko raskauden aikaisesta noususta on 12 kg, neuvolan mukaan 15 kg vielä ihan ok, diabetesliiton (vai olikohan se sydäntautiliiton) mukaan 10 kg olis optimi.

Mutta kyllä toi nousu nyt vähän kuitenkin hirvittää. Kun katon neuvolakortista noita viikkonousuja, niin tältä näyttävät:
RV 17+1 lähtöpaino saavutettu
RV 22+5 nousu 682 g/vko
RV 27+0 nousu 650 g/vko
RV 30+6 nousu 154 g/vko
RV 32+0 nousu 438 g/vko
RV 33+2 nousu 1477 g/vko

Eli aika jännästi alussa meni monta viikkoa aika raisulla nousulla, sitten tuli neljän viikon pätkä, jolloin ei paino noussut juuri ollenkaan, ja sitten lähettiin taas uuteen nousuun. Laskin nyt sitten ihan huvikseni, että paljonko painonnousu on ollut keskimäärin viikkoa kohti RV:sta 17+1 eteenpäin: 595 g/vko. Eli tuolla tahdilla keskimäärin mun paino on noussut viikossa sen jälkeen, kun se lähti nousuun. Kaiketi tuo on ihan ok, kun se keskimääränen viikkonousu on 500 g/vko ja minä oon kuitenkin 173-senttinen eli keskimäärästä vähän pidempi.

Mutta joo, Mies ei jaksa yhtään näitä painojuttuja, kun kuulemma näytän edelleen ihan samalta ainoastaan lisäpallolla höystettynä. Mutta ketäpä tollanen puolentoista kilon viikkovauhti ei hirvittäisi! Yritän jättää tän aiheen nyt kuitekin tähän. :)

Muilta osin ei mitään uutta länsirintamalla (eikä neuvolassa). Pissa edelleen puhdasta ja verenpaine samaa luokkaa kuin ennenkin eli 114/84. Yläpaine on tähän mennessä vaihdellut välillä 112-125 ja alapaine välillä 73-84. Yleensä aina toinen on noussut ja toinen on laskenut verrattuna edelliseen mittaukseen. Kuulemma sydäntautiliiton ohjeiden mukaan optimi verenpaine olisi 120/80, joten sen molemmin puolin tässä on nyt sitten kierretty, tosin kertaakaan ei oo sekä alapaine että yläpaine olleet noitten rajojen yli vaan aina vain jompikumpi.

Kohdun korkeus oli 30 cm ja taas ihan keskikäyrällä, ja lapsivettä normaalisti. Pyöriäinen pisti taas jumpaksi (liikkeistä 2 plussaa, ylläri) ja liikutteli selkäänsä pariinkin otteeseen sillä aikaa, kun makasin laverilla. Mieskin pääsi tunnustelemaan terkkarin opastuksessa ja saikin ihan selvän käsityksen, että tässä on selkä ja tässä on pieni jalka (ihkua!). Tyyppi majailee edelleen turvallisesti pää alaspäin mutta breakdance-henkisesti pyörii nuppinsa ympäri siten, että välillä selkä on mun oikealla kyljellä ja välillä vasemmalla. Ja nyt oli sitten enemmän taas mun oikealla kyljellä eli tarjontakoodi RT2. Syke takoi noin 145 iskua minuutissa, eli tukevasti hengissä. :)

Kivelän sairaalan aulakahvilassa on muuten sitten ehkä maailman parhaimmat pullat. Töölön terveysasema ja myöskin neuvola on samassa rakennuksessa, joten huumaavan pullan tuoksun läpi pitää aina koittaa sukeltaa ulos rakennuksesta. Jäätiin tänäaamuna sitten neuvolan jälkeen pullakahveille (tai siis -teelle), kun ei kertakaikkisesti pystytty kävelemään ohi. Oli kyllä mahetsua.

EDIT: Unohtu kirjottaa närästyksestä. Ennen raskauttahan mulla ei ollu närästyksestä minkäänlaisia kokemuksia. Sitten alko niitä tulla, mutta pärjäilin maidonjuomisella. Nyt viimesen viikon ajan oon vetänyt muutaman Rennien joka päivä. Homma on edelleen ihan hallinnassa, kun pahimpana päivänä on mennyt muistaakseni 5 tabua. Mutta ilman noita Rensuja olo olis kyllä todella tuskanen...

Synnytysvalmennus

2008-10-01T11:36:00.007+03:00

RV 33+0

Uskomatonta, että laskettuun aikaan on enää 7 viikkoa! Ja että neljän viikon päästä se laskettais jo ihan täysaikaiseksi. Eli vaikka laskettu aika on 19.11., niin yhtä hyvin pyöriäinen voi ilmestyä tälle puolelle nahkaa jo vaikka marraskuun alussa. TODELLA OUTOA. Tosin nykyisin se liikkuu niin älyttömästi, että ilmeisesti halut tulla ulos ovat jo kovat, heh. En muuten aiemmin ollut ajatellut yhtään, että potkut ja liikkeet saattavat ihan sattua. Välillä on päiviä, jolloin tulee niin tiukkaa monotusta kylkiin, että ihan vahingossa pääsee au-au-huutoja. Tosi usein myös säpsähtelen ja nyin, kun tulee niin yllättävän tiukkaa iskua. Yksi kaveri sanoikin, että oon ihan kuin mulla olis joku Touretten syndrooma, kun tulee pakkoliikkeenomaisia säpsähdyksiä ja yllättäviä au-huutoja... :D

Niin siitä synnytysvalmennuksesta siis. Täällä Helsingissä perhevalmennuksen eka kerta olis ollut jo raskauden puolivälissä eli kesäkuussa, jolloin me ei vielä asuttu täällä. Pari viikkoa sitten valmennuksen toinen kerta, jolloin aiheena olis ollut mm. parisuhde, seksuaalisuus ja vanhemmuus. Sillä viikolla kuitenkin minä olin saikulla ja meillä asunnossa olohuoneen maalaus. En voinut kuvitellakaan viettäväni maalausaikaa kotona maalinkatkussa, joten karkasin kolmeksi päiväksi Tampereelle anoppilaan evakkoon. Ja silloin siis meni se perhevalmennus ohi. Toisaalta Miehen kanssa tultiin myös siihen tulokseen, että kumpaakaan ei mitenkään sairaasti kiinnostanut puhua noista aiheista vieraitten ihmisten kanssa, joten poisjääminen oli aika helppo ratkaisu.

Tänään oli sitten aamulla se varsinainen action-pläjäys eli itse synnytysvalmennus. Mutta koko homma oli aikalailla pettymys. Kaks terveydenhoitajaa puhui luokan edessä ja sitten katottiin video. Video oli ihan kiva, mutta tosi kesy. Itte en kokenut saavani oikeastaan yhtään mitään lisätietoa tuosta valmennuksesta. Mies sanoi, että ainoa uusi asia oli vauvan pään kiertyminen synnytyksen aikana, kun se kiertoliikehän mahdollistaa sen, että se sen pää ylipäätään mahtuu lantiosta ulos.

Videon jälkeen kukaan ei halunnut kysyä mitään kysymyksiä, joten aattelin sitten ite kysyä pari juttua, joita olin vähän miettinyt. Videossa näytettiin ja kerrottiin ns. "tosiasioita" todella vähän, joten kysyin siitä, että jos ja kun pitää tikata, niin puudutetaanko se sitten varmasti, koska olen muutamalta kaverilta kuullut, että se tuntuu todella ilkeältä. Yksi on jopa sanonut, että se oli pahinta koko synnytyksessä, kun tunsi, kuinka omaa alapäätä tikataan. Molemmat terkkarit oli heti ihan että kyllä se ihan varmasti puudutetaan, että kuulostaapa omituiselta, että on tuntunut pahalta. Noh, hyvä niin. Oon jo aiemminkin vannottanut Miestä, että vahtii, että saan ihan varmasti sitten puudutusta ennen tikkausta, jos en ite tajua siitä muistuttaa.

Kysyin sitten saman tien myös toisen kysymyksen, elikkä että missä tilanteissa ja miksi synnytyksen aikana pitää katetroida ja miksi joskus myös osastolla. Tästäkään ei siis ollut halaistua sanaa mainittu siinä videossa. Toinen terkkari sitten kertoikin ihan asiallisesti sen, mitä olin kavereilta kuullut, elikkä että synnytyksen aikana voi kadota pissahädän tunne esim. epiduraalin vuoksi, jolloin pitää rakko tyhjentää katetrilla siksi, ettei täysinäinen rakko turhaan ole syntyvän vauvan tiellä. (Yhdeltä kaverilta mm. tuli 9 desiä pissaa, kun katetroitiin, vaikka ei itse ollut huomannut koko hätää!) No tässä on tietysti ihan järkeä. Osastolla katetroinnista terkkari sanoi, että joskus synnytyksen jälkeen voi olla hädän tunne niin kateissa, että osastollakin pitää katetroida.

Toi katetrointi on musta lähtökohtaisesti niin ällön kuuloista, että halusin siitä kysyä tolleen varmistuksen omaisesti ääneen, kun aivan varmasti monikaan ei oo sitä ajatellut. Ei itsellänikään ollut vielä kolme viikkoa sitten käynyt edes mielessä, että katetrointi ja synnytys liittyisivät jotenkin yhteen.

Ai niin, pakko muuten mainita, että ihmiset on ilmeisesti vähän erilailla ottaneet selvää, mitä siihen synnytykseen oikein liittyy. Ennen videota, kun terkkari selitti, miten synnytys etenee ja miltä supistukset tuntuu jne., hän sanoi myös, että supistukset kyllä lähes kaikilla sattuu enemmän tai vähemmän, että siihen kannattaa valmistautua. Mutta että ne on tavallaan "hyvää" kipua, kun niillä on tarkoitus ja ne auttaa vauvaa pihalle. Ja että niissä onneksi tulee aina se pieni tauko välissä, jossa ei tunnu välttämättä oikein miltään. Niin tosiaan siis yksi ihminen sitten kysyi, että tuleeko niitä supistuksia aina kaikissa synnytyksissä. Haloo? Terkkarikin vähän hämmentyi ja sitten naurahti, että joo, että ilman niitä supistuksia se vauva ei todellakaan pysty syntymään. Eli luultavasti tikkauksesta ja katetroinnista saatu infokin tuli sitten varmaan ihan tarpeeseen.

Meille molemmille jäi vähän outo olo tosta synnytysvalmennuksesta, kun se oli jotenkin tosi organisoimatonta ja sellasta vedetään lonkalta -meininkiä. Ja video oli ihan kiva, mutta jotenkin aivan liian kesy. Kummallekin jäi sellanen olo, että vaan "parhaat palat" näytettiin ja puf, sitten se vauva ihanasti oli siinä rinnalla. Epiduraalin laittaminen näytettiin myös leikattuna niin, että ensin näkyi naisen selkä ja se, että hänen piti olla kyljellään sykkyrällä ja sitten seuraavana sieltä selästä roikkuikin jo piuha, johon lykättiin sitä ainetta. Eli ilmeisesti se piuha vaan ilmestyi sinne selkään ilmaan mitään pistosta mihinkään...

Mutta joo. Ehkä ton synnytysvalmennuksen ei haluta olevan liian totuudenmukainen ja graafinen, ettei ihmisiä ala hirvittää. Ja ehkä osaa sitten hirvittäisikin, jos kerta sekin, että supistukset tosiaan kuuluu synnytykseen, oli jollekulle uutinen. Mutta ittelleni kyllä aika turha keikka. Tosin oon aina ollut "brutaalin totuuden ystävä", eli kaikista itteäni pelottavista ja arveluttavista asioista oon halunnut aina todella rehellistä ja suorasanaista tietoa mieluummin, kuin että en tietäisi kaikkea ja sitten voisin arvailla, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät halua niin selkokielistä infoa kaikesta, mutta ite kyllä haluan, ja sitä oon tietty jo kavereista ja netistä puristanutkin melkoisesti ulos.

Seuraavana onkin sitten Naistenklinikkaan tutustuminen, johon meillä on aika perjantaina 17.10.

Saikulla takasin

2008-09-24T11:14:00.004+03:00

RV 32+0

Kerkesin käydä maanantain ja tiistain takasin töissä. Tänään keskiviikkona menin taas lääkäriin, koska supistukset ei todellakaan oo laimentuneet. Kahden viikon saikun aikana niitten määrä kyllä pieneni niin, että niitä tuli vain n. 10 - 15 päivässä. Töissä niitten määrä kasvoi saman tien. Siinä työtuolissa kärvisteleminen on jotenkin aika ankeeta, kun vähän väliä haluais mennä pötkölleen eikä mikään asento oo hyvä.

Mutta täytyy kyllä tunnustaa, että myöskään työhimoja ei enää oo mitenkään aivan sairaasti. Alkaa olla sellanen olo, että olis vaan kiva olla kotona ja tehdä jotain koti- tai vauvahommia. Ja siis töitäkin on ihan kiva tehdä esim. 3 tuntia päivässä kotona verkkarit jalassa mutta ei koko päivää. Niinpä sitten varasin tosiaan uuden lääkärin, joka pisti mut saman tien takas saikulle. Kohdunsuu on edelleen kiinni ja kohdunkaulalla mittaa 2 - 3 senttiä, mutta lääkärin omienkin sanojen mukaan "turha siellä töissä on kärvistellä, että ei tässä mitään riskejä tartte ottaa". Saikkua kirjoitti 2,5 viikkoa eli äippäloman alkuun saakka.

Ja ai niin, lääkäri kuunteli myös sydänäänet (ja taas norppa monotti siihen anturiin) ja kokeili mahan päältä taas tarjonnan ja lapsiveden määrän. Vettä normaalisti ja raivotarjonnassa edelleen, which is nice.

Itkua pukkaa

2008-09-17T17:59:00.006+03:00

RV 31+0

Irrationaaliset itkut -sarja jatkuu, järjestysnumero 6 menossa.

1. Partiolaiset
2. Tanssii tähtien kanssa
3. Sambakulkue
4. Ambulanssi

5. Käytiin kattomassa Mamma mia -elokuva, joka on muuten AIVAN SAIRAAN HUONO. Vaikka elokuvan kattominen oli melkosta kärsimystä, kun ihan oikiasti se oli niin surkia, niin onnistuin kuitenkin itkemään kerran. Ja niin oudossa kohdassa vielä, elikkä kun tuli jonkinlaisena yhteislaulu- ja -tanssikohtauksena "Dancing queen"... Mies meinas nauraa ääneen, kun tökkäsin sitä ja näytin, että kyyneleet on silmissä.

Mulla on nyt itse asiassa teoria, että kaiketi isolla ihmisjoukolla tehtävät jutut on musta jotenkin vaikuttavia (vrt. partiolaiskulkue, sambakulkue, joukkolaulukohtaus). Makes no sense, mutta kolme viidestä näyttäis siihen suuntaan.

6. Idols-karsinnoissa oli joku sellanen noin 20-vuotias vähän amishenkinen pariskunta, jotka asu jossain perähikiällä ja niillä oli alle 1-vuotias lapsi. Isä harrasti kuntosalia ja laulamista ja perheen kanssa oleilua, ja äiti kertoi, kuinka on niin ihanaa aina, kun mies hänelle laulaa, että olis hienoa, kun se pääsis jatkoon. No eipä päässyt. Kun mies tuli ulos sieltä koelauluhuoneesta ja oli aika murtunut, niin nainen (tai tyttöhän se nyt oikeestaan oli) oli vauvan kanssa ovella vastassa ja rutistivat miestä kovasti. Sitten mies kuivasi silmänsä ja sanoi: "Lähetäänkö kotia." Ja sitten ne lähti siitä kaulakkain kotia kohti. Siinä vaiheessa, kun tämä nuoren perheen isä tokaisi nuo sanat, meikällä kyynelpadot taas aukes. Toistelin Miehelle vaan itkun lomasta, että kato nyt ne sitten lähtee yhessä kotia tuon vauvan kanssa. Kato nyt ne lähtee sinne kotiin... Ne on varmaan niin onnellisia... Miehestä tää oli taas aika hauskaa, mutta itse asiassa jopa Miehellä itsellään oli havaittavissa pientä lasitusta katseessa. Jotenkin niin ihanaa se niitten perhehomma oli.

Eli näin. Irrationaaliset itkut -raporttisarja jatkuu, jahka on uutta raportoitavaa

Neuvolassa taas

2008-09-16T11:47:00.002+03:00

RV 30+6

Ja neuvolassa kävin taas. Siellä ei nykyisin tapahdu enää mitään ihmeellistä, joten Mieskään ei aina viiti tulla enää mukaan, kun kuitenkin joutuisi silloin olemaan pois töistä.

Pissatestiä ei nyt tehty, kun olin edellisellä viikolla käyny labrakokeissa (sen saikkua antaneet lääkärin lähetteestä). Mitään ei taaskaan löytynyt. Hemoglobiini oli pysynyt vakaana eli oli 128. Verenpaine about sama kuin ennenkin eli 117/80. Paino oli noussut vain 600 grammaa eli vain 154 grammaa viikossa! Erikoinen käänne, kun aiemmilla kerroilla oli aina tullut yli 600 grammaa per viikko. Ja omasta mielestäni oon syönyt herkkuja jopa enemmän kuin aiemmin, niin siltikään ei ollut paino noussut. Outoa. Kohdun korkeus oli 28 eli aika tarkkaan keskikäyrällä tai ihan hitusen sen yläpuolella.

Dopplerilla kuuntelu oli taas temppu sinänsä, koska pieni norppa hillui niin vauhdikkaasti. Aina muutaman sydämenlyönnin jälkeen vaihtoi asentoa tai potkas niin, että piti taas liikauttaa anturi uuteen paikkaan. Kun se vihdoin suostui olemaan paikoillaan sen hetken, että syke saatiin otettua, niin noin 150 se sitten oli. Sanomattakin lienee selvää, että liikkeistä sai 2 plussaa...heh. Lapsivettä normaalisti ja raivoa tarjoaa, mikä on tietty kiva. Nyt kuin sitten vaan tajuaisi pysyä noi päin eikä enää loppuaikana kääntyä toisinpäin.

Nyt vihdoin muuten myös tajusin, miten päin se pyöriäinen siellä oleilee. Eli pyllynsä on mun oikealla kyljellä ja jalat navan alla ja vasemmalla. Nyt, kun terkkari kertoi, miten päin se siellä on, niin ittekin tunnen sen käsillä ihan selvästi. Vasemmalla puolella on "tyhjää", mutta oikealla puolella ylhäällä tuntuu ihan selvä kumpu. Jotenkin niin söpöä, että se on sen pieni pylly! Ja sitä se aina välillä tunkee jotenkin hassusti ulospäin niin, että sen ihan kädellä tuntee. Ihku. :)

Istukkaveren luovutus + vauvapakkaus

2008-09-13T21:10:00.005+03:00

RV 30+3

Pärähti tänään mieleen se istukkaveren luovuttaminen, joten surffailin vähän. Elikkä siis Veripalvelu kerää sitä, tietoa täällä. Ja täällä taas sanotaan, että sitä kerätään ainoastaan Naistenklinikalla ja Kättärillä ja vain arkipäivisin. Noh, norppa siis syntyy kyllä Naikkarilla, mutta toivotaan, että arkipäivänä, niin saadaan annettua hyvään käyttöön se istukkaveri.

"Voit ilmoittaa sairaalan henkilökunnalle synnyttämään tullessasi, että olet halukas luovuttamaan istukkaverta. Etukäteen voi ilmoittautumislomakkeen jättää myös luovutussairaalan äitiyspoliklinikkakäynnin yhteydessä."

Suurin haaste lienee nyt se, että näillä jo sulamisprosessin aloittamilla aivoilla pitäis muistaa ilmottaa, että haluaa sitä sitten luovuttaa. No täytyy vaan koittaa muistaa.

***

Hei ja ai niin, se vauvapakkaus tuli siis eilen perjantaina! Mies rupes saman tien kaivelemaan sitä ihan tohkeissaan. :) Itte muistin sisällön jo ulkoa, kun olin sitä niin tarkkaan tiiraillut Kelan sivuilta. Aika paljon siellä on kyllä tavaraa ja luonnollisesti varsin käyttökelpoista. Mutta edelleen oon värityksistä ja nimityksistä samaa mieltä kuin ennenkin.

On aateltu, että pyöriäinen pistetään aluksi nukkumaan siihen pahviboksiin, joka laitetaan pinnasänkyyn. Pinnasänky on niin sairaan iso, että saa raukka siellä vielä jonkun torikauhun. Mutta siihen lootaan tarttee kyllä ommella joku kankainen vuoraus, ettei näytä ihan siltä, että se olis syntynyt jollekin häntäsemmälle ja karvasemmalle kaverille portaitten alla... :D Tähän liittyen muuten kävinkin tänään kattelemassa ompelukoneita, koska tähän asti oon aina ommellut lainakoneilla. Jo pitkään oon haaveillu oman koneen ostamisesta, joten nyt sitten vihdoin päätin, että sellaisen ostan. Vielä en kylläkään tehnyt varsinaista ostosta, kun satuttiin olemaan silleen kaupungilla, että oli tarkotus kävellä vielä muuallekin, ettei haluttu lähteä raijaamaan sitä konetta pitkin kaupunkia. Täytyy käydä se sitten hakemassa joku toinen kerta. Miehen on tultava mukaan, koska en pysty noin painavia juttuja enää kivuttomasti raijaamaan. Mutta Husqvarna Emerald 118 on se kone, johon siis päädyin. Hintaa 490 euroa ja 5 vuoden takuu. Tota samaa konetta on kuulemma tilattu myös moneen Helsingin kouluun.

Pyöriäisen liikkeistä

2008-09-10T11:01:00.003+03:00

RV 30+0

Uusi raja-aita jälleen ylitettiin. Enää 10 viikkoa laskettuun aikaan. Aika hurjaa...

Pienen valaan eli norpan eli pyöriäisen liikkeistä pitää kertoa pari juttua. Tyyppi on siis jo aika iso, joten liikkeensä eivät ihan aina enää tunnu kovin kivoilta. Esim. yhtenä iltana, kun asettauduin mahatyynyni kanssa oikealle kyljelle, päätti norppa ruveta hakkaamaan mua vasempaan kyljeen jollain tosi terävällä osalla. Liekö sitten ollut kyynärpää tai kantapää, mutta se ihan oikeasti jo sattui. Oli pakko mennä takasin selälleen ja oottaa, että tämä voimakastahtoinen pieni henkilö rauhottuu.

Eräänä aamuna, kun mahassa oli ihan hullua möyrintää menossa, menin Miehen selkään kiinni. Molemmat siis makasimme vasemmalle kyljellä ja valas siinä sitten meidän välissä. Mies tunsi möyrinnän omaan selkäänsä! Lapsi siis monotteli isäänsä selkään!

Ja vielä yks episodi: Muutama aamu sitten, kun loikoilin vielä sängyssä, alkoi yhteen tiettyyn kohtaan mahassa tuntua tasainen tökintä. Siis aivan metronomintarkka tasainen muksiminen yhteen ja tiettyyn samaan kohtaan. Tätä jatkui ainakin 50 iskua peräkkäin, joten päättelin sitten, että kaverilla oli hikka. Tai sitten kyseessä on erittäin rytmitajuinen pieni valas, mutta epäilen kuitenkin hikkaa.

Voi että mää jo ootan sitä, että me nähhään... Mies toivoo, että sille tulis ruskeat silmät, kun kuulemma meikäläinen on ollut niin söpö ilmestys vauvana, joten norppakin voisi sitten saada samanlaiset nappisilmät. Aika hassua, mutta ite taas aattelen koko ajan, että sillä on siniset silmät, koska isänsä on ollut niin söpö ilmestys vauvana, joten norppakin voisi sitten saada samanlaiset siniset silmät. Eli hauskasta toivotaan lapsesta toistemme näköistä.

Tää seuraava on jo aivan lällyä, mutta tulkoon nyt julki:
Sanon Miestä monesti Puluksi. Nyt on sitten perustettu Pulun ystävät rk (rekisteröity kerho), jonka jäsenistöön kuuluu vain kaksi henkilöä: norppa ja minä. Välillä pidämme sitten Pulun ystävät rekisteröidyn kerhon (yllättäviä) kokoontumisia Pulun päällä. Kyseessä on ikään kuin fanien hyökkäys, joka Pulun on sitten vain kestettävä.

Uusi mahakuva

2008-09-09T23:09:00.000+03:00

RV 29+6

Tässä vielä uusi mahakuva. Ei ole ihan aiempien kuvien "standardien" mukainen kuva, mutta ehkä tästä näkyy olennainen kuitenkin. Aika iso se jo alkaa olla! :)

Saikulla

2008-09-08T13:54:00.003+03:00

RV 29+5

Kävin tänään taas lääkärissä supistusten takia. Kohdunsuu on kiinni mutta lykkäsi kuitenkin 2 viikkoa saikkua. Eli vaikka ovet on kiinni, niin ei kuulemma ole kuitenkaan toivottavaa, että tulee näin kipeitä supistuksia ja näin paljon. Ja varmuuden varmistamiseksi sain taas labralähetteen mahdollisen piilevän virtsatieinfektion vuoksi (jota mulla ei siis oo ollu koko raskauden aikana).

Tavallaan kiva, että voi saikutella nyt, mutta toisaalta mulla on kyllä sen verran kirjotushimoja, että voipi olla, että napsuttelen artikkelia kasaan täällä kotosalla. Mutta en ota turhia paineita. Luen lehtiä, syön ja nautin tallentavan digiboksin antimista, hihii. :)

Älä koskaan pidätä kakkaa (mutta muista pidättää pissaa)

2008-09-05T23:23:00.006+03:00

RV 29+2

Tää seuraava on nyt sitten ihan silkkaa ruumiintoiminto-osastoa ja alapääjuttua koko 29 viikon kokemuksella. Ei oo pakko lukea, mutta suosittelen kyllä (raskaana oleville), mikäli et otsikosta osaa arvata, mitä tuleman pitää.

Kakka:
Ennen raskautta saatoin useinkin kakkahädän yllättäessä ajatella, että nyt en kyllä ehikään tai en halua tehdä sitä täällä työpaikan vessassa, että hoidan hommat sitten kotona tunnin päästä. Eli vaikka hätä jo ilmoitti itsestään, saattoi sitä varsin kätevästi siirtää tuonnemmaksi (toki kohtuuden rajoissa). Nyt oon oppinut, että jos ikinä tai koskaan erehtyy pidättämään kakkaansa, tulee takaisinmaksu korkojen kera, nimittäin ummetus iskee ihan yllättäen ja pyytämättä. Oon pariin kertaan joutunut työstämään kissankokoista kovaa jööttiä puolikin tuntia kerrallaan, joten annan nyt siis ystävän neuvon kaikille vähemmän raskaana oleville: älä koskaan pidätä kakkaa.

Vielä toinen huomio kakkosen osalta: Maha on nyt jo niin iso, että kaikki sisuskalut suolisto mukaan lukien on litussa tai vähintäänkin jossain eri puolella vartaloa kuin ennen tämän "lisäpallon" ilmestymistä. Ilmeisesti juuri suoliston liiskautumisen vuoksi koko kakkososaston hätä on saanut ihan uuden muodon, nimittäin vaikka hätä tuntuu isolta, tulee vain ihan pieni kikkare eikä sitten muuta. Ja esim. heti kahden tunnin päästä uusi ja sitten taas kahden tunnin päästä uusi. Käyn kakalla siis noin 4 kertaa päivässä, kun ennen kävin noin neljä kertaa viikossa!

Pissa:
Jos kakkaa ei kannata pidättää, niin pissaa taas nimenomaan kannattaa. En puhu nyt yleisen tason pidättämisestä vaan kaikista vähänkin ponnistusta vaativista hommista, esim. nauraminen, niistäminen, aivastaminen, yskiminen, tavaroiden nostaminen, hyppiminen tai juokseminen. Aikana ennen lisäpalloa osasin ilmeisesti luontaisesti jännittää kaikkia aukkoja sen verran, että en todellakaan pystynyt ymmärtämään, että joillakin joissain tilanteessa voisi jotain sieltä hallitsemattomasti lirahtaa. Mutta ajat ovat muuttuneet... Muutamia kertoja kerkesivät alkkarit mennä vaihtoon, ennen kuin hiffasin, että mun ihan oikeesti pitää nyt ihan tietoisesti jännittää alapäätä ennen kuin niistän tms. Homma on nyt ihan hallinnassa eli mitään lirahtelua ei enää tapahdu, mutta edelleen kyllä vedän kaikki aukot suppuun ihan voimalla, ennen kuin uskallan ruveta vaikkapa yskimään.

Amen.

Uutta mahakuvaa pukkaa (ja suppareista taas)

2008-09-01T21:44:00.006+03:00

RV 28+5

Ja tässäpä uusi mahakuva jälleen:

Valitettavan pimeessä on otettu, päivänvalossa olis tullut parempi.

Maha kasvaa jotenkin ihan älytöntä vauhtia nyt, eikä näitä kuvia millään meinaa ottaa tarpeeksi usein. Vähän aikaa sitten heräsin myös siihen, että musta on lähinnä päättömiä kuvia, että ehkä pitäis ottaa kuvia myös ihan kokonaisuudesta ja vaatteet päällä. :) Nää päättömät kuvat on lähinnä tällasia "mahateknisiä", mutta ehkä ihan normaaleja kuvia on itte kivempi myöhemmin kattoa...

Mahassa on muuten nykyisin myös aivan tolkuttomasti elämää. Maha muljahtelee ja tärähtelee, ja tyyppi tuntuu koittavan ulospääsyä milloin mistäkin kohdasta. Töissä iltapäivisin alkaa olla jo melkein tukala tunnelma, kun yhdestä eteenpäin on niin kova meno aina päällä, että istuminen tuntuu jo vähän ahistavalta.

***

Soitin muuten tänään suppareista neuvolaan. Mulla tulee nyt jo niin kipeitä supistuksia, että jos esim. seisoo, niin supistus vetää mut salamana linkkuveitsen lailla kasaan. Vastaavasti istualtaan pitää nousta välittömästi ylös vääntelehtimään. Neuvolantädin kanssa sovittiin, että kattelen tilannetta ensi viikon maanantaihin saakka ja jos supistustilanne ei yhtään laimene, niin otetaan taas päivystysaika kohdunkaulantarkistukseen. Ja kuulemma jos yhtään tuntuu siltä, että joku supistus ei meinaakaan laueta tai jos tulee tippakaan verta, niin soitto sitten Naistenklinikalle vuorokaudenajasta riippumatta.

Mua muuten jotenkin ahistaa se kovakourainen mieslääkäri, jolla oon siis käynyt nyt kahesti. Jos ens maanantaina soitan ja varataan sitä aikaa, taidan pyytää, että oisko siellä joku toinen. Vaikka se on ihan asiallinen kyllä ja kaiketi osaa hommansa, en vaan yhtään tunne oloani kotoisaksi siinä huoneessa. Ja tää ei oo mikään sukupuolikysymys, vaan jotenkin se vaan on niin ällö, kun se ei ees puhu ääneen vaan mutisee, ja sitten suorittaa sen kopeloinnin niin rajusti, että ikinä ei mikään haarovälitutkimus oo tuntunu niin inhottavalta.

Mutta joo, toivotaan, että supparitilanne vähän laantuisi tai ei ainakaan pahenisi. Työkaveritkin välillä säikkyy, kun alan ähisemään ja pitelemään mahaani.

Kofeiini-high (meillä molemmilla)

2008-08-28T16:12:00.003+03:00

RV 28+1

Mulla tulee supistuksia niin paljon pitkin päivää, että pitäis kesken päivän päästä aina ojentamaan ittensä välillä jonnekin sänkyyn. Sen takia aattelin, että pidän nyt pari kotityöpäivää. Tässä uudessa kodissa en kotikonttorissa ookaan vielä työskennellyt, kun kerta nyt asutaan työpaikan lähellä (ovelta ovelle noin 25 min).

Ensimmäinen huomio:
Mun työteho tänään on pyöreä nolla. En näemmä pysty YHTÄÄN keskittymään täällä uudessa kodissa. Mua ihan oikeasti huvittaisi tehdä hommia (artikkelin kirjoitusta) mutta pystyn keskittymään korkeintaan 2 minuutiksi kerrallaan. Tää päivä menee näemmä nyt ihan pelastusarmeijalle mutta ei voi mitään. Toisaalta kaiketi sitä ihminen voi jonkun tällasen luuseripäivän pitää aina sillon tällön. Joka tapauksessa oon tullu tehneeksi kesäloman jälkeen joka viikko vähän ylimäärästä, vaikka oonkin koittanut nyt rajottaa työpäivien pituutta niin, että lähtisin kotiin viimestään puol kuus. Mutta taidan kuitenkin vääntäytyä konttorille huomenna, koska mua ihan oikeasti huvittaisi saada kirjotettua mutta kotona se ei näemmä nyt siis onnistu.

Toinen huomio:
Oon juonut kahvia 4-vuotiaasta lähtien. (Naapurin mummo ja pappa opetti salaa meijän vanhemmilta.) En juo mitenkään tolkuttomia määriä, mutta aamukahvin lisäksi kuitenkin pari kuppia. Kun oksu alko lentää pääsiäisen tienoilla, jäi syöminen ja juominen noin yleensäkin pois kuvioista, joten samalla jäi myös kahvi. Vaikka pahoinvointi sitten aikanaan lakkasi, niin kahvin haju jäi kuvottamaan. Nyt kesällä oon huomannut, että kahvilat onkin taas alkaneet haista aika hyviltä, ja välillä oon jopa harkinnut ostavani cappuccinon tai jonkun muun erikoiskahvin. Tätä harkintaa on nyt kestänyt jo pari kuukautta, mutta tänään kotona nyt sitten lounaan jälkeen katkesi kamelin selkä. Mun oli aivan pakko juoda kuppi kahvia. (Mun tapauksessa Nestle Red Cup -pikakahvia, koska en oo suodatinkahvin ystävä enkä jaksanut ruveta väsäilemään espressokeittimen kanssa, tosin ei meillä olis kai puruja ollutkaan, kun heitin pussinlopun menemään muutossa, kun oli ollut jo niin pitkään auki jääkaapissa.) Mutta siis join kupillisen tätä pikistä ja ah, miten ihanalta se maistuikaan. Ja mikä ihmeellisintä, piristyin aivan silmissä. Noh, kaiketi kofeiini tepsii, jos sitä ei oo kuukausiin mistään saanut. Aiemminhan se lähinnä piti yllä elintoimintoja, ei niinkään piristänyt. Mutta mikä omituisinta: Yks kappale hyperaktiivisia valaita löytyy nyt meikäläisen sisuksista! Tyyppi on potkinut yhtä soittoa jo kohta tunnin. Eli kaiketi kofeiini löysi sitten perille kohtuun asti...

En usko, että tästä alkoi mikään varsinainen kahvinjuonnin paluu, mutta ehkä silloin tällöin saatan juoda kupillisen. Ehkä sitten tyypin synnyttyä (pihtaan edelleen sen nimeä, kuten huomaatte) alan taas juoda enemmän - tai sitten en. En tiiä.

Tästä tähän.

EDIT (seuraavana aamuna): Ei muuten tämä pieni valas saa sitten enää kertaakaan kahvia ennen syntymäänsä. Aivan järjetöntä riehumista kesti yhteen soittoon noin 3 tuntia ja hyvin lyhyillä tauoilla iltaan saakka....ja yöhön. Yleensä herään pissahätään tai supistukseen mutta nyt heräsin ainakin 5 kertaa siihen, että joku pyrki ulos mun kyljestä. Ihanku se olis saanut spiidiä eikä kahvia, mutta kai kofeiini ensimmäistä kertaa elämässä on sitten suht. sama asia.

Vaunut, pinnasänky ja nukkuminen

2008-08-23T18:30:00.005+03:00

RV 27+3

Käytiin tilaamassa vaunut! Miehen vanhemmat on luvanneet ostaa vaunut. He ovat oikein painottaneet, että hankitte sitte just sellaset kuin haluatte, että he haluavat nyt ostaa teille täydelliset vaunut. :) Vaunut onkin itse asiassa toinen meidän harvoista uutena hankittavista jutuista. Toinen on pinnasänky, joka päätettiin hommata Ikeasta (valkoisena, ei koivuna). Mutta takaisin siis vaunuihin. Eli koska meillä ei oo autoa eli näitä vaunuja ihan oikeasti meinataan lykkiä paljon, niin haluttiin kunnolliset jousitetut nelirenkaiset menopelit eikä mitään rimpuloita. Pitää pystyä siis ulkoilemaan hiekkateilläkin eikä pelkästään keskustan asfaltilla. Ja kokorajoitteita aiheutti luonnollisesti hissi. Ja valinta osui lopulta Teutonia Prestigeen. Väriksi valittiin yksivärinen ruskea (värikartan "Fashion-väri 3320"). Toiminnoista vielä, että kääntöaisaa pidimme oleellisena jo senkin vuoksi, että se mahdollistaa vaunujen änkeämisen hissiin, mutta onhan se muutenkin kätevä. Ja jarrut on sitten myös molemmilla puolilla eli aina jalan ulottuvilla aisan suunnasta riippumatta. Renkaiksi otettiin puhkeamattomat kennopyörät, kun olivat kuitenkin nekin aika pehmeät ja joustavat.

Hintaa vaunuilla on ihan perkeleesti. Ois kiva tietää, että paljonko näissä on oikein ilmaa, kun kaikki vaunut ovat musta ihan sikakalliita merkistä ja mallista riippumatta. Ja näiden meidän vaunujen hinnaksi tuli siis 805 euroa... Sisältää rungon, istuinosan ja pehmeän kantokassin. Mutta tulivatpa nyt hankittua.

***

Nukkumisesta muutama sana. Koska tää mun "lisäpallo" on todellakin aivan keskellä, eli sivuilla on "tyhjää", on kyljellä nukkuminen aika epämiellyttävää, kun maha ikään kuin repsottaa sivullepäin. Niinpä oon jo muutaman viikon nukkunut niin, että mulla on kyljellä ollessa mahan ja patjan välissä muotoon möyhitty höyhentyyny, jolloin maha tavallaan lepää tyynyn päällä eikä roiku patjalla. Tässä asennossa nukun yllättävän hyvin, koska herään pissalle yleensä tismalleen samasta asennosta, kuin mihin olin vääntäytynyt nukkumaan mennessä. Pissalla käyn keskimäärin 3 kertaa yössä, mikä on aika hanurista, koska ei tuu kovin monta tuntia yhteenpötköön sitte nukuttua. Selällään en pysty nukkumaan, koska silloin jalat puutuu (maha painaa kai jotain suonia nivusissa tai jotain vastaavaa). Selällään myös tulee enemmän supistuksia kuin kyljellään.

Yks öinen vitsaus on jalkakrampit. Lähes joka yö herään ihan hervottomaan kramppiin jossain päin ketaraa, ja yleensä sitä ei saa pois ilman, että nousee sängystä ja kävelee ja tekee jotain vastaliikettä. Oon kyllä vetäny vitamiineja ja hivenaineita, eli mitään magnesiuminpuutosta tai vastaavaa ei pitäis olla. Kai nää krampitkin siis kuuluu pakettiin.

Iltaisin laulan lapselle (me ei sanota sitä enää muuten Maukaksi vaan kutsutaan sillä nimellä, joka sille sitten annetaan) aina sitä samaa Nalleluppakorvatunnaria, koska toivon, että se sitten tunnistais sen syntymänkin jälkeen. Välillä Mieskin yhtyy lauluun, jolloin laulusta tulee pakosta hieman kaksiääninen, hehe... (Jostain mystisestä syystä mies alottaa aina tasan terssiä ylempää kuin tarkoitus, mutta loppuosa sitten menee miten sattuu.) Ja aamulla huutelen mahaan huomenia aina vakiosanoilla ja -sävelellä.

Aamuisin muuten vauva (eikö kukaan nyt ihan oikeesti osaa tulkita sitä ultrakuvaa ja arvata sukupuolta??) hilluu aina kuin viimestä päivää. Tekee jotain valasmuljahduksia, värisee, potkii ja riehuu. Monesti maha saattaa olla kyljellään nukkumisen jäljiltä myös ihan vinossa, mikä näyttää suht. omituiselta. Mutta koska heräämistä seuraa aina setti noita massiivimuljahduksia, niin mahan muoto normalisoituu kyllä nopeasti.

Tällaista tällä kertaa. Voi että mää ootan, että me ollaan molemmat samalla puolella mun mahanahkaa!!!

Neuvolakuulumiset

2008-08-20T19:14:00.007+03:00

RV 27+0

Tänään oli eka neuvola uudessa neuvolassa. Tampereella neuvola oli erillinen paikka, jossa oli vain äitejä ja vauvoja. Helsingissä ainakin tämä meidän neuvola on samassa rakennuksessa kuin terveysasema, joten samalla käytävällä on räkiviä mummoja, hammaspotilaita, äitejä ja uunituoreita vauvoja. Jo etukäteen jotenkin vähän hirvittää, että meidänkin pieni pitää sitten jossain vaiheessa tuoda tuonne basillikäytävälle...

Mutta siis, tämä uusi terkkari oli todellinen neuvolantäti sanan kaikissa merkityksissä. Oikein semmonen emohahmo, todella sympaattisen oloinen ja mukava. Samalla oli myös normilääkäritarkastus, joka osui sille samalle ukkelille, joka paria viikkoa aiemmin rankoi mun kohdunkaulaa ja vakuutti sen olevan kunnossa. Ja niin se oli tänäänkin onneksi, vaikka suppareita tulee edelleen hullunlailla ja astetta kipeämpinä kuin ennen.

Hemoglobiini oli 128, verenpaine 115/78 eli molemmat aika tarkkaan samoissa lukemissa kuin ennenkin. Purkkiin (sormille) ei tarvinnut tällä kertaa pissata, kun sen ylimääräisen kohdunkaulatsekkauksen yhteydessä olin saanut labralähetteen piilevän virtsatietulehduksen varalta (jota ei siis ollut) ja silloin oli ollut pissa puhdasta entiseen tyyliin. Kohdun korkeus oli 24 cm eli normikäyrillä ja sydän sykki menemään taas jotain sataaviittäkymppiä. Olin muuten niin ylpeä Maukasta, kun se potkas niin tarmolla sitä doppleria. :) Se on niin reipas ja ihana!!

Paino oli luonnollisesti kasvussa eli painan nyt 78,6 kg!!!! Viikottainen nousu oli 650 g. Oon lukenu jostain että 500 g olis "normaali" painonnousu. Vähän tästä kyselin neuvolantätiltä, joka sanoi, että kaikki tollaset ns. "normaalit" on ihan hanurista. Että kun mulla on nyt noussut paino raskauden alusta 6,5 kg ja ollaan jo 27 viikossa, niin se on ihan ok. Vois olla kuulemma enemmän tai vähemmän ja silti olis ok. Miehen kanssa oon tästä painojutusta puhunut, mutta Mies on painottanut sitä, että kun mussa ei näy missään muualla mitään lisämassaa kuin mahassa, niin ei kai siinä pitäis mitään olla. Reidet ja posket esim. ihan samoissa mitoissa kuin ennenkin, eli mitään ylimäärästä läskiä ei oo tähän mennessä kertynyt.

Noh, kai sitä kuitenkin vertaa omia lukemiaan kaikkiin ns. ohjelukemiin ihan väkisellä. Mutta koitan nyt rauhottua, vaikka menikin yli sen puolen kilon "normaalin".

Musta tosiaan ei takaapäin näy yhtään mitään, ja maha tulee suoraan eteenpäin, eli myöskään sivuilla ei oo mitään uutta massaa. Koska maha on niin tällainen kiinteä puolipallo, niin Mies on ruvennut käyttämään siitä nimitystä "lisäpallo". Kun mm. iltaisin laitan Weledan mahaöljyä mahanahkalle (sain tätä yhdeltä kaverilta, jolta oli jäänyt sitä omasta raskaudesta), jotta ei tulis raskausarpia (joita ei onneksi oo ainakaan vielä tullut), niin kyseessä on "lisäpallon öljyäminen". :D

Mutta joo, eipä muuta. Ai niin paitsi että samalla saatiin neuvolasta ajat valmennuksiin, joita on 3 kertaa. Täällä on joku sellanen systeemi, että ryhmä kokoontuu ekan kerran jo raskauden puolivälissä, joten se kerta meiltä on nyt sitten jäänyt välistä, kun oltiin vielä Tampereella. Mutta ehkäpä kaikki oleellinen meille vielä valkenee näillä tulevalla kolmella kerrallakin.

Morjens!

3D-ultra!!!

2008-08-13T20:01:00.009+03:00

RV 26+0

Käytiin Femedassa 3D-ultrassa ja ultraajana oli Bruno Cacciatore, josta oltiin saatu hyviä suosituksia. Kela-korvauksen jälkeen hintaa jäi tälle reissulle 165 euroa eli ihan halpaa ei ollut mutta joka sentin arvoista kyllä. Kaikki rakenteen katottiin läpi ja mitat ja muut. Ja kerrankin myös äidillä oli hienot näköalat ruutuun, koska seinällä oli iso litteä telkka, joten ei tarvinnut koittaa venyttää päätä oikealle varsinaisen ultralaitteen pikku ruudun suuntaan.

Ja heti kättelyssä, kun pieni nassu välähti taululle, näin, että Miehen ylähuulestahan on Maukalla ihan täydellinen kopio! :) Ei ole siis pitsalähetin lapsi ei. Mittausten mukaan jalat olivat jälleen lähes pari viikkoa pitemmät kuin muu ruumis, joten pitkäjalkainen tyyppi on siis tulossa. Lääkäri sai painoarvioksi 1093 g, joka oli yläkäyrällä mutta samoin olivat kaikki mitatkin, eli kuulemma pitkä lapsi on tulossa. Jos menee laskettuun aikaan saakka, niin syntymäpainoarvio olisi 4200 g, mutta lääkäri oli kyllä sitä mieltä, että voi hyvin syntyä aiemmin. Ja kun liikkeitähän tuntuu niin, että välillä oon ihan varma, että tulee nahan läpi, niin kuulemma myös liikkeet saattavat ärsyttää kohtua pullauttamaan kaverin pihalle vähän aiemmin. Mutta tietysti kaikki on spekulaatiota, eli vasta, kun on syntynyt, tiedetään, tuliko etuajassa vai ei.Kerrottiin, että halutaan tietää sukupuoli. Ja sitten meille välaytettiinkin tällainen kuva esiin ja kysyttiin, että kumpi siinä siis on. No kumpi on? Kuka näkee? :)Saatiin mukaan DVD-levyllä video, johon oli tallentunut koko ultratutkimus juuri sellaisena kuin mekin sen taululta näimme. Ja lisäksi vielä saatiin 15 still-kuvaa, joista tässä siis kolme. Kyllähän tämä aika viihtellistä puuhaa on ja siitä osataan rahastaa, mutta toisaalta oli aivan ihanaa nähdä omasta lapsesta noin selkeitä kuvia. Ja tietysti oli taas huojentavaa kuulla, että kaikki on kondiksessa. Ja toisaalta on varmaan lapsesta itsestäänkin vanhempana hienoa nähdä itsestään kuvia, kun on ollut vielä mahassa. Ainakin musta olis todella hienoa, jos musta ittestäni olis tuollasta samanlaista kuvamateriaalia olemassa.

Meikä on jo ihan rakastunut tähän meijän lapseen. Se on jo aivan perheenjäsen ja asuu meillä kotona, tosin toistaiseksi vielä meikän sisällä. Mutta aivan ihana se kyllä on. Aivan ihana.

Uusimmat kuulumiset

2008-08-12T20:16:00.007+03:00

RV 25+6

Muutto vei näemmä yllättävän paljon aikaa ja voimia, enkä oo kerinnyt tänne paljon mitään postailla. Kaikki näyttää etenevän ihan hyvin, maha ja Maukka kasvavat. :) Muutamasta jutusta pitää nyt kuitenkin kirjottaa:

Supistukset
Niitä on ruvennut tulemaan IHAN SIKANA. 20 - 30 päivässä on ihan normaali setti. Niitä tulee myös levossa. Viikko sitten sunnuntaina makasin päivällä tunnin sängyssä ja laskin, että tuli 6 supistusta, vaikka en tehnyt yhtään mitään. Ja pari kertaa yössä herään niihin, joten eivät ne mitään ihan kivuttomia ole. Viime viikolla soitin sitten neuvolaan, koska olihan mulle sanottu, että jos ne pahenee, niin soita. Sieltä sainkin lääkäriajan reilun tunnin päähän, koska "tämä pitää kyllä tarkistaa vielä tänään". Ja tadaa, kohdunkaulalla ei ollut tapahtunut yhtään mitään. Ihan oli kiinteä ja "pituuttakin ensisynnyttäjälle ihan mukavasti". (Toi kohdunkaulan ronkkiminen oli yks epämiellyttävimmistä jutuista pitkään aikaan. Tunne oli kutakuinkin sama, kuin jos lääkäri olis vetänyt sellaset puutarhassa käytettävät näppylähanskat käteen ja runtannut sisään...) Eli aika jännää, että supistusten määrä tai laatu ei suinkaan suoraan indikoi yhtään mitään. Kälylläni (tai natollani tarkemmin) oli ollut aivan kivuttomia suppareita, ja 25 viikon rutiinilääkärissä huomattiin, että koko setti on ihan pehmeää ja jopa vähän auki! Ja loppuaika hänelle menikin sitten sängyssä maaten. Mutta ihanaa siis, että Maukalle ovat ovet vielä tiiviisti kiinni, niin ei tartte panikoida näistä suppareista. Ja ensi viikollahan mulla onkin sitten neuvola ja lääkäri muutenkin.

Itkeminen
Ensin oli se partiolaisitku. Sitten tuli itkee tähtien kanssa -episodi. Vähän aikaa sitten rupesin itkemään, kun näin sambakarnevaalikulkueen... Ja pari päivää sitten, kun näin ambulanssin hälytysajossa. Että näin. Miehestä tää mun spontaani itkeminen on ihan ratkiriemukasta. Tosin mua rupeaa kyllä itteänikin aina naurattamaan heti sen jälkeen, kun on alkanut itkettämään, joten kaipa sitä mun itkunaurukakomista on ihan hauska kattoa. :D

Paluu töihin
...tuntuu selässä ja arsessa. Mulla on aivan sikakipee selkä sekä häntäluu sekä oikean pakaran yläpuolella joku hermo sekä satunnaisesti myös keskellä vasenta pakaraa joku pistävä kohta. Kaikki istuma-asennot on huonoja noin 15 minuutin istumisen jälkeen. Kohta pitää varmaan nostaa työpöytää (meillä on sellaset napista nousevat ja laskevat superpöydät) ja alkaa tehä hommia seisaaltaan.

Ja ai niin, tuore mahakuva taas:Hillun nykyisin kotona lähinnä noissa kuvassa näkyvissä natoltani saamissa mammajumppahousuissa, koska ne on niiiiiin miellyttävät. Kuvaa varten kerin jumppahousujen etupaneelin alas, jotta maha näkyy, mutta normaalitilassa noi housut yltää itse asiassa melkein tisseihin. :)

Tästä tähän.

Tuoretta mahakuvaa pukkaa

2008-08-03T16:14:00.001+03:00

RV 24+4

Ja tässäpä taas viralliset uudet mahakuvat. Se kasvaa! Se kasvaa!

Uusi mahakuva!

2008-07-24T09:53:00.000+03:00

RV 23+1

Tässäpä uusi virallinen mahakuva:
Kuva on vähän huonolaatuinen, kun otin sen vessan (likasen) peilin kautta. Mutta huomatkaa, että se kasvaa siis sittenkin!!!! :)

Neuvolakuulumiset

2008-07-22T16:51:00.002+03:00

RV 22+6

Eilen maanantaina oli neuvola. Eipä siellä mitään ihmeitä tapahtunut, kun samat jutut tehtiin kuin ennenkin. Ainoa uutuus oli se, että nyt pystyttiin kohdun pohjan korkeus mittaamaan ekan kerran. Mieskin sai tunnustella, että missä se kohdun yläreuna oikein on. Korkeudeksi saatiin 19,5 cm, joka oli tismalleen keskikäyrän päällä.

Pissa oli taas puhdasta, hemoglobiini tippunut vähän (123) ja samoin alapaine (115/73). Paino sentään oli vihdoin noussut. Viis viikkoa sittenhän saavutin vasta lähtöpainon, mutta nyt olikin sitten tullut 682 grammaa viikossa! Noh, toivottavasti ei tuu ihan tota tahtia jatkossa. Pakko kyllä myöntää, että nyt lomalla on suklaa maistunut (oon täysin koukussa Fazer Marianne Crisp -levyihin...) ja samoin voi, jota menee helposti isohko köntti uusien perunoitten kanssa. No pistän ton nyt lomaherkuttelun piikkiin. Mitä muutakaan voi tehdä, kun on tällaset koiranilmat, ettei tunnu kesältä ollenkaan?!

Maukan sydän napsutteli menemään 155 tahtiin, tosin välillä kävi yli 160:nkin. Maukka protestoi dopplerin painalluksia ja potki takaisin. :) Olin ihan onnessani, kun se oli niin ponteva.

Neuvolan täti kertoi myös, että jos Maukka syntyisi nyt, niin noin 15 % mahdollisuus olisi, että se jäisi henkiin. Olin jotain lukuja jossain vaiheessa netistä katellutkin, ja kaiketi 25 viikkoa on jonkinlainen ”raja”, jonka jälkeen jo lähes kaikki jäävät henkiin (vammoja voi tietysti tulla). Onko jollain muuten jotain kunnon lähdettä sille, että kuinka monta prossaa jää henkiin milläkin viikolla syntyneistä?

Tähän aiheeseen liittyen vielä supistusasiaa. Terkka sanoi aika pontevasti, että jos alkaa tulla yhtään enempää niitä kivuliaita supistuksia, niin soitto sitten neuvolaan saman tien. Mulla on aina välillä ollut päiviä, jolloin on tullut useampikin sellainen supistus, että ihan sattuu. Mutta toisaalta paljon myös täysin kivuttomia, ja on myös päiviä, jolloin ei tule kuin ehkä yks kivuton eikä muuta. Mies pitää kyllä kovaa jöötä sen suhteen, etten nostele mitään raskasta enkä muutenkaan riehu. Meillä on muutto muutaman päivän päästä lauantaina, joten aika ärsyttävää tää pakkaaminen, kun ei voi pakattuja laatikoita mihinkään nostaa. Mutta joo, tietty tajuan tän asian vakavuuden enkä halua turhaa Maukkaa mitenkään ulos sieltä hätistellä. :)

Nyt siis takasin pakkaamaan!

Maukan laulu

2008-07-19T00:06:00.004+03:00

RV 22+2

Maukkahan on jo jonkin aikaa kuullut sinne mahaan, joten on aina välillä soiteltu sille Mozartia. Ja tuleehan siinä samalla ittellekin ihana rentoutumishetki, kun makaa sohvalla ja pistää jonkun sinfonian tai pianokonserton soimaan.

Tällä viikolla rupesin myös illalla lauleskelemaan sille, kun aattelin, että jos sitten vaikka joku mun laulu vois rauhottaa Maukkaa syntymän jälkeenkin. Koitin miettiä pääni puhki lauluja, joita ylipäätään enää osaan, ja nyt parin illan lauleskelemisella näyttää siltä, että muistan lähinnä lastenohjelmien tunnareita:
"Hyyvää yötää piltit, nalle silmät suulkee...lapsoooosista näkee nalle, monta, unta."
"Nukkuumatti, nukkuumatti mmm mmmm, da da daaa daaa, heittää uuniihiekkaa..."
Kuten huomaatte, en todellakaan muista kaikki sanoja, vaikka sävel soikin kirkkaana päässä... :)

Nyt muutaman illan laulamisella kuitenkin Maukan omaksi lauluksi on vakiintunut seuraava luppakorvamuunnelma:
"Ooleen pienii Maukka vain - pullea. Koorvaansaakiin lerpuuttaa.
Ooleen pienii Maukka vain - pyöreä. Lapset muua - rakastaa!"

Mies jostain syystä rakastaa tätä "Maukan omaa laulua" ja pyytää että hoilaan sitä pitkin iltaa. No toivottavasti myös Maukka itse siitä pitää. Oishan se tietty vähän ankeeta, jos Maukan ekat sanat olisivat esim. "Äiti sun laulut on ihan karmeita!" :D

****

Ihan toista asiaa vielä eli supistusjuttua. Mulla tulee niitä supistuksia (olisivatko nyt sitten niitä kuuluisia Braxton-Hicks-supistuksia?) monta kertaa päivässä. Käytännössä mitään vähänkään rasittavaa (esim. kävely ylämäkeen tai portaissa) ei voi tehdä ilman, että alkaa supistamaan. Tänään supisteli ruokapöydässä istuessakin, joten makoilin melkein puolikkaan päivän (ja kuuntelin Mozartia Maukan kanssa). Joka paikassa lukee, että kivuttomat harjoitussupistukset kuuluu asiaan. Mutta ei nää kyllä ihan kivuttomia musta oo. Tuntuu oikeestaan samalta kuin, jos vaikka pohje kramppaa kunnolla, niin eihän se ainoastaan kovetu se lihas, vaan siihen sattuu kuitenkin sen verran, että on pakottava tarve saada se pohje venymään vastakkaiseen suuntaan, jotta kramppi aukeaisi. Tota kohtua taas ei voi venyttää "vastakkaiseen suuntaan" vaikka kuinka vääntelehtisin. Niin en nyt sanois, että nää siis mitään täysin kivuttomia on. Tuntuu lähinnä ikävältä suonenvedolta mahan sisällä.

Maanantaina on neuvola, joten aateltiin, että kysellään siellä sitte tästä. Kaiketi kohta pitäis olla myös sen toisen lääkärintarkastuksen, ja silloinhan se vissiin taas vilkuilee tota kohdunsuuta. Kaiketi näistä suppareista ei oo mitään haittaa niin kauan, kun kohdunsuu pysyy kiinni eikä ennenaikasesti pehmene.

Maanantain neuvolassa on muuten sijaisen sijainen eli jo kolmas terkka/kätilö mun neuvolareissuilla. Ja seuraavaksi vaihtuu taas, kun siirryn Helsingin neuvolapalveluiden käyttäjäksi. Muutamme siis vielä heinäkuun aikana. Näillä näkymin synnytyspaikaksi tulee sitten Naistenklinikka, joka lienee ihan kelpo paikka synnyttää. Ainakin se on lähellä, kun me muutetaan Töölöön.

Stowfordin autuus

2008-07-08T23:09:00.001+03:00

RV 20+6

Tulin Ouluun äitini luokse pariksi päiväksi. Teinkin oikein varsinaisen ekoteon eli lämmitin aamupäivällä sähkösaunan ihan pelkästään itseäni varten. Pääsen niin harvoin saunaan, että päätin nauttia mahdollisuudesta, joka nyt aukeni. Ja ah, mitä onnea oli maata lauteilla ja juoda jääkylmää low alcohol -Stowfordia!

Toi 0,5-prossanen Stowford (joka oli muuten pari kuukautta sitten vielä 1-prossanen) on parasta, mitä alkoholia karttava ihminen voi saada juodakseen. Se on oikeasti melkein yhtä hyvää kuin tavallinen Stowford. Voisin aivan helposti kiskoa tota alkoholillisen siidun sijaan silloinkin, kun en oo raskaana. Toi LA-Stowford voittaa maussa monet normaalit alkoholilliset siidut esim. kaikki Kopparbergit, Upciderit, Rekorderligit ja Golden Capit. Fizzeistä voitolle jää vaan perinteinen dry Fizz.

Muista Alkon alkottomista tuotteista olen testannut nämä:
Inglenook St. Regis Chardonnay (vähän omituinen ja teollinen sivumaku)
Ebony Vale Chardonnay (itse asiassa aika hyvä, jopa ruokaviininä menee)
Schloss Boosenburg Mousseux (todella hyvä, suurin osa edes vähän päihtyneistä ihmisistä ei tietäisi juovansa alkoholitonta kuoharia eikä suuri osa selvistäkään ihmisistä)

Stowfordin kuten näitten muittenkin ongelma on se, että niitä varten pitää mennä Alkoon asti. Alkoholittomista marketeissa myytävistä siiduista oon kokeillu muutamaa perinteistä merkkiä (Golden Cap jne.) ja ne on kaikki aivan karseita sokeriliemiä. Mieluummin juon vissyä.

Mutta ah, tuota Stowfordiahan voisi vetää vaikka neljä, ja silloinkin pääsis vasta puolikkaaseen ravintola-annokseen. Tosin siis en oo koskaan juonut niitä kahta enempää, koska ei makeaa mahan täydeltä. :)

Maha kasvaa ja karvottuu

2008-07-07T20:02:00.000+03:00

RV 20+5

Maha on vihdoin lähtenyt vähän kasvamaan ja näytän jo enemmän siltä, että oon ihan oikeasti raskaana. Tässä kuvat sunnuntailta eli RV:ltä 20+4:
Otin nyt sitten ihastuttavan lähikuvan myös mun mahan karvoituksesta: How lovely is that? :) Onneks ei sentään oo mustaa karvaa.
Ja ai niin navasta vielä sen verran, että sen keskikohta on muuttunut omituisen pehmoiseksi ja vähän ulkonevaksi. Joko se napa sieltä muka kohta pullahtaa?! Ja inhottavasti yskiessä napaan sattuu ja nipistelee. Tuntuu lähinnä siltä, että millä tahansa yskäsyllä koko napa repeää! Tuli mieleen, että koska sappirakkoleikkauksen jäljiltä navassa on arpi, niin sen alla tietty voi olla jotain kiinnikkeitä, joiden on pakko repeillä jossain vaiheessa. Ainakin kyljemmässä olleet tähystysreiät nipistelivät aiemmin luultavasti samasta syystä. Tosin kyljessä nipistely ei ollu niin ällöä kuin navassa. Napa kun ainakin mulle on jotenkin yksityinen ja herkkä paikka. Sen sorkkiminenkin tuntuu siltä kuin kaivaisi omaa suolistoa tai sinnepäin. Hitusen ällöttää ajatus, että se sieltä pullahtaa esiin, ja varsinkin se, että sitä ennen arven mahdollisten kiinnikkeiden pitää jotenkin revetä...yök.

Edessä syksymmällä

2008-07-07T07:13:00.009+03:00

RV 20+5

Sain Sinirastaan blogissa kunniakirjan.

Jihuu! Kukaan ei ikinä oo vielä listannu tätä blogia mihinkään hyvien listaan! :) Samasta listasta bongasin Project Maman. Sieltä taas bongasin aivan mahetsun tekstinpätkän, jolle nauroin täällä ihan vedet silmissä tikahtumispisteeseen saakka. Syksyllä vissiin sitten edessä samat tunnelmat. Maukastakin oli vissiin aika hauska teksti, koska rupesi monottelemaan.

EDIT: Myös tämä teksti sai meikältä melkein hapen loppumaan, kun nauroin niin paljon. :D

EDIT 2: Ja tämäkin nauratti tikahtumispisteeseen. :D

EDIT 3 (seuraavana päivänä): Oon lukenu tota Mamaa nyt alusta loppuun ja se on ihan huippu! Vielä heinäkuun tekstit lukematta.

Vaatehulluus

2008-07-04T22:15:00.008+03:00

RV 20+2

En saa ostaa vauvanvaatteita. En saa ostaa vauvanvaatteita.
En saa ostaa vauvanvaatteita. En saa ostaa vauvanvaatteita.
En saa ostaa vauvanvaatteita. En saa ostaa vauvanvaatteita.
En saa ostaa vauvanvaatteita. En saa ostaa vauvanvaatteita.
En saa ostaa vauvanvaatteita. En saa ostaa vauvanvaatteita.
En saa ostaa vauvanvaatteita. En saa ostaa vauvanvaatteita.

Eli sain tosiaan viikko sitten yhdeltä ystävältä kassillisen about 56-senttisiä vaatteita. Ja eräästä toisesta perheestä on myös tulossa joku laatikko. Ja sitten on tulossa vielä se vauvapakkaus Kelastakin. Eli ei MITÄÄÄÄÄÄN järkeä ostella jotain pikkaraisia vaatteita, joita Maukka kerkiää pitämään ehkä 3 viikkoa. Mutta ne on vaan niin sulosia!!! Oon laittanu ittelleni ehdon, että jos ostan jotain, sen pitää olla vähintään 62-senttinen, jotta on ees teoreettisia mahdollisuuksia, että Maukka kerkiää niitä käyttää. Jos Maukasta tulee pitkä (johon jalat ehkä viittaa plus meidän omat pituudet), niin se ehkä jo syntyessään on yli 50-senttinen, joten 56-senttiset jää lähes heti pieniksi.

Mutta mitä voi tehdä, kun löytyy esim. tällasia ihania värikkäitä vaatteita??? Kerrankin jotain kunnon värejä eikä mitään vaaleita laimeuksia. Ja sieltä löyty yks siilipukukin... Oon aivan heikkona siileihin (ja poroihin ja hirviin ja norppiin), joten olis aivan ihanaa pukea Maukalle jotain siilivaatteita. Tänään harhauduin Henkkamaukasta ostamaan yhden siilikuosisen bodyn, mutta perustelin sen tarpeen sillä, että kaikki mun bodyt on pään yli puettavia ja tää on sellasta kietasunepparimallia. Ja ostin myös yhden ruskeat housut (tai lähinnä sukkahousun näköiset). Siilien lisäksi mulla on himo pukea Maukka pelkkiin ruskeisiin tai ruskearaidallisiin tai ruskeapallokkaisiin vaatteisiin.

Mutta mää siis EN SAA ostaa nyt mitään varsinkaan ennen kuin saadaan se toinen lahjotuserä. Meillä on siinä vaiheessa kuitenkin jo neljän eri lapsen vanhoja vaatteita, joten pitäis yhdelle Maukalle riittää.

Muttaku muttaku muttaku muttaku ne on vaan niin ihania!!

PS. Terveisiä Maukalta, joka taas potkii ja vaatii lisää tilaa, kun kyyhötän tässä tietokoneella.

Maha on kyllä pieni...

2008-06-30T22:37:00.003+03:00

RV 19+5

Ja ultrakuvien lisäksi vielä tuoreet mahakuvat:

Ja kuten näkyy, ei se maha vieläkään ole kummoinen, vaikka jo puolivälissä mennään. Oon jo pariltakin taholta kuullut ihmettelyjä, että missä se sun maha siis on. Toivottavasti nyt kesälomalla maha vihdoin pullahtaa kunnolla esille, etten näytä vaan siltä, että siidu on maistunut. :D

Omasta mielestänihän maha on tietysti ihan nähtävissä ja erityisesti tunnettavissa, kun kerta omat housut ei mahu jalkaan. Ja eipä se Maukka sen pienempi oo, vaikka maha olisikin, joten jossain tuolla sisuksissa se painaa mun sisuskaluja. Ja sen kyllä siis huomaa. Nyttenkin, kun kyyhötän tässä tietskan ääressä, tuntuu, että Maukka moukaroi jotain mun sisäelimiä. Istuminen kannattaa hoitaa aina vähän takakenossa, niin ei tunnu niin pusertavalta.

Mutta eiköhän se mahakin kohta kasva.

Rakenneultran kuulumiset

2008-06-30T22:19:00.004+03:00

RV 19+5

Tänään oli sitten se odotettu ja vähän pelättykin rakenneultra. Ja mitä sieltä näkyikään: aivan täydellisesti kehittynyt pieni Maukka! Uskomattoman tarkasti saatiin tutkittua ja mitattua kaikenmaailman pikkuaivot, sydämen eteiset ja kammiot, munuaisaltaat ynnä muut. Varmaan viitisentoista erilaista mittaa otettiin. Kaikki rakenteen näyttivät erittäin normaalisti kehittyneiltä.

Otettiin myös ympärysmittoja iän määrittämiseksi: korvasta korvaan, päänympärys ja vyötärönympärys. Näitten mukaan Maukan ikä olisi RV 19+1 tai 19+3. Mutta sitten mitattiin reisiluu, jonka mukaan ikää olisikin jo RV 20+5!!! Eli huippupitkät jalat muuhun ruumiseen verrattuna. Ultraava kätilö naureskelikin, että täällähän on pitkäkoipinen kaveri. No siinäpä Maukka tulee ihan isäänsä, joka on pitkäraajainen rimpula. Ja eipä äidilläänkään nyt ihan töpöjalat oot. Lopulliseksi iäksi koneet laski RV 20+0 eli nyt sitten oltais taas siinä mun alunperin ite ajattelemassa (ja varhaisultran määrittämässä) iässä eli 2 päivää kalenteria edellä. Kalenteri-iänhän noi laskee 28-päiväsen kierron mukaan, mulla taas on vähän lyhyempi. Mutta niskapoimu-ultran mukaanhan mentiin kalenteripäivinä, joten kalenterin mukaan saatua laskettua aikaa ei muutettu. Ja eipä sitä näin parin päivän takia oltais muutettu muutenkaan. Kuulemma pitää olla viis päivää tai yli heittoa, jotta ns. virallista laskettua aikaa lähetään muuttamaan.

Ultraaja sitten saatuaan kaikki oleelliset tarkistettua kysäs hauskasti, että olikos teillä jotain muuta vielä mielessä. Tähän sitten vastasin, että no oisko siellä jotain haaroväliä näkynyt missään vaiheessa. Ultraaja sanoi sitten, että noh että tää tyyppi on täällä niin monella mutkalla, että kovin hyvää näkymää en oo saanut, mutta sanottasko näin, että ei siellä ainakaan mitään roikkuvaa oo näkynyt missään vaiheessa. "Että jos olis ihan pakko vastata jotain, niin sanoisin, että säihkysäärinen tyttö olis tulossa." Mutta sanoi kuitenkin vielä perään, että mitään vetoa ei kuitenkaan lähtis tässä vaiheessa lyömään, mutta toisaalta mitään kunnon pippeliäkään ei oo näkynyt.

Oli muuten vielä ihan superkiva ultraaja, kun oli napannut meille vielä kaks kuvaakin. Normaalisti antavat vain yhden. :) Ja tässähän nämä:Jalkaterät tuntuu jotenkin tosi isoilta, kun niitten pituus on 3 cm! Koko Maukka päästä varpaisiin on noin 20 cm. Eipä ihme, että liikkeet ja potkut tuntuu niin kovasti pitkin päivää, kun kerta noin iso pitkäkoipinen roikale, jolla on vielä noin isot jalkapohjat, asustelee meikän sisuksissa!
Painoa muuten olisi nyt 337 grammaa, eli ihan hippiäinen se ei enää ole. :)

Mutta siis elämme nyt edelleen jonkinlaisessa epätietoisuudessa, että kumpi tulee. Mies on aivan varma, että se on nyt tyttö. Ja tytön puoleen kallistunu minäkin, tosin ehkä prosentein 70/30.

Nyt tässä sitten on mietitty, että voidaanko me vielä sanoa Maukkaa Maukaksi vai pitäiskö vaihtaa siihen ajatellun tytön nimen lempinimeen, joka olis Norppa. Tänään on sitten puhuttu Maukasta ja Norpasta ja Pitkäkoivesta ja vaikka mistä. Ja vähän väliä vilkuiltu niitä ihania ultrakuvia. :)

Mies tunsi Maukan potkut! (sekä vähän foolihaposta)

2008-06-24T08:36:00.006+03:00

RV 18+6

Eilen maanantaina rönötin sohvalla, kun tunsin taas useita muljahduksia mahassa. Näytin Miehelle kohdan, että tossa oikealla alhaalla se nyt monottaa. Vaikka tiedossa on, että oikeasti voi mennä vielä viikkoja, että mahan ulkopuolelta mitään tuntuu, niin Mies silti toiveikkaasti tunki kätensä mun housujen reunan alle. Ja tadaa! Maukka monotti saman tien Miestä käteen! Miehen hölmistynyt katse oli näkemisen arvoinen. Ja sen perään tuli vieläkin kovempi potku, joka oli mullepäin tuntuneista potkuista tähän asti ehdottomasti voimakkain. Siinä vaiheessa Mies kiskas jo kätensä pois ja oli ihan että se potkii se potkii. :) Ihanku Maukka olis oikein ajatellut, että jaa, että jos nyt ruvetaan oikeen koittelemaan, niin monotetaan sitte oikein kunnolla, hehe.

Oltiin molemmat tän episodin jälkeen ihan että häh, että eihän niitten vielä tässä vaiheessa "pitäis" tuntua. Mutta tossa kohassa mulla ei oo kyllä pahemmin mitään eristettä välissä, pelkkä nahka, joten se oli sitten varmaan aika otollinen paikka tunnustella. Mies sanoikin sitte vähän ajan päästä, että tää tuli ihan yllättäen, että en oikein vielä sisäistä tätä, että se tosiaan oli Maukka, joka potkas mua käteen. Koska joka paikassa lukee, että menee helposti jollekin viikolle 25, että Mies tuntee vielä mitään, niin ei meistä kumpikaan tietenkään kuvitellut, että tässä vaiheessa vielä tuntuu. Mutta aika siistiä siis. Maukan ja Miehen ensikontakti!

***

Yhtä toista asiaa vielä elikkä foolihappoasiaa. Juhannusta vietettiin kolmen pariskunnan voimin. Siellä oli toinenkin mahainen rouva, joka asuu Keski-Euroopassa. Siellä oli ihan rutiininomaisesti määrätty foolihappolisä raskaana oleville. Tuli siitä sitten vähän keskustelua, ja omasta puolestani totesin, että neuvolassa ei kyllä sanottu mitään mistään ravintolisistä. Olin alkuraskaudessa ostanut jotain Raskaus-multitabsia, johon neuvolassa sanottiin, että voithan sää ne nyt syödäkin, kun menit ostamaan, mutta sulla on ihan riittävän monipuolinen ruokavalio, että et kyllä tartte mitään. Mutta nyt kuitenkin rupes sitte mietityttämään toi foolihappo, joten vähän surffailin.

Tällasia järkeväntuntusia lähteitä löysin:

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu Lapsi, perhe ja ruoka
Tavalliset raskaudet: Ravitsemussuositus 0,4 mg folaattia päivässä.
• Normaali, monipuolinen ruokavalio, jossa niukasti rasvaa ja sokeria sekä runsaasti tuoreita kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä täysjyväviljaa, sisältää riittävästi folaattia.
• Niille raskautta suunnitteleville ja raskauden alkuvaiheessa oleville naisille, joiden tuoreiden kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä täysjyvävalmisteiden käyttö on vähäistä, suositellaan päivittäistä 0,4 mg foolihappolisä tablettina.
• Monipuolista ruokaa syövät naiset voivat myös käyttää päivittäistä 0,4 mg:n foolihappolisää tablettina halutessaan varmistaa riittävän foolihapon saannin.
• Foolihappolisän käyttö aloitetaan, kun raskauden ehkäisy lopetetaan tai viimeistään niiden kuukautisten alussa, joiden jälkeen raskauden toivotaan alkavan, ja sitä jatketaan aina 12. raskausviikon päättymiseen saakka.

Vantaan kaupungin ohjeet
Foolihapon nauttiminen lisäravinteena ei ole suositeltavaa kaikille äideille vaan tarve on harkittava tapauskohtaisesti.

Kuopion lääkeinformaatiokeskus
Foolihappolisä tabletteina (0,4 mg/vrk) on tarpeen naisille, joilla foolihapon puutetta saattavat aiheuttaa tietyt lääkkeet (epilepsialääkkeet, pitkäaikainen sulfalääkitys), imeytymishäiriöt, runsas alkoholin käyttö tai kovin yksipuolinen ravinto. Foolihappolisää harkitaan myös, jos äidillä on insuliinihoitoinen diabetes tai klomifeenihoito ja jos kaukaisilla sukulaisilla on esiintynyt hermostoputken sulkeutumishäiriötä.
Ja täälläkin sanotaan, että foolihappolisä aloitetaan viimeistään niiden kuukautisten aikana, joiden jälkeen raskauden toivotaan alkavan, ja jatketaan 12. raskausviikolle asti.

Elikkä Suomessa siis suositellaan foolihappolisää vain, jos on oletus, ettei sitä saa tarpeeksi ruuasta. Toisaalta sanotaan, että ei siitä mitään haittaakaan olisi ollut. Joka tapauksessa oleelliset hermostojutut, joihin foolihapolla lähinnä olisi merkitystä, kehittyy ennen 12. raskausviikkoa, joten siinä mielessä tämä juna meni jo (siis mun osalta).

Ehkäpä nyt siis rauhotun tän foolihappoasian suhteen. :)

Möyrintää ja karvoja

2008-06-23T07:03:00.005+03:00

RV 18+5

Juhannusviikolla Maukka aloitti päivittäiset möyrinnät. Tai kaiketi se tähänkin asti on joka päivä liikkunut, mutta nyt liikkeet on alkaneet tuntua oikein kunnolla. Pitkin päivääkin tulee aina jotain "iskuja". Erityisesti, jos kyyhöttää jotenkin lytyssä tietokoneen ääressä ja housut jotenkin vähän painaa alavatsaan, niin Maukka sieltä potkii takasin, että liian ahasta! :)

Mahakarvat sen kun jatkavat kasvuaan... Mutta eilen Mies bongasi jossain vastavalossa karvaa myös mun poskista!!! Kuulemma ihan selkeetä untuvakarvoitusta on leukapielissä. Aivan mahtavaa. Saisi mun puolesta maha kasvattaa vaikka paksun turkin, kunhan ei poskiin tulis enempää. Se oikeestaan näyttää sellaselta anorektikoiden untuvalta, eli ei onneksi sentään miltään varsinaiselta parrankasvulta. Mutta joo, tarkkaillaan tilannetta.

Ja sitte vielä sellanen juttu, että eilisaamuna eli sunnuntaina herättyäni hapuilin mahaa, mutta se olikin ihan kivikova pallo! Ylämaha ja sivut oli aivan lommolla ja siinä navan alapuolella oli aivan kivinen kova pallo. Säikähdin vähän, kunnes tajusin, että tää on varmaan nyt sellanen harjoitussupistus. Ihan kivuton oli, mutta aika järkyn tuntunen se maha. Piti herättää Mieskin kokeilemaan. Meniköhän Maukka ihan lyttyyn?

On mulla aiemminkin ollut jo jotain harkkasupparin tapaisia (kaiketi), kun varsinkin, jos tulee jotain ponnistusta, esim. polkee pyörällä ylämäkeen tai kävelee portaat, niin alamahassa alkaa kiristää ja vihloa. Mutta toi aamuinen spontaani "kivettyminen" oli kyllä omaa luokkaansa. Harkkasupistukset on kaiketi ihan normaaleja, mutta tarkkaaillaan nyt kuitenkin tilannetta. Äidilläni tuli mun pikkuveljestä sairaalaan asti vieneitä supistuksia jo 5 kk ennen laskettua aikaa, ja siitä lähtien äiti olikin sitten saikulla veljen syntymään asti. Ite en tietenkään muista tästä mitään, koska olin alle 1-vuotias, mutta näin on kerrottu. Voi tietty olla, että koska me synnyttiin niin peräkkäin (eroa 1 v 3 kk), niin senkin vuoksi kohtu oli supistusherkempi. Tai näin ainakin oon jostain lukenut, että tolla voi olla jotain vaikutusta. Kun mua (esikoista) ootettiin, niin minähän en meinannut taas syntyä millään, vaan 12 päivää yliaikaisena oli käynnistetty.

Mutta joo, eipä muuta. Viikon päästä maanantaina 30.6. on rakenneultra, enkä millään malta oottaa, että nään taas Maukan! Ja silloin varmaan jo selviää myös se, onko kyseessä Maukka-perusjätkä vai -perusmimmi. Puhuttiin jo, että jos on tyttö, niin täytyy vaihtaa sitten tota kutsumanimeä... :) Pari yötä sitten näinkin itse asiassa unta, että syntyi vaaleatukkainen ja ruskeasilmäinen tyttö (joka oli aivan ihana, ylläri).

Maukan olemassaolo on kyllä viime päivinä konkretisoitunut taas enemmän, kun niitä liikkeitä tuntee. Mies on jo ihan täpinöissään, että milloin ne potkut tuntuu mahan päälipuolelta. Me mennään yleensä aika eri aikaan nukkumaan, joten Mies tulee sanomaan mulle hyvää yötä sänkyyn. Nykyisin se myös tunkee päänsä peiton alle ja sanoo myös Maukalle mahan läpi hyvää yötä. Hihii. :D

Lopuksi vielä "virallinen mahakuva" RV 17+4:

Neuvolakuulumisia ja jetlag from hell

2008-06-13T09:56:00.003+03:00

RV 17+2

Palasin Suomeen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Matka hotellilta kotiovelle kesti aika tarkkaan 24 tuntia... Nukuin hyvin koneissa (3 kpl) ja muutenkin matka meni hyvin. Mutta yks erikoisuus tuli nyt esiin tällä reissulla: jalkapöytien ja nilkkojan infernaalinen turpoaminen! Mulla on normaalisti aika luiset ja suoniset jalat, mutta nyt jalkapöytä oli sellanen turpeaksi pingottunut pullea pullataikina ja nilkat noin 2-kertaiset normaaliin verrattuna. Kun yöllä sitten tepsuttelin avojaloin kotona, niin tuntu oikein, kun hetulat heilahteli ja värisi nilkkojen ympärillä...lovely. Turvotus laski kokonaan vasta torstaiaamuun mennessä. Ikinä ei oo mikään paikka lennolla turvonnut aiemmin, joten pistän tämän nyt sitten Maukkiksen piikkiin.

Jetlag on muuten kanssa ihan omaa luokkaansa. Heräilen keskellä yötä nälkään ja virkeyteen. Päivällä kuljen ympäriinsä kuin zombie. Havahdun kaapin ovelta, että mitäköhän oon täältä hakemassa. Kun koitin tehä töitä, nukahin läppärin ääreen käsi poskella ja toinen näppiksellä. Välillä ihmettelen, että miksköhän just avasin Excelin, että mitäköhän ajattelin sillä nyt tehdä. Ja nukahtelen sinne tänne (mm. ruokapöytään). Noh, kyllähän tää tietty ohi menee, mutta ekaa kertaa kärsin näin rajusta jetlagistä kyllä. Itäänpäin on aina musta vaikeempi mennä kuin länteen, mutta tää on kyllä jo joku vitsi.

Eilen torstaiaamuna oli muuten neuvola. Kaikki oli siellä erittäin jees. Pissassa ei proteiinia, glukoosia eikä bakteereja. Paino edelleen puol kiloa vähemmän kuin ennen raskautta. Hemoglobiini 132 ja verenpaine 112/74. Ja nyt vihdoin kuulin ne Maukan sydänäänetkin! Ennen np-ultraahan olleessa neuvolassahan niitä yritettiin kuunnella, mutta mitään ei kuultu. Nyt oli hankittu uus doppler ja Maukkakin tietysti jo vähän isompi. Sykkeessä oli kuulema esimerkillistä mikrovaihtelua, kun se vaihteli 153:n ja 156:n välillä. Hauskan kuulosta kyllä se tasanen vhom vhom vhom vhom. Ja väliin kuulu aina iso vhoooooooooooo, kun Maukka vaihto asentoa. Maukka sai kaks plussaa (eli arvon "normaali") liikkeistä. Äiti oli ylpeä. :D

Eipä muuta. Koitan epätoivoisesti virittäytyä työntekoon, jotta ei kolmas peräkkäinen työpäivä menis harakoille. Olis kyllä hyvä palata reissusta aina perjantaina, niin vois hyvällä omalla tunnolla palautua viikonloppuna. Tälleen keskellä viikkoa palatessa menee pari työpäivää helposti ihan hukkaan.

Maukka potkii!

2008-06-09T21:38:00.002+03:00

RV 16+5

Taas on aika hujahtanut siivillä. Itse asiassa muuta varsinaista uutista ei olekaan kuin se, että tunsin perjantaiaamuna (RV 16+2) ensimmäiset Maukan liikkeet ihan 100-prosenttisella varmuudella! Aiemmin on ollu jotain epämäärästä kuplintaa, mutta nyt, kun makasin sängyssä selällään läppäri sylissä, niin yhtäkkiä tunsin vasemmalla puolella ihan kuin joku olis työntäny kevyesti sormella mahan sisältä pintaan päin kaks kertaa. Tosi hassulta tuntu. Se oli varmaan sitten Maukan jalka tai saattoihan se olla jopa sen pää tai pylly, kun ei se varmaan vielä niin iso kaveri oo. Mutta aika vinhaa. Ja tuntemukset oli vielä vasemmalla puolella, niinku ultrassa arveltiinkin, koska istukka oli np-ultrassa siis oikealla puolella.

Maha on pullistunut ihan urakalla. Lähden tänä iltana takasin kotia kohti (about 20 tuntia lentokoneessa, jes), joten uutta mahakuvaa pukkaa sitten heti, kun keretään ottamaan.

Löysin täältä vielä yhdet capri-farkut, joissa ei oo mitään resorivirityksiä, mutta lowcut vyötärö on joustava eikä oo nappeja eikä muita remeleitä. Nää istuu itse asiassa aivan mielettömän hyvin, tosin hintaakin oli 68 dollaria. Maukalla hairahduin ostamaan pari ruskee-valko-sävystä vaatetta BabyGapistä... En vaan millään voinut vastustaa. Ja tietysti oli pakko ostaa myös Stanford-t-paita, kun täällä kerta ollaan. :)

On kyllä outoa, että niihin pieniin vaatteisiin tulee vielä jotain täytettä loppuvuodesta. Välillä oon haaveillen katellu niitä pikkaraisia vaatteita ja ajatellut, miltä Maukka sitte näyttää ne päällä.

Yks juttu muuten mielialoista: Pikkasen meinaa olla itku herkässä oli mikä tunnetila tahansa. Jos menee hermot, tulee kyyneleet silmiin, jos nauraa, tulee kyyneleet silmiin, jos vähänkin liikuttuu, niin silloin vaarana on jo suden ulvonta... Millekään partiolaisille tai vastaaville en kuitenkaan tällä puolella palloa oo itkenyt.

Oon nyt viimestä työpäivää työhuoneessa ihan silmät ristissä, kun pakkasin melkein kolmeen saakka, kun huone piti tietty luovuttaa jo aamulla. Pikkasen jännittää, että miten mun laukun käy, kun BA:lla saa ruumaan pistää Atlantin ylityksillä 2 x 23 kg, mutta mulla on vaan yks laukku, joka ehkä painaa nyt yli 23 kg... Menee kyllä hermot, jos pitää ruveta kentältä ostamaan jotain lisälaukkua, johon joutuu purkamaan osan, jotta pysyy laukun paino alle 23 kilon. Noh, täytyy koittaa nostaa se laukku jotenkin vähän yli sen puntarikohdan, jotta ei rävähdä välttämättä isoimmat mahdollisimmat lukemat ruutuun... Aiemmin oli BA:llakin Atlantin ylityksillä 2 x 32 kg, mutta pienensivät sen nyt 2 x 23 kiloon.

Eipä muuta tällä erää. Seuraavat postaukset sitte taas Suomesta. Maukalta terveisiä! :)

Vaateostoksia

2008-05-29T06:45:00.007+03:00

RV 15+0

Työpäivät viuhuu niin vauhdilla, etten oo kerinnyt kirjoitella. Viikonloppuna oli pakko käydä ostamassa ittelle ekat mammahousut, kun omat farkut kävi niin ahistaviksi. Jos istuin normaalisti, oli pakko avata remeleitä. Jos pidin remelit kiinni, piti rönöttää takakenossa. Eli painelin sitten Gapiin ja ostin noin 40 dollarilla ittelleni tollaset half-panel-housut, joissa resori ei mee ihan ylös asti. Vessassa etin käsillä edelleen vetoketjua, kunnes tajuan, että näähän vedetään jalasta tosiaan kuin verkkarit...hehe. Onneks nää on jalassa todella normaalien farkkujen näköset - kunhan vaan ei vilauta tota resoria. (Sorkke kuvan laatu, mutta se on otettu hotlan vessan peilistä.)
Eilen sitten kävin yhellä mallilla, jossa oli Gap outlet, josta sitten oli ihan pakko ostaa Maukalle eka vaate. BabyGapissä on aina aivan ihania juttuja, ja noissa outleteissa hinnat about 5 - 10 dollaria per vaate, joten siitä, kun ottaa vielä pois noin 35 %, niin saa eurot, eli eipä maksa juuri mitään. Melkein rupesin itkemään siellä Gapissä, kun bongasin ton paidan. (En ookaan hetkeen saanu näitä liikutuskohtauksia.) Se on vähän niinku tuliainen Miehelle samalla, hih. Koko on 3 - 6 months, koska ihan pieniä on tuskin järkeä hankkia. Ja kun oon ostellu kavereitten vauvoille juttuja jenkeistä ennenkin, niin täällä tuntuu olevan jotenkin tosi pienet vauvojen koot, mikä on sinäänsä vähän outoa, kun aikuiset taas on ihan jättejä. Mutta eikö oo ihku! :)
En malta oottaa, että Maukan hilluminen alkaa tuntua. Illalla nukkumaan mennessä silittelen mahaa ja juttelen Maukalle. Ehkä vähän hullua, mutta musta on jotenkin aivan ihanaa, että Maukka on mun kanssa täällä reissussa. :)

Kaliforniassapa hyvinkin

2008-05-22T00:27:00.002+03:00

RV 14+0

Vaikka oon matkustanu lentokoneella lukemattomia tunteja ja kilometreja, joten lentokoneessa istuminen on suhteellisen tuttua, oli tämänkertainen 21 tunnin ja kolmen lennon siivu ihan omaa luokkaansa. Vaikka Maukka on vielä ihan pieni eikä maha juuri minkään kokoinen, oli melko ahistavaa istua noin pitkä pätkä. Varsinkin pisin 11 tunnin lento alko loppua kohti olla kärsimystä, kun olis ollu ihan pakko päästä selälleen makaamaan. Jotenkin oikein kivisti alaselästä ja alavatsasta, eikä seisominen ja kävely auttaneet mitään. Olis pitänyt päästä ihan oikeaan lepoon. En voi edes kuvitella, millaista olis istua koneessa jonkun ihan oikean mahan kanssa! Mulla olis elokuussa reissu Bostoniin ja oon ollu jo pitkään aika varma, etten silloin halua enää lentää (rv 25 tai 26 sillon), mutta tämän lentomatkan jälkeen oon asiasta täysin varma.

Ja mulla on taas joku Kalifornian kirous. Viime kesäkuussa jouduin täällä tiputukseen nestehukan takia (olin 4 päivää aiemmin lentänyt Japanista Suomeen, joten nestehukkaa oli varmaan jo pohjalla ennen tännetuloakin), viime lokakuussa oksensin yhden yön kylppärissä ja tällä kertaa sitten sain ripulin. Saavuin hotlaan maanantaina noin klo 16, minkä jälkeen kerkesin juuri käydä kiekan kaupassa, että sain huoneeseen ruokaan, kun tuli ensimmäinen räjähdys. Ja näitä räjähdyksiä tuli sitten seuraavan vuorokauden ajan, joten tiistai meni lähinnä kärvistellessä. Nyt keskiviikkona oon vihdoin jo työhuoneessa ja oikeesti töissä. Tosin rytmit tietty ihan sekasin vielä, mm. heräsin viime yönä nälän(!) vuoksi klo 2.30.

Kroppauutisia sen verran, että ne mun tosi isot tissit on myös tosi suoniset. Siis siniset laskimot näkyy oikein sellasena verkkomaisena näkynä rintakehässä ja rinnoissa. Jotain tällasta ilmeisesti kuuluukin tapahtua, mutta melko jännä näky toi suonisuus silti on. Ja mahasta bongasin tänään ensimmäisen linea negran häivähdyksen.
Todella outoa jotenkin, että tollanenkin sitten ilmestyy. Mutta vielä oudompaa on musta se untuvainen karva, jonka peitossa mun koko mahanahka on! Siis tarviiko Maukka jonkun turkin päälleen, vai miksi mun maha kasvaa karvaa?

No nyt jatkan hommia. Eipä muuta.

PS. Tää on Maukan ensimmäinen ulkomaanmatka! :)

Tissit, tosi isot tissit

2008-05-18T12:27:00.008+03:00

RV 13+4

Toi otsikossa oleva palindromi on yhden miespuolisen ystäväni luoma. Luomistyö on jo vuosia vanha mutta sopii hyvin tämän viikon tapahtumiin: kävin nimittäin ostamassa isompia rintsikoita. Normaalisti käytän kokoa 80B tai rinnakkaiskokoa 75C. Nyt sitten piti kuppikokoa kasvattaa yhdellä, joten mallista riippuen sopivaksi osottautuivat koot 80C ja rinnakkaiskoko 75D. Siis D!! Nehän näyttääkin ihan lehmän rintaliiveiltä pyykkitelineessä roikkuessaan! Kuppiin saa melkein pään! Mieskin vähän naureskeli, kun ripusti pyykkiä, että onko nää nyt niitä isompia.. hehe... hihi... hehe... :D

Oksusta sen verran, että kerkesin jo ilakoida oksun loppumisesta, mutta heti keskiviikkoaamuna tuli bulgarian jugurtti (sinäkin Brutukseni?) kaarella takaisin noin 5 minuuttia syönnin jälkeen. Oksun jälkeen olo oli kuitenkin ihan ok, joten uskalsin lähteä 7.07 lähtevään junaan. Perjantaiaamuna, kun oli onneksi kotityöpäivä, tuli jugu ja leipä ylös oikein siis ryöpyllä. Rupes tunkemaan painovoimaa vastaan, vaikka olin pystyssä seisaallaan! Mutta senkin session jälkeen oli aika pian kuitenkin ihan hyvä olo, että teki mieli syödä jo jotain muuta. Itse asiassa oksentaminen on musta ihan ok (ei nyt ehkä kivointa maailmassa muttei kauheintakaan), kunhan vaan sen jälkeinen olo olis hyvä. Kyllä on vissi ero olossa näitten nykyisten oksujen jälkeen, kun vertaa siihen varsinaiseen pahoinvoinnin jaksoon, kun ruuan ajatteleminen saati sitten näkeminen tai haistaminen sai voimaan uudelleen pahoin. Kun pelkät ruuan kuvatkin lehdissä saivat juoksemaan vessaan. Nyt onneksi siis ruokaa tekee mieli uudestaan viimeistään puolen tunnin sisään oksusta.

Tällä viikolla olin Helsingissä 2 päivää putkeen, samoin edellisellä viikolla. Molempina viikkoina oon huomannu, että parin 11-tuntisen työpäivän vetäminen putkeen imee musta mehut ihan totaalisesti. Molempien reissujen jälkeen seuraava kotityöpäivä on mennyt lähes harakoille, kun oon ollu ihan sipissä ja nukkunut päiväunia. Eli kaiketi Maukka imee meikästä sen verran mehuja, että heti tulee takapakkia, kun vähän menee kiireemmäksi ja raskaammaksi joku päivä.

Ja maha kasvaa näemmä nyt sitten ihan oikeasti. Lähen maanantaiaamuna (tai tarkemmin aamuyöstä, kun taksi tulee jo klo 5.20) kolmeksi viikoksi Amerikkaan työmatkalle ja oon melko epätoivosena sovitellut sopivia työvaatteita Kalifornian lämpöön. Yhdet suorat housut mahtuu jalkaan ja yhden farkut. Kaks hametta menee niin, että vyötärö jää vähän ylemmäksi eli helma jaa vähän lyhyemmäksi. Noh, täytyy koittaa keritä shoppailemaan ja nauttimaan halvasta dollarista.
Tossa alemmassa kuvassa mahan pyöreys näkyy vähän paremmin, kun näkyy seinää vasten piirtyvä omituinen mutka mahassa.

Pissalla käymisestä on tullut nyt jo sen luokan harrastus, että jahka parin tunnin päästä pääsen tekemään nettitsekkauksen, niin täytyy bookata ittelleen huomisen koneisiin käytäväpaikat, koska käyn luultavasti noin kerran tunnissa pissalla. No eipä tule veritulppaa, kun juoksentelee käytävillä. Mutta jo ihan vieruskaveriakin ajatellen on hyvä ottaa käytäväpaikka, koska naapurilla saattaa mennä hermot siinä vaiheessa, kun lähen yhettätoista kertaa vessaan...

Maukasta muuten sen verran, että jännästi on tullut ultran jälkeen monta kertaa mieleen, kuinka ihana se on. Siis ihana. Sitten oon miettiny, että miten voin pitää sitä niin ihanana, kun näin vaan harmaan viuhahduksen sen 10-senttisestä ruumiista, mutta ihana se kyllä silti on. Ja varmaan aika kivakin. :) Aivan ihku! :)

Maukka elää ja sätkii!!!

2008-05-13T21:20:00.004+03:00

RV 12+6

Tänään oli se niskapoimu- elikkä niskaturvotusultra. Ultraukset tehdään Tampereella keskitetysti keskusäitiysneuvolassa, joten ultraava terkka oli vieras. Sanoin alkuun, että viime viikolla ei saatu ääniä kuuluviin, että siinä mielessä hieman jännittää. Kun menin siihen laverille, niin koitettiin eka anturilla mahan päältä. Ja aivan heti alkoi näkyä Maukan sätkintää! ”Täällähän onkin meno päällä”, sanoi terkkakin heti ja vähän naureskeli, että ei tällaista vipeltäjää saakaan helposti dopplerilla kiinni vielä näin varhaisilla viikoilla.

Uskomattoman hienosti näkyi kaikki osat: jalat, kädet, sormet, sydän, napanuora ja jopa kaksi erillistä aivolohkoa! Ja hullu sätkyttäminen jaloilla ja vispaaminen käsillä. Pää-perä-mitaksi saatiin mahan päältä 69 mm ja niskaturvotukseksi 1,7 mm, joka on normaali. Nenäluu näkyi myös siististi, joten ei syytä epäillä mitään poikkeavuutta. Myös sisäkautta ultrattiin ikään kuin kontrollimielessä, mutta sitä kautta saatiin samat mitat. Yhtäkkiä nähtiin myös, kun Maukka käänsi kyljeltä toiselle ja naama näkyi kääntyessä aivan selvästi. Aivan järisyttävää, että ne pienet silmät, nenä, suu ja posket kuuluvat jollekin aivan upouudelle ihmiselle, joka on puoliksi mua ja puoliksi Miestä. Mies katteli aivan haltioituneena ruutuun koko ajan. Mies itse asiassa näkikin koko elämöinnin paremmin kuin minä, koska istui ruutuun nähden samassa suunnassa kuin ultraava terkka. Minä näin ruutua vain vähän sivusta ja silloin, kun sitä erikseen mulle käännettiin.Mies sanoi moneen kertaan tänään, että nyt tää vasta oikein kunnolla konkretisoitui, että oli kyllä aivan mahtavaa jne. Höpistiin tästä tosiaan pitkin päivää, eikä kumpikaan oikein pystynyt keskittymään mihinkään tuottavaan hommaan koko päivänä. Hassusti tuntuu vähän siltä, että oltais käyty jossain elokuvissa kattomassa jotain vauvaa. Ja sitten välähtää, että tsiisus, sehän on tässä meikän mukana KOKO AJAN. Ja ehkä parhaillaankin se siellä sätkyttelee menemään, mutta meikä ei tiedä mitään.

Ultraaja sanoi, että mun istukka on vähän ”etinen” eli pikkuisen kohdunsuun päällä mutta ei paljoa. Ja että se on mahan puolella ja vähän oikealla. Ja että tähän etupuolelle kiinnittynyt istukka saattaa estää mua tuntemasta liikkeitä kovin varhain. Kuulemma tässä etupuolella on paremmin tuntoa kuin sisuskalujen puolella, joten yleensä ekat liikkeet tuntee edestä. Että ei saa panikoitua, jos joku kaveri tuntee aiemmilla viikoilla.

Lasketuksi ajaksi saatiin nyt sitten 19.11., ja säädin sen mukaan nyt tota yläreunan mittatikkuakin. Tänään siis sittenkin RV 12+6 eikä 13+1.

Vielä 2 vähän lievempää ilouutista:
1) Viime viikko oli ensimmäinen, kun en oksentanut yhtä ainutta kertaa. JES!!!
2) Niiden alkuviikkojen ruskean tuhruvuodon jälkeen ei oo ollu minkäänlaista tiputtelua, ei siis mitään. Oon unohtanut mainita tästä kokonaan, ja tää tiputtelemattomuus tuli vasta tänään mieleen, kun tuli puhe tuosta lievästi etisestä istukasta. Monillahan etinen istukka aiheuttaa tiputtelua, joka saattaa jatkua vaikka kuinka pitkään. Eli tosi mukavaa, että ei siis oo sitä riesaa eikä stressin lähdettä.

Nään aivan varmasti Maukasta unta. Oli se vaan niin ihmeellistä nähdä sellanen ihmisen näköinen tyyppi kääntyilemässä siellä ja vispaamassa. Ja mikä oudointa: se on mun sisällä! :)

Uutta itkua putkeen...

2008-05-12T13:37:00.004+03:00

RV 13+0

Eilen märy yllätti taas todella odottamattomassa tilanteessa. Katoin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa, ja Maria Lund ja Mikko Ahti aloittivat cha chan. Kyseessähän on varsin iloinen tanssi, jota tanssitaan hymy huulilla. Ei siis mitenkään dramaattisesti tunnelmoida tai muuta vastaavaa. Mutta Maria Lund näytti vaan niin iloiselta ja näytti niin kovasti nauttivan tanssimisesta, että ei monta sekuntia mennyt, kun meikä rupes märiseen. Mies taas naureskeli, että voi että sää oot sekasin, kun meikä koitti märisemisen välistä selostaa, että kun se Maria Lund näyttää vaan niin iloiselta... Sitten tajusin ittekin, kuinka vammaselta tää mahtaa kuulostaa ja näyttää, joten itkun sekaan rupesin nauramaan. Tää omituinen itkunauruun tukehtuminen kesti sitten sen verran, että koko cha cha meni multa käytännössä ohi. Että silleen. :)

Huomenna tiistaina on muuten se niskapoimu-ultra. Kai tää on jotain itsesuojelua, kun mietin koko ajan, että ultrassa voi näkyä myös joku kuollut kökkö eikä sätkivä ihmisen näköinen Maukka. (Maukka on kaiketi nyt sitten se "virallinen" työnimi, koska sillä nimellä me täällä kotona kuitenkin koko ajan puhutaan.)

Mahaa tarkkailin viikonloppuna, ja musta (ja myös Miehestä) näyttää siltä, että maha on entisestään kasvanut. Jee! :)

Ja vielä yks juttu: En oo koskaan oikein tajunnut, että mitä se närästys oikein on. Äsken kävin kaupungilla asioilla ja samalla söin lounaaksi sushia. Musta tuntuu, että se makunystyröiden "puhdistamiseen" tarkoitettu inkivääri aiheuttaa mulle nyt ehkä närästystä. Ainakin mulla jotenkin tossa torvessa silleen ihmeellisesti polttelee, ja inkiväärin maku palailee suuhun. Vedin äsken ison lasin maitoa, mikä näemmä lopetti sen polttelun. Mutta ehkä tämä siis oli nyt närästystä?

Vielä lisäkuulumisia neuvolasta

2008-05-08T17:22:00.002+03:00

RV 12+3

Jotenkin sykkeet pyöri näemmä mielessä eilen kuitenkin niin paljon, että unohdin kertoa vielä yhteen toiseenkin eritteeseen liittyvät neuvolakuulumiset elikkä pissakuulumiset. :D Neuvolaan mennessä pitää siis joka kerta käydä antamassa näytevessassa pissanäyte. Nyt tein sen ekan kerran. Kattoivat jollain pikatestillä saman tien, että ei proteiinia eikä glukoosia, kuten ei pitäiskään olla. Ja myös jollain pikatestillä vilkaisivat, että ei myöskään bakteereja, eli ei viittausta virtsatietulehdukseen.

Hauskasti terkka sitten selitti, että joskus proteiiniä voi tulla virtsaan vähän siksi, että aika läheltä valuu valkovuotoa joukkoon, kun "ethän sää nyt pysty tietoisesti tukkimaan toista reikää ja päästämään toisesta". Hehe, no enpä niin. Mutta tosiaan vasta isoihin proteiinimääriin puututaan, koska silloin ne voi olla merkki jostain, en kylläkään tiedä mistä. Ja siitä virtsatietulehduksesta sanoi sen verran, että kun raskaana pissattaa muutenkin melkein koko ajan, niin voi helposti jäädä huomaamatta, että onkin itse asiassa virtsatietulehdus. Tell me about it! Joka yö käyn vessassa 3 - 4 kertaa. Aivan raivostuttaa herätä, että voi jumankekka TAAS on pissahätä. Sitten tiristät siellä jonkun lusikallisen, minkä jälkeen tulee olo, että tsiisus tämän takiako nousin sängystä. Mutta ärsyttää siis todella, että en oo nukkunu viikkokausiin enää kokonaisia öitä. Liekö sitten luonnon tapa valmistella siihen varsinaiseen unettomaan jaksoon, kun ipana tulee maailmaan. Kuulemma ei vuoteen tai kahteen nukuta sitte pätkätöntä yötä koko perheessä...

Ai niin, vielä verikuulumiset

2008-05-07T21:18:00.004+03:00

RV 12+2

Eli siis edellisen neuvolan jälkeen kävin verikokeissa, joissa katottiin kaikki maailman sukupuolitaudit, veriryhmä ja olenko sairastanut vesirokon. Tänään neuvolassa tuli tulokset ja siis mitään tauteja ei ollut, niinku ei pitänytkään olla. Veriryhmäni on kuulemma "tyypillinen suomalainen" eli A+.

Ja vesirokon olen sairastanut, vaikka yhtään rakkulaa ei koskaan ole meikän ruumiista löytynyt. Koska ei ole ollut näkyviä rakkuloita, halusivat testata, mutta osasin kyllä arvailla, että olen sen silti jotenkin lievästi sairastanut. Nimittäin vuonna 1990 oltiin perheen kanssa automatkalla Keski-Euroopassa ja silloin vuotta nuorempi pikkuveljeni sairasti todella rakkulaisen vesirokon auton takapenkillä. Takapenkille piti levittää lakana ja poikaparka matkusti Unkarista Ruotsiin asti pelkissä pienissä kalsareissa, kun ei voinut pitää vaatteita. Hänet piti myös kantaa pois autosta, koska ei pystynyt pitämään kenkiä eikä astumaan, kun jalkapohjatkin oli rakkuloita täynnä. Ja koska siis matkustin noin 10 cm päässä samalla takapenkillä koko matkan, niin aika ihme olis, jos en olis silloin saanut tartuntaa. Ja näemmä siis sitten olinkin, mutta täysin näkymättömän.

Jos verikokeet olisivat näyttäneet, että mulla ei ole vasta-aineita vesirokolle, olis ruvettu niitä syöttämään. Joku viisaampi voi varmaan kertoa, mitä tuhoa mahdollinen vesirokko raskaana sairastettuna voi aiheuttaa. Meni jotenkin ohi korvien neuvolassa. Mutta ilmeisesti ei siis ole hyvä juttu sairastaa sitä, kun on raskaana. Omalta kohdaltani asia kuitenkin nyt siis kunnossa.

Ei kuulu sykkeitä ei

2008-05-07T20:29:00.005+03:00

RV 12+2

Tänään oli terkka ja lääkäri. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa kaikki kunnossa. Kohtu on kasvanut normaalisti ja vastaa viikkoja. Mutta sitten oli se kauhujen doppler. Meijän neuvolassa on suurinpiirtein joku sodanaikanen se doppler, joka rätisee ja paukkuu. Lääkärillä meni siihen hermot ja se koitti löytää toisen laitteen, mutta tosiaan muita ei ollut. Vaikka kuinka sykettä etsittiin ja maha oli lopulta ihan geelissä, ei saatu sykettä kuuluviin. Lääkäri sitten oli jopa aika tuohtunut ja sanoi terkalle, että sun on tilattava tänne uus laite. "Sanot niille, että minä en tuu tänne enää, ellei oo toimivia työvälineitä!"

Yllätyksekseni en mennyt kuitenkaan ihan rauniolle tästä sykkeiden kuulumattomuudesta, koska pragmaatikkona kuitenkin tajuan, että syitä sykkeen kuulumattomuudelle on monia:
- erinomaisen rämä doppler
- kohtu voi olla väärään suuntaan kallellaan
- sikiö liikkuu liikaa, kun "yksiössä" on tässä vaiheessa vielä niin paljon uimatilaa

Soitin lääkärin jälkeen yhelle kaverille, jolla viikolla 12+1 oli sama tilanne, eli sykkeitä ei saatu kuuluviin. Kaveri oli mennyt sitten samana iltana yksityiselle, jossa ultralla nähtiin, että sikiö veti kohdussa voltteja. Yksityisen lääkäri oli sanonut, että hyvälläkään laitteella on vaikea saada "kiinni" noin liikkuvaa sikiötä. Oli myös suunpielestä maininnut, että täällä ramppaa hysteerisiä äitejä, kun neuvoloissa pelottelevat turhaan, kun koittavat turhan aikaisin kuunnella sydänääniä, vaikka monissa tapauksissa ei hyvällä tahdollakaan vielä kuulu.

Noh, ensi tiistaina eli 6 päivän päästä on niskapoimu-ultra, jossa nähdään, että elääkö siellä joku vai ei. Lohduttaudun nyt sillä, että varhaisultrassa kuitenkin sykkeen näin ja silloin lääkäri sanoi, että ollaan jo voiton puolella, että harvoin sydän enää sammahtaa, kun on kerran käyntiin lähtenyt. Luonnollisesti tajuan, että sikiö voi kuolla vielä vaikka päivää ennen laskettua aikaa, mutta tilastollisesti katsottuna on kuitenkin todella todennäköistä, että ensi tiistain ultrassa kaikki on ok. Tietysti voi olla, että ei ole, mutta jos nyt vedän jotkut paniikit, niin en ainakaan tilannetta mitenkään paranna. Englantisuomella sanottuna ylitetään se silta sitten, kun päästään sinne.

Mutta perkele nyt kumminkin. Olishan ollut tietty kivaa kuulla sen pienen nysän sydämen sikitys. Mieskin oli vähän että blaah, mutta on edelleen toiveikas. Neuvolan terkkakin soitti vielä iltapäivällä perään, että toivottavasti en oo ihan tuskissani, että mikään ei viittaa siihen, että asiat olisivat huonosti. Kohtuu kasvaa ja kaikki oireet ovat edelleen olemassa.

Pitäkää nyt peukkuja. Koitan sinnitellä järjissäni tiistaihin asti. Töitä on onneksi ihan he-le-ve-tisti, joten aika ei ainakaan käy pitkäksi. Prkl ja stn kuitenkin.

Nyt silmälasit päähän...

2008-05-06T07:20:00.003+03:00

RV 12+1

Eräässä blogissa mainittiin tuoreesta kirjasta, jossa käsitellään kipeää aihetta nimittäin raskauden keskeytystä sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Aihe on tietysti varsin kamala, ja on hyvä, että näitä kokemuksia on kerätty nyt kirjan kansien väliin. Mutta kirjan esittelytekstissä annetut luvut ovat kyllä aivan soopaa!
"Suomessa syntyy vuosittain noin 55–60 000 lasta. Ennen ensimmäisen elinvuoden ikää heistä kuolee n. 2150"

Eli siis joka kolmaskymmenes Suomessa syntynyt lapsi muka kuolisi ennen 1-vuotissyntymäpäiväänsä?! Kun näin blogissa tuon lainauksen, hieroin silmiäni, että eikö kellään peruskoulun käyneellä nyt hälytyskellot soi, että tuohan on aivan tolkuton luku. Mutta näemmä kukaan blogiin kommentoinut ei ollut kiinnittänyt lukuun mitään huomiota.

Lähinnä ihmettelen sitä, että kirjan toimittaja päästää tuollaisia lukuja painoon asti. Toisaalta kirjan on kustantanut Books on Demand, jonka etusivulla sanotaan "Haluatko tehdä käsikirjoituksestasi tai muusta mallista ammattimaisen kirjan? Siinä tapauksessa olet oikeassa osoitteessa: BoD:n avulla toteutus sujuu nopeasti ja helposti.", joten kaiketi kuka tahansa voi julkaista ihan mitä tahansa tuota kautta.

Vilkaisin Tilastokeskuksen sivuilta todelliset syntymä- ja kuolinluvut:
Esim. vuonna 2007 syntyi 58 729 lasta (tieto täältä), 0-vuotiaana kuoli 161 lasta ja 1-vuotiaana 19 lasta. (Kuolinluvut täällä, valitse "Kuolleet iän ja sukupuolen mukaan 1980-2007".)

EDIT: Taulukosta "Imeväiskuolleisuus vuosina 1751-2007" näkyy vielä, että vuonna 2007 tuhatta elävänä syntynyttä vauvaa kohti kuoli 2,7 lasta alle vuoden ikäisenä eli 0,27 %. Tällä päästään samaan kuolinlukuun kuin yllä. (Tuo imeväiskuolleisuusluku 2,7 on annettu vain yhden desimaalin tarkkuudella, joten siitä johtunee pieni pyöristysheitto, jos laskee 2,7 * 58 729.)

Yllätysmäryt

2008-05-04T19:31:00.002+03:00

RV 11+6

Oon jo jonkin aikaa miettiny, että millon ne hämärät mielialavaihtelut oikein alkaa. Sen oon kyllä huomannu (ja Mieskin kuulemma todellakin on huomannu), että oon aika "edgy" eli saatan vetää raivarit tosi nopeesti ihan mistä tahansa. Mm. huutaa vittua ja saatanaa jos laitan pyykkejä telineeseen ja joku sukka tipahtaa sieltä tai jotain muuta yhtä vakavaa. Tai jos Mies ei tajua puolesta sanasta jotain, niin seuraavana sama tuleekin jo karjumalla. Välillä naureskellaan sitten molemmat näille mun rähinöille...

Mutta joo, siis tänään, kun oli taas aivan unelma ilma, lähettiin pyörillä keskustaan sompailemaan. Vastaan tulikin noin 3000 partiolaisen paraati. Pysähdyttiin sitä sitten katsomaan. Jokainen joukkue (vai mitä ne nyt on) huuteli omia iskulauseitaan (vai mitä ne nyt on) ja osalla oli rummut sun muut jne. Ja sitten yhtäkkiä rupesinkin itkemään. Vollotin aurinkolasien takana (onneks ne oli päässä!) ja koitin vain Miehelle kakoa märyn välistä, että meikä siis itkee, kun noi partiolaiset niin reippaina tossa marssii... Se itku ei ihan heti laantunutkaan ja palaili vielä uudestaan, kun niitä partiolaisia tosiaan riitti aika monta joukkuetta. Mutta tässä siis kaiketi ensimmäiset viralliset hormoni-itkut! :)

Yks raskaana oleva kaveri, joka on noin kuukauden edellä, sanoi joku viikko sitten, että oli katsonut Tartu mikkiin -ohjelmaa ja joku oli laulanut jotain laulua, minkä vuoksi kaverini oli sitten vollannu olkkarin sohvalla. Pakko oli tänään laittaa tälle kaverille kaupungilta tekstari, että arvaa mitä, meikä itkee täällä partiolaisten takia, hehe.

Kaapista ulkona

2008-05-03T19:15:00.005+03:00

RV 11+5

Vappuna tultiin "ulos kaapista" aika monille kavereille. Aateltiin, että päästään helpommalla, kun kerrotaan, kuin että koittaisin pimittää kahden päivän ajan juomisiani. Ja toisaalta onhan tämä nyt jo aika pitkällä, vaikka luonnollisesti mistään ei mitään takeita olekaan.

Tässä muuten ensimmäinen virallinen mahakuva (tänään otettu):
Vedän tässä mahaa sisään, mutta silti tohon alamahaan jää tollanen pieni pömppö. Ei sitä tietenkään kukaan vielä huomaa, mutta itse toki. Erityisesti, jos makaa selällään ja vetelee kättä ylös alas niin huomaa, että vaikka muut sisuskalut menevät litteiksi, niin tohon navan alle jää ikään kuin kova kumpu. Mieskin sen jo huomaa, joten tää ei oo pelkkää mun kuvitelmaa. :) Mutta aika erikoisesti aamulla maha on litteämpi, ja iltaa kohti, kun suolisto täyttyy ruuasta ja ilmeisesti tulee myös jotain turvotusta (tää on mun tulkinta), näytän lähinnä läskiltä. Sillon mulla on oikein sellanen pullea röllykkä, joka tulee jopa lantiomallisten housujen reunan yli istuttaessa! Ootan kovasti, että maha kasvaisi edes vähän niin, että se näyttäisi jo mahalta eikä vaan siltä, että tyttö on lihonut. Kävin eilen yhdellä kaverilla (joka tännekin erään juureksen nimellä kirjottelee), joka sanoi, että maha on just sellanen, että jos ei tietäis ja me oltais saunassa, niin sitä kyttäis koko ajan eri kulmista, että onkohan se raskaana vai lihonut. :)

Pikainen oksukatsaus: Viimeviikkoisen junaoksun jälkeen meni 7 päivää ilman oksua, kunnes sitten oksensin kahtena peräkkäisenä päivänä. Olin ihan että blaah eikö tää lopukkaan. Muuten onneksi fiilikset on hyvät, ja rannekkeitakin pidän enää aamupäivällä. Yritän nyt vierottua niistä kokonaan, koska näillä t-paitakeleillä (Tampereella 4 päivää peräkkäin 22 astetta!) nää rannekkeet on jo melkonen fashion statement...hehe.

Vapusta vielä, elikkä meillä oli rauhallinen 5 pariskunnan rivitalovappu. Yksi pariskunta asuu ulkomailla ja lensi vappua varten paikalle. Ja yllätykseksi tästäkin pariskunnasta puolet oli alkoholittomalla linjalla! Jihuu! Mutta vappuna tuli taas mieleen, kuinka epäreilua elämä aina silloin tällöin on. Meillä tämä raskaaksi tuleminen luonnistui niin helposti, että melkein hävettää. Toiset taas yrittää vuosikausia erinäisin tempuin ja sitten vasta tärppää tai ei siltikään tärppää. Oon koittanut olla ottamatta tästä syyllisyyttä, mutta tuntuu vaan niin epäreilulta, että toisilla on paljon vaikeampaa. Yhden kaverini kanssa, kun puhuin tästä, niin hän toisaalta taas sanoi, että tämä lapsijuttu on yksi asia elämässä, että onhan muakin toisaalta elämä potkinut päähän lapsuudessa aika rankastikin. Näin kyllä on, mutta kun se kaikki on takanapäin, niin en jotenkin enää kanna sitä lastina. Mutta joo, oli miten oli, niin asioiden, joihin itse ei voi vaikuttaa, soisi menevän jotenkin tasapuolisemmin. Toivon kovasti, että kaikki, jotka lapsia haluavat, niitä joillain keinoilla lopulta saisivat.

Välillä muuten jo unohdan, että olen raskaana. Välillä taas vedän niitä paniikkeja, että se nysä on varmana kuollu sinne, että ens viikon lääkärissä turhaan koitetaan kuunnella niitä ääniä ja sitten lääkäri sanoo, että tää on normaalia, että ääniä ei välttämättä kuulu, mutta sitä seuraavan viikon np-ultrassa sitten nähdään, että kuolluthan se on. Toisaalta Mies on niin ihanan positiivinen, kun se aina sanoo näihin mun vikinöihin, että sullahan on kaikki maailman oireet, että eihän meillä oo mitään syytä epäillä mitään. Mies on muutenkin niin sulonen, kun se esim. eilen katteli netistä jotain pyöräistuimia, kun se jo haaveilee, että kesällä 2009 me voitais kolmistaan mennä pyöräilemään. Iih! :)

Vauvasta ja pakkauksesta

2008-04-25T15:16:00.003+03:00

RV 10+4

Ja ai niin tosiaan, shrimpistä tuli tällä viikolla sikiö! Kymppiin astihan sitä kutsuttiin vasta alkioksi. Ehkäpä nyt alankin sitten puhua vaikka nysästä, kun shrimp viittaa niin niihin alkuvaiheisiin. :)

Täällä on muuten kuvia tämän vuoden vauvapakkauksesta (kieltäydyn systemaattisesti kutsumasta sitä äitiyspakkaukseksi, koska musta ne tavarat on tarkoitettu vauvan eikä äidin hoitoon ja tällä vuosituhannella kuvittelisin, että kummankin vanhemman on tarkoitus sitä vauvaa hoitaa). Viimevuotisessa pakkauksessa oli muistaakseni joku mun mielestä ihana vihreävalkoraitainen asu, mutta tänä vuonna on tollanen keltaoranssi. En oo mikään oranssin ystävä (ja toisaalta mullehan toi vaate ei ollutkaan tarkoitettu), mutta toisaalta eivätpä nuo pakkauksen vaatteet vauvan ainoiksi vaatteiksi jää.

Ja on muuten tosi outoa, että noi pakkaukset on aina täynnä niin "neutraaleja" värejä. Miksei joukossa ole yhtään esim. sinistä tai yhtään punaista vaatetta? Ai ettei vaan joku poikavauva joutuisi pukeutumaan punaiseen tai tyttövauva siniseen? Oon ite aivan kategorisesti vastaan kaikenlaista värikoodausta tai lelukoodausta. Ollaan tästä Miehen kanssa puhuttu monta kertaa, ja onneksi ollaan samoilla linjoilla. Tarkoitus on, että meidän lapsella/lapsilla on kaiken värisiä vaatteita ja kaikenlaisia leluja. Siinä vaiheessa, kun ite osaavat jotain valita, niin voihan olla, että tyttö vaikka haluaa vaaleanpunaiseen pukeutua, mutta se on sitten oma valintansa tarjolla olevista vaatteista. En pysty yhtään ymmärtämään sitä, että osa vanhemmista ostaa lapsille tarkoituksella pelkästään "tyttöjen" värejä ja "poikien" värejä. Vastaavasti toinen äärilaitakaan, että puetaan lapsi pelkästään "neutraaleihin" väreihin (kuten ton pakkauksen väriskaala), ei ole musta yhtään sen parempi. (Tai sitten sekään, että puetaan tyttö kategorisesti "poikien" väreihin tai toisinpäin.) En todellakaan halua olla ylläpitämässä näitä ns. sukupuolinormeja, jotka näemmä jo pienestä asti opettaa, millainen tytön tai pojan pitää olla. Olen käsittänyt, että jo sairaalassakin vauvat koodataan vaaleanpunaisiin ja -sinisiin!

Tuleekin mieleen, että pukevatko vanhemmat lapsiaan näihin tyttöjen ja poikien väreihin kenties suojellakseen itseään? Ettei vaan kukaan ajattelisi, että meidän lapsi ei ole normaali? Ainakaan lasta itseään tuskin auttaa tunkea hänet vauvasta asti tiettyyn normiin. Sitä suurempi kai on vaikeus hyväksyä itsensä, mikäli jollain osa-alueella ei jossain vaiheessa elämäänsä sitten sovikaan näihin "normeihin".

Tasasta

2008-04-25T14:48:00.004+03:00

RV 10+4

Tuli näemmä vähän rakoa kirjotteluun. Ja ehkä siksi, että ei oo oikein mitään kerrottavaa. Olo on tasottunu sellaseksi, että 2 - 3 kertaa viikossa lentää vielä aamuoksu, muuten on ihan hyvä olo. Välillä jotkut ruuat käyvät nenään, mutta kun vaan ei syö mitään, mikä vähääkään ällöttää, niin kamat pysyy sisällä. Lämmin ruokakin tulee syötyä joka päivä. Mutta soisi noitten aamuoksujenkin jo loppuvan. Nimittäin keskiviikkoaamuna, kun kampesin itteni aamujunaan, jouduin syöksymään puolijuoksua junan vessaan yrjölle. Tajusin sentään napata vesipullon matkaan, koska sillä junan vedellähän ei voi purskutella. Oli sekunneista kiinni, että sain oksun edes sinne lavuaariin osumaan. Junan raanavesi oli näemmä tosi lämmintä ja tuli aika heikolla paineella, mutta jugurttioksut menivät nätisti lavuaarista sisään, ja päälle purskuttelin vesipullosta suun puhtaaksi. Pikkasen kuitenkin hävetti, kun melkein heti perään samaan vessaan meni toinen ihminen, mutta lämpimän oksun lemahdus oli ilmeisesti liikaa, koska henkilö kääntyi ovella nenäänsä nyrpistäen takaisin ja suuntasi johonkin toiseen vessaan...

Viime viikonloppuna oltiin äitini luona käymässä. Meinasin tappaa äidin ainakin noin 10 kertaa, kun se vaan oli niin rasittava niin monella eri tapaa. (Ennen raskautta tappohaluja oli ehkä 3 krt/vierailu.) Miehensä taas oli mitä herttaisin ja normaalein ja oli kovin huolestunut koko ajan siitä, miten voin. Äitini suhtautui oksenteluihini ja heikotuksiini kiinnittämättä mitään huomiota niihin. En jaksa nyt enempää jaaritella, mutta noin niinku yleisesti ottaen äitini on täysin kykenemätön minkäänlaiseen empatiaan minkään suhteen. Ja täysin kykenemätön hyväksymään saati sitten ymmärtämään, että jollain ihmisellä (omat lapset, ystävät, kuka tahansa) voisi mennä mikään asia missään määrin huonosti tai vastoin suunnitelmia. Jos jollakulla tapahtuu suorastaan joku epäonnistuminen, koittaa äitini kartella koko aihetta ja tilannetta ja ikään kuin mitätöidä koko tapahtuman. Ainoastaan silloin, kun hänellä on itsellään joku vastaava kokemus, voi jollekulle herua hieman myötätuntoa.

Rambling on: Kerron nyt kuitenkin yhden esimerkin, elikkä kun mulla havaittiin vuonna 2000 sappikivet ja sappirakko leikattiin vasta 2002, niin vuosien 1999 - 2002 aikana kerkesin käydä useampaan kertaan keikan sairaalassa päivystyksessä sappikipujen takia. Aluksi sairaalakeikat johtuivat siitä, että aina luultiin, että on umpisuoli. Kun myöhemmin saatiin diagnoosi, niin vaikka mulla oli jokaisessa laukussa ja taskussa lääkkeitä, niin kaikkiin sappikohtauksiin nekään eivät tepsineet ja lopulta piti mennä sairaalaan. Itseäni ahisti melko paljon, kun koin olevani kuin joku nitroja kantava mummo, kun kohtaus tosiaan saattoi alkaa ihan missä tahansa. Kertaalleen jouduin ulkomaillakin sairaalaan, kun kohtaus oli niin raju, että taju meni kivusta. Äitini ei koskaan oikein halunnut käsittää, mistä oli kyse, ja hän piti ruokavaliovaatimuksiani lähinnä kiusantekona ja osoituksena siitä, että minulle ei mikään kelpaa.
Pari vuotta sitten äidillänikin havaittiin sappikivet, ja hän sai tuta, miltä sappikohtaukset tuntuvat (kun puristava kipu vain pahenee ja pahenee esim. 4 tunnin ajan ja on lopulta niin pahaa, että joskus menee jopa taju). Äitini itse mm. vertasi kipua supistuskipuihin ja sanoi, että ne sentään lakkaavat hetkeksi, mutta sappikipu vain puristaa ja puristaa lisää. Niin siis vasta itse saatuaan sappikipumaistiaisen äitini kysyi, että oliko sulla tosiaan näin pahoja kuin mulla, kun mulla oli ihan todella kamalia. Olin itte vähän että mitä perkelettä kuvittelet, että luuletko, että huvikseni kannoin niitä lääkkeitä ja olin tarkka syömisistä, että luuletko, että ihminen tilaa esim. ittellensä ambulanssin, jos ei ihan oikeasti satu??!!??!!
Eli että siis vasta, kun äitini kokee jonkun jutun itse, saattaa häneltä herua pikkuriikkisen ymmärrystä jollekin toiselle. Mutta pääsääntöisesti kaikenlaiset vastoinkäymiset (työ/terveys/koulu/parisuhde/mikätahansa) hän mieluiten ohittaa ja jättää huomiotta, koska ilmeisesti tällaiset "poikkeamiset onnistumisen polulta" häntä niin kovasti ahdistavat.

Mutta joo, yllä olevaa taustaa vasten lähinnä vitutti vierailla äitini luona.
Ja vielä yks juttu: Kun ennen viikonloppua soitin ja ilmoitin, millä junalla tullaan, niin samalla sanoin, että pyydän jo etukäteen anteeksi, kun en varmaan sitten pysty syömään kaikkea, että joudun ihan hajun perusteella valitsemaan, meneekö alas vai ei. Äitini vastaus: "No eihän sulle koskaan aikaisemminkaan oo kaikki kelvannut, vaan ainahan sinä olet täällä valikoinut, mitä syöt."

Puuh, ei enää äidistä. Pyydän anteeksi, jos joku raukka tuli lukeneeksi koko valitusvirren... :)

Ai niin, unohtu kertoa...

2008-04-14T15:03:00.006+03:00

RV 9+0

...että kerrottiin toissa päivänä eli lauantaina myös Miehen vanhemmille. Näillä mun appivanhemmilla on jo 2 lastenlasta ennestään, joten niin supererikoista tää ei enää oo, mutta hyvillään olivat tietty kuitenkin. Olivat jopa vähän jo arvelleetkin jotain tän suuntaista, kun syksyksi oli suunniteltuna pientä yhteistä reissua, mutta me oltiin porukan ainoat, jotka eivät olleet varanneet vielä lippuja. Mahdollisesta pääkaupunkiseudulle muutosta eivät ehkä niinkään hyvillään, mutta kaiketi kuitenkin ymmärsivät, että ihmisten pitää mennä sinne, mistä saavat töitä. Molemmat pitää meitä kuitenkin edelleen jonkin sortin höyrypäisinä idealisteina, joilla ei oo käsitystä tosielämästä, kun Mies meni mainitsemaan, että Espoosta/Helsingistäkin etsitään sitten asunto sellaiselta paikalta, ettei tarvita autoa. "Kuulkaa kyllä te sen vielä joudutte hankkimaan, kun pitää lasta kuskata..." jne. Noh, ittelläni ei ole ajokorttia ideologisista syistä, ja melkosia juttuja pitää tapahtua, että tekisin sellaisia valintoja, että auton joutuisin hankkimaan. Miehen autokieltäymys perustuu taas siihen, että se on yksinkertaisesti maailman huonoin investointi ja lisää kuukausikuluja aivan hervottomasti. Että kun sitä kuitenkin ihan itte saa päättää, missä ja miten asuu, niin mieluummin sitten niin, ettei autoa tarvita. Ja Mieheltä puuttuu myös onneksi se näemmä yllättävänkin yleinen miesgeeni, jonka vuoksi pitää ostaa auto ja yleensä vielä isompi auto kuin olis tarvis.

Mutta joo. Nyt siis molemmat isovanhemmat tietää.

Odotuksen ihanuutta

2008-04-14T14:19:00.006+03:00

RV 9+0

Oksentelen edelleen aamuisin, vaikka noudatetaankin edelleen kaavaa, että rannekkeet ja jugurtti sänkyyn, mutta sentään pystyn syömään jo lähes joka päivä lämpimän aterian. Mulla ei oo koskaan mitään finnejä, mutta nyt otsa on täynnä jotain näppylää. Mun hiki ei normaalisti haise oikein miltään, mutta nyt jos unohdun suihkun jälkeen hillumaan kylpytakki päällä puoli tuntia, niin jo haisee niin kamalalta, että pitää pestä uudelleen kainalot, ennen kuin laittaa dödöä. Mulla ei oo koskaan ummetusta, mutta nyt on ollut pari sellasta elämän mittasta työstösessiota tuolla vessassa, ja jos tolla punkeamisella ei saa ittelleen peräpukamia, niin ei millään. Mun tissit on kasvaneet ja niitä aristaa välillä. Ihan kuin uus murrosikä voi helevetti!!!!

Tänään on eka työpäivä saikun jälkeen, tosin täytyy tunnustaa, että aika rennosti oon alottanut... Yritän olla nyt stressaamatta ja ajatella, että oon tänä talvena tehnyt jatkuvasti yli 50-tuntisia viikkoja, että otan nyt sitten vaikka vähän takasin. Aamupäivällä oli se eka varsinainen neuvola. Mieskin tuli mukaan. Se neuvolan terkka on kyllä ihan huippumukava ja jotenkin ihanan täysjärkinen. Halusi isänkin kuullen vielä puhua läpi näitä ns. kieltoja ja suosituksia, tosin jokaisen perään sanoi, että mikään ei ole ehdotonta. Ainoa, josta terkka haluaisi pitää kiinni, on maksaruuat, mutta kun en syö lihaa muutenkaan, niin ei tuu maksaakaan syötyä. Vähän vielä juteltiin niistä ruokajutuista, ja sushista sanoi, että ei mitään syytä olla syömättä sushia, että ylipäätään Suomessa ravintolaruuasta on aika mitätön riski saada yhtään mitään, että monet muut riskit ovat paljon suurempia. Ja liikunnasta sanoi sen verran, kun kattoi mun lajeja (tennis, pyöräily, jooga, jumpat, kuntosali), että tee mitä tahansa niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Muistutti kuitenkin, että koska raskaushormonit pyrkivät löysäämään kaikkia niveliä (jotta se hervoton pää mahtuu joku päivä sitten tulemaan tuolta lantiosta ulos), niin kannattaa tiedostaa se, ettei tuu vahingossa repineeksi selkäänsä rikki.

Alan muuten ehkä vähitellen päästä sinuiksi tän ajatuksen kanssa, että mun sisällä on elämää. Täysin absurdihan tää koko ajatus tietty on edelleen, mutta nyt ei enää kuitenkaan silleen aktiivisesti ahista eikä myöskään oma keho niin paljoa ällötä. Mies on jotenkin niin silmittömän innoissaan, että jo pelkästään Miehen höpinöiden kuunteleminen antaa paremmat fiilikset. Nyt on mulle iskenyt se vaihe päälle, että oon ihan varma, että koko shrimp on jo kuollut ja melkein ootan jo sitä, että kohta alkaa veret valua. Sanoin tuolla terkallakin tästä, että tuntuu aivan uskomattoman pitkältä ajalta oottaa 7.5. asti, jollon on eka lääkäri, joka sitten kuuntelee niitä sydänääniäkin. Terkka sanoi siihenkin jotenkin tosi kivasti, että nää pelot on aivan normaaleja ja on tosi hyvä, että ne sanoo ääneen. Sanoinkin siihen sitten, että on niin kiva, kun toi Mies jaksaa kuunnella näitä mun urputuksia ja aina tsempata.

Harmittaa vähän, että toi meijän terkka menee tänään johonkin jalkaleikkaukseen ja on noin 10 viikkoa saikulla. Ens kerralla on siis joku sijainen sitten. Ja toisaalta meillä on tässä vähän erikoinen tilanne muutenkin, kun voi olla, että muutetaan vielä kesän aikana Helsinkiin/Espooseen, koska näyttää siltä, että Mies ei saa töitä täältä Tampereelta. Toisaalta tää oli vain ajan kysymys, kun mulla on kuitenkin vakkaripaikka Espoossa, niin äippäloman jälkeen en ehkä haluais reissata enää muutenkaan. Tai ainakaan en pystyis enää kotona tekemään töitä, kun täällä olis oven takana ipana ja Mies. (Mies siis haluaa jäädä kotiin sen jälkeen, kun minä meen takasin töihin.) Että siis vaikka Mies sais töitä Tampereelta, niin sitten äippäloman jälkeen mun pitäis vuokrata joku työhuone tai jotain. Eli näillä näkymin siis siirrymme pääkaupunkiseudulle kesän aikana. Ja siellä sitten tulee uus terkka vastaan kumminkin.

No joo. Eipä muuta updeittiä tänään. Mutta sopis kuitenkin nyt loppua tän yrjöilyn, vaikkakin hyvinhän tää on näillä rannekkeilla (tai muuten) jo vähentynytkin.

Ruokakeskustelu jatkuu

2008-04-10T11:51:00.005+03:00

RV 8+3

Koska postauksiin tulee niin mielenkiintoisia kommentteja, ajattelin, että teen taas uuden postauksen, jotta ajatuksia ei tarvitse kaivaa kommenttiketjuista.

Elinainen kommentoi edelliseen:
"Sellaiset ihmiset, kuten allekirjoittanut, jotka ovat joutuneet keskeyttämään raskauden esim. sikiön rakennepoikkeavuuden takia.... me seisomme vaikka päällämme jodlaten saksan kansallishymiä juoden samalla etikkaa sen koko 9 kuukautta jos se takaa meille terveen lapsen syliin."

Vastaan Elinaiselle nyt tässä:
Olen todella pahoillani, että sinun on pitänyt käydä tuollainen kokemus läpi. En pysty edes kuvittelemaan, kuinka hirveä tilanne on sinulle ollut. En kuitenkaan lainkaan ymmärrä vihjaustasi siitä, että sellaiset ihmiset kuin me, jotka emme ole kokeneet jotain yhtä kamalaa, haluaisimme jotenkin vähemmän panostaa siihen, että lapsemme syntyy terveenä.

Tällä ruokakeskustelulla olen yrittänyt tuoda esiin sitä, että EI OLE OLEMASSA totuuksia siitä, mikä on tai ei ole sopivaa ruokaa raskaana oleville. Se, mitä Suomessa neuvolassa sanotaan, EI OLE sen todempaa tietoa kuin se, mitä vaikkapa Japanissa, Ranskassa tai USA:ssa sanotaan. Se, että jossain ravintolassa on ns. raskaana olevien annoksia, on vain kyseisen ravintolan tulkinta jonkun terveysviranomaisen antamista neuvoista. Ja kuten jo moneen kertaan on todettu, antavat eri maiden terveysviranomaiset erilaisia, jopa vastakkaisia neuvoja. Tilastojen valossa esimerkiksi ravintolassa tarjotusta kanasta saa helpommin ruokamyrkytyksen kuin kalasta, mutta ilmeisesti minkään maan terveysviranomaiset eivät kehoita raskaana olevia välttämään kanan syöntiä.

On mielestäni melko härskiä edes vihjailla, että jotkut äidit kuuluisivat "sellaisiin ihmisiin", jotka välittävät sisällään kasvavasta lapsesta enemmän kuin toiset vastaavassa tilanteessa olevat. Eiköhän kuka tahansa tuleva äiti pyri elämään siten, että lapsi syntyy terveenä ja jatkossa myös elää terveenä. (Jätän nyt huomiotta alkoholistit, huumeidenkäyttäjät ja mielenterveysongelmaiset, mutta tämän varmaan kaikki ymmärsivät muutenkin.)

EDIT: Vielä jatkoa aiempiin ajatuksiin:
Ruokaan liittyvät riskit ovat vain pieni osa kaikista riskeistä, joille äiti voi sikiönsä altistaa. Esimerkiksi juuri liikenne tappaa sikiön (ja samalla äidin) varmemmin kuin mikään syöty tai syömättä jätetty ruoka. Täytyy myös muistaa, että jos jotain ruokaa jätetään syömättä, jäävät myös ko. ruuassa oleva hyvät ominaisuudet silloin saamatta. Millään viranomaisella missään maassa ei ole tarjota täydellisen oikeaa kaavaa sellaiseen elämään, jolla maksimoidaan terveen lapsen syntymän todennäköisyys. Jos takerrutaan vaikkapa nyt "oikeaan" ruokavalioon, pyritään vaikuttamaan vain yhteen pieneen osaan mahdollisista riskeistä. Myös stressillä on kiistattomia vaikutuksia ihmisen fysiologiaan, joten tuskin myöskään esimerkiksi kohtuuton stressaaminen ruuasta parantaa pienen ihmisenalun selviytymismahdollisuuksia.

Vielä ruuasta: ranskalaiset ja japanilaiset

2008-04-09T16:07:00.009+03:00

RV 8+2

Kuten edellisen kirjoituksen kommenteissakin sanottiin, on tää ruokahysteria tosiaan täysin maariippuvaista. Mani kertoi, ettei juustomaa Sveitsissä mainittu juustoista mitään, ja Elina, että USAssa ei raskaana oleville suositella saunomista.

Bongasin NYTimesin artikkelin, jossa kirjoitettiin ranskalaisista ja japanilaisista. Ranskassa rouvat pistelevät pastöroimattomia juustoja ja myös viiniä kohtuudella, ja Japanissa sushi ei todellakaan mene pannaan, vaan sitä pidetään jopa erityisen terveellisenä ruokana odottajille. Ja japanilaiset ovat sentään terveintä kansaa tällä pallolla! Artikkelissa mainittiin myös, että esim. kanasta saa paljon suuremmalla todennäköisyydellä ruokamyrkytyksen kuin merenelävistä.

Artikkelissa kerrotaan, että USAssa raaka kala pitää lain mukaan flash-freeze eli jäädyttää nopeasti, koska se tappaa mahdolliset parasiitit. Eli kaikki USAssa tarjoiltava sushi ja sashimi on käynyt pakasteen kautta. Japanissa ei ihan taatusti ole näin, ja vähän tuntuu, että onkohan Suomessakaan. Tuskin.

Tätä sushi-juttua olin itse asiassa pohtinut itsekseni jo jonkin aikaa. RAKASTAN sushia, joten tuntuisi haikealta olla sitä ilman 9 kuukautta. Ja jotenkin arvelin kyllä, että japanilaiset odottajat eivät todellakaan lopeta raa'an kalan syöntiä, mitä arvelua tuo artikkelikin nyt siis tukee.

Kaikkeen tässä maailmassa liitty riski. Suurin osa tapaturmista sattuu omassa kodissa ja liikenteessä kuolee varmimmin, joten pitää varmaan jäädä seisomaan kotiovelle oven rakoon. :)

PS. Vähänkö on mahetsua, että pystyn nykysin taas olemaan kiinnostunut ruuasta. Tänä aamuna tuli kyllä taas ryöppyoksut, kun söin päivän alkuun korvikkeita enkä sitä armasta bulgarian jugurttia, mutta jugurtin jälkeen olo taas parani, ja lounaankin söin. Levittäkää rannekkeitten ilosanomaa kaikille onnettomille, jotka ilman niitä vielä tällä pallolla raskaana vaeltaa!!!

Juustoista ja listeriasta ja niin edelleen

2008-04-07T16:05:00.003+03:00

RV 8+0

Edellisen kirjoituksen kommenteissa Juuri ja Nauris spekuloivat, mitä juustoja "saa" tai "ei saa" syödä raskaana ollessaan. Henk. koht. olen sitä mieltä, että kaikenlainen ruokavouhotus on aika turhaa. Ruokasuositukset näyttävät vaihtelevan vuodesta ja neuvolasta (ja varsinkin maasta) riippuen niin paljon, että on aika selvää, että kellään ei ole mitään oikeeta totuutta siitä, mikä on tai ei oo turvallista. (Esim. Espanjassa neuvolassa oli suositeltu olla syömättä punaista lihaa ja myöskin sanottu, että pyörällä ajo ei sovi raskaana oleville.)

Esimerkiksi Suomessa on suurempi todennäköisyys kuolla tänä vuonna liikenteessä kuin saada listerioosi. Silti neuvolassa ei sanota, että muistapa olla nyt sitten erityisen tarkkana liikenteessä, kun olet raskaana...

Listeriaan liittyen osa jaksaa myös muistuttaa salaatin lehtien pesemisestä. Tappaako/poistaako muka huoneenlämpöinen hanavesi mahdollisen listerian salaatinlehdestä? Enpä usko. Itse en ennen raskauttakaan tietenkään tykännyt multaa syödä, joten mullan poistamiseksi kyllä virautan salaattini edelleen. (Tosin viime viikkoina en ole salaattia syönyt sattuneesta syystä, mutta ehkäpä jo lähipäivinä. Ja toisaalta mistä sitä tietää, vaikka sitä multaakin vielä alkaa tehdä mieli, hehe.)

Ihan uteliaisuuttani kysäisin viime viikolla neuvolassa näistä ruokasuosituksista. Neuvolan terkka sanoi ihan suoraan, että turha ainakaan häneltä odottaa mitään listoja. Että hänen mielestään, kun pyrkii syömään puhdasta ja tuoretta ruokaa, niin hyvä näin, mutta tuotahan toki normaali järkevä ihminen tavoittelee muutenkin. Kysyin sitten vielä erikseen juustoista, johon terkka sanoi, että pyri syömään pastöroituja juustoja. Ja vielä erikseen vielä tarkensi, että jossain mainitut kielletyt tuorejuustot eivät sitten tarkoita mitään steriileissä tehdasolosuhteissa valmistettuja Crème Bonjoureja vaan lähinnä jotain kotona tai maatilalla kokkailtuja kotijuustoja. Että hän ainakin luottaa elintarviketeollisuuden valvontaan ja valmistusolosuhteisiin, jotka kenenkään kotona eivät varmasti ole yhtä steriilit. Umpiopakatuista kaloista mainitsi sen verran, että jos sellaista haluaa ostaa, niin kannattaa valita sellainen pakkaus, jossa viimeinen käyttöpäivä on mahdollisimman kaukana. Mutta näinhän taas normaalistikin ihminen kai toimii.

Omasta puolestani olen siis melko skeptinen näitten ruokarajoitusten suhteen. Jos jotain ei tee mieli, en aio syödä. Jos tekee, aion.

Söin oikeeta ruokaa!!

2008-04-07T10:31:00.002+03:00

RV 8+0

Taas on maanantai, ja jo yhdeksäs viikko pyörähti käyntiin. Enää 2 viikkoa, niin shrimpiä saa kutsua sikiöksi!

Nää rannekkeet on kyllä huiput. Lauantaiset kahvittelut kavereiden luona meni siinä mielessä hyvin, että mulla ensinnäkin oli eka kertaa pitkään aikaan nälkä JA että mikään tarjolla ollut ei etonut (paitsi kahvi). Söin lohipiirakkaa, sinihomejuusto-yrtti-leipiä, karjalanpiirakoita munavoilla, tuulihattuja ja jopa kermakakkua! Isäntäpariskunnalle kuitenkin kärähdin, kun olin "unohtanut" oman alkumaljakuoharini keittiöön. Pariskunnan mies tuli huutelemaan olohuoneeseen, että hei sunko kuohari tonne on jäänyt. Minä siihen, että ohhoh niinpä varmaan jäi, ja palasin keittiöön, jossa rouva hihkaisi heti, että hei säähän unohit sen tänne ihan tahallas! :) No ei siinä sitten mitään, supateltiin siellä, että älkää pliis sanoko nyt kellekään, mutta näin tosiaan on, että kuohari menee nyt lavuaariin. Rouva kädenkäänteessä kaatoi lasiin pommacia tilalle ja lähetti takaisin olohuoneeseen. Siellä sitten siemailin pommacia muina miehinä.

Sunnuntaiaamuna kauhukseni bulgarian jugurtti oli loppu. Kuvittelin, että kun näin hyvä on mahameininki ollut jo muutaman päivän, että tuskin tässä mitään. Mies toi jugun sijaan sänkyyn maitoa ja banaania......jotka tulivat ammuksen lailla ylös noin puolen tunnin päästä. Mies veti saman tien vaatteet päälle ja lähti hakemaan kaupasta bulgarian jugurttia. Vedin sitten vielä jugurtinkin ja väkipakolla yhden paahtiksen, mutta kaikki tuli ihan ryöpyllä ulos taas tunnin sisään. Aamupäiväepisodin jälkeen olo kuitenkin helpottui sen verran, että käytiin kävelyllä (jonka aikana mun oli aivan pakko käydä ostamassa mehujää??!!). Kävelyn jälkeen tuli sellainen olo, että itse asiassa voisin ehkä syödä jopa lämmintä ruokaa tänään. Mies teki kana-peruna-sipuli-homejuusto-paistosta uunissa, ja meikä veti sitä sitten puolikkaan lautasellisen! Aivan mahtavaa! Ihan oikiaa ruokaa!!

Mitä tästä opittiin: Rannekkeet toimii, mutta aamu pitää silti aloittaa jugurtilla.

Töistä

2008-04-04T17:08:00.002+03:00

RV 7+4

Varoitus: Sisältää loputonta jaarittelua ja itsereflektointia

Oon tällä viikolla tehnyt tunnin pari töitä joka päivä, kun kerta on ollut ihan hyvä olo varsinkin illemmalla. Muutenkin tuntuu, että nuppi sekoaa, ellei tee mitään järkevää. Ja muutenkin, eipä ne mun deadlinet mihinkään katoa, vaikka olisin saikulla, joten karmeampi kasa vaan juttuja eessä, jos en nyt tee mitään. Ja toisaalta mikäs tässä tehdessä, kun olokin kerta paranee joka päivä. (kop kop koputan puuta)

Jos jotakuta kiinnostaa, niin olen tutkija ja töihin kuuluu noin puolet ajasta oman väikkäriin liittyvää tutkimusta ja noin puolet konsulttityötä yrityksille. Yrityshommat on nyt saikulla ollessa sivussa ja kollegat hoitaa ne, mutta jos kusen omaan tutkimukseen liittyvät deadlinet, niin kärsin niistä ainoastaan itse. Oon kyllä ikikiitollinen, että pahin oksuhirveys on nyt (TOIVOTTAVASTI!!!) takanapäin, jotta pystyn nyt kuitenkin tekemään hommia vähän eteenpäin joka päivä.

Deadlineista vielä sen verran, että kun tämä varsinainen deadlinejen deadline on sitte marraskuun puolivälissä, niin sitä suuremmalla syyllä näitä tutkimusdeadlineja ei halua ryssiä. Kun on esim. yli vuoden pohjustanut ulkomaisen yliopiston kanssa yhteistä tutkimusta ja rampannut siellä monta viikkoa ja juuri saanut datan keruun käyntiin ja kolme yhteistä julkaisua suunniteltua, niin ihan just nyt ei huvita tippua tästä junasta. Menis ikään kuin koko pohjatyö hukkaan, jos ei tuloksena oliskaan julkasua/julkasuja, joissa on oma nimi kannessa. Ja nyt huhtikuun lopussa on yhden journalin erikoisnumeron deadline. Sain tähän special issuehen kutsun, mikä ei tietenkään tarkoita vielä hyväksymistä, mutta tätäkään en todellakaan halua ryssiä. Kirjotan sitte vaikka huhtikuun kaks viimestä viikkoa yötä päivää, jotta saan draftin submittauskuntoon huhtikuun loppuun mennessä.

Tässä saikulla on taas tullut pohtineeksi omaa suhtautumista työhön. Taas kerran on käynyt kristallin kirkkaaksi, että mun olis todella vaikea kuvitella semmoisia töitä, että niitä tehtäisiin vain työnantajaa ja palkkapussia varten. Pakon edessä tietysti ihminen tekee ihan mitä tahansa, mutta jos on pienintäkään valinnan mahdollisuutta, niin valitsen työn, jossa koko ajan opin uutta ja työ itsessään on mielenkiintoista. Rahallinen korvaus on mulle aivan toissijainen juttu työn sisältöön verrattuna. Palkkaa tietty on kiva, että tulee sen verran, ettei tartte miettiä joka kerta kaupassa käydessä juuston kilohintaa, mutta juurikaan enempää en sitä tartte, jos vain työ itsessään on kiinnostavaa.

Ja nyt ei enää siis todellakaan muuta.

Rannekkeet toimii ja elämä voittaa!

2008-04-04T16:50:00.003+03:00

RV 7+4

Rannekkeet siis toimii! Kaikki iltaoksut on nyt jääneet pois ja kaksi kokonaista päivää KOKONAAN ilman oksua!!! Laitan rannekkeet aamulla jo sängyssä ja otan pois alkuillasta. Edelleen noudatetaan kuitenkin sitä, että Mies tuo bulgarian jugurtin ja vesilasin sänkyyn. Keskiviikkona vedin kyllä rannekkeet käteen jo sängyssä, mutta pissahädän takia päätin nousta ilman jugurttia. Vaikka heti vessan jälkeen syöksyin sohvalle makaamaan ja söin jugurtin siellä, niin kosto oli suloinen, nimittäin yli puoleen päivään asti kuljin vähintään tunnin välein yrjöllä ja vapisin peiton alla.

Niin siis tiistaina kävin neuvolassa, mikä oli miellyttävä ja helpottava kokemus. Hirvittävän mukavalta vaikutti tämä ehkä noin 35-vuotias terkka, joka murteen perusteella tulee jostain Lappeenrannan lähettyviltä. Mun edellinen saikkuhan loppui maanantaina, joten terkka kirjotti 2 päivää lisää ja varas ajan mun omalääkärille (siis se, jolle flunssassa ja muissa tavallisissa jutuissa kuuluu mennä) torstaiksi. Terkka sanoi niin ihanasti, että kaikki olot ja tunteet on täysin luonnollisia. Ja se, että saa aina pari-kolme päivää uutta saikkua, ei auta ketään vaan lähinnä stressaa. "Mie kirjotan tänne koneelle, että antaa saman tien sitte siulle sairauslomaa koko ensi viikon, niin saat levätä rauhassa ja keräillä fyysisiä ja henkisiä voimia." Ja niinpä sitten torstaina lääkäri löi ihan kyselemättä kouraan saikkutodistuksen pe 11.4. asti. Neuvolaterkan kautta pääsen myös juttelemaan neuvolapsykologin kanssa, mikä kiinnostaa itseäni kovasti. Jotenkin koen tarvetta päästä puhumaan ristiriitaisista fiiliksistä jollekin ammattilaiselle. Vaikka siis en todellakaan ole (enää) päivittäin tätä raskaushommaa tuskaillut, niin psykologin kanssa puhumisen nään mahdollisuutena tajuta ittestäni ja omasta pääkopasta taas hieman lisää. Vuonna 2000 kävin YTHS:n kautta analyyttisessä terapiassa yhden syksyn selvittelemässä lapsuudesta ja nuoruudesta lähtöisin olevia lasteja, ja se oli suoraan sanoen aivan mahtavaa. Ylipäätään on jotenkin aivan uskomattoman hieno konsepti, että jonkun ihmisen ammatti on auttaa muita (esim. minua) ymmärtämään itteäni paremmin ja näin ollen tulemaan onnellisemmaksi! :)

Tähän onkin hyvä jatkaa, että tänään soitin äidilleni ja kerroin puhelimessa, että raskaana ollaan. Mulla on äitini kanssa vähän ristiriitaiset suhteet, tosin kaverigalluppiin vertaillen niin tuntuu olevan monilla muillakin naisilla. En esimerkiksi kertonut äidilleni tammikuun keskenmenosta mitään. Nyt tässä parina päivänä on kuitenkin kypsynyt ajatus, että vois olla aika kertoa. Edelleen en halua, että tää on sillä tavalla julkista, vaan ainoastaan sellaiset ihmiset tietävät, joille kertoisin, jos menisi keskenkin. Kaikenmaailman tuttujen on musta aivan turha tästä vielä tietää, koska heidän kanssaan en haluaisi puida myöskään mahdollista keskenmenoa.

Noh, puhelimessa äitini oli positiivisen yllättynyt, mutta heti kärkeen kysäisi, oliko tämä suunniteltu juttu. Oli vähän häkeltynyt ja sanoin, että joo onpa hyvinkin, että on tälle ollut tilaisuus jo jonkin aikaa. Sanoin sitten samaan syssyyn, että yks yritys kerkesi vuoden vaihteessa jo ollakin, mutta meni kesken. Ei me kauaa juteltu, mutta sen verran kuitenkin, että vannotin, että ei kerro vielä muille, koska ei viikkojakaan ole niin kovin monta vielä. Tavallaan helpottavaa, että sain kerrottua nyt äidilleni.

Huomenna on muuten eräällä kaveriporukalla kahvittelut uuden vauvan kunniaksi ja äitinsä 3-kymppisten kunniaksi. Pikkusen jännäilen, että kärähdänkö siellä, kun ei oo mitään takeita, pystynkö pistämään mitään tarjolla olevista jutuista suuhuni. Siis vaikka oksu ei enää niin rytmikkäästi lennäkään, niin syöminen ja lähes kaikki ruuat ällöttää edelleen suunnattomasti. Noh, huomenna nähdään, miten käy.

Eipä muuta.

Rannekkeet

2008-03-31T17:10:00.005+03:00

RV 7+0

Tänään tulivat postissa Sea-band-rannekkeet. Olin lukenut niistä paljon hyvää eri palstoilta, joten torstai-iltana, kun makasin oksusarjan jälkeen valkosena olkkarin sohvalla, pyysin, että Mies tilais niitä jostain. Löytyi kaksi paikkaa, mistä niitä Suomessa saa:
Kauppatorin apteekki
Kirkkotallin apteekki
Torstai-iltana Mies meilasi Kauppatorin apteekkiin, josta vastasivat jo perjantaiaamuna. Ja jo perjantaina päivällä olivat käyneet heittämässä rannekkeet postiin, josta sitten tänään maanantaina Mies kävi ne hakemassa. Hintaa postiennakkokuluineen tuli noin 20 euroa.

Ranteissa nämä ovat olleet nyt noin 2,5 tuntia ja ainakaan tänä aikana ei ole ollut yhtään paha olo. Itse asiassa tuntuu jotenkin hassusti siltä, että maha on jotenkin "rentoutunut". Oon ykäilly niin paljon, että vatsalaukku on ollut melkein koko ajan jonkinlaisessa krampissa, joten ehkä näistä rannekkeista jotain hyötyä on. Kerron kyllä, miten käy. Itse toivoisin tietysti, että nämä hikinauhan näköiset surkeudet palauttaisivat mut takaisin työkuntoon.

Tänään on vielä saikkua. Huomisaamuna meen sinne neuvolaan ekan kerran. Oikeastihan mun neuvola-aika olis vasta ma 14.4., mutta kun soitin sinne viime viikolla ja sanoin, että omalääkäri terveysasemalla oli suositellut, että kävisin siellä vähän aiemmin, niin aika löytyi heti. Tää on siis nyt tällanen bonus-aika, jossa on lähinnä tarkotus jutella, kun on ollu näitä huonoja fiiliksiä. Miehen kanssa sovittiin, että tulee mukaan vasta silloin 14.4.

Nyt tulee ihan gross-osastoa, joten en suosittele, että kukaan lukee:
Oksentelun lomassa oon huomannu erikoisen jutun, nimittäin kun nyt parina päivänä oon alottanu aamun syömällä sängyssä purkillisen bulgarian jugurttia (sitä lohkeavaa maustamatonta jugurttia), niin ekalla yrjökerralla saan sitten kakoa ulos "juustoa". Siis ihan oikeasti jugurtti muuttuu mun vatsahappojen seurassa sellaseksi kumimaiseksi köntiksi, joka muistuttaa lähinnä leipäjuustoa. Aivan SUPERällöä sitten kaivaa niitä pois lavuaarista tai koittaa tökkiä lavuaarin rei'istä eteenpäin. (Oon aina vihannut oksentaa pönttöön, kun se on niin epäergonomisella korkeudella, joten oksua tulee myös nenästä. Lisäksi lähietäisyydeltä pönttö kuitenkin haiskahtaa vähän, vaikka meilläkin se pestään toki säännöllisesti. Niinpä oon aina tykänny mieluummin oksentaa lavuaariin, vaikka sitten joudunkin käsin siirtelemään sattumat pönttöön.)

T:tyylin lähettiläs hikinauhat ranteissaan

It's alive!!!

2008-03-28T18:53:00.007+02:00

RV 6+4

No niin, Shrimp on siis elossa. Pää-perä-mitta kokonaiset 6,6 mm ja sykekin siellä väpätti! Ja kuten arvelin, vaikka kalenterin mukaan viimeisistä kerhoista olisi rv 6+2, pari päivää edellä mennään, kun kierto on niin lyhyt. Mitan perusteella siis rv 6+4 ja laskettu aika siis 17.11.2008. Ja alkioita on siis vain 1 kpl eikä 2 tai peräti 3, niinku viime yönä näin unta... :D

Tätä ennen tapahtunutta:
Menin torstaiaamuna lääkäriin ja sain saikkua kuun loppuun eli maanantai 31.3. vielä saikkupäivä. Ei nimittäin ruuat oikein pysy sisällä ja nukuttaa+paleltaa ihan perkeleesti. Aika nopiasti alkaa voimat ehtyä, kun ei muutamaan päivään syö. Koko ajan on ihan pyörryttävä ja heikottava olo. Viimeksi söin lämpimän ruuan viime viikonloppuna ja nyt on sentään jo perjantai. Mies on jo useamman aamun ottanut aamulla "tilauksen" ja toimittanut sänkyyn. Sain vinkkejä, että kannattaa syödä jotain, ennenku nousee sängystä, ja näemmä siitä tosiaan on apua. Mies nousee eka, tekee puolukkapirtelön ja tuo sänkyyn. :) Se on kyllä ihana mies tämä mun Mies. Tykkään siitä taas vaan enemmän ja enemmän. :) Miehen pakottamana menin sinne lääkäriinkin, kun keskiviikkoiltana märisin täällä, kun ahisti fyysisesti ja henkisesti niin paljon. Ja siellä lääkärissäkin sitte pääsi märy, ja lääkäri sitten suositteli, että jos soittaisin vielä samana päivänä neuvolaan ja pyytäisin, että saisin käydä siellä juttelemassa jo vähän aikaisemmin. Neuvolaan sainkin jo ylimääräisen ajan jo tiistaiksi.

Tää raskaana oleminen on kyllä yllättänyt niinku noin henkiseltä puolelta. Pahoinvointiin saatoin jo varautua etukäteen, mutta tämä aivan hämärä fiilis, että mut on kaapattu ja mulle tehdään suurin piirtein jotain "kokeita", kyllä yllätti. Mies jotenkin näkee tän kaiken paljon kirkkaammin ja sanoikin jotenkin niin hienosti, että eihän sulla voikaan olla mitään välineitä käsitellä näitä kaikkia oloja, kun tää tapahtuu sulle ekan kerran ja on aivan uutta. Että nyt vaan päivä kerrallaan ja kyllä ne olot varmasti muuttuu vielä tuhat kertaa. Ja että Miehestä ittestään tää on vaan aivan ihanaa ja vaikka mää kuinka paljon friikkailisin, niin Mies on tukena.

Paljastin tän sähköpostitse mun esimiehillekin, kun paljastunut se olis siitä lääkärintodistuksesta kuitenkin (siinä lukee syynä "raskausoksentelu"). Molemmat (perheelliset) miehet olivat aivan ihania ja laittoivat tosi tsemppaavia viestejä. Tää varmasti helpottaa mun oloa, kun ei tartte mitään epämäärästä selitellä, jos en kykene lähtemään junaan vaan pidän kotityöpäivän.

Kiitos muuten tsemppikommenteista edelliseen viestiini. Nauris antoikin kaikille raskaana oleville varsin osuvan mielialaennusteen:
"Odotettavissa vaihtelevia tuulia, ajoittainen mielenkuohunnan nopeus voi olla 23 metriä sekunnissa. Itkukuuroja esiintyy äkillisestikin. Alakulovaroitus on voimassa koko maassa."

Tällä ennusteella eteenpäin! :)

Paskoja fiiliksiä

2008-03-26T09:59:00.003+02:00

RV 6+0

Viime yönä valvoin pahan olon takia taas noin tunnin. Yöllä nää fiilikset tietty kärjistyy, mutta taas tuli se sama olo, että ottakaa tää kaikki pois musta. Jotenkin vaan ahdistaa se, että mulle tapahtuu asioita, joihin en voi itte mitenkään vaikuttaa. Ja en puhu nyt tästä yrjötyksestä vaan siitä, että mun alavatsa tuntuu pinkeältä ja tunnen jonkun "ylimääräisen" siellä koko ajan. Tästä olosta tulee vielä jotenkin niin syyllinen olo, kun tänhän pitäis olla ilonen asia, että on raskaana. Ja järjen tasolla tää onkin, koska mulla on ollu vauvakuume jo pitkään, ja en malta oottaa, että näkisin Miehen ja mun "sekotuksen". Mutta aivan kamalan ahistavaa vaan tää, että mun ruumis ei oo mun hallinnassa. En edes nyt siis mieti myöskään mitään tulevia ulkonäköjuttuja enkä tätä yrjöä vaan siis sitä, että en voi vaikuttaa siihen, mitä mun ruumiissa on. Mut on jotenki niinku kaapattu.

Oon menossa ylihuomenna perjantaina varhaisultraan. Välillä tulee niin ahistava olo, että jopa toivon, että siellä näkyis vaan joku tuulimuna, joka pitäis sitte lopettaa, minkä jälkeen tää kaikki ahistavuus loppuis.

Ja mua ahistaa nyt siis sekin, että oon jotenkin "kiittämätön", kun tänhän pitäis olla ihana juttu. Mutta esim. juuri nyt tuntuu siltä, että haluaisin tän koko homman pois ittestäni saman tien.

Onneks Mies jaksaa kuunnella näitä mun vuodatuksia. Muuten tulisin varmaan hulluksi.

Yrjöä ja tuhrua

2008-03-25T09:08:00.006+02:00

RV 5+6

No niin, ollaan siirrytty ns. kahden aamiaisen järjestelmään. Ensin syön jotain, mitä millään voisin ylipäätään kuvitella syöväni, sitten yrjöän sen pois, ja sitten syön toisiks parasta vaihtoehtoa, jota sitten koitan väkisin pidätellä sisällä. Eilinen pääsiäismaanantai meni melkein kokonaan peiton alla horkan (päällä pitkähihainen trikoopaita, fleece ja toppaliivi ja koko tyttö peiton alla sohvalla) ja muutenkin surkean olon takia. Vetelin koko päivän vuorotellen tuc-keksejä, viinirypäleitä, ja jäistä puolukkapirtelöä. Yhteen väliin sain menemään 2 paahtoleipää, mikä oli voitto. :)

Laitoin jo maanantai-iltana esimiehelle meiliä, että mulla on jotain mahatautia, että voi olla, etten uskalla hypätä tiistaiaamuna junaan vaan pidän kotityöpäivän. Ja tänä aamuna laitoin meiliä, että en siis hypännyt junaan. Onneksi tässä ammatissa teen muutenkin paljon kotityöpäiviä, joten voin ottaa aamut rauhallisemmin. Onneksi ei tällä kertaa ollu mitään tulenpalavaa Helsingissä. Täytyy jatkossa kattoa kuitenkin, että miten tää etenee, että jos vaikka tunnustaisin pomolle, niin ei tarttis keksiä näitä valheita. Kuitenkaan kokosairaslomalle en haluais, kun kuitenkin iltapäivällä oon jo ihan iskussa.

Ja vielä yks juttu: Nyt jo neljänä aamuna on tullut ruskeaa tuhrua. Illalla ei kuitenkaan mitään. Tän kanssa on kaiketi vaan elettävä. Toisaalta niin kauan, kun on ruskeaa eikä punaista, niin koitan pysyä rauhallisena.

Ja vielä yks toinenkin juttu: Neuvolan täti soitti, kun olin viime viikolla jättänyt vastaajaan viestin. Mulla on eka neuvola maanantaina 14.4. Saan jotain esitietokaavakkeita kotiin täytettäväksi sitä ennen. Jee! Oon siis nyt virallisesti raskaana! :)

Y-R-J-Ö-T-T-Ä-Ä

2008-03-23T15:55:00.003+02:00

RV 5+4

Tänä aamuna oksensin ekan kerran. Eilenkin oli lähellä, mutta tänään tosiaan jo enemmän kuin lähellä. Sekä eilen että tänään oon aamupäivän (noin klo 14 asti) viettäny lähinnä peiton alla sohvalla pötköllään, kun paleltaa, kuvottaa, mahassa kouristaa ja väsyttää niin paljon, että voisin helposti kuvitella, että mulla olis joku ihan oikea oksennustauti tai yks maailman historian pahimmista krapuloista (mulla on tähän vertailukohtia kyllä). Tänään oli myös eka aamu, kun en voinut ees kuvitella juovani kahvia. Join mehua ja pari leipää, joita sitte yökkäilin takaisin hetken päästä.

Parina viime päivänä oon oppinu sen, mitä kaikilla sivuilla aina toitotetaankin: On parempi olo, kun napostelee jotain pientä koko ajan. Ja kylmät ja raikkaat jutut on erityishyviä. Ja tuc-keksit. Oon keksinyt erityishyvän herkun, jota oon vedelly tällä viikolla jo monta kertaa: kotitekoiset pirtelöt.

Resepti:
maitorahkaa/jugurttia
liraus maitoa
jäisiä puolukoita/mustikoita/molempia

Ja kaikki sekaisin sauvasekoittimella. Marjoja on niin paljon, että soosia saa melkein syödä lusikalla. Tosin, kun jäähile sulaa, lopun voi juoda. Makua voi säätää vaihtelemalla maustetun jugurtin ja maustamattoman määrää ja tietty marjojen määrää ja laatua. Puolukoiden happamuus on erityisen hyvä juttu.

Oon koko viikon mennyt myös jo noin ysiltä nukkumaan ja nukkunut 10 - 12 tuntia. Jossain lukikin, että kuudennella viikolla väsymys iskee. Joo, iskenyt on.

Mutta nyt näitten positiivisten juttujen jälkeen yks inha juttu:
Tänään tuli pientä rusehtavaa tuhrua. Ei paljon, mutta tuhrua kuitenkin. Ja joka paikassa lukee, että tuhru on OK ja sitä voi tulla monta viikkoa. Mutta silti oon nyt ihan kriisissä, että nytkö se alkaa taas. Toisaalta koitan lohuttautua sillä, että jos näin paljon oksettaa, niin pakko olla kuitenkin niitä hormoneja enemmän ruumiissa kuin viimeksi, joten ehkä siellä joku elää silti kuitenkin. Mutta en voi kyllä sillä mitään, että pessimismi nostaa päätään. Mutta joo, ei auta ku oottaa.

Vielä yks juttu: Jos mulla on näin paha olo vielä pitkäänkin, niin miten ihmeessä pääsen töihin? Mun työmatka nimittäin alkaa parina päivänä viikossa niin, että lähden kotoa klo 6.40 ja seiskalta hyppään junaan, jossa köröttelen puolisentoista tuntia. Kuvottaa koko ajatuskin, että tässä olossa pitäis olla vielä heiluvassa junassa! Mulla tulee junassa muutenkin niin helposti paha olo, niin saati sitten nyt, kun oksu lentää jo ennen kuin on päässyt sinne junaan.
Kaipaisin nyt siis taas kommentteja: Ootteko olleet poissa töistä pahan olon takia? Sairaslomalla? Millon?

Laidasta laitaan

2008-03-21T15:28:00.007+02:00

RV 5+2

Toissailtana vedin ekat kunnon friikkikohtaukset. Nimittäin yhtäkkiä rupes aivan hillittömästi ahistamaan se, että mun ruumiissa tapahtuu juttuja, joita en voi ite kontrolloida. Toivoin jopa jo, että tämä koko homma loppuis ja saisin itteni takasin. Puolittain itkin ja ruikutin Miehellekin, joka oli aivan ihana ja sano pelkästään oikeita sanoja, vaikka jatkoin ja jatkoin ja keksin vaikka mitä älyttömyyksiä. Kaikki se Mies-pulu vaan kumos ja oli ihan sitä mieltä, että tää on vaan ihan mahtavaa ja että musta tulee entistäkin ihanampi vaan ja on niin jännää nähä, millanen on meijän sekotus, ja se onkin varmasti aivan ihana, ja elämä on varmasti erilaista mutta niin paljon parempaa kuin ikinä vois kuvitella. Ja että kuulemma saan ruikuttaa ihan niin paljon, ku vaan haluan, ja Mies kyllä jaksaa kuunnella. Noh, tää sessio sitten vähän helpotti. :)

Eilisaamuna pelkäsin taas jo tuttuun tyyliin, että voi että jos tää meneekin kesken. Eilen torstaina oli muuten se päivä, kun viime kerralla tuli ekan kerran tuhrua. Mutta eipä tullut eikä tänäänkään, joten ainakin siinä mielessä ollaan voitolla edelliskerrasta. Jee!! Tosin nausea ei eilen eikä tänään oo ollu yhtään sellanen kuin alkuviikosta, mitä tietty taas pelkään, että ahaa, kaikki on siis loppunu.

Koitin parina päivänä jo soitella neuvolaankin ja varata ekaa aikaa, mutta soittoaikana klo 12 - 13 molempina päivinä sain kuulla vaan vastaajaa, jossa kehotettiin soittamaan "soittoaikana kello 12:n ja 13:n välillä". No silloinhan mää just soitin!!?? Noh, ehkä pienen neuvolan ainoa terkka oli lomalla tai jotain eikä oo viittiny vaihtaa vastaajaviestiä. Uus yritys ens viikolla. Ja tosiaan sitä varhaisultraakin voi kaiketi kohta varailla. Ehkä jopa jo ens viikon lopussa vois mennä, kun olis jo seitsemäs viikko puolivälissä (tai jopa täynnä, jos on mennyt 24-kierron mukaan).

Eipä muuta. Voi että siis ootan näkeväni jotain elävää siellä ruudulla.

Yrjöttää ja intoiluttaa

2008-03-19T11:04:00.004+02:00

RV 5+0

Nyt on muutaman päivän ollu "kestokrapulaa". Eilen jopa kävin töissä keikan vessassa kakomassa tyhjää, eli mitään ei tullut mutta yökkäilin kuiviltaan. Vaikka olo ei ole ihan ykkönen, niin silti kivaa, että oireita on. Tissitkin on ihan reilusti kipeät. Viimeksihän oireisto oli todella paljon lievempää, joten ehkä nyt tosiaan kunnon oireet tarkoittaa myös, että ihan oon myös ihan "kunnolla raskaana". Ainakin nyt toivon niin.

Normaalisti laskettuna nyt on menossa siis rv 5+0. Toisaalta Tekayn laskurilla, johon voi laittaa myös kierron pituuden, olisin vähän pitemmällä. 24 päivän kierrolla jo rv:lla 5+4 ja 27 päivän kierrolla vastaavasti 5+1.

Jos joku haluaisi nyt avautua kommenteissa pahoinvoinnista (eli kuinka paljon, millaista ja millä viikoilla), niin olis kiva.

Ja toinen kysymys olisi, että milloinka kukin on käynyt alkuraskauden ultrassa, jos yleensä on käynyt, ja millä viikoilla sykkeet näkyivät.
Itse haluan aivan ehdottomasti alkuraskauden ultraan yksityiselle, että nään, että siellä ihan oikeesti kasvaa joku.

Kiitos etukäteen!

aargh

2008-03-16T20:04:00.006+02:00

Menin lisäämään tohon yläreunaan tollasen kornin mittanauhan. Katotaan, kauanko jaksan sitä katella. :D

Vaikka hirvittää tietty ihan hulluna, että mitä jos tämäkin loppuu, niin päätin tänään, että otan tästä kaiken irti ja oon vaikka kuinka onnessaan ja suunnittelen vaikka mitä. Loppuu, jos loppuu. Sille, kun ei mitään voi ite kuitenkaan. Mulla on tänään ollut muuten ihan "krapulainen" olo koko päivänä. Vähän niinku kuvottaa, nälättää, pyörryttää ja väsyttää vuorotellen tai välillä yhtäaikaa.

EDIT (noin 5 minuutin päästä): Poistin kornin mittanauhan ja laitoin tilalle tollasen "vähän järkevämmän" mittarin, jota siedän ehkä vähän kauemmin... :D

Vielä yks juttu

2008-03-15T18:28:00.003+02:00

Joistain blogeista oon lukenu, että jotkut SÄÄSTÄÄ plussaraskaustestejä. Siis minkä helkkarin takia? Säästääkö nää ihmiset myös esim. käytettyjä terveyssiteitä tai tops-puikkoja??? Joku sanoi jopa muutossa pakanneensa mukaan vanhat raskaustestit. Siis WTF?! Ite todellakin heitin roskin heti tarkastuksen jälkeen. Tosin ekasta otin valokuvan (niinku tein tammikuussakin) ihan vaan siltä varalta, että tartten muutaman päivän päästä varmistuksen, että todellakin sain plussan. Nimittäin taas tuntuu vähän samalta kuin viimeksikin, eli siis ihan kuin olisin nähnyt telkasta, että joku teki raskaustestin. :D