perjantai 1. toukokuuta 2009

Imetyksestä vielä (osa 3 siis)

Kiitoksia edellisen imetyspostauksen kommenteista! Viimeisenkin pullon poisjättöön palaan vielä elikkä niin varmasti onkin, että näin pienet korvikemäärät voi jättää pois ja tissit korjaa tilanteen parissa päivässä. Mutta toisaalta, kun tämä ei ole mikään kilpailu ja mulle on ihan sama, meneekö päivässä 0 vai 200 ml korviketta, niin enpä suoraan sanoen jaksa yrittää. Kukaan ei oo jakamassa mulle mitään kunniamerkkejä tai palkintoja, vaikka selviäisimmekin ilman pulloa, joten kun homma nyt toimii näin, niin antaa toimia.

Yleensä yksi pullo on mennyt illalla, kun iltatissisyöttö ei vielä ole saanut Saimalta tajua kankaalle. Tissin jälkeen esim. 80 ml Tuttelia pullosta, niin sitten tyttö nukkuu 9 tuntia. Ei huvita yhtään lähteä kokeilemaan, että nukkuuko koko yötä, jos vain tyrkytän tissiä loppuillan. Jos en mitään muuta ole oppinut tähän mennessä, niin sen, että jos joku homma toimii, niin älä hitossa muuta sitä. :D Varsinkaan jos muutoksella riskeerataan kenenkään yöunia.

Toisaalta aika monena päivänä on myös sellainen hetki, että olen itse jossain poissa kotoa (kaupungilla, kampaajalla, elokuvissa, kirjastossa tms.), joten joka tapauksessa silloin Mies antaa Saimalle pullon. Enkä tod. jaksa ruveta pumppaamaan jotain yhtä pullosyöttöä varten, kun se pumppausaikakin on pois jostain muusta. En usko, että Saiman hyvinvoinnille on mitään merkitystä, saako se päivän aikana 100-prosenttisesti äidinmaitoa vai kenties vain 80- tai 90-prosenttisesti (ja tuskin edes olis suuremmin merkitystä, vaikka saisi pelkkää pulloa). Joka tapauksessa suurin osa on tissistä ja loput purkista.

Kun näitä maitojuttuja on tullut pohdittua nyt jo kohta 6 kk, niin jaksan ihmetellä sitä, miten osalle ihmisistä se, että syöttää vain ja ainoastaan tissimaitoa, on jotenkin elämän ja kuoleman (ja kunnian ja itsetunnon jne.) kysymys. Kun kuitenkaan tosiaan kyseessä ei ole kilpailu eikä tästä saa mitään diplomia tai muutakaan tunnustusta. Vai onko se, että ruokkii lapsensa 100-prosenttisesti tissimaidolla, jonkinlainen osoitus siitä, että "onnistuu" äitiydessä? Ja muuten "epäonnistuu"? Olen törmännyt äiteihin, jotka sanovat, että en voi tehdä sitä tai tätä, kun voin olla irti lapsesta vain korkeintaan syöttöjen välisen ajan (eli esim. vain 2 h). Miksei voi? Kyllä mulla olis pää räjähtänyt jo ajat sitten, jos en pystyisi lähtemään kotoa pois tekemään jotain, johon ei liity vauvaa. Paikataanko tällä superimettämisellä mahdollisesti jotain epävarmuuden tunnetta? Mun mielestä äitinä oleminen on joka tapauksessa jokapäiväistä epävarmuutta ja arvailua (monesti väärin mutta joskus oikeinkin). Vai saako joku ehkä jotain tyydytystä siitä, että "uhraa" itseään, että kun minä en nyt voi lähteä mihinkään enkä tehdä mitään, kun olen äiti ja mulla on tätä tärkeää imetyshommaa, josta ei voi ikinä löysätä edes yhdeksi illaksi?

Siis toki on varmasti ihmisiä, jotka eivät edes kaipaa tuuletusta vaan ovat täysin onnellisia oman kodin seinien sisällä. Mutta sitä en vaan ymmärrä, kun kuulee valitusta, että kun en voi tehdä jotain, kun mun pitää imettää niin tiuhaan. Kun se kuulostaa mun korviin siltä, että valittaja oikeastaan odottaa, että vastapuolen pitäis reagoida valitukseen, että ootpa kyllä hyvä äiti, kun tolleen uhraat itseäsi, tässä sulle pokaali.

No tulipa tajunnanvirtaa näin vapunpäivän kunniaksi. :) Itse olen joka tapauksessa ihan huippuonnellinen, kun omiin tisseihin voi nyt luottaa, että kun on vaan rintakumi matkassa, niin on Saimalle myös evästä. Ja toisaalta kuitenkin Mies voi hyvin syöttää tytön pullosta mun poissa ollessa. Ja toisaalta taas mulla on joka tapauksessa aina pullo mukana siltä varalta, että en halua ruveta räpeltämään tissin ja kumin kanssa jossain julkisella paikalla. Ja illalla tyttö menee nukkumaan joko pelkällä tissillä tai sitten tissi+pullo-yhdistelmällä ja nukkuu aamuun saakka.

Pyydän anteeksi mahdollisesti sekavaa avautumiskirjoitusta ja toivotan kaikille hauskaa vappua! :)

7 kommenttia:

Tiittis kirjoitti...

Hmm, mä kyllä kuulun niihin ihmisiin jotka mieluummin on paikalla imettämässä kun pumppaa pulloa varten. Siksi, että en sitte tykkää rintapumpusta laisinkaan, todella nihkeetä hommaa pumpata pullollinen maitoa, on paljon mukavampaa ja helpompaa imettää. Joko siis imetän vauva mukana julkisesti, tai sitten olen poissa niin että imetän lähtiessä ja tullessa. Toimii ihan ok sen verran mitä mun tarvii mihinkään päästä, en ole siis joutunut jättämään mitään välistä imettämisen takia. On meillä pakastimessa pari annosta pumpattua maitoakin siltä varalta, että en joskus olis paikalla kun pitää syödä, mut toistaseks olen ollu. Ihan mielellään, imettäminen on ihan mukavaa mun mielestä. Eikä oo toistaseks hajonnu pää, vaikka alkuvaikeuksia olikin :) Eikä kyllä TOSIAANKAAN ole tullu mieleenkään että tekisin näin jonkun kirkkaamman kruunun takia!

Korviketta taas ei oo tullu mieleen antaa kun omaakin maitoa riittää, ja toisaalta kun tissit on tottunu täysimetykseen, niin nehän räjähtäis tai pitäis vähintään pumpata tyhjäks jos joku imetyskerta jäis välistä korvikkeen takia?! Se taas olis ihan liikaa turhaa säätöä.

Ja tämä on ihan vaan mun kokemus, ei ole tarkotus tyrkyttää tällä omaa toimintamallia. Kuhan kerron kun asiaa pohdit :)

Breedi kirjoitti...

Hyvä postaus. Mietin kuitenkin pohdintaasi toiselta kantilta. Olen itse täyimettäjä, joka ei täyimetyksellään elämöi kuin näin nimettömänä - julkisesti kerron siis vain kysyttäessä, mitä vauva syö.

Mietin, miksi en halua jumppailtoinani, kampaajakäynteinä ja juhlahumussakaan käyttää korvikkeita. En vain halua, se on henkilökohtainen mutu-asia, josta kruunun annan itse itselleni.

Mutta: minusta on ehdottoman hyvä asia, että äidit pitävät täysimetystä "hyvänä asiana" ja antavat siitä itselleen ja toisilleen mitaleja. Miksi näin? Siksi, että olisi ihan kauheaa ympäristön ja raaka-aineiden haaskausta ja ennen kaikkea turhaa tulonsiirtoa ylikansallisille korvikefirmoille, jos äidit isommallakin mittakaavalla päättäisivät korvata aterian siellä, toisen täällä korvikkeella. Siis ihan tuosta vain, ilman syytä, vähän kuin huvikseen. Minusta asia on ennemminkin niin, että tavoiteltavaa on korvikkeiden välttäminen, ei niinkään täysimetys :)

Onhan korvikkeiden käyttäminen toki helppoa äidille noiden perusteittesikin mukaisesti, mutta eipä ole vaikeaa ollut minullakaan ilman niitä. Syötän vauvan lähtiessä, ja takaisin minua kaivataan ehkä kolmen tunnin päästä, ehkä myöhemmin. Ellen pääse syöttämään, isä ottaa pakkasesta pumppaamani maitoannoksen, ja saan heti olla "poissa" ainakin kuusi tuntia. Olen ollut jopa hummaamassa, minä, täysimettäjä!

Koska olet ilmeisen paljon valintojasi miettivä ihminen, minusta minun perusteluni korvikefirmojen tukemisen välttämisestä voisi olla sinulle se peruste koettaa "tsempata". Jos se tsemppaamista on.

What the hell, ja kai se nyt on tsemppaamista, että koettaa vähän venyä ihan vain lapsensa parhaaksi, muutamia kuukausia. Ei kai sitä tarvitse hävetä? Tai toisinpäin: miksi se ei ansaitsisi pokaalia? Ei sen tarvitse olla äitiyden epävarmuutta, jos osaa aikatauluttaa vauvan ekat kuusi (?) kuukautta vaikka sitten kahden tunnin pätkiin. Ja korostan vielä, että itse olen menevää sorttia. No miksi hitossa teen imetyksen vaikeamman kautta? Siksi, kun voin valita.

Lopulta, nämä kommenttini koskevat tietenkin vain sellaista tapausta, että täysimetys olisi oikeasti mahdollinen vaihtoehto. Tiedän hyvin, että korvikkeilla on sijansa.

Paljon iloa elämäänne ja kasvua vauvalle!

Sonjuska kirjoitti...

Mulla vähän samat motiivit kuin edellisellä kommentoijalla. Meillä asiaa hankaloittaa myös se, että tyttö ei suostu syömään korviketta, ei sitten millään. Antaisin mielihyvin (tai mies antaisi) korviketta ja olisin poissa kerralla enemmän kuin kolme tuntia. Meidän tirppa on vaan niin itsepäistä sorttia, että on mm. ollut 12 tuntia syömättä mieluummin kuin juonut pullosta korviketta. Olin päättänyt pitää tytölle pullo- ja korvikekoulun, mutta oli pakko luovuttaa sen 12 tunnin syömislakon jälkeen. Uudestaan en ole jaksanut koittaa.

Tää imetysvouhkaus on saanut niin järjettömät mittasuhteet, etten ole jaksanut pitkään aikaan ottaa mitään kantaa asiaan. Ajattelin minäkin vain kertoa, että on muitakin motiivejä imetellä näin tiiviisti, kuin äitiyden kruunun kiillottaminen :)

Jos seuraavia lapsia siunaantuu, teen asiat toisin: olen löysempi korvikkeen antamisen kanssa (menin alussa aika kireeseen moodiin ja uskoin kaikenmaailman fanaatikkoja) ja opetan lapsen pullolle ajoissa. Pääsee sit mammakin joskus pidemmin tuulettamaan haperoa äitipäätään.

Kivaa kevättä teille!

Sonjuska kirjoitti...

Lisäys edelliseen; minulla siis samat motiivit, kuin Tiittiksellä. Breedi oli ehtinyt julkaista kommentin ennenkuin sain kirjoitettua loppuun :)

Olen täysimettäjä, mutta vain hieman korvikevastainen. On ihan mukavaa, että olen kyennyt imettämään vauvaani jo yhdeksän kuukautta, mutta niistä kolme kuukautta olen kyllä toivonut hänen pikkuhiljaa suostuvan myös korvikkeeseen. Tyttöni on sitä temperamenttisempaa ja haastavampaa laatua ja olisin kyllä välillä kaivannut kolmea-neljää tuntia pidempiä irtiottoja. Varsinkin joulun aikaan, kun typy heräsi vielä syömään tunnin välein.

Itse olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että imetyksestä tulisi poistaa kaikenlainen arvottaminen: on hienoa, että osa äideistä pystyy ja tahtoo täysimettää. Näissä keskusteluissa on kuitenkin se perustavanlaatuinen ongelma, että jollain tavalla se sävy aina lipsahtaa liippaamaan ns. hyvää äitiyttä. Monesti myös vihjataan, että se on vain asenteesta ja tahdosta kiinni, pystyykö tai jaksaako imettää. Sitä minä todella inhoan ja kavahdan. Hyvä äitiys ei ole millään tavalla kytköksissä imetykseen. Piste.

Eve kirjoitti...

Mäkin "tunnustan" kuuluvani täysimettäjiin. Mulla motiivina on ollu se, että en oo halunnu antaa sitä ekaa korvikeannosta, kun sitä ei oo ollu pakko antaa (ja jep, mäkin hyvin tiedän, että kaikilla ei suinkaan käy näin hyvä tuuri). Olen siis halunnu välttää lapsella lehmänmaitoaltistusta mm. mahdollisten allergioiden takia niin pitkään kuin mahdollista.

Mä olen tismalleen samaa mieltä sun kanssa siitä, että äidinkin pitää päästä menemään, jos haluaa. Mulla on kuitenki jääny itselle enemmän sellanen tuntuma, et nykyään puhutaan paljon enemmän niin päin, et äitien "kuuluu lähteä tuulettumaan" ja "antaa isällekin vastuuta" kuin et tuo vauvan kanssa jaksaminen (tiheitä imetyksiä tms) olis jotenkin suositeltava, "parempi", "hyvän äidin" vaihtoehto.

Jälkikäteen oon huomannu, että ekan vauvan kanssa olin jotenkin ihan aivopesty siihen, että mun "kuuluu" olla liikkeellä ilman vauvaa ja kun se ei aina sujunu ongelmitta, tunsin siitä kauheeta stressiä. Tokan vauvan kans oon ottanu paljon rennommin ja löytäny oman tapani: vauva oli mukana aina ja kaikkialla, jos vain oli imetystarvetta. Ekaan puoleen vuoteen ja pidempäänkin en siis ollu ikinä yksin missään, enkä todella tehny sitä siks, että olisin siitä jotain aplodeja kaivannu, vaan siks, et se sopi meille parhaiten.

Eli mun pointti on se, että painostusta "oikeisiin ratkaisuihin" voi tuntea monesta suunnasta. Oikea tapa olis kaiketi ymmärtää vähän kaikkia ratkaisuja.

"Imetysfanaattisuuden" puolesta haluan silti sanoa yhden pienen sanasen. Oon nähny monet kerrat, että kun äiti haluaa sitä omaa aikaa (tai tuntee, että pitää haluta, kuten mun tapauksessa ;), se voi oikeesti joskus vaarantaa koko imetyksen. Eli et tuore äiti antaa vauvalle sitä korviketta _ainoastaan siks_, et pariviikkoinen vauva "nukkuis läpi yön" tai et "äiti pääsis ulos syömään" tms. Tiedän hyvin, et sun tapauksessa EI oo ollu kyse tästä, mut jotenkin toivoisin, et aina kun korostetaan sitä, että vauva "kannattaa opettaa pullolle", muistettais myös se, et alkuvaiheessa vauvan kuuluukin saada tissiä ja tiuhaan... ja et silloin korvike on käyttökelpoinen imetyksen tukena, ei sen sijasta. Kaikille se ei oo selvä juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu Aliisa!!

Lapsettomana lapsiblogien seuraajana minua eniten ärsyttää äitien keskinäisen solidaarisuuden puute. Jos joku äiti - niin kuin sinä nyt - on löytänyt hyvän ratkaisun, joka toimii, niin AINA löytyy yksi tai useampi äiti joka katsoo asiakseen huomauttaa, että voisithan sinä tehdä vielä vähän paremmin, vielä tsempata vähän enemmän. Ja tällainen huomauttaja yleensä aloittaa tai päättää huomautuksensa kertomukseen miten hän ITSE asian hoitaa hienosti ja hyvin. Imetys on yksi tällainen aihe ja kestoilu on toinen. Jos joku äiti ei kestoilekaan kokoaikaisesti, niin taatusti joku kommentoi, että kyllähän kestoilu onnistuu kokoaikaisesti, kun hänelläkin onnistuu, sen kun kokeilee vaan.

Miksi te äidit, ette voi sanoa toisillenne, että hienoa kun olet löytänyt toimivan jutun? Ja siinä se. "Ihan kiva, MUTTA..."-kehuminen ei ole kehumista lainkaan. Tuo ikävä 'mutta' mitätöi niin paljon.

Kyllä näissä "kannustuspuheissa" on kieltämättä sellainen oman kruunun kiillottamisen sävy.

Aliisalle haluan sanoa, että olen jäänyt blogiisi kiinni juuri siitä syystä, että erotut kirkkaasti joukosta. Teet omat ratkaisusi rohkeasti ja perustellen, sortumatta kanssaäitien luoman sosiaalisen paineen alla. Oman linjan vetämisestä nostan sinulle hattua!!!

Allu kirjoitti...

Edelliseen kommenttiin yhdyn täysin! En ole vielä raskaana, eikä lapsi ole vielä edes suunnitelmissa, mutta vauvablogeja tulee silti seurattua paljonkin. Tykkään blogistasi siitä syystä eniten, että ratkaisusi ovat perusteltuja, toimivia ja järjellä tehtyjä. Ja paino eniten tuolla viimeisellä, järjellä :)

Blog Widget by LinkWithin