maanantai 25. helmikuuta 2008

Tilauksia vetämässä, kp 13

Joulukuussa tulin raskaaksi yhdellä muhinoinnilla, joka osui kierron 12. päivään. Nyt lauantaina (kp 11) ja eilen sunnuntaina (kp 12) muhinointiin ja meinataan vielä tänäänkin, jos jaksetaan. Ja kaikkien taiteensääntöjen mukaan vielä ketarat seinällä vartin ajan (tai kunnes jalat puutuu) toimitusten jälkeen. Enpä muista, minä vuonna oltaisiin viimeksi muhinoitu kahtena peräkkäisenä päivänä, saati sitten kolmena... :D (Ja tää jalkajuttuhan ei tietty normaalisti kuulu kuvioihin.)

Viime viikolla olin yhteensä 4 päivää poissa kotoa. Viikko sitten sunnuntai-iltana nukkumaan mennessä käytiin aika hervoton keskustelu:
"Ens viikonloppuna on sitte muhinahommia."
"Joo, asia selvä."
"Et sitte vetele täällä mitään ittekses sillä aikaa."
"Mitäh...?"
"No, ettei tuote laimene liikaa!"
"Häh!? Ei tuollasesta ollu mitään puhetta!"

(Jos lukijoiden joukossa on henkilöitä, jotka tuntevat minut/meidät, niin toivon, että pystytte vielä joku päivä ajattelemaan meitä ihan normaaleina ihmisinä, vaikka teksti voi olla aika gross...hehe)

Mutta joo, gross-osastolla jatketaan, nimittäin pakko on avautua:
Siis miten kukaan vois muhinoida aktiivisesti tätä tahtia? Sitä "elämän nektariahan" valuu ulos kaiket päivät, jos joka ilta laitetaan uutta satsia sisään!!!! :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Kp 1 on täällä taas!!

Eli keskenmenon jälkeisestä kierrosta tulikin vain 30-päiväinen eli ei tarvinnut odotella viikkokausia, niin kuin pelkäsin. Jihuu! Reilun viikon päästä sitten aletaankin tositoimiin. :D

torstai 7. helmikuuta 2008

Kertomisesta

Nepan blogissa on käyty kiinnostavaa keskustelua kertomisesta, eli että kenelle ja milloin. Jyvälle keskustelusta pääsee, kun lukee merkinnät "Nyt ne tietää" (3.2.2008) ja "Mietteitä kertomisesta" (6.2.2008) sekä niihin liittyvät kommentit.

Itse lienen vain niin armoton realisti ja järkeilijä, että tilastojen valossa minun on todella vaikea pitää mitään "varmana" tai sinnepäinkään, kun mennään vielä alkuviikoilla. Vaikka siis oma keskenmenoni viikolla 5+6 tietysti harmitti ja pettymyksen tunne oli valtava, niin pidin sitä kuitenkin niin mahdollisena skenaariona, että nokka oli kohti tulevaa jo parin päivän päästä. Melkein huvittavalta on tuntunut, kun jotkut, jotka tästä tietävät, ovat oikein surkutelleet, että voi kamala, kun omasta mielestäni alkuraskauden keskenmeno on melkeinpä todennäköisempi kuin raskauden jatkuminen loppuun saakka. Tosin totta kai on parempi, että ihmiset suhtautuvat toisten ihmisten asioihin mieluummin "ylireagoiden" kuin "alireagoiden". Esim. erään kollegani vauva kuoli kohtuun viikolla 10 mutta se havaittiin vasta viikon 13 niskapoimu-ultrassa, joten hän joutui lääkkeiden voimalla sitten synnyttämään tämän keskenjääneen ihmisenalun. Ja tämä kollegani on siis saanut kuulla aivan karmaisevia alireagointikommentteja mm. "No eihän se vielä mikään vauva ollut vaan joku solumöykky!" Vaikka teknisestihän näin ehkä onkin, niin kyllä 13 viikolle ehdittyään on odottanut vauvaa jo niin pitkään, ja varsinkin kun keskenmenneen joutuu vielä ihan synnytyksenomaisesti kakistamaan ulos, niin tuollaiset vähättelykommentit ovat kyllä aivan uskomattoman typeriä. Ja yhtä lailla, eipä tässä kukaan mitään viikkorajoja pysty asettamaan, että mitä "kuuluu" tuntea milläkin viikolla. Tunteethan ovat aivan subjektiivisia, ja jos tuntuu pahalta, niin sitten tuntuu. Eli siis ilman muuta mieluummin yli- kuin alireagointia oli km-viikko mikä hyvänsä!

Tämän kirjoituksen pointti oli kai siis suorittaa itsereflektointia omista tuntemuksista tämän oman "pikaraskauden" jälkimaininkien aikana. Jännä kokemushan se oli ja erittäin positiivinen siinä mielessä, että raskaaksi tuleminen ylipäänsä on siis mahdollista kotikonstein. Ja toisaalta mukavaa, että mahdollisella seuraavalla kerralla ehkä on nopeammin "hajulla", että onko raskaana vai ei.

Over and out.

perjantai 1. helmikuuta 2008

Hormonit hyrrää........aargh

Taisin jossain aiemmassa kirjoituksessa mainita, että pillereiden lopettamisen jälkeen on muhinahimot ihan toista luokkaa kuin aiemmin. Ja nään aivan hullun kuumia umia milloin kenestäkin miehestä, harvemmin omastani.

Jostain joskus luin, että on ihan evoluution tuotosta, että ovulaation aikaan nainen vilkuilee vieraisiin pöytiin ja himoitsee vähän enemmän sellasta hunks-tyyppistä alfaurosta, mutta kuitenkin naimisiin halutaan mennä vähän nössömmän kaverin kanssa. Eli käytännössä siis geeneiksi halutaan mahdollisimman vahvat hunks-geenit mutta kasvattajaksi nössömpi ja "parempi" isä.

Nyt tuota vuodenvaihteen lyhyttä raskautta, kun ajattelee, niin eihän mulla tosiaan sen aikana ollut pienintäkään vilkaisua mihinkään eikä mitään kuumia unia eikä muuta. Mutta nyt taas nää hämärät unet alko, ja lähes joka aamu melkein hävettää, kun miettii, kuinka Jone Nikulasta lähtien on unelmoinut vaikka mitä juttuja yön aikana... :D Ja kuitenkin on täysin selvää, että en ikinä pettäis omaa Miestäni. Ja hänestä haluan nimen omaan ihanan isän lapsilleni.

Siis pahimmillaan nään unia omista opiskelijoista, tosin eipä tämä yksi "mallioppilas" ole kuin 5 vuotta nuorempi kuin minä, mutta silti. Ja Jone N. tosiaan vierailee yöllä tasaisin väliajoin...

No niin, nyt hävettää jo niin paljon, että on pakko lopettaa, hehe.

Tiukka kädenpuristus

Kahden viivan blogista bongasin linkin tänne. 21-viikkoiselle pienelle sikiölle tehdään leikkaus kohdun sisällä mutta tämä reipas tyyppipä tarttuukin kirurgin käteen. Aivan uskomaton kuva! Lisää tietoa tästä nykyisin jo 8-vuotiaasta tyypistä täällä.
Blog Widget by LinkWithin