sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Itkut jatkuu

Lyhyt kommentti, joka ei liity mihinkään:

Voi elämän kevät! Meikä rupes äsken itkemään, kun katoin Kuorosotaa...

Se, että raskaana ollessa itkin mm. partiolaisten paraatille, oli jotenkin ymmärrettävää, kun kerta olin raskaana, mutta vieläkö ne kiesus vieköön hyrrää ne samat hormoonit tässä ruumiissa... Loppuuko tämä, kun imetys loppuu? Vai loppuuko, kun Saima muuttaa pois kotoa? Loppuuko ikinä?

Edelleen siis kaikki tollaset suurella ihmisjoukolla tapahtuvat reippauden ilmentymät näemmä itkettää. Kuorosota lienee samaa kategoriaa kuin (se surkea) Mamma mia -elokuva tai tosiaan se partiolaisten paraati. Ja ai niin, märisinhän mää sambakulkueellekin.

Tsiisös.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Toipuminen, osa 2

Saima koisii kantoliinassa, joten koitan kirjotella jotain, mitä jäi sanomatta viimeksi. (Mulla on pahalaatuinen äitiysdementia, joten luultavasti jää sanomatta paljon joka tapauksessa, vaikka kirjottaisin joka päivä.)

Maha palautui aivan uskomattoman nopeasti. Seuraavat kuvat otin vessan peilin kautta 27.11. eli 10 päivää synnytyksestä:


Kiloja tuli raskauden aikana 13, joista 8 jäi laitokselle. Tällä hetkellä on jäljellä vielä 3 kiloa, mutta niistä luultavasti osa tisseissä. Kuvaan verrattuna mahanahka on kiristynyt entisestään, mutta toi pystyviiva on edelleen jäljellä. Kaipa se kuitenkin jossain vaiheessa häviää.

Omituista on se, että mitkään mahattomana käytetyt housut ei mee jalkaan eikä juuri mitkään kengätkään. Myöskään sormuksia on aivan mahdoton tunkea nivelen ohi. Ja mulla ei ihan satavarmasti oo mitään turvotusta, koska jalkapöydästä luutkin näkyy oikein hyvin. Eli ilmeisesti nivelet on jotenkin niin löystyneet, että jalka on leveämpi ja ilmeisesti myös lantio. Kun housut ei oo siis sillä tavalla pinkeät kuin kolme kiloa lihottua voisi olla, vaan ne on lantiosta niin ahtaat, että napin ja rei'än väliin jää monta senttiä rakoa! Ihan uskomatonta. Käytän siis edelleen äitiysfarkkuja, joiden maharesori yltää nyt tisseihin asti, heh. :)

Alapääosastosta vielä sen verran, että peräpukamia pullahteli synnytyksessä kuin sieniä sateella. Oli vähän erikoinen näky se peräpuoli, mutta nyt jotenkin täysin ihmeellisesti suurin osa niistä pukamista on kadonnut. En oo käyttäny mitään voiteita enkä muutenkaan tehnyt elettäkään niitten häivyttämiseksi. Tällä hetkellä pylly on kutakuinkin sellainen kuin ennenkin, joten enpä jaksa tästä sen enempää huolta kantaa.

Yleisesti ottaen olen omasta mielestäni täysin fyysisesti toipunut. Ainoa ongelma on noi housut ja kengät ja sormuksetkin tietty. Kuulin jostain, että imetyksen loputtua jalka saattaa palata ennalleen. Ehkäpä silloin myös lantio palautuu edes vähän takaisinpäin. On nimittäin aika ankeeta, jos joudun uusimaan koko vaatevaraston vyötäröstä alaspäin... Ja en aio rynnätä vielä isontamaan sormuksiakaan vaan oottelen vielä hetken.

No eipä muuta. Palaan asiaan, kun kerkiän.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Toipuminen

Tähän uuden vuoden kärkeen on varmaan paikallaan herätellä henkiin tämä blogi. Mun on pitänyt kirjottaa tänne ainakin sata kertaa ja sadasta aiheesta, mutta jotenkin päivät ja tunnit vaan viuhuu ja käytettävissä oleva Saimaton aika tulee käytettyä olennaisempaan kuin bloggaaminen (esim. syöminen, kakalla käynti, suihkussa käynti, nukkuminen). Juuri tällä hetkellä kohta 7-viikkoinen pikku ipana nukkuu kantoliinassa, joten kirjotellaan nyt sen verran ku keritään.

Tunnustettava on, että kyllähän mulla on tullut tässä tietskan ääressä istuttua, mutta suurin osa ajasta on mennyt valokuvien käpistelyyn. Saimasta tulee otettua ihan hulluna kuvia, joita sitten Photarilla räpellän ihan onnessani. :)

Asiaan. Tarkoitus siis kertoa siitä, miten toipuminen synnytyksestä sujui. Mikäli Saima herää nopeammin kuin kuvittelin, tässä lyhennelmä toipumisesta:
- Fyysinen toipuminen sujui tosi nopeasti.
- Henkinen toipuminen vielä kesken mutta voiton puolella.

VAROITUS: Seuraava teksti saattaa sisältää heikkohermoisille liian yksityiskohtaisesti kuvattuja ruumiintoimintoja.

Ennen synnytystä pohdin ja pelkäsin synnytyksen jälkeistä toipumista itse asiassa paljon enemmän kuin itse synnytystä. Mua ällötti se vuoto ja metrin mittaiset siteet ja tikit ja turvonnut alapää ja voiko istua ja kakata ynnä muuta. Vaikka mulle tehtiinkin episiotomia ja sain kymmenkunta tikkiä, pystyin istumaan pehmeillä tuoleilla ihan hyvin jo samana päivänä. Mulle ei tullut mitään repeämiä mutta kylläkin joku pieni nirhauma toiseen ulompaan häpyhuuleen. Kätilö varotteli jo salissa, että pissaaminen saattaa kirvellä tosi paljon, että kannattaa suihkutella käsisuihkulla samalla ku pissaa. Noh, missään vaiheessa mua ei kirvellyt se nirhauma eikä tikkaus tipan tippaa.

Pelkäämäni kakalla käynti onnistui vaivihkaa jo toisena päivänä. Mullahan oli ollut maha aika löysällä pari päivää ennen synnytystä, joten odotettavissa ei ollut mitään hillitöntä jööttiä. Kun menin sitten omasta mielestäni ihan normaalisti pissalle, niin pierun mukana luiskahtikin pihalle pieni pökäle! Kun tulin vessasta ulos, hihkuin Miehellekin, että hei arvaa mitä mää kakkasin. :D Suolisto toimikin siitä lähtien ihan normaalisti, eikä toimitus tuottanut jatkossakaan mitään ongelmia.

Sitä vuotoa kesti 3 - 4 viikkoa. Verkkohousut ja ne sairaalan jättisiteet oli itse asiassa tosi toimiva combo. Verkkohousut oli kivan ilmavat ja niitä sai vaihtaa niin usein kuin halusi, kun hyllystä sai uudet ja sairaala pesi vanhat. Rumathan ne on kyllä, mutta Mies on vakuuttanut, että pystyy myöhemmässä elämässä sulkemaan ne mielestään, jotta meillä on mahdollisuuksia tehdä perinteisin keinoin vielä toinenkin lapsi, heh. Vaikka ne sairaalan siteet on suuria, pidin niitä silti kahta peräkkäin (keskeltä menivät siis päällekkäin), jotta ei maatessakaan valunut takapuolelta mitään vaatteille tai lakanoille. Kun neljäntenä päivänä lähettiin kotiin, niin vuoto oli vaimentunut jo sen verran, että kotoa mukaan otetut (vauvapakkauksestakin löytyvät) Vuokkoset olivat sopivia. Ja tässä vaiheessa siirryinkin jo käyttämään omia alkkareita, koska ne verkkohousut on ihan liian löysät normaaleille siteille. Pari ekaa viikkoa käytin Vuokkoset SLIM Night Wingsejä ja sen jälkeen Vuokkoset SLIM Wings Longeja. Mulla oli kaappiin etukäteen hankittu jotain Always-merkkisiä jättisiteitä, mutta niitten pinta oli musta ikävän hautova. Vuokkosten pinta hengitti mukavasti eikä tuntunut yhtään hautovalta. Luultavasti kolmantena ja ainakin neljäntenä viikkona noi jälkimmäisetkin oli ihan liioitellun kokoisia, mutta musta oli kiva, ettei tarvinnut pelätä mitään falskaamista. Nää nykysiteethän on näemmä TOSI ohuita! Ite en ollu siteitä käyttänyt lainkaan noin 10 vuoteen, joten olin aika yllättynyt. :)

Ensimmäinen irronnut tikki löytyi siteestä jo viikon päästä synnytyksestä. Ja tähän osastoon liittyykin yksi tärkeimmistä sairaalakassin pakkaamiseen liittyvistä vinkeistä:
Ota mukaan pieni peili, jotta voit vilkaista alapäähän.
Tutkailin haaroväliä muistaakseni jo ekana päivänä ja totesin tikkausjäljen siistiksi, kuten kätilö ja Mies olivat sanoneetkin. Kun kotona sitten melkein joka päivä oli hetki, jolloin tuntui siltä, että nyt varmana repes kaikki tikit, niin sitten kun vilkasi alapäähän, niin pystyi hyvin vertaamaan haarovälin nykytilaa lähtötilanteeseen. Ja koskaan ei ihan oikeasti mikään tikki revennyt, vaikka siltä joskus tuntuikin, kun unohti tikkauksen ja intoutui esim. kyykkimään liian rivakasti.

Viimeisin tikki lähti muistaakseni parin viikon paikkeilla. Kun joskus neljäntenä viikkona tutkailin peilillä alapäätä, niin sitä arpea ei ihan tosi silmällä erottanut! Mun piti ihan sormella tunnustella, että missä tuntuu kovempi kohta, ja vasta sitten tajusin, missä se epparikohta oli.

Yllättävin toipumiseen liittyvä juttu oli jälkisupistukset, joita tuli ekan viikon ajan käytännössä joka kerta, kun imetti. Imetykseen liittyy oksitosiinin eritys, joka myös supistaa kohtua. Varsinkin ekoina päivinä jälkisupistukset oli tosi kipeitä. Muutamat ekat päivät vedinkin neljän tunnin välein joko 1 g paracetamolia tai 600 mg ibuprofeenia, vuorotellen. Tämä oli Naikkarin hoitajien annostus ja se toimikin hyvin noihin jälkisuppareihin. Jos yhden tabun unohti välistä, niin äkkiä oli pahanlaatuisen menkkakivun tuntuinen jomotus mahassa. Joskus imettäessä supisti niin, että tuli ihan itku. Mutta jälkisupparit loppuivat siis ekan viikon aikana.


(nyt tulee katko, jatkan myöhemmin!)
Blog Widget by LinkWithin