tiistai 3. maaliskuuta 2009

Imetyksestä vihdoin

Mun piti kirjottaa imetyshommista jo sata vuotta sitten, mutta syöttäminen oli alkuun niin suuri mörkö, että en ihan oikeasti pystynyt siitä kirjottamaan. "Maailman luonnollisin asia" olikin ihan painajaista, vaikka olin aina kuvitellut, että nimenomaan haluan täysimettää.

Koko homma meni heti alusta asti "pieleen", kun meidän piti (ja pitää edelleen) käyttää rintakumeja, kun meikän nisät on niin olemattomat. Johtuen ilmeisesti kumin suuresta koosta, vauvan suun pienuudesta ja hyvin runsaasta maitotulvasta suurin osa maidosta (siis tosissaan n. 90 %) meni molempien vaatteille ja harsoille, joilla oli koitettu vaatteita suojata. Syöntisessiot kestivät aina vähintään 45 minuuttia ja yleensä yli tunnin. Ja tämän lisäksi oli pakko antaa korviketta, kun ei maha täyttynyt, kun kerta suurin osa meni pientareelle. Ja jokaisen maratoonisyötön jälkeen piti molemmilta (tai vähintään Saimalta) vaihtaa maidosta märät vaatteet. Maitoa tuli aivan tolkuttomasti myös siitä rinnasta, jota ei syöty, joten maidonkerääjään tuli joka kerta 50 - 80 ml. Vauvan syöttämisessä oli siis kolme vaihetta: piiiiiiitkä rintasyöttö, sitten pullosta ne maidot, jotka oli valuneet toisesta tissistä kerääjään ja mahdollisesti perään vielä korviketta. Tähän kolmivaiheiseen juttuun meni helposti 1,5 - 2 h ja tätä sitten toistettiin 6 - 8 kertaa päivässä. Mulla ihan tosi meinas pää haljeta, kun tuntu, että mätänen siihen nojatuoliin, jossa Saimaa syötin.

Olin kuvitellut, että tissi vaan suuhun ja sillä siisti. Ja kun se ei ihan sillä tavalla mennytkään, olin tosi pettynyt itteeni. Ja pakko sanoa, että ympäröivä imetysfanatismi ei mitenkään helpottanut tilannetta. Kun siis ihan oikeasti olisin halunnut täysimettää, mutta kun se oli tollasta läträämistä ja vauva jäi nälkäseksi, niin pakkohan sitä korviketta oli antaa. Oli todella ahdistavaa, että kun koki epäonnistuneensa, niin sitten vielä piti ikään kuin selittää tätä epäonnistumista jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle. Kaikista karseinta oli, kun olin ekaa päivää kaksistaan 2-viikkoisen vauvan kanssa, kun Mies oli palannut töihin, ja menin neuvolaan, ja meidän oma kultanen terkkari olikin sairaana. Mulle vieraat terveydenhoitajat arpoivat, että kukas ottaa, että saadaan punnittua ja mitattua. Kolme eri terkkaa kerkes mua haastatella siinä käytävällä ja kysellä ihan samat kysymykset: "Onko vauva täysimetyksessä? Jaa ei, no miksi? No paljonko sitä korviketta annetaan? Jaa rintakumit? Miksi? No ootko kokeillut jättää ne pois?" NO KAI MÄÄ NYT JUMALAUTA JÄTTÄISIN NE POIS, JOS PYSTYISIN. Kolmannen terkkarin kohalla nielin jo kyyneleitä. Tuntu jotenkin tosi pahalta, kun tuli fiilis, että mun pitää keksiä selityksiä sille, miksi oon näin läpipaska äiti, jolla on vialliset tissit ja joka syöttää lapselleen jotain kaupan myrkkyä.

Mutta asiat lopulta menivät juuri niin kuin oma kultanen terkkarimme sanoi: ”Emme voi tietää, miten imetys etenee, mutta se on varmaa, että mikä tilanne ikinä nyt alkuun onkin, niin se muuttuu. Ihan varmasti muuttuu.” Ja muuttuihan se. Alkuun tosiaan Saima sai tissistä tosi vähän (neuvolassa tehdyn syöttöpunnituksen mukaan puolessa tunnissa vain 20 ml, vaikka koko lähitienoo oli maidosta märkä), ja oli oikeastaan aika hupasaa, että siitä tissistä, jota se ei syönyt, se sai aina enemmän. Maidonkerääjäähän oli aina ihan täynnä. Näiden alkuviikkojen jälkeen tuli vaihe, jolloin ns. väärästä tissistä ei tullut enää kuin muutama tippa, joten lopetin maidonkerääjän käytön. Tässä vaiheessa korviketta meni aika paljon, jopa 500 - 600 ml päivässä, kun edelleen maidosta aivan hullun suuri osa päätyi harsoihin ja vaatteisiin. Ja sitten tulikin yhtäkkiä viikko, jolloin Saima suorastaan vihasi mun tissejä. Tässä vaiheessa tulin jo aika epätoivoiseksi, että jo nyt on perkele, kun ei tissi maistu, vaikka maitoa tulee. Sitten eräänä päivänä keksin, että ehkä sitä raivostuttaa se, että vaikka se imee, niin maito ei päädy nieluun asti. Tähän asti olin imettänyt aina klassisesti napa napaa vasten ja niska kyynärvarren päällä, jolloin maitoa falskasi Saiman suunpielestä. Kokeilin sitten sellasta, että laitoin Saiman tyynylle syliini selälleen ja kumarruin itse tytön ylle eli käytännössä roikotin kumitettua tissiä Saiman suussa. Ja avot! Falskaus loppui siihen paikkaan, ja tissi taas maistui. Korvikkeen määrä lähti saman tien laskuun, kun kerta maitoa päätyi tissistä nieluun asti enemmän.

Nyt ollaan noin 2 kk iästä eteenpäin sitten lähes täysimetetty, eli korviketta menee vain 200 - 300 ml päivässä. Tissistä terkkarin mukaan Saima tällöin syö päivän aikana 500 - 700 ml. Ja koska tyttö saa nyt kaiken maidon nieluun asti, on vaatteet ympärillä kuivia eikä syöttö normaalisti kestä kuin 10 - 25 min. Mutta rintakumien suhteen olen jo luopunut toivosta. Syököön mahdollinen seuraava lapsi sitten kumittomasti. Ainakin kuvittelen, että tissit ”kehittyy” ja nännit on paremmin saatavilla sitten seuraavalle ipanalle. Kyllähän niissä nytkin näkyy jo muutosta, mutta koska sekä Saima että minä ollaan noihin kumeihin totuttu, en jaksa ruveta enää niistä vierottamaan. Ihan sama.

Jos nyt jonain päivänä haluaisin lähteä Saiman kanssa kahviloihin luusuamaan, ottaisin mukaan pullon ja Tutteli-purkin. Koska kumin kanssa imetysasento on näemmä nyt A ja O, niin ei kiinnosta tippaakaan lähteä edes yrittämään jonnekin julkiselle paikalle. (Yhdesti itse asiassa oon kyllä julkisesti imettänyt, nimittäin junassa allergiahytissä.)

Että tällainen imetystarina. Kaikille vielä lapsettomille vinkiksi, että kyselkääpä huviksenne muilta, niin huomaatte, että tosi harvalla imetys sujuu tosta vaan ”luonnollisesti”. Lähes kaikilla näyttää olevan jonkinsorttista ongelmaa ainakin alussa, ja tosi harva selviää ilman tiraustakaan korviketta. Ja toisaalta ihan hyvä mun mielestä, että vauva oppii juomaan myös pullosta, niin pystyy isäkin tarvittaessa syöttämään. Ainakin mun on ollu ihan pakko päästä pois kotoa välillä, mutta siitä sitten lisää vaikka jossain toisessa postauksessa. :)
Blog Widget by LinkWithin