perjantai 2. tammikuuta 2009

Toipuminen

Tähän uuden vuoden kärkeen on varmaan paikallaan herätellä henkiin tämä blogi. Mun on pitänyt kirjottaa tänne ainakin sata kertaa ja sadasta aiheesta, mutta jotenkin päivät ja tunnit vaan viuhuu ja käytettävissä oleva Saimaton aika tulee käytettyä olennaisempaan kuin bloggaaminen (esim. syöminen, kakalla käynti, suihkussa käynti, nukkuminen). Juuri tällä hetkellä kohta 7-viikkoinen pikku ipana nukkuu kantoliinassa, joten kirjotellaan nyt sen verran ku keritään.

Tunnustettava on, että kyllähän mulla on tullut tässä tietskan ääressä istuttua, mutta suurin osa ajasta on mennyt valokuvien käpistelyyn. Saimasta tulee otettua ihan hulluna kuvia, joita sitten Photarilla räpellän ihan onnessani. :)

Asiaan. Tarkoitus siis kertoa siitä, miten toipuminen synnytyksestä sujui. Mikäli Saima herää nopeammin kuin kuvittelin, tässä lyhennelmä toipumisesta:
- Fyysinen toipuminen sujui tosi nopeasti.
- Henkinen toipuminen vielä kesken mutta voiton puolella.

VAROITUS: Seuraava teksti saattaa sisältää heikkohermoisille liian yksityiskohtaisesti kuvattuja ruumiintoimintoja.

Ennen synnytystä pohdin ja pelkäsin synnytyksen jälkeistä toipumista itse asiassa paljon enemmän kuin itse synnytystä. Mua ällötti se vuoto ja metrin mittaiset siteet ja tikit ja turvonnut alapää ja voiko istua ja kakata ynnä muuta. Vaikka mulle tehtiinkin episiotomia ja sain kymmenkunta tikkiä, pystyin istumaan pehmeillä tuoleilla ihan hyvin jo samana päivänä. Mulle ei tullut mitään repeämiä mutta kylläkin joku pieni nirhauma toiseen ulompaan häpyhuuleen. Kätilö varotteli jo salissa, että pissaaminen saattaa kirvellä tosi paljon, että kannattaa suihkutella käsisuihkulla samalla ku pissaa. Noh, missään vaiheessa mua ei kirvellyt se nirhauma eikä tikkaus tipan tippaa.

Pelkäämäni kakalla käynti onnistui vaivihkaa jo toisena päivänä. Mullahan oli ollut maha aika löysällä pari päivää ennen synnytystä, joten odotettavissa ei ollut mitään hillitöntä jööttiä. Kun menin sitten omasta mielestäni ihan normaalisti pissalle, niin pierun mukana luiskahtikin pihalle pieni pökäle! Kun tulin vessasta ulos, hihkuin Miehellekin, että hei arvaa mitä mää kakkasin. :D Suolisto toimikin siitä lähtien ihan normaalisti, eikä toimitus tuottanut jatkossakaan mitään ongelmia.

Sitä vuotoa kesti 3 - 4 viikkoa. Verkkohousut ja ne sairaalan jättisiteet oli itse asiassa tosi toimiva combo. Verkkohousut oli kivan ilmavat ja niitä sai vaihtaa niin usein kuin halusi, kun hyllystä sai uudet ja sairaala pesi vanhat. Rumathan ne on kyllä, mutta Mies on vakuuttanut, että pystyy myöhemmässä elämässä sulkemaan ne mielestään, jotta meillä on mahdollisuuksia tehdä perinteisin keinoin vielä toinenkin lapsi, heh. Vaikka ne sairaalan siteet on suuria, pidin niitä silti kahta peräkkäin (keskeltä menivät siis päällekkäin), jotta ei maatessakaan valunut takapuolelta mitään vaatteille tai lakanoille. Kun neljäntenä päivänä lähettiin kotiin, niin vuoto oli vaimentunut jo sen verran, että kotoa mukaan otetut (vauvapakkauksestakin löytyvät) Vuokkoset olivat sopivia. Ja tässä vaiheessa siirryinkin jo käyttämään omia alkkareita, koska ne verkkohousut on ihan liian löysät normaaleille siteille. Pari ekaa viikkoa käytin Vuokkoset SLIM Night Wingsejä ja sen jälkeen Vuokkoset SLIM Wings Longeja. Mulla oli kaappiin etukäteen hankittu jotain Always-merkkisiä jättisiteitä, mutta niitten pinta oli musta ikävän hautova. Vuokkosten pinta hengitti mukavasti eikä tuntunut yhtään hautovalta. Luultavasti kolmantena ja ainakin neljäntenä viikkona noi jälkimmäisetkin oli ihan liioitellun kokoisia, mutta musta oli kiva, ettei tarvinnut pelätä mitään falskaamista. Nää nykysiteethän on näemmä TOSI ohuita! Ite en ollu siteitä käyttänyt lainkaan noin 10 vuoteen, joten olin aika yllättynyt. :)

Ensimmäinen irronnut tikki löytyi siteestä jo viikon päästä synnytyksestä. Ja tähän osastoon liittyykin yksi tärkeimmistä sairaalakassin pakkaamiseen liittyvistä vinkeistä:
Ota mukaan pieni peili, jotta voit vilkaista alapäähän.
Tutkailin haaroväliä muistaakseni jo ekana päivänä ja totesin tikkausjäljen siistiksi, kuten kätilö ja Mies olivat sanoneetkin. Kun kotona sitten melkein joka päivä oli hetki, jolloin tuntui siltä, että nyt varmana repes kaikki tikit, niin sitten kun vilkasi alapäähän, niin pystyi hyvin vertaamaan haarovälin nykytilaa lähtötilanteeseen. Ja koskaan ei ihan oikeasti mikään tikki revennyt, vaikka siltä joskus tuntuikin, kun unohti tikkauksen ja intoutui esim. kyykkimään liian rivakasti.

Viimeisin tikki lähti muistaakseni parin viikon paikkeilla. Kun joskus neljäntenä viikkona tutkailin peilillä alapäätä, niin sitä arpea ei ihan tosi silmällä erottanut! Mun piti ihan sormella tunnustella, että missä tuntuu kovempi kohta, ja vasta sitten tajusin, missä se epparikohta oli.

Yllättävin toipumiseen liittyvä juttu oli jälkisupistukset, joita tuli ekan viikon ajan käytännössä joka kerta, kun imetti. Imetykseen liittyy oksitosiinin eritys, joka myös supistaa kohtua. Varsinkin ekoina päivinä jälkisupistukset oli tosi kipeitä. Muutamat ekat päivät vedinkin neljän tunnin välein joko 1 g paracetamolia tai 600 mg ibuprofeenia, vuorotellen. Tämä oli Naikkarin hoitajien annostus ja se toimikin hyvin noihin jälkisuppareihin. Jos yhden tabun unohti välistä, niin äkkiä oli pahanlaatuisen menkkakivun tuntuinen jomotus mahassa. Joskus imettäessä supisti niin, että tuli ihan itku. Mutta jälkisupparit loppuivat siis ekan viikon aikana.


(nyt tulee katko, jatkan myöhemmin!)

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Jes, just hyvää selostusta asiasta.

t. nimim. "ensi viikolla viimeistään synnyttävä"

Marjaana kirjoitti...

Iso kiitos kun jaksat ja haluat jakaa kokemuksesi. Nää tuntuu olevan niitä juttuja, mistä puhutaan kuitenkin aika vähän.

Aliisa kirjoitti...

Kiva kuulla, jos tämäntyyppiselle selostukselle on tilausta. Oon samaa mieltä, että synnytyksestä löytyy kyllä paljon kokemuksia mutta ajasta synnytyksen jälkeen vähemmän. Ikään kuin äidin pitäisi vain olla onnellinen, kun on kerta lapsi nyt maailmassa, vaikka hanuri on mahdollisesti ihan riekaleina.

Koska itse pelkäsin nimenomaan synnytyksestä toipumista enkä itse synnytystä, olis ollut kiva lukea toipumisesta enemmän kokemuksia. Onneksi mun "elävän elämän" kaverit vastailivat, kun janosin tietoa.

Anniina kirjoitti...

Samaa mieltä Hannan ja Marjaanan kanssa, tällaset on tervetulleita kirjoituksia! Asioista pitääkin puhua niiden oikeilla nimillä, kyllä musta on kiva kuulla että millaseen ja miten pitkään toipumiseen kantsii vähän varautua. Jotenkin ne tarinat aina töppää siihen kun se lapsi on saatu syliin kohdun uumenista :)

Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä sulla on imetyksestä kerrottavana, sekä myös siitä henkisestä toipumisesta!

Anonyymi kirjoitti...

kiitos todella paljon kertomuksistasi. itselläni raskaus on vielä tulevaisuudessa, siis suunnitelmissa ja toiveissa, mutta on liikaa ollut pelkoja, tiedon puutetta, asioita joihin ei saa mistään vastauksia ja asioita joista ei kukaan puhu. Itse olen vielä suht pelkoinen lääkäreiden ja sairaaloiden suhteen, mutta täytyy sanoa että raskautta ja synnytystä en enää niinkään pelkää, kun sain lukea tosiasioita ja miten niistä on kuitenkin selvitty. :)

Blog Widget by LinkWithin