lauantai 23. elokuuta 2008

Vaunut, pinnasänky ja nukkuminen

RV 27+3

Käytiin tilaamassa vaunut! Miehen vanhemmat on luvanneet ostaa vaunut. He ovat oikein painottaneet, että hankitte sitte just sellaset kuin haluatte, että he haluavat nyt ostaa teille täydelliset vaunut. :) Vaunut onkin itse asiassa toinen meidän harvoista uutena hankittavista jutuista. Toinen on pinnasänky, joka päätettiin hommata Ikeasta (valkoisena, ei koivuna). Mutta takaisin siis vaunuihin. Eli koska meillä ei oo autoa eli näitä vaunuja ihan oikeasti meinataan lykkiä paljon, niin haluttiin kunnolliset jousitetut nelirenkaiset menopelit eikä mitään rimpuloita. Pitää pystyä siis ulkoilemaan hiekkateilläkin eikä pelkästään keskustan asfaltilla. Ja kokorajoitteita aiheutti luonnollisesti hissi. Ja valinta osui lopulta Teutonia Prestigeen. Väriksi valittiin yksivärinen ruskea (värikartan "Fashion-väri 3320"). Toiminnoista vielä, että kääntöaisaa pidimme oleellisena jo senkin vuoksi, että se mahdollistaa vaunujen änkeämisen hissiin, mutta onhan se muutenkin kätevä. Ja jarrut on sitten myös molemmilla puolilla eli aina jalan ulottuvilla aisan suunnasta riippumatta. Renkaiksi otettiin puhkeamattomat kennopyörät, kun olivat kuitenkin nekin aika pehmeät ja joustavat.

Hintaa vaunuilla on ihan perkeleesti. Ois kiva tietää, että paljonko näissä on oikein ilmaa, kun kaikki vaunut ovat musta ihan sikakalliita merkistä ja mallista riippumatta. Ja näiden meidän vaunujen hinnaksi tuli siis 805 euroa... Sisältää rungon, istuinosan ja pehmeän kantokassin. Mutta tulivatpa nyt hankittua.

***

Nukkumisesta muutama sana. Koska tää mun "lisäpallo" on todellakin aivan keskellä, eli sivuilla on "tyhjää", on kyljellä nukkuminen aika epämiellyttävää, kun maha ikään kuin repsottaa sivullepäin. Niinpä oon jo muutaman viikon nukkunut niin, että mulla on kyljellä ollessa mahan ja patjan välissä muotoon möyhitty höyhentyyny, jolloin maha tavallaan lepää tyynyn päällä eikä roiku patjalla. Tässä asennossa nukun yllättävän hyvin, koska herään pissalle yleensä tismalleen samasta asennosta, kuin mihin olin vääntäytynyt nukkumaan mennessä. Pissalla käyn keskimäärin 3 kertaa yössä, mikä on aika hanurista, koska ei tuu kovin monta tuntia yhteenpötköön sitte nukuttua. Selällään en pysty nukkumaan, koska silloin jalat puutuu (maha painaa kai jotain suonia nivusissa tai jotain vastaavaa). Selällään myös tulee enemmän supistuksia kuin kyljellään.

Yks öinen vitsaus on jalkakrampit. Lähes joka yö herään ihan hervottomaan kramppiin jossain päin ketaraa, ja yleensä sitä ei saa pois ilman, että nousee sängystä ja kävelee ja tekee jotain vastaliikettä. Oon kyllä vetäny vitamiineja ja hivenaineita, eli mitään magnesiuminpuutosta tai vastaavaa ei pitäis olla. Kai nää krampitkin siis kuuluu pakettiin.

Iltaisin laulan lapselle (me ei sanota sitä enää muuten Maukaksi vaan kutsutaan sillä nimellä, joka sille sitten annetaan) aina sitä samaa Nalleluppakorvatunnaria, koska toivon, että se sitten tunnistais sen syntymänkin jälkeen. Välillä Mieskin yhtyy lauluun, jolloin laulusta tulee pakosta hieman kaksiääninen, hehe... (Jostain mystisestä syystä mies alottaa aina tasan terssiä ylempää kuin tarkoitus, mutta loppuosa sitten menee miten sattuu.) Ja aamulla huutelen mahaan huomenia aina vakiosanoilla ja -sävelellä.

Aamuisin muuten vauva (eikö kukaan nyt ihan oikeesti osaa tulkita sitä ultrakuvaa ja arvata sukupuolta??) hilluu aina kuin viimestä päivää. Tekee jotain valasmuljahduksia, värisee, potkii ja riehuu. Monesti maha saattaa olla kyljellään nukkumisen jäljiltä myös ihan vinossa, mikä näyttää suht. omituiselta. Mutta koska heräämistä seuraa aina setti noita massiivimuljahduksia, niin mahan muoto normalisoituu kyllä nopeasti.

Tällaista tällä kertaa. Voi että mää ootan, että me ollaan molemmat samalla puolella mun mahanahkaa!!!

2 kommenttia:

Cazze kirjoitti...

No kyllä oli tosia hankala tuo ultrakuva... =) Mutta sillä kolmasosan peittelyllä veikkaisin kyllä tyttöä!

Onnittelut hyvästä vaunumerkin valinnasta, meille ootellaan Teutonia Spiritejä, kolmirattaista mallia. Teutonioita kyllä sanotaan laadukkaiksi, täytyy toivoa että paikkansa pitää. Meidänkin vaunuille olisi tullut hintaa noin 830 e tavallisesta kaupasta, mutta löydettiin sitten vauvamaailmasta samat satasta halvemmalla.

Anonyymi kirjoitti...

meillä ei moisia näkynyt kun maanantaina oltiin 4d:ssä eli arvaisin että poika kai sitten,koska meille tulee tyttö. mutta tämä arvaus perustuu vain ja ainoastaan siihen että meillä ei ollut ruudussa tuollaista kuvaa, kuvasta itsessään en saa mitään selvää:)

Blog Widget by LinkWithin