keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Hankintoja molempiin päihin

RV 37+0

Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik, enää kolme viikkoa laskettuun aikaan. Ja viimeviikkoinen lääkärihän ennusti, että voisi tulla aiemminkin. Tosi outoa. Ei tätä vaan tajua. Aika kipeitä supistuksia tulee pitkin päivää ja yötä, mutta ei mitään sarjatulta vielä. Ja pää painaa lantiossa niin, etten välillä meinaa päästä sohvalta ylös.

Viikonloppuna kävin ostamassa muuten kahdet imetysliivit Bebesistä. Sain tosi asiantuntevan oloista apua myyjältä. Ehkä elämäni eka kertaa selvisin rintsikkaostoksista yhdellä sovituskoppikäynnillä. Ja kun kuulemma kannattaa ottaa yksi kuppikoko suurempi kuin nyt eli että kuppi jää vähän löysäksi, vaikka liivit muuten on sopivat, niin tulin sitten ostaneeksi melkoista kokoa: 75E! Kiesus... :)

Eilen taas kauppareissulla tein hankintoja toiseen päähän, nimittäin ostin jotain eläimellisen kokoisia yösiteitä. Siteitten ostaminen on musta ylipäätään jotenkin outoa, kun en normaalisti niitä ikinä käytä. Ja nyt piti sitten ostaa vielä jotain jättiekstrapitkää ja -paksua, kun kuulemma se jälkivuoto sotkee helposti sängyn, ellei oo kunnon toppaukset päällä. Yhtäkkiä oli S-marketissa ihan sellanen olo kuin yläasteella, kun kuukautiset alkoi! Sellanen kauhee häpeilevä itseinhon sekainen olo. Mutta kaiketi tää raskaushomma ja synnytys on jonkin sortin murrosikä tämäkin.

Mua ei muuten ollenkaan osaa se synnytys pelottaa tai jännittää. Lähinnä suhtaudun siihen suurella mielenkiinnolla. Kiinnostaa, että miten se oma kroppa sitten toimii. Kyllä ne siellä Naikkarilla varmasti keinot keksii sen ipanan ulos saamiseksi, joten uskallan heittäytyä kyllä heidän käsiinsä. Ja se kipukin enempi kiinnostaa kuin pelottaa. Joskus sappikiviaikoinahan mulla meni sappikohtauskivun takia tajukin pari kertaa, joten isoa kipua en sinäänsä osaa pelätä. Oikeestaan se, mitä eniten pelkään ja jännitän, on se mun oma toipuminen synnytyksen jälkeen. Jotenkin melkein oksettaa ajatus verkkohousuista, siteistä, tikeistä ja jälkivuodosta. Kun on 10 vuotta syönyt pillereitä ja nauttinut kellontarkoista minikuukautisista, niin suorastaan kuvottaa ajatus, että musta valuu ties mitä töhnää ehkäpä viikkokausia.

Olisin tosi kiitollinen, jos joku haluaisi avautua jälkitoipumisfiiliksistä. Ja kaikki vinkit äidin hyvinvoinnin ja parantumisen nopeuttamiseksi ja onnistumiseksi otetaan erittäin mielellään vastaan. Milloin pystyy istumaan? Milloin se vuoto loppuu? Paljonko sitä tulee? Miltä ne tikit tuntuu? Help.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka,

mun neuvo on, että varaudu vaan henkisesti jo etukäteen siihen vaivaisuuteen. Eihän kaikilla homma mene tietty samalla tavalla, mutta mulla kesti toipuminen yllättävän kauan. Lapsi siis nyt pian kolmikuinen. Ja tällä tarkoitan sitä, ettei sille oikein mitään mahda: alapää huutaa hoosiannaa, tissit samoin ja vuoto kestää tosiaan sen kolme-viisi viikkoa. Itse olin eniten shokissa just tuosta kropan huonosta hapesta ja siitä, että koko ajan sattui johonkin. Itse synnytys oli pala kakkua verrattuna jälkeisiin, mun mielestä. Hyvä puoli on, että se menee ohi. Hitaasti, mutta varmasti. Ja paljon riippuu siitä, miten synnytys menee. Mulla meni ihan kivasti, mutta eppari leikattiin ja pieni repeämä tuli myös. Ja kaikki tutut ketkä alateitse ovat synnyttäneet, ovat sanoneet samaa: kuusi viikkoa voi varata siihen, että värkki alkaa tuntua normaalilta. Olin meinaan melko yllättynyt! Ja joo, vihaan siteitä enkä ole niitä viiteentoista vuoteen käyttänyt. Mut niin vaan hiihtelin niissä saamarin verkkohousuissa, Töölön kokoinen vaippa loistaen ja tissit paljaina (se kipu, se kipu) muutaman viikona. Romantiikkaa ihmissuhteeseen, sano :)

Onnea synnytykseen, hyvin se menee!

-S- kirjoitti...

Mulla ei ole ehkä parhaat mahdolliset kokemukset siitä kuinka kauan kesti parantua, enkä siksi kerro siitä sen enempää, mutta jälkivuoto kesti 3-4 viikkoa. Kesto lienee yksilöllistä.

Niitä jättikokoisia (yö)siteitä meni aika reippaasti alkuun. Yötä päivää. Otin sairaalasta niitä vieläkin isompia mukaan ekoiksi öiksi ja sellaiset sexyt alkkaritkin "lainasin", jotta saa käytettyä niitä isompia siteitä. Parin viikon jälkeen alkoi riittää tavalliset siteet, kunnes se vuoto vähitellen lakkasi kokonaan.

Hirmuisen paljon tsemppiä ja toivon että et kovin kauaa joudu enää odottelemaan. Meillä tyttö syntyi viikoilla 42+2, käynnistyksen jälkeen.

Chaska kirjoitti...

Mä onn synnyttänyt kolme kertaa ja joka kerta olen voinut istua heti ilman kipuja ja särkylääkkeitä en ole tarvinnut. Eli varsin yksilöllistä tuo toipuminen. Ekan synnytyksen jälkeen tuli muistaakseni kolme tikkiä ja kahdessa seuraavassa ei yhtään. Jälkivuoto kesti ekan ja tokan synnytyksen jälkeen jotain 4-5 viikkoa mutta vaan se eka viikko oli sen verran runsasta että tarvitsi niitä megasiteitä. Loppuvaiheessa riitti pikkuhuosunsuoja. Vikan synnytyksen jälkeen jälkivuoto kesti 2,5 viikkoa. Mutta mulla on ollut helppoja synnytyksiä. Toipuminen voi ketsää paljon kauemmin. Mä oon ollut elämäni kunnossa parissa päivässä.

Ebba kirjoitti...

Mulla tuntui paikat oudolta aika kauan. Muistaakseni vasta puoli vuotta (tajutonta!) synnytyksen jälkeen saatoin aamulla herätä ja sanoa, että no nyt ei tunnu miltään. Puhuttiin, että jokin hermo olisi tikatessa mennyt vähän vinks ja vonks. En tiedä, kuinka yleistä moinen mahtaa olla... Se muu vuoto ja kiristely kesti noin kuukauden mutta ei se ollut yhtään paha, voisi verrata runsaampiin kuukautisiin. Ja istuminen oli pikkusen kivuliasta.

Hyvä, ettet pelkää synnytyskipua etukäteen, nimittäin se on hyvää kipua :) Tsemppiä vikoille viikoille (tai päiville)!

Silverthorne kirjoitti...

Mietin usein mita tama edella mainittu "hyva kipu" oikeen on? Kun joskus kuukautuskipujen aikaan tuntuu, etta sattuu, mutta tavallaan tuntuu hyvalta samaan aikaan. Jotenkin luonnolliselta. "Hyva kipu" ei ole siis sellaista kipua kuin vaikka joku "avohaavakipu" tms. Olenko oikeilla jaljilla?

milla-emeliina kirjoitti...

Mulla nyt ei tähän keskusteluun ole mitään annettavaa kun omakohtainen kokemus puuttuu. Halusin kuitenkin kiittää edellä kirjoittaneita tiedon jakamisesta. Mielenkiintoista.

Miksei näistä puhuta? Vai puhutaanko vain synnyttäneiden kesken, salaa... Tuntuu, että sektiosta toipuminen on puheenaiheena yleisempi. Onkohan se jotenkin helpompi aihe käsitellä, ei mitään alapään juttuja.

Jemma kirjoitti...

Mä tulen kommentoimaan hieman aikaisempaa kirjoitusta, liittyen tuohon sun mammajoogakäyntiin ja havaintoon muiden mammojen mahoista. Repesin ihan totaalisesti, ihanan rehellisesti kirjoitettu! Mutta todellakin joo, mulla on viikkoja muutama vähemmän kuin sulla mutta sf-mitassa mennään samoissa, eli taidan olla melkoinen tankki minäkin :D

Viimeistä lääkärikäyntiä odottelen, se on viikon päästä. Toivottavasti hän kertoisi mullekin jotain yhtä mukavaa kuultavaa kuin sulle oli kerrottu, liittyen siis kohdunsuun tilanteeseen ja kypsyyteen. Olis niin siistii todellakin jos mahatyyppi syntyisi vähintäänkin ajoissa!

No, nyt kun on suosikit taas mulla blogilistalla kohdillaan (mitä lie olin säätänyt kun meilkein kaikki odotusblogit, joita olen seurannut, oli kadonneet tyystin!) niin palaillaan kuulumisiin!

Ebba kirjoitti...

Silverthorne jäi miettimään hyvää kipua, josta jotain mainitsin.

Siis kyllähän synnyttäminen sattuu mutta sillä tuskalla on tarkoitus. Jos synnytys sujuu luonnollisesti, kivun saa pois itse kun jaksaa vaan tehdä töitä - eli ponnistaa. Kipu kertoo, että lapsi syntyy ja mistäpä sitä tietää, kai se voi tuntua hyvältäkin jos vaan etukäteen osaa asennoitua siihen oikein. Kyllä mä mieluummin synnyttäisin kuin sahaisin jalkaani poikki.

Totta muuten, ettei jälkikivuista yms. puhuta paljon, jos ollenkaan. Miksiköhän?

Blog Widget by LinkWithin