torstai 29. toukokuuta 2008

Vaateostoksia

RV 15+0

Työpäivät viuhuu niin vauhdilla, etten oo kerinnyt kirjoitella. Viikonloppuna oli pakko käydä ostamassa ittelle ekat mammahousut, kun omat farkut kävi niin ahistaviksi. Jos istuin normaalisti, oli pakko avata remeleitä. Jos pidin remelit kiinni, piti rönöttää takakenossa. Eli painelin sitten Gapiin ja ostin noin 40 dollarilla ittelleni tollaset half-panel-housut, joissa resori ei mee ihan ylös asti. Vessassa etin käsillä edelleen vetoketjua, kunnes tajuan, että näähän vedetään jalasta tosiaan kuin verkkarit...hehe. Onneks nää on jalassa todella normaalien farkkujen näköset - kunhan vaan ei vilauta tota resoria. (Sorkke kuvan laatu, mutta se on otettu hotlan vessan peilistä.)
Eilen sitten kävin yhellä mallilla, jossa oli Gap outlet, josta sitten oli ihan pakko ostaa Maukalle eka vaate. BabyGapissä on aina aivan ihania juttuja, ja noissa outleteissa hinnat about 5 - 10 dollaria per vaate, joten siitä, kun ottaa vielä pois noin 35 %, niin saa eurot, eli eipä maksa juuri mitään. Melkein rupesin itkemään siellä Gapissä, kun bongasin ton paidan. (En ookaan hetkeen saanu näitä liikutuskohtauksia.) Se on vähän niinku tuliainen Miehelle samalla, hih. Koko on 3 - 6 months, koska ihan pieniä on tuskin järkeä hankkia. Ja kun oon ostellu kavereitten vauvoille juttuja jenkeistä ennenkin, niin täällä tuntuu olevan jotenkin tosi pienet vauvojen koot, mikä on sinäänsä vähän outoa, kun aikuiset taas on ihan jättejä. Mutta eikö oo ihku! :)
En malta oottaa, että Maukan hilluminen alkaa tuntua. Illalla nukkumaan mennessä silittelen mahaa ja juttelen Maukalle. Ehkä vähän hullua, mutta musta on jotenkin aivan ihanaa, että Maukka on mun kanssa täällä reissussa. :)

torstai 22. toukokuuta 2008

Kaliforniassapa hyvinkin

RV 14+0

Vaikka oon matkustanu lentokoneella lukemattomia tunteja ja kilometreja, joten lentokoneessa istuminen on suhteellisen tuttua, oli tämänkertainen 21 tunnin ja kolmen lennon siivu ihan omaa luokkaansa. Vaikka Maukka on vielä ihan pieni eikä maha juuri minkään kokoinen, oli melko ahistavaa istua noin pitkä pätkä. Varsinkin pisin 11 tunnin lento alko loppua kohti olla kärsimystä, kun olis ollu ihan pakko päästä selälleen makaamaan. Jotenkin oikein kivisti alaselästä ja alavatsasta, eikä seisominen ja kävely auttaneet mitään. Olis pitänyt päästä ihan oikeaan lepoon. En voi edes kuvitella, millaista olis istua koneessa jonkun ihan oikean mahan kanssa! Mulla olis elokuussa reissu Bostoniin ja oon ollu jo pitkään aika varma, etten silloin halua enää lentää (rv 25 tai 26 sillon), mutta tämän lentomatkan jälkeen oon asiasta täysin varma.

Ja mulla on taas joku Kalifornian kirous. Viime kesäkuussa jouduin täällä tiputukseen nestehukan takia (olin 4 päivää aiemmin lentänyt Japanista Suomeen, joten nestehukkaa oli varmaan jo pohjalla ennen tännetuloakin), viime lokakuussa oksensin yhden yön kylppärissä ja tällä kertaa sitten sain ripulin. Saavuin hotlaan maanantaina noin klo 16, minkä jälkeen kerkesin juuri käydä kiekan kaupassa, että sain huoneeseen ruokaan, kun tuli ensimmäinen räjähdys. Ja näitä räjähdyksiä tuli sitten seuraavan vuorokauden ajan, joten tiistai meni lähinnä kärvistellessä. Nyt keskiviikkona oon vihdoin jo työhuoneessa ja oikeesti töissä. Tosin rytmit tietty ihan sekasin vielä, mm. heräsin viime yönä nälän(!) vuoksi klo 2.30.

Kroppauutisia sen verran, että ne mun tosi isot tissit on myös tosi suoniset. Siis siniset laskimot näkyy oikein sellasena verkkomaisena näkynä rintakehässä ja rinnoissa. Jotain tällasta ilmeisesti kuuluukin tapahtua, mutta melko jännä näky toi suonisuus silti on. Ja mahasta bongasin tänään ensimmäisen linea negran häivähdyksen.
Todella outoa jotenkin, että tollanenkin sitten ilmestyy. Mutta vielä oudompaa on musta se untuvainen karva, jonka peitossa mun koko mahanahka on! Siis tarviiko Maukka jonkun turkin päälleen, vai miksi mun maha kasvaa karvaa?

No nyt jatkan hommia. Eipä muuta.

PS. Tää on Maukan ensimmäinen ulkomaanmatka! :)

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Tissit, tosi isot tissit

RV 13+4

Toi otsikossa oleva palindromi on yhden miespuolisen ystäväni luoma. Luomistyö on jo vuosia vanha mutta sopii hyvin tämän viikon tapahtumiin: kävin nimittäin ostamassa isompia rintsikoita. Normaalisti käytän kokoa 80B tai rinnakkaiskokoa 75C. Nyt sitten piti kuppikokoa kasvattaa yhdellä, joten mallista riippuen sopivaksi osottautuivat koot 80C ja rinnakkaiskoko 75D. Siis D!! Nehän näyttääkin ihan lehmän rintaliiveiltä pyykkitelineessä roikkuessaan! Kuppiin saa melkein pään! Mieskin vähän naureskeli, kun ripusti pyykkiä, että onko nää nyt niitä isompia.. hehe... hihi... hehe... :D

Oksusta sen verran, että kerkesin jo ilakoida oksun loppumisesta, mutta heti keskiviikkoaamuna tuli bulgarian jugurtti (sinäkin Brutukseni?) kaarella takaisin noin 5 minuuttia syönnin jälkeen. Oksun jälkeen olo oli kuitenkin ihan ok, joten uskalsin lähteä 7.07 lähtevään junaan. Perjantaiaamuna, kun oli onneksi kotityöpäivä, tuli jugu ja leipä ylös oikein siis ryöpyllä. Rupes tunkemaan painovoimaa vastaan, vaikka olin pystyssä seisaallaan! Mutta senkin session jälkeen oli aika pian kuitenkin ihan hyvä olo, että teki mieli syödä jo jotain muuta. Itse asiassa oksentaminen on musta ihan ok (ei nyt ehkä kivointa maailmassa muttei kauheintakaan), kunhan vaan sen jälkeinen olo olis hyvä. Kyllä on vissi ero olossa näitten nykyisten oksujen jälkeen, kun vertaa siihen varsinaiseen pahoinvoinnin jaksoon, kun ruuan ajatteleminen saati sitten näkeminen tai haistaminen sai voimaan uudelleen pahoin. Kun pelkät ruuan kuvatkin lehdissä saivat juoksemaan vessaan. Nyt onneksi siis ruokaa tekee mieli uudestaan viimeistään puolen tunnin sisään oksusta.

Tällä viikolla olin Helsingissä 2 päivää putkeen, samoin edellisellä viikolla. Molempina viikkoina oon huomannu, että parin 11-tuntisen työpäivän vetäminen putkeen imee musta mehut ihan totaalisesti. Molempien reissujen jälkeen seuraava kotityöpäivä on mennyt lähes harakoille, kun oon ollu ihan sipissä ja nukkunut päiväunia. Eli kaiketi Maukka imee meikästä sen verran mehuja, että heti tulee takapakkia, kun vähän menee kiireemmäksi ja raskaammaksi joku päivä.

Ja maha kasvaa näemmä nyt sitten ihan oikeasti. Lähen maanantaiaamuna (tai tarkemmin aamuyöstä, kun taksi tulee jo klo 5.20) kolmeksi viikoksi Amerikkaan työmatkalle ja oon melko epätoivosena sovitellut sopivia työvaatteita Kalifornian lämpöön. Yhdet suorat housut mahtuu jalkaan ja yhden farkut. Kaks hametta menee niin, että vyötärö jää vähän ylemmäksi eli helma jaa vähän lyhyemmäksi. Noh, täytyy koittaa keritä shoppailemaan ja nauttimaan halvasta dollarista.
Tossa alemmassa kuvassa mahan pyöreys näkyy vähän paremmin, kun näkyy seinää vasten piirtyvä omituinen mutka mahassa.

Pissalla käymisestä on tullut nyt jo sen luokan harrastus, että jahka parin tunnin päästä pääsen tekemään nettitsekkauksen, niin täytyy bookata ittelleen huomisen koneisiin käytäväpaikat, koska käyn luultavasti noin kerran tunnissa pissalla. No eipä tule veritulppaa, kun juoksentelee käytävillä. Mutta jo ihan vieruskaveriakin ajatellen on hyvä ottaa käytäväpaikka, koska naapurilla saattaa mennä hermot siinä vaiheessa, kun lähen yhettätoista kertaa vessaan...

Maukasta muuten sen verran, että jännästi on tullut ultran jälkeen monta kertaa mieleen, kuinka ihana se on. Siis ihana. Sitten oon miettiny, että miten voin pitää sitä niin ihanana, kun näin vaan harmaan viuhahduksen sen 10-senttisestä ruumiista, mutta ihana se kyllä silti on. Ja varmaan aika kivakin. :) Aivan ihku! :)

tiistai 13. toukokuuta 2008

Maukka elää ja sätkii!!!

RV 12+6

Tänään oli se niskapoimu- elikkä niskaturvotusultra. Ultraukset tehdään Tampereella keskitetysti keskusäitiysneuvolassa, joten ultraava terkka oli vieras. Sanoin alkuun, että viime viikolla ei saatu ääniä kuuluviin, että siinä mielessä hieman jännittää. Kun menin siihen laverille, niin koitettiin eka anturilla mahan päältä. Ja aivan heti alkoi näkyä Maukan sätkintää! ”Täällähän onkin meno päällä”, sanoi terkkakin heti ja vähän naureskeli, että ei tällaista vipeltäjää saakaan helposti dopplerilla kiinni vielä näin varhaisilla viikoilla.

Uskomattoman hienosti näkyi kaikki osat: jalat, kädet, sormet, sydän, napanuora ja jopa kaksi erillistä aivolohkoa! Ja hullu sätkyttäminen jaloilla ja vispaaminen käsillä. Pää-perä-mitaksi saatiin mahan päältä 69 mm ja niskaturvotukseksi 1,7 mm, joka on normaali. Nenäluu näkyi myös siististi, joten ei syytä epäillä mitään poikkeavuutta. Myös sisäkautta ultrattiin ikään kuin kontrollimielessä, mutta sitä kautta saatiin samat mitat. Yhtäkkiä nähtiin myös, kun Maukka käänsi kyljeltä toiselle ja naama näkyi kääntyessä aivan selvästi. Aivan järisyttävää, että ne pienet silmät, nenä, suu ja posket kuuluvat jollekin aivan upouudelle ihmiselle, joka on puoliksi mua ja puoliksi Miestä. Mies katteli aivan haltioituneena ruutuun koko ajan. Mies itse asiassa näkikin koko elämöinnin paremmin kuin minä, koska istui ruutuun nähden samassa suunnassa kuin ultraava terkka. Minä näin ruutua vain vähän sivusta ja silloin, kun sitä erikseen mulle käännettiin.Mies sanoi moneen kertaan tänään, että nyt tää vasta oikein kunnolla konkretisoitui, että oli kyllä aivan mahtavaa jne. Höpistiin tästä tosiaan pitkin päivää, eikä kumpikaan oikein pystynyt keskittymään mihinkään tuottavaan hommaan koko päivänä. Hassusti tuntuu vähän siltä, että oltais käyty jossain elokuvissa kattomassa jotain vauvaa. Ja sitten välähtää, että tsiisus, sehän on tässä meikän mukana KOKO AJAN. Ja ehkä parhaillaankin se siellä sätkyttelee menemään, mutta meikä ei tiedä mitään.

Ultraaja sanoi, että mun istukka on vähän ”etinen” eli pikkuisen kohdunsuun päällä mutta ei paljoa. Ja että se on mahan puolella ja vähän oikealla. Ja että tähän etupuolelle kiinnittynyt istukka saattaa estää mua tuntemasta liikkeitä kovin varhain. Kuulemma tässä etupuolella on paremmin tuntoa kuin sisuskalujen puolella, joten yleensä ekat liikkeet tuntee edestä. Että ei saa panikoitua, jos joku kaveri tuntee aiemmilla viikoilla.

Lasketuksi ajaksi saatiin nyt sitten 19.11., ja säädin sen mukaan nyt tota yläreunan mittatikkuakin. Tänään siis sittenkin RV 12+6 eikä 13+1.

Vielä 2 vähän lievempää ilouutista:
1) Viime viikko oli ensimmäinen, kun en oksentanut yhtä ainutta kertaa. JES!!!
2) Niiden alkuviikkojen ruskean tuhruvuodon jälkeen ei oo ollu minkäänlaista tiputtelua, ei siis mitään. Oon unohtanut mainita tästä kokonaan, ja tää tiputtelemattomuus tuli vasta tänään mieleen, kun tuli puhe tuosta lievästi etisestä istukasta. Monillahan etinen istukka aiheuttaa tiputtelua, joka saattaa jatkua vaikka kuinka pitkään. Eli tosi mukavaa, että ei siis oo sitä riesaa eikä stressin lähdettä.

Nään aivan varmasti Maukasta unta. Oli se vaan niin ihmeellistä nähdä sellanen ihmisen näköinen tyyppi kääntyilemässä siellä ja vispaamassa. Ja mikä oudointa: se on mun sisällä! :)

maanantai 12. toukokuuta 2008

Uutta itkua putkeen...

RV 13+0

Eilen märy yllätti taas todella odottamattomassa tilanteessa. Katoin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa, ja Maria Lund ja Mikko Ahti aloittivat cha chan. Kyseessähän on varsin iloinen tanssi, jota tanssitaan hymy huulilla. Ei siis mitenkään dramaattisesti tunnelmoida tai muuta vastaavaa. Mutta Maria Lund näytti vaan niin iloiselta ja näytti niin kovasti nauttivan tanssimisesta, että ei monta sekuntia mennyt, kun meikä rupes märiseen. Mies taas naureskeli, että voi että sää oot sekasin, kun meikä koitti märisemisen välistä selostaa, että kun se Maria Lund näyttää vaan niin iloiselta... Sitten tajusin ittekin, kuinka vammaselta tää mahtaa kuulostaa ja näyttää, joten itkun sekaan rupesin nauramaan. Tää omituinen itkunauruun tukehtuminen kesti sitten sen verran, että koko cha cha meni multa käytännössä ohi. Että silleen. :)

Huomenna tiistaina on muuten se niskapoimu-ultra. Kai tää on jotain itsesuojelua, kun mietin koko ajan, että ultrassa voi näkyä myös joku kuollut kökkö eikä sätkivä ihmisen näköinen Maukka. (Maukka on kaiketi nyt sitten se "virallinen" työnimi, koska sillä nimellä me täällä kotona kuitenkin koko ajan puhutaan.)

Mahaa tarkkailin viikonloppuna, ja musta (ja myös Miehestä) näyttää siltä, että maha on entisestään kasvanut. Jee! :)

Ja vielä yks juttu: En oo koskaan oikein tajunnut, että mitä se närästys oikein on. Äsken kävin kaupungilla asioilla ja samalla söin lounaaksi sushia. Musta tuntuu, että se makunystyröiden "puhdistamiseen" tarkoitettu inkivääri aiheuttaa mulle nyt ehkä närästystä. Ainakin mulla jotenkin tossa torvessa silleen ihmeellisesti polttelee, ja inkiväärin maku palailee suuhun. Vedin äsken ison lasin maitoa, mikä näemmä lopetti sen polttelun. Mutta ehkä tämä siis oli nyt närästystä?

torstai 8. toukokuuta 2008

Vielä lisäkuulumisia neuvolasta

RV 12+3

Jotenkin sykkeet pyöri näemmä mielessä eilen kuitenkin niin paljon, että unohdin kertoa vielä yhteen toiseenkin eritteeseen liittyvät neuvolakuulumiset elikkä pissakuulumiset. :D Neuvolaan mennessä pitää siis joka kerta käydä antamassa näytevessassa pissanäyte. Nyt tein sen ekan kerran. Kattoivat jollain pikatestillä saman tien, että ei proteiinia eikä glukoosia, kuten ei pitäiskään olla. Ja myös jollain pikatestillä vilkaisivat, että ei myöskään bakteereja, eli ei viittausta virtsatietulehdukseen.

Hauskasti terkka sitten selitti, että joskus proteiiniä voi tulla virtsaan vähän siksi, että aika läheltä valuu valkovuotoa joukkoon, kun "ethän sää nyt pysty tietoisesti tukkimaan toista reikää ja päästämään toisesta". Hehe, no enpä niin. Mutta tosiaan vasta isoihin proteiinimääriin puututaan, koska silloin ne voi olla merkki jostain, en kylläkään tiedä mistä. Ja siitä virtsatietulehduksesta sanoi sen verran, että kun raskaana pissattaa muutenkin melkein koko ajan, niin voi helposti jäädä huomaamatta, että onkin itse asiassa virtsatietulehdus. Tell me about it! Joka yö käyn vessassa 3 - 4 kertaa. Aivan raivostuttaa herätä, että voi jumankekka TAAS on pissahätä. Sitten tiristät siellä jonkun lusikallisen, minkä jälkeen tulee olo, että tsiisus tämän takiako nousin sängystä. Mutta ärsyttää siis todella, että en oo nukkunu viikkokausiin enää kokonaisia öitä. Liekö sitten luonnon tapa valmistella siihen varsinaiseen unettomaan jaksoon, kun ipana tulee maailmaan. Kuulemma ei vuoteen tai kahteen nukuta sitte pätkätöntä yötä koko perheessä...

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Ai niin, vielä verikuulumiset

RV 12+2

Eli siis edellisen neuvolan jälkeen kävin verikokeissa, joissa katottiin kaikki maailman sukupuolitaudit, veriryhmä ja olenko sairastanut vesirokon. Tänään neuvolassa tuli tulokset ja siis mitään tauteja ei ollut, niinku ei pitänytkään olla. Veriryhmäni on kuulemma "tyypillinen suomalainen" eli A+.

Ja vesirokon olen sairastanut, vaikka yhtään rakkulaa ei koskaan ole meikän ruumiista löytynyt. Koska ei ole ollut näkyviä rakkuloita, halusivat testata, mutta osasin kyllä arvailla, että olen sen silti jotenkin lievästi sairastanut. Nimittäin vuonna 1990 oltiin perheen kanssa automatkalla Keski-Euroopassa ja silloin vuotta nuorempi pikkuveljeni sairasti todella rakkulaisen vesirokon auton takapenkillä. Takapenkille piti levittää lakana ja poikaparka matkusti Unkarista Ruotsiin asti pelkissä pienissä kalsareissa, kun ei voinut pitää vaatteita. Hänet piti myös kantaa pois autosta, koska ei pystynyt pitämään kenkiä eikä astumaan, kun jalkapohjatkin oli rakkuloita täynnä. Ja koska siis matkustin noin 10 cm päässä samalla takapenkillä koko matkan, niin aika ihme olis, jos en olis silloin saanut tartuntaa. Ja näemmä siis sitten olinkin, mutta täysin näkymättömän.

Jos verikokeet olisivat näyttäneet, että mulla ei ole vasta-aineita vesirokolle, olis ruvettu niitä syöttämään. Joku viisaampi voi varmaan kertoa, mitä tuhoa mahdollinen vesirokko raskaana sairastettuna voi aiheuttaa. Meni jotenkin ohi korvien neuvolassa. Mutta ilmeisesti ei siis ole hyvä juttu sairastaa sitä, kun on raskaana. Omalta kohdaltani asia kuitenkin nyt siis kunnossa.

Ei kuulu sykkeitä ei

RV 12+2

Tänään oli terkka ja lääkäri. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jossa kaikki kunnossa. Kohtu on kasvanut normaalisti ja vastaa viikkoja. Mutta sitten oli se kauhujen doppler. Meijän neuvolassa on suurinpiirtein joku sodanaikanen se doppler, joka rätisee ja paukkuu. Lääkärillä meni siihen hermot ja se koitti löytää toisen laitteen, mutta tosiaan muita ei ollut. Vaikka kuinka sykettä etsittiin ja maha oli lopulta ihan geelissä, ei saatu sykettä kuuluviin. Lääkäri sitten oli jopa aika tuohtunut ja sanoi terkalle, että sun on tilattava tänne uus laite. "Sanot niille, että minä en tuu tänne enää, ellei oo toimivia työvälineitä!"

Yllätyksekseni en mennyt kuitenkaan ihan rauniolle tästä sykkeiden kuulumattomuudesta, koska pragmaatikkona kuitenkin tajuan, että syitä sykkeen kuulumattomuudelle on monia:
- erinomaisen rämä doppler
- kohtu voi olla väärään suuntaan kallellaan
- sikiö liikkuu liikaa, kun "yksiössä" on tässä vaiheessa vielä niin paljon uimatilaa

Soitin lääkärin jälkeen yhelle kaverille, jolla viikolla 12+1 oli sama tilanne, eli sykkeitä ei saatu kuuluviin. Kaveri oli mennyt sitten samana iltana yksityiselle, jossa ultralla nähtiin, että sikiö veti kohdussa voltteja. Yksityisen lääkäri oli sanonut, että hyvälläkään laitteella on vaikea saada "kiinni" noin liikkuvaa sikiötä. Oli myös suunpielestä maininnut, että täällä ramppaa hysteerisiä äitejä, kun neuvoloissa pelottelevat turhaan, kun koittavat turhan aikaisin kuunnella sydänääniä, vaikka monissa tapauksissa ei hyvällä tahdollakaan vielä kuulu.

Noh, ensi tiistaina eli 6 päivän päästä on niskapoimu-ultra, jossa nähdään, että elääkö siellä joku vai ei. Lohduttaudun nyt sillä, että varhaisultrassa kuitenkin sykkeen näin ja silloin lääkäri sanoi, että ollaan jo voiton puolella, että harvoin sydän enää sammahtaa, kun on kerran käyntiin lähtenyt. Luonnollisesti tajuan, että sikiö voi kuolla vielä vaikka päivää ennen laskettua aikaa, mutta tilastollisesti katsottuna on kuitenkin todella todennäköistä, että ensi tiistain ultrassa kaikki on ok. Tietysti voi olla, että ei ole, mutta jos nyt vedän jotkut paniikit, niin en ainakaan tilannetta mitenkään paranna. Englantisuomella sanottuna ylitetään se silta sitten, kun päästään sinne.

Mutta perkele nyt kumminkin. Olishan ollut tietty kivaa kuulla sen pienen nysän sydämen sikitys. Mieskin oli vähän että blaah, mutta on edelleen toiveikas. Neuvolan terkkakin soitti vielä iltapäivällä perään, että toivottavasti en oo ihan tuskissani, että mikään ei viittaa siihen, että asiat olisivat huonosti. Kohtuu kasvaa ja kaikki oireet ovat edelleen olemassa.

Pitäkää nyt peukkuja. Koitan sinnitellä järjissäni tiistaihin asti. Töitä on onneksi ihan he-le-ve-tisti, joten aika ei ainakaan käy pitkäksi. Prkl ja stn kuitenkin.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Nyt silmälasit päähän...

RV 12+1

Eräässä blogissa mainittiin tuoreesta kirjasta, jossa käsitellään kipeää aihetta nimittäin raskauden keskeytystä sikiöpoikkeavuuden vuoksi. Aihe on tietysti varsin kamala, ja on hyvä, että näitä kokemuksia on kerätty nyt kirjan kansien väliin. Mutta kirjan esittelytekstissä annetut luvut ovat kyllä aivan soopaa!
"Suomessa syntyy vuosittain noin 55–60 000 lasta. Ennen ensimmäisen elinvuoden ikää heistä kuolee n. 2150"

Eli siis joka kolmaskymmenes Suomessa syntynyt lapsi muka kuolisi ennen 1-vuotissyntymäpäiväänsä?! Kun näin blogissa tuon lainauksen, hieroin silmiäni, että eikö kellään peruskoulun käyneellä nyt hälytyskellot soi, että tuohan on aivan tolkuton luku. Mutta näemmä kukaan blogiin kommentoinut ei ollut kiinnittänyt lukuun mitään huomiota.

Lähinnä ihmettelen sitä, että kirjan toimittaja päästää tuollaisia lukuja painoon asti. Toisaalta kirjan on kustantanut Books on Demand, jonka etusivulla sanotaan "Haluatko tehdä käsikirjoituksestasi tai muusta mallista ammattimaisen kirjan? Siinä tapauksessa olet oikeassa osoitteessa: BoD:n avulla toteutus sujuu nopeasti ja helposti.", joten kaiketi kuka tahansa voi julkaista ihan mitä tahansa tuota kautta.

Vilkaisin Tilastokeskuksen sivuilta todelliset syntymä- ja kuolinluvut:
Esim. vuonna 2007 syntyi 58 729 lasta (tieto täältä), 0-vuotiaana kuoli 161 lasta ja 1-vuotiaana 19 lasta. (Kuolinluvut täällä, valitse "Kuolleet iän ja sukupuolen mukaan 1980-2007".)

EDIT: Taulukosta "Imeväiskuolleisuus vuosina 1751-2007" näkyy vielä, että vuonna 2007 tuhatta elävänä syntynyttä vauvaa kohti kuoli 2,7 lasta alle vuoden ikäisenä eli 0,27 %. Tällä päästään samaan kuolinlukuun kuin yllä. (Tuo imeväiskuolleisuusluku 2,7 on annettu vain yhden desimaalin tarkkuudella, joten siitä johtunee pieni pyöristysheitto, jos laskee 2,7 * 58 729.)

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Yllätysmäryt

RV 11+6

Oon jo jonkin aikaa miettiny, että millon ne hämärät mielialavaihtelut oikein alkaa. Sen oon kyllä huomannu (ja Mieskin kuulemma todellakin on huomannu), että oon aika "edgy" eli saatan vetää raivarit tosi nopeesti ihan mistä tahansa. Mm. huutaa vittua ja saatanaa jos laitan pyykkejä telineeseen ja joku sukka tipahtaa sieltä tai jotain muuta yhtä vakavaa. Tai jos Mies ei tajua puolesta sanasta jotain, niin seuraavana sama tuleekin jo karjumalla. Välillä naureskellaan sitten molemmat näille mun rähinöille...

Mutta joo, siis tänään, kun oli taas aivan unelma ilma, lähettiin pyörillä keskustaan sompailemaan. Vastaan tulikin noin 3000 partiolaisen paraati. Pysähdyttiin sitä sitten katsomaan. Jokainen joukkue (vai mitä ne nyt on) huuteli omia iskulauseitaan (vai mitä ne nyt on) ja osalla oli rummut sun muut jne. Ja sitten yhtäkkiä rupesinkin itkemään. Vollotin aurinkolasien takana (onneks ne oli päässä!) ja koitin vain Miehelle kakoa märyn välistä, että meikä siis itkee, kun noi partiolaiset niin reippaina tossa marssii... Se itku ei ihan heti laantunutkaan ja palaili vielä uudestaan, kun niitä partiolaisia tosiaan riitti aika monta joukkuetta. Mutta tässä siis kaiketi ensimmäiset viralliset hormoni-itkut! :)

Yks raskaana oleva kaveri, joka on noin kuukauden edellä, sanoi joku viikko sitten, että oli katsonut Tartu mikkiin -ohjelmaa ja joku oli laulanut jotain laulua, minkä vuoksi kaverini oli sitten vollannu olkkarin sohvalla. Pakko oli tänään laittaa tälle kaverille kaupungilta tekstari, että arvaa mitä, meikä itkee täällä partiolaisten takia, hehe.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Kaapista ulkona

RV 11+5

Vappuna tultiin "ulos kaapista" aika monille kavereille. Aateltiin, että päästään helpommalla, kun kerrotaan, kuin että koittaisin pimittää kahden päivän ajan juomisiani. Ja toisaalta onhan tämä nyt jo aika pitkällä, vaikka luonnollisesti mistään ei mitään takeita olekaan.

Tässä muuten ensimmäinen virallinen mahakuva (tänään otettu):
Vedän tässä mahaa sisään, mutta silti tohon alamahaan jää tollanen pieni pömppö. Ei sitä tietenkään kukaan vielä huomaa, mutta itse toki. Erityisesti, jos makaa selällään ja vetelee kättä ylös alas niin huomaa, että vaikka muut sisuskalut menevät litteiksi, niin tohon navan alle jää ikään kuin kova kumpu. Mieskin sen jo huomaa, joten tää ei oo pelkkää mun kuvitelmaa. :) Mutta aika erikoisesti aamulla maha on litteämpi, ja iltaa kohti, kun suolisto täyttyy ruuasta ja ilmeisesti tulee myös jotain turvotusta (tää on mun tulkinta), näytän lähinnä läskiltä. Sillon mulla on oikein sellanen pullea röllykkä, joka tulee jopa lantiomallisten housujen reunan yli istuttaessa! Ootan kovasti, että maha kasvaisi edes vähän niin, että se näyttäisi jo mahalta eikä vaan siltä, että tyttö on lihonut. Kävin eilen yhdellä kaverilla (joka tännekin erään juureksen nimellä kirjottelee), joka sanoi, että maha on just sellanen, että jos ei tietäis ja me oltais saunassa, niin sitä kyttäis koko ajan eri kulmista, että onkohan se raskaana vai lihonut. :)

Pikainen oksukatsaus: Viimeviikkoisen junaoksun jälkeen meni 7 päivää ilman oksua, kunnes sitten oksensin kahtena peräkkäisenä päivänä. Olin ihan että blaah eikö tää lopukkaan. Muuten onneksi fiilikset on hyvät, ja rannekkeitakin pidän enää aamupäivällä. Yritän nyt vierottua niistä kokonaan, koska näillä t-paitakeleillä (Tampereella 4 päivää peräkkäin 22 astetta!) nää rannekkeet on jo melkonen fashion statement...hehe.

Vapusta vielä, elikkä meillä oli rauhallinen 5 pariskunnan rivitalovappu. Yksi pariskunta asuu ulkomailla ja lensi vappua varten paikalle. Ja yllätykseksi tästäkin pariskunnasta puolet oli alkoholittomalla linjalla! Jihuu! Mutta vappuna tuli taas mieleen, kuinka epäreilua elämä aina silloin tällöin on. Meillä tämä raskaaksi tuleminen luonnistui niin helposti, että melkein hävettää. Toiset taas yrittää vuosikausia erinäisin tempuin ja sitten vasta tärppää tai ei siltikään tärppää. Oon koittanut olla ottamatta tästä syyllisyyttä, mutta tuntuu vaan niin epäreilulta, että toisilla on paljon vaikeampaa. Yhden kaverini kanssa, kun puhuin tästä, niin hän toisaalta taas sanoi, että tämä lapsijuttu on yksi asia elämässä, että onhan muakin toisaalta elämä potkinut päähän lapsuudessa aika rankastikin. Näin kyllä on, mutta kun se kaikki on takanapäin, niin en jotenkin enää kanna sitä lastina. Mutta joo, oli miten oli, niin asioiden, joihin itse ei voi vaikuttaa, soisi menevän jotenkin tasapuolisemmin. Toivon kovasti, että kaikki, jotka lapsia haluavat, niitä joillain keinoilla lopulta saisivat.

Välillä muuten jo unohdan, että olen raskaana. Välillä taas vedän niitä paniikkeja, että se nysä on varmana kuollu sinne, että ens viikon lääkärissä turhaan koitetaan kuunnella niitä ääniä ja sitten lääkäri sanoo, että tää on normaalia, että ääniä ei välttämättä kuulu, mutta sitä seuraavan viikon np-ultrassa sitten nähdään, että kuolluthan se on. Toisaalta Mies on niin ihanan positiivinen, kun se aina sanoo näihin mun vikinöihin, että sullahan on kaikki maailman oireet, että eihän meillä oo mitään syytä epäillä mitään. Mies on muutenkin niin sulonen, kun se esim. eilen katteli netistä jotain pyöräistuimia, kun se jo haaveilee, että kesällä 2009 me voitais kolmistaan mennä pyöräilemään. Iih! :)
Blog Widget by LinkWithin