perjantai 12. joulukuuta 2008

Synnytys

Tyttö on taju kankaalla pahvilaatikkosängyssään, joten koitan raapustaa kasaan nyt jonkinlaisen synnytyskertomuksen. Ihan kärkeen sanon kuitenkin sen, että synnyttäminen on mahtavaa ja ihan mieluusti teen sen vielä toistekin. :) Synnytyksen sijaan pidän toisen lapsen hankkimisen kynnyksenä lähinnä sitä, että miten kukaan pystyy pyörittämään arkea vastasyntyneen kanssa, jos jaloissa pyörii vielä joku parivuotias..? Tai peräti kaksi pientä lasta kuten eräällä ystävälläni, jolla on Saimaa pari viikkoa vanhempi poika!

Mutta asiaan. Sunnuntaina 16.11. alkoi action. Sunnuntain aikaisemmat vaiheet voi lukea väliaikapostauksesta. Mutta sen jälkeen tapahtui siis seuraavaa:

Pyyhe housuissa ajeltiin taksilla Naistenklinikalle, missä oltiin noin klo 20. Lapsiveden liriseminen aiheutti hyvin nopeasti sen, että aiemmat harvat supistukset tulivatkin jo noin 3 minuutin välein. Pyyhe kuitenkin piti eikä taksiin tullut vedenpaisumusta, vaikka alle 2 kilsan taksimatkalla kerkesi suppareita tulla pari. Suhteellisen epämukavaa oli kyllä istua takapenkillä turvavöissä ja supistella. Kun saavuttiin Naikkarille, tuli joku kätilö meitä vastaan. ”Tervetuloa. Sulla oli siis kipeitä ja pitkiä supistuksia mutta harvakseltaan?” No tilannehan oli puhelun jälkeen muuttunut jo dramaattisesti, kun nyt tuli jo selvää sarjatulta. Mut pistettiin sitte heti käyrille, eli seurattiin Saiman sykettä ja mun supistuksia. Supistukset yltyivät koko ajan sitä mukaa, kun vettä tihkui. En pystynyt olemaan käyrillä selälläni kuin hetken. Sitte oli pakko päästä pystyyn roikottelemaan mahaa. Seisoskelin sängyn vieressä ja nojailin käsillä sänkyyn, mikä osottautui ihan mukavaksi asennoksi.

Oli ilmeisesti hiljanen ilta, koska olin tarkkailuhuoneen ainoa käyrillä oleva äiti. Siellä tarkkailuhuoneessa tutkittiin myös, kuinka paljon olin auki. Ja olin siis auki "löysästi yhdelle sormelle" eli noin 1,5 cm. Kätilö myös kyseli mun toiveista koskien kivunlievitystä. Sanoin, että vesiallas ja epiduraali olis mielessä. Kätilö ehdotti, että koska supparit tuntuu aika vahvasti selässä, voisi aqua-rakkuloista olla apua. Nämä kuitenkin torjuin ihan kategorisesti, koska mun mielestä nahan alle veden pistäminen on täysin kuvottava ajatus. Kysyin, että oisko mitään järkeä peräruiskeessa, mutta koska olin ollut käytännössä ripulilla koko viikonlopun ja sunnuntain aikanakin käynyt ainakin 7 kertaa kakalla, niin ei sieltä kuulemma sitte enää juuri mitään tule, joten unohdettiin se ruiske.

Vähän ennen ysiä päästiin pois tarkkailuhuoneesta ja saatiin suositus, että käveltäs käytävällä hetki ja kuulosteltas tilannetta. Halusin ulos raikkaaseen ilmaan, koska oli ruvennut oksettamaan. Oksettaminen on kuulemma normaalia, kun supistukset rajuuntuu nopeasti (usein siis juuri veden menon takia), koska silloin ruumiiseen tulee niin suuri oksitosiiniryöppy kerralla. Kerettiin olla Naistenklinikan ulko-oven tuntumassa noin vartti, kun supistukset alko käydä ihan uusilla kierroksilla. Yrjösin siellä pihalla sitten, tosin oksupussiin, joita oli saatu mukaan. Ysin pintaan tultiin takas sisään ja päästiinkin suoraan synnytyssaliin. Saatiin allashuone, jota olin toivonut. Kun oltiin syksyllä oltu tutustumassa Naistenklinikkaan, meille sanottiin, että sitä allashuonetta ei yleensä anneta kellekään, jotta mahdollisimman moni pääsee sinne uimaan. Mutta koska nyt oli rauhallinen ilta, kätilö sanoi, että tuskin sinne kukaan haluaa kylpemään tänä yönä, että otetaan kuule vaan me se huone. :) No sehän tietty sopi meille. Se huone oli tosi iso, ja kivaa tietysti, ettei tarttenu rampata huoneesta toiseen.

Lilluin siellä altaassa vajaan tunnin eli karkeasti vähän yli ysistä vähän yli kymppiin. Kätilö tarjosi mulle altaaseen kaveriksi ilokaasumaskia. Ja se muuten autto eikä tehnytkään pahaa oloa, vaikka olin kuvitellut! Altaassa saa ottaa ilokaasua vain ja ainoastaan, jos tukihenkilö on vieressä koko ajan. Voi nimittäin vetä överit kaasusta ja sitten hukkua... Kätilöhän ei siis hengaa synnytyssalissa joka minuutti vaan käy vaan välillä kattomassa, että kaikki on OK. Altaassa mulla oli myös vedenpitävät syke- ja supistusanturit köytettynä mahan ympärille, tosin hilluin siellä altaassa välillä niin paljon, että se sykeanturi pääsi irtoamaan. Se vesiallas oli aivan taivaallinen paikka! Olin siellä pääasiassa ”poreallasasennossa” eli pyyherulla niskan takana ja käsivarret altaan sivuilla. Mies piti huolen siitä, että sain maskin naamalle, kun inahdin ja että en vetänyt siitä liian monta henkosta yhteen pötköön. Sopivat kätilön kanssa, että aina kuuden jälkeen Mies ottaa maskin pois. Se olikin ihan hyvä annostus. Ite en olis kyennyt mitenkään laskemaan niitä henkosia. Kätilö sanoi muuten hauskasti, että se ilokaasumaski on hyvä ”kauhukahva”, josta voi puristaa. Siinä poreallasasennossa lilluin silmät kiinni ja supistuksen aikana keinuttelin vartaloa puolelta toiselle. Välillä myös käännyin mahalleen kontilleen sammakkomaiseen asentoon. Siellä altaassa vaivuin tosi nopeasti omaan keskittyneeseen maailmaani. Aika alkuvaiheessa jonkun tiukemman supparin aikana mies silitti mun käsivartta, jonka tempasin tosi vauhdikkaasti pois ja tiuskasin ”älä koske”. Halusin jotenkin olla siinä omassa maailmassani niin paljon, että en sietänyt toisten räpelöintiä yhtään. Ilokaasusta tuli ehkä vähän nousuhumalan tapanen olo. Tai oikeestaan sellanen sumunen usva. Mies sanoikin, että olin kuin jossain verhon takana eli jossain omassa maailmassa, niinku olinkin. Ehkä parasta altaassa oli se, että suppareiden välillä pääsi nopeasti ihan totaalisen rentouden tunteeseen. Ja rennolla ruumiilla oli helpompi ottaa vastaan seuraava supistus.

Altaasta vielä sen verran, että muutama kaveri on ihmetellyt, että päästivät mut uimaan, vaikka lapsivettä oli jo tullut. Ilmeisesti joissain paikoissa on linjanveto, että tulehdusvaaran(?) vuoksi altaaseen voi mennä vain, jos ei oo omat vedet vielä menneet. Mutta tästä ei puhuttu Naikkarilla siis halaistua sanaa, vaan altaaseen pääsin, kun se kerta oli vapaa. Siellä altaassa ollessani vaihtui kätilöiden työvuoro. Se meidät vastaanottanut kätilö lähti pois ja tilalle tuli 3-kymppinen Maria. Maria hoisikin meitä koko synnytyksen alusta loppuun, mikä oli tietysti tosi mukavaa. Ja sanon jo tässä vaiheessa, että tämä Maria oli muutenkin aivan uskomattoman ihana, ammattitaitoinen ja turvallinen. Olenkin ajatellut, että lähetän hänelle joulukortin ja laitan kuvan minusta ja Saimasta väliin ja kiitän erinomaisesta hoidosta (no niin, nyt mua rupes taas itkettämään...).

Kympin pintaan kömmin ulos altaasta, ja kätilö kokeili, että olin 3 cm auki. Se on minimi, että voidaan laittaa epiduraali. Kävin pissalla ja puin päälle sairaalan ihastuttavan mekkopaidan sekä ne superkauniit verkkohousut ja pari elämää suurempaa sidettä, koska sitä lapsivettä lirisi koko ajan. (Mun alla sängyllä oli myös sellanen kroonikkoalusta, jota piti vaihtaa vähän väliä, kun lapsivesilammikko kasvoi koko ajan.) Vajaan puoli tuntia köllöttelin kyljelläni sängyssä ja punoitin ja hikoilin lämpimän altaan aiheuttamaa jälkihikeä. Pesivät selkää ja valmistelivat epiduraalivehkeet valmiiksi. Anestesialääkäri tuli tuikkaamaan epiduraalin sitten klo 22.30. Monesti epiduraalia ei anneta vielä tässä vaiheessa (vain 3 cm), mutta koska synnytys näytti etenevän rivakasti, ajateltiin, että kohta oon jo liian kipeä. Mutta oikeesti on kyllä sanottava, että viimeset luomuna koetut supistukset oli kuitenkin paljon lievempiä kuin pahimmat sappikivut. Ei näistä kuitenkaan taju lähde. Kipu oli HYVIN samanlaista kuin menkkakipu mutta vaan pahempaa. Ei siis mitään "jalkaa sahataan irti" -tyyppistä kipua. Kätilö tosin sanoi, että ei tullut epiduraali yhtään liian aikaisin, koska vaikutan niin kipeältä. Itte kuitenkin koen, että missään kivun äärirajoilla tai lähelläkään ei todellakaan käyty.

Epiduraalin puudutuspiikki tuntui vähän ikävältä, mutta se pistos itsessään ei ollut niinkään se ongelma vaan se, että piti kärvistellä liikkumatta kyljellään selkä pyöristettynä, vaikka supistuksia tuli koko ajan. Pyysinkin, että kätilö painaa mua voimakkaasta polvista ja hartioista, jotta en vahingossakaan liiku. Meillä oli sopimus Miehen kanssa, että ottaa koko synnytyksen ajan paljon valokuvia mahdollisimman ”dokumentaarisesti”. Mulle oli jotenkin todella tärkeetä, että voin jälkikäteen kattoa, mitä mulle on tehty ja mitä on tapahtunut. Epiduraalin puudutuspiikkiä pistettäessä oli kamera Mieheltä vahingossa livennyt videoasentoon. Siinä vahinkovideossa kuuluu ihan uskomatonta uikutusta ja ulinaa. Mun oli vaikea uskoa, että se oli mun oma ääni! Mutta tulkitsen siis, että en ulise sitä pistosta vaan sitä pakkoasennossa koettua supistusta. Itse epiduraalikatetrin asettaminen ja aineen ruiskuttaminen ei tuntuneet yhtään miltään, koska se pintapuudutus oli vienyt paikallistunnon. Epiduraalikatetri teipattiin selkään tiukasti ja sen letku pujotettiin kaula-aukosta ulos ja pää teipattiin kaulukseen kiinni. Siitä voi sitten kätevästi laittaa lisää puudutusta, kun on tarvis. Laitettiin myös tippa käsivarteen, jotta saadaan nestettä sisään. Epiduraalin myötähän helposti verenpaine laskee, mutta siihen auttaa nesteytys. Epiduraalin laiton jälkeen pitää maata puoli tuntia, jotta puudute ei hulahda jalkoihin. Ja verenpainetta mitattiin varmaan sata kertaa sen puolen tunnin aikana.

Jännästi muuten katos aika nopeesti kaikki häveliäisyys. Meillä oli myös 24-vuotias lääkiskandi Johan mukana (kysyi tietty luvan), joka opetteli Marian johdolla kohdunsuun kopelointia ynnä muuta. Nauroinkin jossain vaiheessa, että mulle olis tällä hetkellä itse asiassa ihan sama vaikka koko Töölö olis tässä vieressä pällistelemässä. :D

Epiduraali vei supistuskivun mahasta ja selästä kokonaan. Elämä suorastaan hymyili, ja juttelin paljon Miehen ja Johanin kanssa. Johan oli elämänsä neljännessä synnytyksessä mukana ja innokkaasti kyseli, miten synnytys alkoi ja miltä missäkin vaiheessa tuntui. Oli tarkotus, että olisin vähän nukkunut tässä välissä (monet nukkuu), mutta mulle jäi epiduraalista outo sivuvaikutus, eli tunsin supistukset kramppina vasemmassa takareidessä. Ja eipä kramppaavan reiden kanssa oikein pysty nukkumaan... Mies joutu möyhentämään nyrkillä sitä mun reittä ja pakaraa itse asiassa ponnistusvaiheeseen saakka. Eka epiduraali kesti noin 2 tuntia, jolloin olinkin jo 5 cm auki. Klo 00.30 laitettiin lisäannos. Ennen tätä tokan annoksen laittoa kävin omin jaloin vessassa pissalla, eli ei jouduttu katetroimaan. (Epiduraali vie monesti rakosta tunnon niin, että pissaaminen ei onnistu.)

Kohdunsuu aukesi epiduraalin myötä varsin rivakasti: klo 22.15 3 cm (22.30 eka epiduraali), klo 00.15 5 cm (00.30 epi2) ja heti 45 minsan päästä eli klo 01.00 jo 9 cm! Kohdunsuusta jäi joku ihmeellinen lipare yläreunaan, jota Marian johdolla Johankin kokeili. ”Kierrä nyt sitä sormea vasemmasta reunasta oikeaan, niin huomaat siinä yläreunassa sen lipareen.” Hauskasti muuten tossa loppuvaiheessa sisätutkimus ei tuntunut enää yhtään miltään. Röörit oli jo sen verran löysät, että tunne oli kuin pilli olis laitettu mehukannuun, heh. Aika tarkkaan sitte tasan klo 02.00 kokeilivat, että olin 10 cm auki.

Kakkosepiduraali oli haihtunut jo lähes kokonaan, mutta supistukset ei tässä vaiheessa enää tuntuneet niinkään mahassa ja selässä, vaan lähinnä tunsin ”isoa kakkahätää”. Paineentunne ei ollut kohtuuton, mutta sitä luokkaa, että ”vähän äkkiä pitäis päästä pöntölle”. Sinänsä hyvä, että epiduraali ei vienyt multa supistuksia eikä myöskään sitä paineentunnetta. Vasta tässä kahden maissa laittoivat vähän oksitosiinia tippumaan. Aiemmin olivat nesteen lisäksi laitteneet glukoosia, koska edellinen ravinto oli ollut joulutorttuja viiden maissa. Mehua ja vettä olin ryystänyt koko illan, joten nestepuoli oli kunnossa. Ja olihan sitä pissaakin siis tullut ihan kunnolla niitten epiduraalien välissä. Syödä eivät antaneet mutta eipä kyllä tehnyt ruokaa mielikään. Joskus puoli kahden maissa tosin pyysin, että saan ottaa yhden Rennien, koska närästys poltteli kurkussa asti. Rensu ei pettänyt tälläkään kertaa. :)

Olin kuvitellut, että ponnistaisin kontallani, mutta mulla oli jalat ihan velliä sen kramppailun takia ja muutenkin jo tosi väsynyt olo, niin alotettiin sitten kylkiasennosta. (Mullahan oli lauantain ja sunnuntain välinen yö jäänyt tosi lyhyeksi ja nytkin oli takana pitkä päivä.) Kylkiasennossa pää kuulemma kääntyy parhaiten oikeaan asentoon, joten siksi kokeiltiin sitä ekana. (Maria oli pään aukileita kokeillessa huomannut, että pää ei ollut vielä ihan täydellisesti oikeassa asennossa.)

Ponnistaminen alkoi siis klo 02.10. Kerkesin ponnistella reilu 10 min ittekseni, kunnes totesivat, että sydänäänet heikkenee sitä mukaa, kun Saima etenee. Olivat laittaneet aiemmin Saiman päähän pinnin, joten mun haarovälistä tuli pieni johto, joka välitti tietoa Saiman sykkeistä. Ja jo aiemmin oli lääkäri käynyt ottamassa Saiman päästä muutaman mikroverinäytteen, joista tutkittiin, että hapetus on kondiksessa. Maria-kätilö päätti sitten, että lähtee hakemaan lääkäriä imukuppihommiin. Epäili siis, että napanuora on kaulan ympärillä ja se kiristyy sitä mukaa, kun ipana etenee kohti ulospääsyä. Kun lääkäri tuli, olin saanut tyttöä eteenpäin 2 cm spinatasolta (eli spina+2) eli päästiin vetämään ”hyvältä kuppikorkeudelta”. Kun päättivät, että imukuppia tarvitaan, kiinnittivät sänkyyn ne karmeat jalkatelineet, koska kuppisynnytykset hoidetaan aina ns. gynekologisessa synnytysasennossa.

Tää imukuppihomma tuli shokkina, kun olin kuvitellut, että tässä vasta vähän niinku harjotellaan tätä ponnistamista, että siellä se sitten vähitellen etenee. Ja yhtäkkiä olikin ketarat telineissä ja ruvettiin raastamaan tyttöä ulos. Homma eteni kuitenkin tosi nopeasti, koska toimenpideselostuksessa lukee: ”Toimenpide aloitetaan klo 02.27 ja oli luonteeltaan helppo. Vedetään 2 kertaa. Napanuora 2 kertaa kaulan ympärillä. Syntyy virkeä tyttövauva.” Käytössä oli Kiwi-imukuppi ja paine oli alennettu suoraan 0,8 bariin. Itte en 10 minsaa itsekseni ponnistettuani todellakaan tajunnut, että kohta mulla on imukuppi haarovälissä ja muutamaa minuuttia myöhemmin jo Saima pihalla!

Ponnistusvaiheessa epiduraalit oli jo suurimmalta osin haihtuneet, mutta se ponnistaminen oli mun mielestä silti ihan ok. Lähinnä karseeta paineentunnetta, jota se oma työntäminen helpotti. Mutta se imukuppihomma oli taas ihan väkivaltaa ja raastamista. Olin siihen asti käyttäytynyt ihan sivistyneesti ja vaan vähän voivotellut ja ähissyt, mutta kun rupesivat raastamaan sillä kupilla, niin huusin kuin hyeena. Miehen kanssa tätä myöhemmin puituani oon tulkinnut niin, että säikähdin sitä imukuppihommaa, kun se alko niin yhtäkkiä ja nopeasti. Se omassa hallinnassa ollut työntämistuntemus (joka oli siis ihan siedettävää) muuttui yhtäkkisesti karseeksi repeämisen ja raastamisen tunteeksi, joten friikkasin siitä. Mariaa avustanut toinen kätilö kuitenkin tuli mun pään viereen komentamaan, että nyt nainen silmät auki ja keskityt ja työnnät, että puoli päätä on jo ulkona. (Mies sanoi, että tosiasiassa ehkä vain yksi kolmasosa, mutta valkoinen valhe oli paikallaan tässä kohdassa.) Se komentaminen tepsi, ja ikään kuin keräsin itteni ja seuraavalla supistuksella (se toinen veto) työnsinkin hampaat irvessä, minkä jälkeen pää olikin ulkona ja homma käytännössä siinä. Kovasti auttoi se, että Mies tsemppasi mua ihan täysillä. Tuli luottamuksen tunne, että jos kerta Mieskin on sitä mieltä, että se syntyy, niin se ei ainakaan valehtelis mulle, joten kai se sitten syntyy. :) Ruumiin ja hartiat kuulemma työnsin itte ulos, mutta sitä en oikeestaan ees tuntenut. Joutuivat leikkaamaan episiotomian, mutta ei tullut kuin noin 3 cm pitkä viilto. Ja mikään ei revennyt. Ulompaan häpyhuuleen tuli joku ihme nirhauma, jolle ei tehty mitään. Ennen episiotomiaa olivat tuikanneet jonkun paikallispuudutteen, mutta en tiedä, milloin se oli tapahtunut, koska koko se imukuppihomma oli musta ihan tasasen kamalaa.

Napanuoraveikkaus osui oikeaan, koska se oli tosiaan 2(!) kertaa Saiman kaulan ympärillä. Kun pää tuli ulos, kieputtivat heti napanuoran pois, minkä jälkeen työnsin siis lopun tytön itse. Tyttö rääkäsi heti ja sai minuutin pisteiksi 9 eli oli aivan priimakunnossa. Ei joutunut edes mihinkään tarkkailupöydälle vaan pääsi mun paidan alle heti. Eli siitä napanuorajutusta ei ollut onneksi mitään haittaa tytölle. Ja päähän ei tullut mitään pahkaa vaan vain pieni punoittava kohta päänahkaan.

Kun sain Saiman paidan alle, itkin Saiman kanssa kilpaa. En tässä vaiheessa itkenyt syntymää tai omaa lasta vaan helpotuksen tunnetta siitä, että se karsea väkivaltaoperaatio oli ohi. Vasta hetken päästä tajusin, että mullahan on sylissä liikkuva ja itkevä oma lapsi! Heti, kun tajusin katsoa tyttöä, huomasin, että se näytti IHAN samalta kuin siinä 3D-ultran kuvassa. Mies oli ihan samaa mieltä, että tuttu tyttöhän sieltä tuli. :)

Istukka ei ihan heti meinannut ruveta syntymään, joten Maria tuikkasi mun takapuoleen 4 nuppineulanpään kokosta pikkusta tablettia, jotka kuulemma sieltä peräsuolen limakalvolta imeytyvät tosi nopeasti ja saavat kohdun supistamaan vielä vähän, jotta istukka tulee ulos. Hassusti alapää oli kokonaisuutena niin hellänä, että ulvahdin joka kerta, kun Maria edes sipaisi jotain kohtaa edes sielläpäin. Vetelin ilokaasua vielä istukan synnyttämiseksikin, mutta vaikka tunsin jotain epämäärästä kipua, en pystynyt mitenkään erottamaan, että milloin se istukkajöötti sieltä oikein muljahti ulos. (Se näyttää muuten siltä, että olis synnyttänyt suurin piirtein oman maksansa tai vastaavan!) Istukan syntymiseen meni noin puoli tuntia. Jahka olin toipunut siitä imukuppishokista ja tajunnut, että mulla on elävä Saima sylissä, tuli heti kauhea suojeluvaisto. Kun vetelin ilokaasua, niin pidin päätä sivulla, jotta ”Saima ei joudu hengittämään sitä”. Mariaa ja Johania tämä huvitti jonkin verran. :)

Kokonaisuutena synnytyksestä on sanottava, että kaiken muun paitsi ne viimeset 3 minuuttia voisin tehdä uudelleen milloin tahansa, koska se oli ihan ok. Mutta toi imukuppiveto oli ihan hirveetä, enkä olis sitä varmaankaan kestänyt kovin monta minuuttia pitempään. Tuntu siltä, että kaikki kolme rööriä repeää kerralla. Tosiasiassa mikään paikka ei revennyt yhtään. Tekivät pienen siistin episiotomian, joka riitti. Ja tikkejä kymmenkunta.

Tikkausvaiheessa kahdi-Johan lähti nukkumaan, koska ”on jo nähnyt tikkauksen”, joten jäimme Maria-kätilömme kanssa nelistään saliin. Marialle ei tullut koko loppuvuorosta yhtään muita asiakkaita, joten hän hengaili meidän kanssa salissa syntymästä puoli seitsemään asti eli neljä tuntia. Ensin tikkasi minut ja sitten kääräsi limaisen Saiman kapaloon ja antoi Miehelle nojatuoliin syliin. Saima kerkes kelliä mun päällä melkein pari tuntia! Sen jälkeen Maria kävi hakemassa jostain muualta sellaisen vaunun, jossa oli lapsen mittailuun tarvittavat vehkeet ja vaatteet ynnä muut valmiina. Pesivät, mittasivat ja pukivat sitten Saiman kaksistaan Miehen kanssa. Kun mut oli tikattu ja Saima otettu pois mun päältä ja annettu isälleen, otin minä kameran ja räiskin kuvia nojatuolissa chillaavasta isästä ja tyttärestä. Samoin kurottelin sängystä istumaan, jotta sain kuvia, kun pesivät ja mittailivat Saimaa. Kerrankin oli jotain konkreettista hyötyä, että kamerassa on hyvä zoomi! Ittekin vähän vaikea uskoa, että niinkin hyvät kuvat on ottanut juuri synnyttänyt äiti parin-kolmen metrin päästä sängystä, heh.

Mies pääsi muuten apumiehen hommiin tikkausvaiheessa. Sisempiä tikkejä varten Maria laitto puudutuspiikin, joten niitä tikkejä en tuntenut laisinkaan. Pintatikkejä varten tarvittiin pintapuudutussuihketta, joka oli siitä Marian käden ulottuvilta nostettu jonnekin kaappiin. Mies sitten kaiveli kaappeja ja löysi pullon. Sitten kätilö hanskat kädessä siellä mun haarovälissä katsahti Mieheen ja kysyi varovasti: ”Voiskohan isä...? Haittaiskohan äitiä, jos isä...?” No kumpaakaan ei tosiaankaan haitannut, joten Mies sitten suihkutteli sitä puudutetta aina sinne kohtaan, jonne Maria hanskakäsillään osoitti. Paljon nopeamminhan tämä näin meni, kuin että Maria olis joutunut suihkuttamaan itse ja sitten taas vaihtamaan hanskat. Ja kun kerta Marian lisäksi vielä Mieskin sanoi, että se tikkaus näyttää tosi siistiltä, niin pakkohan se oli sitten uskoa itsekin. (Kun samana päivänä myöhemmin tiirailin sitä tikkausta peilin kautta, niin se oli kyllä todella siisti!)

Vaatetettu Saima kapaloitiin uudestaan, ja sitten se nukahti pieneen sänkyynsä. Minä kävelin pissalle (onnistui taas!) ja suihkuun, tosin suihku oli hoidettava istualtaan, koska pyörrytti sen verran. Ja sitten saatiin syödä Marian tuoma aamiainen. Noin klo 6.30 eli 4 tuntia syntymän jälkeen Maria saatto meidät yläkertaan perheosastolle.

Maria-kätilö sanoi, että ilman tota napanuoraa kaulan ympärillä olisin kuulemma saanut ihan varmasti ipanan ulos ihan itte, kun se kerta eteni niin jouhevasti ne ekat 10 minsaa. Eivät tietenkään voineet kuitenkaan antaa mun työnnellä sitä rauhassa ulos, jos kerta sydänäänet laski, joten pakko oli saada nopsaan ulos. Mutta kätilö sanoi lohdutukseksi, että seuraava synnytys (mikäli ei napanuoraa ympäri) menee varmasti oikein mukavasti, että kuulemma osaan työntää hyvin ja paikat aukee kivasti. No toivotaan niin, että seuraava ipana ei saa itteään samalla tavalla solmuun.

Siitä ponnistamisesta vielä sen verran, että sain ohjeeksi ponnistaa ”kuin isoa kakkapökälettä”. Niillä ohjeilla tyttö etenikin heti ekasta ponnistuksesta, mutta samalla myös tunsin, kuinka pää etenee, ja seuraavan ponnistuksen pystyinkin kohdistamaan tarkemmin siihen päähän. Mutta jos en olis tuntenut sitä pään liikettä, niin näemmä kuvitteellisen kakan äkistäminen olis mennyt ihan oikealle tontille joka tapauksessa.

Eli: Synnytyksen kesto 7 h, ponnistusvaihe 20 min, Saima 50 cm, 3492 g ja päänympärys 35,5 cm.

EDIT: Vielä mukaan pakatuista jutuista: Ei syöty rusinoita eikä paineltu akupisteitä taikka lämmitetty kaurapussia. Olin kuvitellut, että synnytykseen liittyy paljon odottelua, selän hierontaa ja jumppapallon päällä istuskelua, mutta tämä eteni niin vauhdilla, että ihan hujauksessa oltiin jo epiduraalissa. Mutta kun meikäläiset oli eka kertaa näissä hommissa, niin hyvähän tietty oli, että mukana oli ties mitä kamaa. :) Ainoa käyttöön tulleista jutuista oli radiotaajuuksien lista, joilla säädettiin Groove FM soimaan.

***

Kirjottelen toipumisesta sitten seuraavassa postauksessa, jahka kerkiän ja jaksan.

Jos jollain on omia kokemuksia imukupista (Kiwi- tai joku muu), niin kertokaa. Tai jos on jotain kysymistä, niin kysykää.

Mahetsu kokemus!!

***

EDIT 15.12.2008: Tässä vielä lauantaina 15.11. otettu viimeinen virallinen mahakuva. Kun tätä otettiin, oli todella sellanen fiilis, että tämä jää viimeseksi. Ja niinhän se jäi.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Tää on niiiiiiiin ristiriitasta...

Täytyy varmaan laittaa joku elonmerkki tänne blogiin.

Nää ekat pari viikkoa on kyllä olleet tosi omituisia. Meikäläisen fyysinen toipuminen sujui tosi nopeasti mutta psyykkisen kanssa vähän kamppaillaan. Edelleen itkettää joka päivä ja ihan mikä tahansa asia. Välillä unohdan, että Saima on olemassa. Välillä kaipaan lapsetonta elämää, jolloin saattoi käydä suihkussakin silloin, kun itse halusi. Ja kun tyttö nukkuu, niin vähän väliä pitää käydä vilkuilemassa, että hengittäähän se, ja toteamassa, että joo, on se vaan edelleen maailman suloisin lapsi. Että miten sattuikaan tällanen säkäri, että saatiin Naistenklinikalta juuri se ihanin lapsi meidän matkaan. :D

Tänään on toinen päivä, kun oon kaksistaan Saiman kanssa. Mies palasi siis töihin. Välillä meinaa epätoivo iskeä (ja nälkä, jano ja vessahätä) ja välillä taas oon pakahtua onnesta ja rakkaudesta. Ja välillä toimin täysin mekaanisesti ja koitan vaan saada hommat hoidettua niin, että tyttö rauhottuu ja mulla ei lähtisi järki.

Pikainen summa summarum: äidin fysiikka OK, psyyke vaihtelee, tytön kunto ja vointi (ja varsinkin elinvoima) erittäin OK


Muistilapuksi itselle: Jahka jaksan, pystyn ja kykenen, kirjoitan seuraavista aiheista:
- synnytys
- fyysinen toipuminen
- Mies ja parisuhde
- jotain muuta? onko toiveita?

torstai 20. marraskuuta 2008

Tyttö syntyi!

Tulimme juuri kotiin Naistenklinikalta. Ihana (ja älykäs ja musikaalinen ja tomera) tyttö syntyi maanantaina 17.11. klo 02.30. Pituutta 50 cm ja painoa 3492 g eli käyrien mukaan tismalleen keskikokoinen tyttö viikkoihinsa (39+5) nähden.

Koko kolmihenkinen perhe voi hyvin, vaikkakin ollaan kaikki vähän pihalla. Täällä kotona on nyt TOSI omituista olla. Kuka tuo pieni on? Asuuko se meillä?

Sekalaisia onnenfiiliksiä kuvannee se, että aloin itkeä, kun perheosastolta kannoin turvaistuimessa tyttöä hissiin ja itkin koko taksimatkan kotiin saakka. Ja taidanpa taas vähän itkeä samalla, kun kirjoitan tätä...

Synnytys meni hyvin ja aika rivakasti, ja kirjottelen siitä lisää jahka kerkiän.

Saima on täällä.

Tissit räjähtää. :)

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Väliaikatietoja

RV 39+4

No niin, klo 3.25 heräsin kunnon supistukseen. Koska samalla tuntui pissahätä, vaelsin vessaan. Ja siellä sitten paperiin jäikin vaaleanpunaista limaa eli ilmeisesti kyse oli nyt siitä ns. limatulpasta. Makoilin vartin sängyssä, ja tuli seuraava supistus. Ja 7 minuutin päästä sitä seuraava. Sitten herätin Miehen.

Nyt näitä on tullut 4 - 9 minuutin välein yli tunti. Mies jo pakkasi The Kassi -listan perusteella laukun ja meni itse suihkuun. Mulla on ihan karsea nälkä, joten laitoin äsken paahtimeen palan joululimppua, jonka kohta syön.

Supistuksissa on nyt selvästi eroa aiempiin. Kipu alkaa selvästi (itse asiassa kevyellä kakkahädän tunteella!) ja on aaltomainen. Kellon mukaan aalto kestää noin minuutin. Sillä on siis selvästi alku ja loppu. Maha jää kovaksi vielä sen jälkeenkin muutamaksi minuutiksi, mutta kipu selvästi alkaa ja loppuu ja sen jälkeen ei tunnu mitään. Ja kivun suuruus on tällä hetkellä pahan menkkakipukrampin luokkaa, joten ei todellakaan mitään kestämätöntä. Tosin mukavin asento on mennä kontilleen ja roikottaa mahaa mahdollisimman rentona.

Että tällasia väliaikatietoja. Jos musta ei kuulu seuraavaan muutamaan tuntiin, niin voitte olettaa mun lähteneen Naistenklinikalle.

Hihii, tuleeko meille sunnuntaityttö! :)

EDIT klo 8.30: No nyt supistuksia on tullut jo 5 tuntia, mutta supistusten väli on vaihdellut 4 ja 11 minuutin välissä. Viimeisen tunnin ajan on tullut vain 10 minsan välein, mutta kivut ovat voimistuneet kovasti. Nyt täällä arvotaan, että pitäiskö lähteä, vaikka väli on harventunut. Toisaalta kuitenkin säännöllisiä on ollut jo 5 tuntia. Aargh.

EDIT klo 12.40: Soitin uudestaan Naikkarille klo 8.30 edellisen päivityksen jälkeen. Sanoivat, että pysyttelen vaan kotona ja seurailen. Että saa kyllä tulla, mikäli haluaa kivunlievitystä tai tulee muuten epävarma olo kotona. Mutta että olis nyt hyvä saada vähän nukuttua edes jotain mikrounia, koska "ens yö on sitte varmaan se sun synnytysyö". Ja kuulemma ei kannata koittaa edistää hommaa kävelemällä tai pesemällä ikkunoita (hehe), että kaikki tapahtuu joka tapauksessa ja tärkeämpää olis levätä.
Seuraava supistus tuli 8.52 ja sitten olikin tunnin(!) tauko. Ja sen jälkeen on tullut suppareita 20 - 30 min välein, mutta ne on kestäneet paljon kauemmin (1,5 - 3 min) ja olleet tosi paljon kipeämpiä kuin aiemmin. Noh, oonpa saanu vähän nukuttua. Mutta pikkasen jotenkin nyt turhauttaa tämä, että tahti tälleen hiipu. Mutta uskottava varmaan on, että homma on kuitenkin lähtenyt käyntiin, että tuskin tässä nyt mihinkään keskiviikkoon tarttee ootella. Nyt täällä kotosalla vaan oleillaan, katellaan telsua, vähän syödään ja odotellaan. Sitä vaaleanpunasta limaakin tuli muuten jossain välissä taas lisää.
Huomio muuten asennon merkityksestä: Selällään makaaminen supistuksen aikana moninkertaistaa supistuskivun! Kun siitä kippaa ittensä kontilleen, on ero kuin yöllä ja päivällä. Jos mun jostain syystä olis pakko maata selällään, niin olisin jo ajat sitten tarvinnut jotain kivunlievitystä. Tolleen kontallaan riittää se, että Mies hieroo alaselkää ja itte koittaa "roikottaa" mahaa ja samalla vähän heiluttelee lantiota. Parhaiten mun liikehdintää kuvannee se, että "nostan pyrstön pystyyn" ja sitten "heiluttelen häntää". :)


EDIT klo 19.30: No nyt rupes tiputtelemaan jo lapsivettäkin. Soitin Naikkarille ja sanoivat, että voisin tulla näyttäytyyn, että ei heillä oo siellä ruuhkaa. Suppareiden väli edelleen 20 - 30 min mutta kesto jopa yli 2 min ja kipu jo aika reilua, joten kuulemma ihan hyvä tulla näyttämään.
Mutta mitä ihmettä mää teen tän lapsiveden kanssa? Mies toi mulle vessaan pienen pyyhkeen, jonka tungin nyt housuihin, koska tätä valuu KOKO AJAN silleen tip-tip-liru-liru-tip-tip. Noh, joka tapauksessa nyt siis lähdetään tästä, että morjens. Voi olla, että palaan vielä takasin tänään, tai sitten en. Pitäkää peukkuja. IIIIIIIK.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Neuvolakuulumisia, osa 100

RV 39+2

Kaikki menee ihan samaa rataa. Mahamitta pysynyt samana eli 36 cm mutta pää syvemmällä ja alempana kuin ikinä. Meidän yhteispaino (hih) oli tippunut puoli kiloa, mikä on ihme, koska oon vetänyt suklaata ja joulutorttuja ihan urakalla. Olo on tosi pöhöttynyt ja turvonnut, joten olin ihan varma, että painoa olis tullut lisää ainakin kilo viikossa. Mutta ei siis.

Verenpaine, lähinnä alapaine, oli pikkasen kohonnut (ekalla otolla 126/93, tokalla 119/90), mutta se kuulemma kuuluu asiaan näin loppumetreillä. Mikään huima se ei oo edelleenkään. Ipanan painoarvioksi terkkari kopeloi 3500 - 3600 grammaa (viikko sitten 3400 g) eli ihan jees.

Mulla on seuraava aika ens torstaina eli päivää yli lasketun ajan. Terkka ehotti kuitenkin, että jos voisin tulla verenpaineen ja pissan pikatsekkaukseen maanantaina iltapäivällä ihan vaan varmuuden varmistamiseksi. (Pissassa ei tosin vielä kertaakaan oo ollu yhtään mitään.) Ei saa kuulemma säikähtää, koska mitään ei oo vialla, mutta koska hänellä nyt sattuu olemaan pieni rako, niin voisin yhtä hyvin tulla. Mutta kuulemma olen jo niin "synnyttävän oloinen", että vauva voi syntyä vaikka viikonloppuna. Pyysi kuitenkin, että jos intoudutaan synnyttämään, niin jätettäis hänelle vastaajaan viesti, niin ei turhaan odottele maanantaina. :)

On muuten pari päivää ja yötä ollu nyt aika tujuja supistuksia (tämä oli ilmeisesti osa sitä mun "synnyttäjän olemusta"). Oon jo päässyt hajulle, että ne saattaa sattua ihan tosissaan. Esim. viime yönä heräsin useempaan kertaan sellaseen supistukseen, että piti ihan vetää ittensä sikiöasentoon (heh, meitä oli sitten kaksi), kun kramppas niin kovasti ja poltti alamahasta ja alaselästä. Terkka sanoi, että vaikka tulee yksittäisiä supistuksia eikä mitään sarjatulta, niin jos ne on voimakkaita, niin voi ne yksittäisetkin ihan hyvin edistää tilannetta. Että kuulemma voi helposti aueta useemman sentin ilman, että synnytys on ns. virallisesti alkanut.

Mutta joo. Tänä iltana on nyt alkanut tulla sellanen fiilis, että totta tosiaan, synnytys saattaa olla jo kohta käsillä. Olishan se aika hurjaa. Välillä oon ihan että jee jee kohta tää piina on ohi, ja sitten taas välillä vedän pientä paniikkia, että apua mun elämä muuttuu lopullisesti.

On tää kyllä omituista.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Raskauden vitsauksista

RV 38+6

Tuli yhden raskaana olevan kaverin kanssa puhetta näistä erinäisistä vitsauksista, joten listailen omia kokemuksiani nyt tähän:

PAHOINVOINTI
Kaikki alkoi tästä. Yrjö lensi aamusta iltaan, ja saikkuakin piti hakea. Onneksi akupunktiorannekkeet auttoivat. En jaksa kirjottaa tästä enempää, kun sillon keväällä tuli avauduttua niin monesti.

UMMETUS
Ummetus tuli mukaan kuvioihin aika nopeasti. Ennen raskautta saattoi kakkahätää vähän pidätelläkin, jos vaikka ei halunnut mennä johonkin julkiseen vessaan ähisemään vaan halusi hoitaa hommat kotona. Raskauden aikana pidättämistä ei voi suositella missään tilanteessa, ei siis missään, koska tuloksena on otsasuonet räjäyttävä työstösessio.

VIRTSANKARKAILU
Ja tämäkin oli uusi tuttavuus. Heti, kun mahaa alkoi vähän olla, sai ruveta ihan tosissaan keskittymään siihen, että aivastus tai nauraminen ei aiheuttanut lirahdusta.

VÄSYMYS
Mitään aivan infernaalista väsymystä en missään vaiheessa ole kokenut. Tai no ehkä silloin, kun olin saikulla muutenkin sen oksurallin takia. Kai nyt ketä tahansa alkaa väsyttää, jos ei esim. syö viikkoon. Mulla meni pahoinvointi ja väsymys kaiketi vähän sekasin, joten en muista olleeni missään vaiheessa pelkästään väsynyt. Ei siis mitään työpaikallenukahtamisepisodeja tai vastaavia, joista olen kavereilta kuullut.

HENGENAHDISTUS
Verimäärän lisääntyminen aiheutti alussa melkoista hengenahdistusta. Tai mun kohdalla kyse oli siis lähinnä siitä, että kun on rasitusastma, niin yllättäen normaali kävelykin oli "rasitusta", kun piti pumpata suurempaa verimäärää. Puoleen väliin raskautta jouduinkin vetämään astmalääkkeitä paljon normaalia enemmän. Loppua kohti oon voinut palata normaaliin annostukseen.

NÄRÄSTYS
Närästys on siis ihan kamalaa. Mulla ei aiemmin ollut hajuakaan, mitä närästys tarkoittaa, mutta nyt kyllä on. Aluksi närästykseen tepsi runsas maidon juominen. Sitten piti siirtyä kovempiin aineisiin, ja nyt menee noin 8 Rensua (eli Rennietä) päivässä. Niitten maksimiannostus on pakkauksen mukaan 12 kpl/päivä, mitä en onneksi oo joutunut kertaakaan ottamaan. Käytännössä kaikki syöminen ja juominen aiheuttaa närästystä. Ja nukkumaan on ihan turha kuvitella menevänsä ilman, että ennen hampaittenpesua ottaa yhden tai kaksi Rensua. Jos joskus unohtuu, niin viimeistään tunnin päästä havahtuu aivan kamalaan ruokatorvenpolttoon.

SUONIKOHJUT
Tätä oiretta mulla ei oo ollu itse asiassa ollenkaan. Mulla lienee jonkinlainen alttius suonikohjuihin sukurasitteena, ja itse asiassa toisessa jalassa onkin yksi pieni alku. Mutta se alku on tullut jo vuosia sitten. Ja jo vuosia oon aktiivisesti välttänyt istumasta jalka polven yli, koska se päälimmäinen jalka on silloin kohju-uhassa. Mutta en oo ainakaan huomannut nyt raskauden aikana mitään lisäkohjuja.

TURVOTUS
Piti ihan äitiyskortista tarkistaa, että ekan kerran oli turvotusta ilmassa vasta raskausviikolla 33+X. Silloin tuntui ekan kerran, että sormukset alkavat tykyttää sormissa, joten lopetin niitten käytön. Nyt reilut 5 viikkoa myöhemmin voin sanoa, että sormet on kuin nakit ja jalkapöytä sen verran turpea, että vain lenkkarit ja tosi löysät mokkasiinikengät menee jalkaan. Naamassakin on viime viikkoina alkanut turvotus näkyä, mutta ei onneksi ihan kauheesti.

LIITOSKIVUT
Kenkien ahtaus saattaa liittyä osittain myös siihen, että kaikki mahdoliset nivelet ja nikamat löystyvät. Jalka saattaa olla siis vähän levinnyt myös siksi. Nyt muutamana viime viikkona liitoskivut on ruvenneet ihan todella tuntumaan. Käytännössä siis, jos ottaa vahingossa liian pitkän askeleen, tuntuu, että haarovälissä jalat irtoaa paikoiltaan. Välillä koko lantio on ihan tulessa, ja tuntuu siltä, että olis tehnyt jotain todella omituisia jumppaliikkeitä ja tosi väärin ja tosi paljon. Ja takaisin jalkoihin, nimittäin ilmeisesti tosiaan myös jalkapohjan luut ja nivelet on jotenkin tosi paljon löystyneet, koska mun jalkapohjat on suorastaan sika-arat. Pahinta ovat öiset vessareissut, kun jalkapohjiin sattuu niin, että ei meinaa pystyä voihkimatta hipsimään vessaan. Ihanku jalkapohjia olis läimitty edellinen tunti vähintään pesäpallomailalla. Välillä itse asiassa myös kämmenet on samalla tavalla kipeät.
Noh, toivon mukaan liitokset sitten joustaa, kun ipanan pää pitäis tunkea sieltä ulos.

PERÄPUKAMAT
Vaikka tajusin ummetusuhan jo aikaisin ja oon sitä aktiivisesti pyrkinyt välttämään enkä siten ookaan siitä paljoa joutunut kärsimään, oon silti näemmä onnistunut kasvattamaan jonkinlaisia peräpukamia. Niitä rupes mun mielestä tulemaan vasta viikoilla 30+jotain. Ilmeisesti niitä alkaa tulla lopussa jo ihan siksikin, että lisäpallo painaa koko ajan alaspäin ja aiheuttaa painetta tonne peräpäähän. Eilen vilkasin peilillä jalkoväliin ja suorastaan vähän kauhistuin. Siellä on sellasta ihmeelistä kurttua ja röpelöä vaikka kuinka paljon. Ja mikä omituisinta: Koko alapää (sekä etu- että takapuoli) on vaihtanut väriä! Koko alaosasto on nyt ihmeellisen tumma ja sinertävä. Johtuneeko tuokin sitten siitä, että maha painaa verta jalkoväliin. Mene, tiedä. Omituinen näky siellä kuitenkin oli.
Monet kaverit on sanoneet, että pukamat katoaa jotenkin itsestään synnytyksen jälkeen. Tosin joiltakin niitä on myös pitänyt leikata. Nämä omat ei onneksi oo mitenkään kipeät tai muuten haittaavat, mutta ehkä jonkin verran epäesteettiset...

RIPULI
Kun aluksi sai pelätä ummetusta, nyt ollaan toisessa äärilaidassa. Tohdin toivoa, että kyseessä on jonkinlainen autotyhjennys, joka ennustaisi synnytyksen olevan kohta käsillä.

UNIVAIKEUDET
Ja nukkuminenhan on siis ihan hanurista! En oo koskaan aiemmin kärsinyt minkään sortin univaikeuksista, niin nyt sitten laukataan parin tunnin välein pissalla tai herätään supistuksiin tai potkuihin tai puutumiseen... Luulin, että se unettomuus vaivaa vasta sitten, kun ipana on maailmassa. Mutta kaiketi luonto opettaa jo vähän etukäteen. :)


No niin, tulikohan varmasti jokainen ruumiinaukko ja -toiminto nyt käsiteltyä. :) Mites teillä muilla?

Hoitopöytä

RV 38+6

Aatella, huomenna enää viikko laskettuun aikaan. Ja ei tyttö sitten syntynyt vielä isänpäiväksi, vaikka vähän sellaista toivoinkin.

Saatiin viikonloppuna vihdoin hoitopöytähommat kondikseen. Oltiin jo aiemmin ostettu Huuto.netistä Muuramen aiemmin tuotannossa ollut hoitotaso, joka menee Kolmonen-laatikoston päälle. Ja Kolmonen meillä taas oli jo valmiina kirjotuspöydän osana. Kirjotuspöydän kanssa on kärsitty ahtaasta jalkatilasta, joten ratkastiin tää hoitopöytähomma siten, että siirrettiin Kolmonen osaksi hoitopöytää ja ostettiin Pikku-Kolmonen (eli kapeampi samanlainen) kirjotuspöydän alle. Ja tässä siis kuva Kolmonen-hoitotaso-kombosta:Tykkään kovasti ajatuksesta, että meillä ei oo mitään erillistä hoitopöytähuonekalua, jota pitää sitten myöhemmin säilöä jossain ullakolla. Toi hoitotaso-osa menee levyiksi ihan helposti, joten sitä on varsin helppo säilyttää. Ja seuraavissa sisustusratkaisuissa voidaan taas arpoa, että mitä roolia toimittaa Kolmonen ja mitä Pikku-Kolmonen.

Anoppi ompeli pinnasänkyyn reunasuojuksen:Reunasuojuksesta täytyy muuten sanoa sen verran, että yks kaveri, joka asuu USA:ssa, kertoi, että jokin aika sitten reunasuojukset julistettiin vaarallisiksi. Niihin kuulemma voi tukehtua, jos vauva kääntyy vahingossa naama seinää kohti... Peittoahan siellä ei oo saanukaan käyttää enää vuosiin, vaan vauvoilla on aina unipussi, joka ei voi mennä naaman eteen. Ja ei tarvi varmaan edes mainita, että ulkona nukuttamista ei ymmärretä myöskään. Kaverini onkin nukuttanut lapsiaan pihalla niin, että on laittanut näkösuojaksi jonkun sermin, jotteivat naapurit turhaan vaivaa päätään. Muutenhan lapsi voitaisiin ottaa vaikka huostaan, kun sitä jäädytetään pihalla. Mitähän sanoisivat siitä, että meillä moni lapsi nukkuu ensimmäiset unensa pahvilaatikossa?

Kuvasta vielä sen verran, että toi keltanen lintu on soitellut unilauluja myös meikäläisen pinnasängyssä. Japanilaista laatutyötä. :)

perjantai 7. marraskuuta 2008

Valas vai ankka?

RV 38+2

Kävin tänään taas neuvolassa. Kaikki oli ihan kondiksessa. Verenpaine tosin oli hitusen noussut: Ekalla mittauksella 120/90 ja tokalla 116/86. Vaikka kai se nyt väkisellä tässä loppuvaiheessa jo vähän nouseekin, kun koko ruumis on ihan turvoksissa. Painoa oli tullut 525 g/vko. Tällä hetkellä alusta asti paino on lisääntynyt 13,2 kg, mikä on ihan OK. Mahamitta oli 36 cm eli seurailee yläkäyrää niinku pari edellistäkin mittaa. Käsikopelolla ipanan kooksi saatiin 3400 g, joka on kuulemma erittäin keskiarvoinen lukema. Eli vaikka kohdunkorkeuden mitta on yläkäyrällä, vaikuttaa tyttö ihan "normaalilta".

Kun terkkari kopeloi mahaa, sai hän myös nähdä ja tuntea käsiinsä sen, miltä näyttää, kun ipana päättää suoristaa jalkansa. Valtava terävä sarvi ilmestyi mun oikeaan kylkeen, ja meikäläinen vinkaisi. "No kyllä nää jalat aika pitkiltä tuntuu ihan näin käsiinkin..." Eli hauska saada terkkarin käsiltä vahvistusta sille, mitä on nähty jo ultrissa aiemmin, eli että tyttö on pitkäjalkaista mallia.

MUTTA SAIS JO SYNTYÄ!!!

Mun olo vaihtelee lähinnä valaan ja ankan välillä. Ton natiaisen pää painaa varsinkin iltaisin niin paljon haaroväliin, että normaalista kävelystä ei meinaa tulla mitään vaan vaapun todellakin kuin ankka. Ja tosi omituisesti pissahätä ja supistukset lietsovat toisiaan. Kun tulee supistus, kokee virtsarakko sellaista painetta, että tuntuu, että pissat tulee housuun ihan heti, ellen pääse heti vessaan. Miestä jaksaakin huvittaa mun "räjähtävä" sinkoilu sohvalta vessaan. Se, mikä kuulemma on niin hauskaa, on se, että kun yritän räjähtävää lähtöä, niin käytännössä kuitenkin tuskallisen ähinän voimin työnnän lantiota kohti sohvan etureunaa ja pusken käsillä itteni pystyyn, minkä jälkeen lähden mahaa pidellen puolikumarassa vaappumaan pienin mutta nopein askelin kohti vessaa...

Vastaavasti, jos on pissahätä, niin kohta tulee myös supistus.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Miten käy mamman - ja vaaleissa?

RV 37+6

Ens yönä pitäis sitte homman lähteä käyntiin, mikäli synnytyssalissa pääsis sitä pressanvaalien ääntenlaskua seuraamaan. Valitettavasti mitään uutta ei länsirintamalla. Eli samaa kuukautiskipumaista mutta vähän vahvempaa jomotusta alavatsalla ja selässä sekä supistuksia silloin tällöin, enemmän yöllä. Kyllä tässä vielä hermo menee, jos tällasta tuskailua on esim. 4 viikkoa. Toisaalta eipä sitä tiedä, minä yönä niitä alkaakin tulla sarjana.

TEORIASSA kerkeisin vielä sinne saliin kattomaan vaalilähetystä. :D

EDIT 5.11.: Ei mitään merkkejä jakautumisesta...

lauantai 1. marraskuuta 2008

Mehevät mahakuvat

RV 37+3

Tässä taas tuoretta mahakuvaa:
Tästä sivukuvasta huomaa (jos huomaa), että mahan yläreuna jo "valuu". Aiemmin maha lähti suoremmin sivulle. En tiiä, huomaako sitä kukaan ulkopuolinen, mutta ite sen kyllä huomaa ja tuntee. Eli kun ipanan pää on painunut alaspäin, niin myös maha on samalla vähän "laskeutunut".

perjantai 31. lokakuuta 2008

The Kassi

RV 37+2

Sitä synnytyslaukkua ei oo pakattu, kun tuntuu, että sinne on tosi vaikea laittaa vaikeeksi mitään kamaa, kun niitä tarttee kuitenkin koko ajan. Jääkaapin oveen laitettiin pari viikkoa sitten kuitenkin lista, johon on vähän väliä lisäilty juttuja. Miehen vastuulla on h-hetken koittaessa kerätä kaikki The Kassi -listassa olevat tavarat ja pakata ne.

Tällä hetkellä listassa on tällaisia juttuja:

kamera + ladatut akut
radiotaajuudet (lapulle muistiin, jotta saadaan varmasti Groove FM päälle, heh)
astmalääkkeet
kaurapussi
sisäkengät/tohvelit
vesipullo (en epäile, etteikö Naikkarin hanoista sais vettä, mutta tää on akuuttiin hätään ja samalla muistutukseksi siitä, että pitää muistaa juoda)
rusinoita
akupainantaohjeet (on jo printattu)
dödö
hammasharja + tahna
fööni + muotovaahto + vaha (mun lyhyttä tukkaa on ihan oikeasti mahdoton saada minkään näköseksi ilman noita kolmea)
shampoo + hoitoaine (kuulin, että Naikkarilla on vaan jotain yleispesuainetta)
imetysliivit
ruskeat reisitaskuhousut (päällä)
mustat jumppahousut (mukaan)
aku-rannekkeet (pahoinvoinnin varalle)
LISÄYS: kännykän laturi
LISÄYS: omia siteitä (optimisti...)
LISÄYS: tytölle kotiintulovaatteet kotiin valmiiksi (Mies saa tuoda ne myöhemmin)
LISÄYS: pieni peili

Kokeneet konkarit: Kertokaa ihmeessä, mitä muuta kannattaa ottaa? Ja onko noista joku ihan turhaa?

Neuvolassa jälleen

RV 37+2

Kävin eilen torstaina taas pyörähtämässä neuvolassa:

pissassa ei proteiinia eikä glukoosia
hemoblogiini 123
verenpaine (sen kun paranee) 114/83
paino 84,6 kg (viikkonousu huimat 98 grammaa!)
turvotus + (elikkä on)
kohdunpohjan korkeus 35 cm (yläkäyrällä)
lapsivettä N (normaalisti)
syke +130 (eli kuuluu ja oli 130)
liikkeet ++ (eli sama riehunta jatkuu)
tarjonta RT (no ei se enää pääsekään kääntymään)
käsikopelolla tehty painoarvio 3200 - 3400 g (kuulemma erittäin keskikokoinen)

Norpan tilanne siis vakio, äidin myös. Painoa on mulla tullut alusta laskien nyt yhteensä 12,6 kg eli aivan normaaliin tahtiin. Vaikka turvotusta on tullut silmämääräisesti lisää, ei paino kuitenkaan oo noussut juuri yhtään. Syynä voi olla se, että kun aiemmin piti väijyä sitä vaanivaa ummetusta, niin viimeset pari viikkoa tilanne on ollut päinvastainen, kun melkein ripulilla mennään. Ilmeisesti joku suoliston oma-alotteinen tyhjennys käynnissä. Kuulemma sellaista voi lähestyvä synnytys aiheuttaa (jee!).

Terkkari sanoi, että oli oikein hämmästynyt, kun viimeviikkoisen lääkärin merkintöjen mukaan kohdunsuu oli jo pehmeä. Ja kun terkka kokeili, missä pää on, niin se sanoi sen olevan TODELLA alhaalla. Eli myös terkkarin mielestä on enemmän kuin todennäköistä, että ipana pullahtaa maailmaan ennen laskettua aikaa.

Tosta pään asemoinnista sen verran, että TIEDETÄÄN TIEDETÄÄN. On nimittäin suhteellisen hankalaa nousta esim. sohvalta ylös, kun tuntuu, että lantion sisällä on joku pallo. Ja niinhän siellä siis onkin - tytön pää. :) Tänään aamulla, kun nousin sängystä, tuntui huimaa painetta alapäässä. Vähän niinku kakka-, pieru- ja pissahätä olis yhtä aikaa (excuse my French). Kun menin ruokapöydän ääreen aamiaiselle, tuntui siltä, että suorastaan istuisi jonkun päällä!

Mulle tuli nyt sellaiset fiilikset, että tyttö syntyy ens viikon loppuun mennessä eli viimestään 9.11. Tää on ihan nyt tollanen hämärä etiäinen vaan, mutta kirjotampa nyt varuilta ylös kuitenkin. Pari päivää sitten näin muuten unta siitä, että oltiin synnyttämässä aamuyöllä ja siellä oli katonrajassa telkkari, josta seurattiin samalla Obaman ja McCainin ääntenlaskua. :D Jos toi toteutuis, niin synnytykseen ei olis enää kuin muutama päivä!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Hankintoja molempiin päihin

RV 37+0

Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik, enää kolme viikkoa laskettuun aikaan. Ja viimeviikkoinen lääkärihän ennusti, että voisi tulla aiemminkin. Tosi outoa. Ei tätä vaan tajua. Aika kipeitä supistuksia tulee pitkin päivää ja yötä, mutta ei mitään sarjatulta vielä. Ja pää painaa lantiossa niin, etten välillä meinaa päästä sohvalta ylös.

Viikonloppuna kävin ostamassa muuten kahdet imetysliivit Bebesistä. Sain tosi asiantuntevan oloista apua myyjältä. Ehkä elämäni eka kertaa selvisin rintsikkaostoksista yhdellä sovituskoppikäynnillä. Ja kun kuulemma kannattaa ottaa yksi kuppikoko suurempi kuin nyt eli että kuppi jää vähän löysäksi, vaikka liivit muuten on sopivat, niin tulin sitten ostaneeksi melkoista kokoa: 75E! Kiesus... :)

Eilen taas kauppareissulla tein hankintoja toiseen päähän, nimittäin ostin jotain eläimellisen kokoisia yösiteitä. Siteitten ostaminen on musta ylipäätään jotenkin outoa, kun en normaalisti niitä ikinä käytä. Ja nyt piti sitten ostaa vielä jotain jättiekstrapitkää ja -paksua, kun kuulemma se jälkivuoto sotkee helposti sängyn, ellei oo kunnon toppaukset päällä. Yhtäkkiä oli S-marketissa ihan sellanen olo kuin yläasteella, kun kuukautiset alkoi! Sellanen kauhee häpeilevä itseinhon sekainen olo. Mutta kaiketi tää raskaushomma ja synnytys on jonkin sortin murrosikä tämäkin.

Mua ei muuten ollenkaan osaa se synnytys pelottaa tai jännittää. Lähinnä suhtaudun siihen suurella mielenkiinnolla. Kiinnostaa, että miten se oma kroppa sitten toimii. Kyllä ne siellä Naikkarilla varmasti keinot keksii sen ipanan ulos saamiseksi, joten uskallan heittäytyä kyllä heidän käsiinsä. Ja se kipukin enempi kiinnostaa kuin pelottaa. Joskus sappikiviaikoinahan mulla meni sappikohtauskivun takia tajukin pari kertaa, joten isoa kipua en sinäänsä osaa pelätä. Oikeestaan se, mitä eniten pelkään ja jännitän, on se mun oma toipuminen synnytyksen jälkeen. Jotenkin melkein oksettaa ajatus verkkohousuista, siteistä, tikeistä ja jälkivuodosta. Kun on 10 vuotta syönyt pillereitä ja nauttinut kellontarkoista minikuukautisista, niin suorastaan kuvottaa ajatus, että musta valuu ties mitä töhnää ehkäpä viikkokausia.

Olisin tosi kiitollinen, jos joku haluaisi avautua jälkitoipumisfiiliksistä. Ja kaikki vinkit äidin hyvinvoinnin ja parantumisen nopeuttamiseksi ja onnistumiseksi otetaan erittäin mielellään vastaan. Milloin pystyy istumaan? Milloin se vuoto loppuu? Paljonko sitä tulee? Miltä ne tikit tuntuu? Help.

torstai 23. lokakuuta 2008

Viimeinen neuvolalääkäri

RV 36+1

Tänään oli kolmas normaali neuvolalääkäri. Mullahan niitä ylimääräsiä tsekkauksia on kyllä ollut useampi, mutta tää oli se virallinen loppuraskauden lääkäri. Suorastaan MAHETSUJA uutisia:
- kohdunkaula lyhentynyt kolmesta sentistä yhteen senttiin
- kohdunkaula on pehmeä, mutta kuitenkin vielä kiinni
- pää on laskeutunut ja täysin kiinnittynyt

Mahamitta oli 34,5 cm eli puoli senttiä enemmän kuin viime viikolla. Pyöriäisen syke n. 150 ja liikkeitä niin paljon, että lääkäriäkin nauratti. Yhtäkkiä oikeaan kylkeen työntyi "sarvi", kun kickboxer-norppa koitti työntää jalan siitä suoraan läpi. Kohtu meinasi supistella vähän väliä. Lääkäri sanoikin itse asiassa kahteen eri otteeseen, että tää voi kyllä tulla täältä vähän aikaisemminkin. Ja lopussa sanoi, että ei tarvi ihmetellä, jos jotain alkaa tapahtua jo piankin, että ihan valmis lapsihan tää kuitenkin jo on.

OISPA SIISTIÄ!!! Meikä on AIVAN kypsä tän puolipallon raahaamiseen, närästykseen, unenpuutteeseen ja jatkuviin tuskaisiin potkuihin ja supistuksiin. Esim. ens viikolla vois oikeinkin mielellään syntyä. :) Mutta ei mielellään vielä huomenna, kun koitan saada kirjotettua mun viimesen työjutun (yhen artikkelin) loppuun.

No jotta nää toiveet ei menis nyt ihan liian pikkutarkoiksi, niin ehkä päätoive olis, että joka tapauksessa syntyis VIIMEISTÄÄN laskettuna aikana mutta siis aiemminkin sopii tulla. Jos tässä menee vielä 6 viikkoa, niin tuun hulluksi ja luultavasti myös jo liikuntakyvyttömäksi. Olo on nimittäin niin valtava ja tuo päänuppikin painaa jo tosi "kivasti" lantioon. Ei tartte kävellä kuin pari sataa metriä, niin tuntuu, että on muuttunut ihmisestä ankaksi.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Mammajoogaa

RV 35+6

Kävin tänään ekaa kertaa äitiysjoogassa joogakoulu Shantissa. Nyt, kun viikkoja on jo näin paljon, uskalsin mennä. Saikkuaikana en uskaltanut tehdä mitään, mikä olis voinut aiheuttaa ylimääräsiä supistuksia. Nythän ei enää oo niin väliä, kun tyttö on kuitenkin käytännössä jo valmis. (Ai niin, en varmaankaan missään vaiheessa paljastanut, että tyttö on kyseessä. Ultrakuvien yhteydessä kuitenkin annoin kommenteissa vihjeen, että peittämällä osan kuvasta sukupuoli kyllä selviää.)

Vaikka oma olo on ihan valasmainen, lähes järkytyin, kun näin niitä muiden mahoja. Osa naisista oli aivan hillittömiä tankkeja! Siis vähintään kolme vauvaa muutamalla! Mutta kaiketi sitä ihmisten mahat sitte vaan kasvaa todella erikokosiksi.

Oon ennen raskautta käynyt aktiivisesti bodybalancessa ja astangajoogassa, joten niihin verrattuna tämä mammaversio oli tosi kesy. Lähinnä tehtiin rentouttavia juttuja. Mutta toisaalta mitään kovin voimakkaita juttuja ei pysty ees tekemään, kun on toi lisäpallo tossa tiellä. Sain pariin kertaan niin tiukan supistuksen, että piti mennä matolle kontilleen hengittelemään, joten kaiketi tahti oli ihan riittävä näille viikoille. Osa siellä chillas vielä enemmänkin kuin minä, mutta vastaavasti osa pysty tekemään mahasta huolimatta kaikki liikkeet.

Joka tapauksessa oli oikein miellyttävä kokemus tämä mammajooga ja itse joogakoulukin oikein mukavan oloinen. Taidan mennä ensi tiistaina uudelleen!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Tuoreet mahakuvat

RV 35+4

Uskomatonta, että toi ylälaidan tikkeri siirtyi tohon viimeiseen laatikkoon. Siis ihan vähän aikaa sittenhän se harhaili vasta jossain puolivälin tietymillä ja nyt on jo viimesessä kuukaudessa...

Ja tässä taas tuoretta mahakuvaa:


Toi viiva menee mulla ihan alhaalta ylös mutta navan kohdalla jatkuu hassusti eri kohdassa.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Naistenklinikkaan tutustumassa

RV 35+2

Käytiin tänään tutustumassa Naistenklinikkaan. Meidän ryhmää kierrätti kaks kätilöä. Varsinainen "pääkätilö" oli n. 6-kymppinen aivan ihana 40 vuotta alalla toiminut kätilö, ja häntä komppasi 25-30-vuotias nuorempi kätilö. Tää vanhempi rouva oli AIVAN IHANA. Jotenkin niin ihanan lämmin ja luottamusta herättävä ja turvallinen. Oikein semmonen ihana pullea täti, jonka tisseihin haluaisi painautua ja unohtaa pahan maailman. :)

Oikein mukavasti esittelivät, että mistä ovesta sitten tullaan ja mitä ovikelloa painetaan ja mikä huone on mitäkin juttua varten. Kierroksen jälkeen istuttiin kaikki yhdessä synnytyssalissa. Se oli Naikkarin isoin sali ja ainoa, jossa on vesiamme. Tätä huonetta koitetaan pitää vapaana, jotta mahdollisimman moni pääsee halutessaan pulikoimaan. Pitää kuulemma tullessa kertoa, jos on kiinnostunut ammeesta ja samoin, jos on kiinnostunut perhehuoneesta. Perhehuonetta ei voida taata, mutta kuulemma nyt syksyllä ei oo kauheeta vauvasumaa, joten tsäänssit on hyvät.

Kun aiemmin valitin surkeesta synnytysvalmennuksesta, niin tämä Naikkarikierros korvasi sen monin kerroin. Ihanan selkeesti kertoivat asioista ja tähdensivät, että vaikka naapurit ja kaverit olis sanoneet mitä, niin pitää kuunnella itseä. Että ei kätilötkään tiedä paremmin kuin sinä itse, että itseä pitää kuunnella. Mutta että kätilöltä kannattaa kysyä ehdotuksia eri vaihtoehdoista, kun itsestä tuntuu joltakin. Tämä vanhempi kätilö kertoi ponnistusasennoistakin siinä järjestyksessä, että ihan mikä tahansa itsestä hyvältä tuntuu, niin kannattaa kokeilla. Että jotkut tykkää seisallaan, jotkut kontillaan, sitten on toi jakkara ja sitten on tietysti tämä sänky, jossa moni tykkää olla kyljellään tai puoli-istuvassa asennossa. Mutta kannattaa kokeilla monia asentoja, jotta paras löytyy.

Porukka oli taas aivan vaisua kyselemään, joten avasin taas pelin ja eräs toinen sitten uskalsi myös kysyä yhden kysymyksen. Multa niitä tuli taas useampia, mutta toivottavasti auttoivat sitten muutakin. Sain selville, että istukkaveren luovutusta pitää kans toivoa tullessa ja että istukkaa voidaan käyttää johonkin muuhunkin tutkimukseen, että pitää vaan ilmottaa, että haluaa sen luovuttaa. Se ihana vanha kätilö kertoi myös oma-alotteisesti, että epiduraalilla voi olla sellainen pieni sivuvaikutus, että puutuu rakon alue niin paljon, että pitää katetroida, koska täysi rakko on vauvan tiellä. Mutta tämäkin kuulosti jotenkin ihanan luontevalta tämän tädin suusta. Tähän ikään kuin jatkona kysyin sitten, että mikä on tämän talon peräruiskepolitiikka, että kun jossainhan se annetaan melkein rutiinilla ja jossain toisaalla vain pyydettäessä. Kuulemma ei oo mitään rutiinia, mutta kysytään kyllä, että onko vatsa toiminut. Että ite voi pyytää myös, jos haluaa. Mutta että ei siitä varsinaisesti oo mitään hyötyä, joten ihan voi ite valita. Nuorempi kätilö sanoikin sitten jotenkin ihanan suoraan mutta silti niin luontevasti:
"Vauvan pää kyllä työntää edellään suolen tyhjäksi, mutta kyllä se siitä keritään yleensä siivota, joten ei se vauva nyt sitte siihen synny." :)

Jäi TODELLA hyvä fiilis molemmista kätilöistä, ja olisin onnellinen, jos puoliksikaan noin ihana ihminen sattuisi sitten omalle kohdalle. Tosin saattaahan niitä kätilöitä nähdä useammankin, jos päätyy viettämään synnärillä pitempään. Ekakertalaisilla menee kaiketi helposti useampikin työvuoro siellä...

Saatiin myös jotain papereita, joissa oli ohjeita ja puhelinnumeroita ynnä muuta. Ja myös aika hyvä ja kokoava ja selvä kooste lääkkeellisistä kivunlievityksistä:
http://www.say.fi/liitteet/synnytyskipu.pdf

Alkaa kohta muuten olla jo sellanen fiilis, että en malta odottaa, että pääsen synnyttämään! :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Neuvolakuulumisia taas

RV 35+0

Meikäläinen räjähtää käsiin! Nimittäin 12 päivässä (edellinen neuvola oli RV 33+2) oli painoa tullut 2,0 kg eli 1169 g/viikko. Ja kohdunkorkeus, joka viimeksi oli 30 cm ja joka tähän asti on kulkenut aivan keskellä keskikäyrää, oli nyt pamahtanut 34 senttiin ja näin ollen karannut YLÄKÄYRÄN YLÄPUOLELLE. Tsiisös!

Käsikopelolla tehtiin myös ensimmäinen painoarvio. Normaalisti tällä viikolla ipanat painaa kuulemma 2400 - 2800 grammaa ja tämä meidän pyöriäinen vaikuttaisi nyt 2600-grammaiselta eli varsin keskikokoiselta. Siis siitäkin huolimatta, että äiti on räjähtämäisillään ympärillä! :)

Proteiinia ja glukoosia ei taaskaan ollut eli siltä osin homma kunnossa edelleen. Verenpaine taas vanhoissa lukemissa eli 116/85. Lapsivettä normaalisti, syke noin 140 ja liikkeistä taas 2 plussaa.

Tarjontapuolella oli superuutisia, nimittäin lapsen nuppi on jo ruvennut hapuilemaan kohti lantiota ja on jo alkeellisesti kiinnittynyt! Kun terkkari otti lapsen päästä kiinni ja heilutti päätä, heilui meikän koko alaruumis mukana. Eli jihuu, ainakaan se ei enää siis oo kääntymässä perätilaan vaan pysynee nyt loppuun asti raivotarjonnassa. Ja muutenkin syntymä on siis askelta lähempänä, kun kerta laskeutuminen on alkanut. (Kaikillahan laskeutuminen ei tapahdu ikinä, mutta sitten voikin olla syntymä astetta brutaalimpi kokemus sekä äidille että vauvalle.) Viimeksi tarjonta oli RT2 eli pylly meikän oikealla kyljellä mutta nyt oli vasemmalla eli RT1. Ja tämän toki jo tiesinkin, koska kuten videoistakin näkyy, tulee potkut nyt oikealle, joten pyllyn on oltava vasemmalla. Vaihto oikealta vasemmalle tapahtui muuten pari aamua sitten. Norppa on jo niin iso, että voin kertoa, että vähintäänkin vinhalta tuntuu, kun takapuoli lähtee vaeltamaan oikealta kyljeltä vasemmalle. Tulee sellanen olo, että hei et voi olla tosissasi... aijaa, näytätpä olevan....uuuuh... oho, ei nahka revennyt kuitenkaan. :D

***

Jännää muuten, että välillä aivan ootan, että norppa syntyy. En jaksais enää yhtään päivää oottaa. (Terkkari sanoi, että viikon päästä, kun on RV 36+0 sitä ei enää laskettais keskoseksi!) Ja välillä taas on olo niin tukala tässä jättimäisessä ruumiissa, että haluaisin vaan mun oman kropan takasin ja samalla myös oman elämän takasin enkä mitään vauvaa laisinkaan. Mietin oikein, että miks me ruvettiin tällaseen. Ja kohta taas, kun tunnen pienen jalan monotuksen, oon aivan että voi ihanaa, me saadaan tää pieni henkilö kohta meille. Mutta kaipa tällaset laidasta laitaan menevät tunteet on ihan normaaleja. Kaiketi hälyttävämpää olis, jos musta ei tuntuis miltään, vaikka näinkin iso elämänmuutos on tulossa!

tiistai 14. lokakuuta 2008

Hytkyvä maha

RV 34+6

Tässä pari videota siitä, kun pyöriäinen monottelee mun oikeaan kylkeen.
(Tossa ekassa videossa näkyy myös lopussa navan yläreunassa oleva leikkausarpi, jonka kautta sappirakko siis raijattiin aikoinaan ulos meikästä. Ennen tätä mahaa en ollutkaan nähnyt näin kätevästi napani sisäyläreunaan... hehe)



perjantai 10. lokakuuta 2008

Mahakuva vaatteet päällä vaihteeksi

RV 34+2

Laitanpa tällasen vaatteet päällä otetun kuvankin vaihteeksi. Hauskasti toi maha pullottaa aika eteenpäin. Tässä vaatesetissä muuten ainoastaan farkut ovat mammakamaa. Neuletakki on ihan normaali sekä myös t-paita. T-paita on kylläkin tosi pitkän mallinen. Ostin noita pitkiä t-paitoja alkukesästä Amerikasta J.Crew'sta muistaakseni 10 kpl, kun oli niin hyviä värejä ja matskukin oli hyvää (ja dollarihinta oikein mukava myös). Aluksi olivat vähän liian pitkiä, kesällä sopivia ja nyt niitä pitää jo pyykistä tullessa vähän venyttää, jotta ovat riittävän pitkiä. T-paidan ja farkun yläreunan väliin jää kyllä muutaman sentin kaistale tyhjää, mutta senhän taas paikkaa mammafarkkujen maharesori, joten asia kunnossa.

torstai 9. lokakuuta 2008

Liskojen yö

RV 34+1

Päässäkin vissiin alkaa jo kohta vipata, nimittäin viime yönä jonkun vessareissun (ehkä numero 3) jälkeen ajattelin, että norppa on varmaan kuollut, kun se ei liiku. Makasin sitte sängyssä tunnin valveilla ja koitin tökkiä sitä mahaa. Lopulta nukkuvalta pyöriäiseltä meni kaiketi hermot ja se rupes riehumaan. Että näin. Kerkesin tunnin aikana miettiä jo kaikkea, että mun pitää synnyttä kuollut vauva ynnä muita tosi mahtavia ajatuksia. Taitaa olla jotain loppuajan angstia meikällä päällä.

Jälkikäteen järjellä ajateltuna tuli mieleen, että jos vastasyntynyt lapsi nukkuu esim. 16 tuntia vuorokaudessa, niin tuskin se sitä nukkumista alottaa vasta saavuttuaan nahan tälle puolelle. Voisin kuvitella, että myös mahan sisäpuolella nukutaan samanmoisia aikoja. Eli kai sen nyt on ihan pakkokin olla liikkumatta välillä. :)

Ajatelkaa muuten, että enää alle 6 viikkoa laskettuun aikaan!!! Hurjaa...

maanantai 6. lokakuuta 2008

Uutta mahakuvaa

RV 33+5

Tässä uusi "virallinen" mahakuva. Aika iso se kyllä on jo.

Hankintoja

RV 33+5

Tehtiin tänään pari hankintaa, elikkä ostettiin hoitolaukku, rintapumppu ja pari pulloa. Olin vertaillut hoitolaukkuja aika paljon ja todennut, että meidän Teutonioihin kuuluva hoitolaukku olis todellakin ollut huono valinta. Yhden ystäväni suosittelema Espritin hoitolaukku hakkaa kilpailijat mennen tullen! Siinä on esim. kunnolliset metalliset klipsukiinnittimet vaunujen aisaan kiinnittämistä varten eikä esim. nepparit, kuten monissa laukuissa. Jos vaikka tuikkaa pari maitolitraa sinne hoitolaukkuun kauppareissulla, niin ne nepparithan aukee saman tien. Tossa laukussa on myös ihan tuhottomasti erilaisia taskuja ja remeleitä sekä irrallinen hoitoalusta. Laajahkon benchmarkkauksen tuloksena tosiaan ostettiin sitten toi Espritin laukku (52 e).

Toiset ostokset liittyvätkin sitten meijeriosastoon eli rintapumppu ja pari pulloa. Useampi kaveri on sanonut, että yksikätinen pumppu on kätevä, kun silloin voi pumpata jopa yhtä aikaa, kun ipana roikkuu toisessa tississä. Vaikka sähkökäyttöiset ovat varmaan ihan käteviä, niin itteäni on jotenkin ällöttänyt ajatus "lypsykoneeseen" kytkeytymisestä, joten halusin mekaanisen. Ostettiin sitten Avent Isis -pumppu. Ei varmaan ihan halvimmasta päästä (60 e), mutta netin kuvaukset sekä paketin oma kuvaus vakuuttivat. Mene, tiedä, onko totta puoletkaan, mutta toi nyt valittiin. Oikeastaan pumpun valintaan vaikutti myös se, että lukuisat kaverit ovat kehuneet Aventin pullojen tutteja paljon paremmiksi kuin esim. Ainun. Ja kun pumppuun saa kiinni vaan samanmerkkisiä pulloja, niin tuntuis oudolta, että pitäis lorotella maitoa pulloista toiseen siksi, että pumppuun käy toiset ja ipanaan toiset. Pumpun kylkeen ostettin myös 2 kpl 125 ml Avent Airflex -pulloja (yht. 10 e).

Ehkä oli vähän hätiköintiä toi pumpun ja pullojen osto, mutta ehkä esikoisen kanssa saa vähän hätiköidäkin. :) Ja ei noi meijeriostokset meitä nyt vararikkoon kaada, vaikkei niillä ihan hirveesti oliskaan käyttöä.

Onko konkareilla kokemuksia pumpuista ja pulloista ja merkeistä? Kuulisin mielelläni, vaikka nämä ostokset jo tulikin tehtyä.

perjantai 3. lokakuuta 2008

1477 grammaa - voi kiesus!

RV 33+2

Tänään oli neuvola. Ja paino oli noussut 9 päivässä 1900 grammaa eli viikkotasolla nousua oli 1477 g/vko!!! Voi jumalan pyssyt. Siirryin myös ihan uudelle kymmenluvulle, nimittäin sekä Miehen että minun paino alkaa nyt kasilla. Viimesen viikon aikana oon havainnut myös ekan kerran jonkinlaista turvotusta, koska sormukset on ruvenneet tuntumaan välillä vähän tiukoilta. Jaloissa tai naamassa en oo (eikä Mieskään oo) kuitenkaan huomannut mitään. Mutta neuvolantädin mukaan pienikin turvotus näkyy helposti melkoisena viikkonousuna, joten ei saa kuulemma panikoida. Ja aivan alusta mulla on paino nyt noussut siis 9,6 kg, joka on kuulemma oikein hyvä nousu näille viikoille. Keskiarvo koko raskauden aikaisesta noususta on 12 kg, neuvolan mukaan 15 kg vielä ihan ok, diabetesliiton (vai olikohan se sydäntautiliiton) mukaan 10 kg olis optimi.

Mutta kyllä toi nousu nyt vähän kuitenkin hirvittää. Kun katon neuvolakortista noita viikkonousuja, niin tältä näyttävät:
RV 17+1 lähtöpaino saavutettu
RV 22+5 nousu 682 g/vko
RV 27+0 nousu 650 g/vko
RV 30+6 nousu 154 g/vko
RV 32+0 nousu 438 g/vko
RV 33+2 nousu 1477 g/vko

Eli aika jännästi alussa meni monta viikkoa aika raisulla nousulla, sitten tuli neljän viikon pätkä, jolloin ei paino noussut juuri ollenkaan, ja sitten lähettiin taas uuteen nousuun. Laskin nyt sitten ihan huvikseni, että paljonko painonnousu on ollut keskimäärin viikkoa kohti RV:sta 17+1 eteenpäin: 595 g/vko. Eli tuolla tahdilla keskimäärin mun paino on noussut viikossa sen jälkeen, kun se lähti nousuun. Kaiketi tuo on ihan ok, kun se keskimääränen viikkonousu on 500 g/vko ja minä oon kuitenkin 173-senttinen eli keskimäärästä vähän pidempi.

Mutta joo, Mies ei jaksa yhtään näitä painojuttuja, kun kuulemma näytän edelleen ihan samalta ainoastaan lisäpallolla höystettynä. Mutta ketäpä tollanen puolentoista kilon viikkovauhti ei hirvittäisi! Yritän jättää tän aiheen nyt kuitekin tähän. :)

Muilta osin ei mitään uutta länsirintamalla (eikä neuvolassa). Pissa edelleen puhdasta ja verenpaine samaa luokkaa kuin ennenkin eli 114/84. Yläpaine on tähän mennessä vaihdellut välillä 112-125 ja alapaine välillä 73-84. Yleensä aina toinen on noussut ja toinen on laskenut verrattuna edelliseen mittaukseen. Kuulemma sydäntautiliiton ohjeiden mukaan optimi verenpaine olisi 120/80, joten sen molemmin puolin tässä on nyt sitten kierretty, tosin kertaakaan ei oo sekä alapaine että yläpaine olleet noitten rajojen yli vaan aina vain jompikumpi.

Kohdun korkeus oli 30 cm ja taas ihan keskikäyrällä, ja lapsivettä normaalisti. Pyöriäinen pisti taas jumpaksi (liikkeistä 2 plussaa, ylläri) ja liikutteli selkäänsä pariinkin otteeseen sillä aikaa, kun makasin laverilla. Mieskin pääsi tunnustelemaan terkkarin opastuksessa ja saikin ihan selvän käsityksen, että tässä on selkä ja tässä on pieni jalka (ihkua!). Tyyppi majailee edelleen turvallisesti pää alaspäin mutta breakdance-henkisesti pyörii nuppinsa ympäri siten, että välillä selkä on mun oikealla kyljellä ja välillä vasemmalla. Ja nyt oli sitten enemmän taas mun oikealla kyljellä eli tarjontakoodi RT2. Syke takoi noin 145 iskua minuutissa, eli tukevasti hengissä. :)

Kivelän sairaalan aulakahvilassa on muuten sitten ehkä maailman parhaimmat pullat. Töölön terveysasema ja myöskin neuvola on samassa rakennuksessa, joten huumaavan pullan tuoksun läpi pitää aina koittaa sukeltaa ulos rakennuksesta. Jäätiin tänäaamuna sitten neuvolan jälkeen pullakahveille (tai siis -teelle), kun ei kertakaikkisesti pystytty kävelemään ohi. Oli kyllä mahetsua.

EDIT: Unohtu kirjottaa närästyksestä. Ennen raskauttahan mulla ei ollu närästyksestä minkäänlaisia kokemuksia. Sitten alko niitä tulla, mutta pärjäilin maidonjuomisella. Nyt viimesen viikon ajan oon vetänyt muutaman Rennien joka päivä. Homma on edelleen ihan hallinnassa, kun pahimpana päivänä on mennyt muistaakseni 5 tabua. Mutta ilman noita Rensuja olo olis kyllä todella tuskanen...

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Synnytysvalmennus

RV 33+0

Uskomatonta, että laskettuun aikaan on enää 7 viikkoa! Ja että neljän viikon päästä se laskettais jo ihan täysaikaiseksi. Eli vaikka laskettu aika on 19.11., niin yhtä hyvin pyöriäinen voi ilmestyä tälle puolelle nahkaa jo vaikka marraskuun alussa. TODELLA OUTOA. Tosin nykyisin se liikkuu niin älyttömästi, että ilmeisesti halut tulla ulos ovat jo kovat, heh. En muuten aiemmin ollut ajatellut yhtään, että potkut ja liikkeet saattavat ihan sattua. Välillä on päiviä, jolloin tulee niin tiukkaa monotusta kylkiin, että ihan vahingossa pääsee au-au-huutoja. Tosi usein myös säpsähtelen ja nyin, kun tulee niin yllättävän tiukkaa iskua. Yksi kaveri sanoikin, että oon ihan kuin mulla olis joku Touretten syndrooma, kun tulee pakkoliikkeenomaisia säpsähdyksiä ja yllättäviä au-huutoja... :D

Niin siitä synnytysvalmennuksesta siis. Täällä Helsingissä perhevalmennuksen eka kerta olis ollut jo raskauden puolivälissä eli kesäkuussa, jolloin me ei vielä asuttu täällä. Pari viikkoa sitten valmennuksen toinen kerta, jolloin aiheena olis ollut mm. parisuhde, seksuaalisuus ja vanhemmuus. Sillä viikolla kuitenkin minä olin saikulla ja meillä asunnossa olohuoneen maalaus. En voinut kuvitellakaan viettäväni maalausaikaa kotona maalinkatkussa, joten karkasin kolmeksi päiväksi Tampereelle anoppilaan evakkoon. Ja silloin siis meni se perhevalmennus ohi. Toisaalta Miehen kanssa tultiin myös siihen tulokseen, että kumpaakaan ei mitenkään sairaasti kiinnostanut puhua noista aiheista vieraitten ihmisten kanssa, joten poisjääminen oli aika helppo ratkaisu.

Tänään oli sitten aamulla se varsinainen action-pläjäys eli itse synnytysvalmennus. Mutta koko homma oli aikalailla pettymys. Kaks terveydenhoitajaa puhui luokan edessä ja sitten katottiin video. Video oli ihan kiva, mutta tosi kesy. Itte en kokenut saavani oikeastaan yhtään mitään lisätietoa tuosta valmennuksesta. Mies sanoi, että ainoa uusi asia oli vauvan pään kiertyminen synnytyksen aikana, kun se kiertoliikehän mahdollistaa sen, että se sen pää ylipäätään mahtuu lantiosta ulos.

Videon jälkeen kukaan ei halunnut kysyä mitään kysymyksiä, joten aattelin sitten ite kysyä pari juttua, joita olin vähän miettinyt. Videossa näytettiin ja kerrottiin ns. "tosiasioita" todella vähän, joten kysyin siitä, että jos ja kun pitää tikata, niin puudutetaanko se sitten varmasti, koska olen muutamalta kaverilta kuullut, että se tuntuu todella ilkeältä. Yksi on jopa sanonut, että se oli pahinta koko synnytyksessä, kun tunsi, kuinka omaa alapäätä tikataan. Molemmat terkkarit oli heti ihan että kyllä se ihan varmasti puudutetaan, että kuulostaapa omituiselta, että on tuntunut pahalta. Noh, hyvä niin. Oon jo aiemminkin vannottanut Miestä, että vahtii, että saan ihan varmasti sitten puudutusta ennen tikkausta, jos en ite tajua siitä muistuttaa.

Kysyin sitten saman tien myös toisen kysymyksen, elikkä että missä tilanteissa ja miksi synnytyksen aikana pitää katetroida ja miksi joskus myös osastolla. Tästäkään ei siis ollut halaistua sanaa mainittu siinä videossa. Toinen terkkari sitten kertoikin ihan asiallisesti sen, mitä olin kavereilta kuullut, elikkä että synnytyksen aikana voi kadota pissahädän tunne esim. epiduraalin vuoksi, jolloin pitää rakko tyhjentää katetrilla siksi, ettei täysinäinen rakko turhaan ole syntyvän vauvan tiellä. (Yhdeltä kaverilta mm. tuli 9 desiä pissaa, kun katetroitiin, vaikka ei itse ollut huomannut koko hätää!) No tässä on tietysti ihan järkeä. Osastolla katetroinnista terkkari sanoi, että joskus synnytyksen jälkeen voi olla hädän tunne niin kateissa, että osastollakin pitää katetroida.

Toi katetrointi on musta lähtökohtaisesti niin ällön kuuloista, että halusin siitä kysyä tolleen varmistuksen omaisesti ääneen, kun aivan varmasti monikaan ei oo sitä ajatellut. Ei itsellänikään ollut vielä kolme viikkoa sitten käynyt edes mielessä, että katetrointi ja synnytys liittyisivät jotenkin yhteen.

Ai niin, pakko muuten mainita, että ihmiset on ilmeisesti vähän erilailla ottaneet selvää, mitä siihen synnytykseen oikein liittyy. Ennen videota, kun terkkari selitti, miten synnytys etenee ja miltä supistukset tuntuu jne., hän sanoi myös, että supistukset kyllä lähes kaikilla sattuu enemmän tai vähemmän, että siihen kannattaa valmistautua. Mutta että ne on tavallaan "hyvää" kipua, kun niillä on tarkoitus ja ne auttaa vauvaa pihalle. Ja että niissä onneksi tulee aina se pieni tauko välissä, jossa ei tunnu välttämättä oikein miltään. Niin tosiaan siis yksi ihminen sitten kysyi, että tuleeko niitä supistuksia aina kaikissa synnytyksissä. Haloo? Terkkarikin vähän hämmentyi ja sitten naurahti, että joo, että ilman niitä supistuksia se vauva ei todellakaan pysty syntymään. Eli luultavasti tikkauksesta ja katetroinnista saatu infokin tuli sitten varmaan ihan tarpeeseen.

Meille molemmille jäi vähän outo olo tosta synnytysvalmennuksesta, kun se oli jotenkin tosi organisoimatonta ja sellasta vedetään lonkalta -meininkiä. Ja video oli ihan kiva, mutta jotenkin aivan liian kesy. Kummallekin jäi sellanen olo, että vaan "parhaat palat" näytettiin ja puf, sitten se vauva ihanasti oli siinä rinnalla. Epiduraalin laittaminen näytettiin myös leikattuna niin, että ensin näkyi naisen selkä ja se, että hänen piti olla kyljellään sykkyrällä ja sitten seuraavana sieltä selästä roikkuikin jo piuha, johon lykättiin sitä ainetta. Eli ilmeisesti se piuha vaan ilmestyi sinne selkään ilmaan mitään pistosta mihinkään...

Mutta joo. Ehkä ton synnytysvalmennuksen ei haluta olevan liian totuudenmukainen ja graafinen, ettei ihmisiä ala hirvittää. Ja ehkä osaa sitten hirvittäisikin, jos kerta sekin, että supistukset tosiaan kuuluu synnytykseen, oli jollekulle uutinen. Mutta ittelleni kyllä aika turha keikka. Tosin oon aina ollut "brutaalin totuuden ystävä", eli kaikista itteäni pelottavista ja arveluttavista asioista oon halunnut aina todella rehellistä ja suorasanaista tietoa mieluummin, kuin että en tietäisi kaikkea ja sitten voisin arvailla, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät halua niin selkokielistä infoa kaikesta, mutta ite kyllä haluan, ja sitä oon tietty jo kavereista ja netistä puristanutkin melkoisesti ulos.

Seuraavana onkin sitten Naistenklinikkaan tutustuminen, johon meillä on aika perjantaina 17.10.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Saikulla takasin

RV 32+0

Kerkesin käydä maanantain ja tiistain takasin töissä. Tänään keskiviikkona menin taas lääkäriin, koska supistukset ei todellakaan oo laimentuneet. Kahden viikon saikun aikana niitten määrä kyllä pieneni niin, että niitä tuli vain n. 10 - 15 päivässä. Töissä niitten määrä kasvoi saman tien. Siinä työtuolissa kärvisteleminen on jotenkin aika ankeeta, kun vähän väliä haluais mennä pötkölleen eikä mikään asento oo hyvä.

Mutta täytyy kyllä tunnustaa, että myöskään työhimoja ei enää oo mitenkään aivan sairaasti. Alkaa olla sellanen olo, että olis vaan kiva olla kotona ja tehdä jotain koti- tai vauvahommia. Ja siis töitäkin on ihan kiva tehdä esim. 3 tuntia päivässä kotona verkkarit jalassa mutta ei koko päivää. Niinpä sitten varasin tosiaan uuden lääkärin, joka pisti mut saman tien takas saikulle. Kohdunsuu on edelleen kiinni ja kohdunkaulalla mittaa 2 - 3 senttiä, mutta lääkärin omienkin sanojen mukaan "turha siellä töissä on kärvistellä, että ei tässä mitään riskejä tartte ottaa". Saikkua kirjoitti 2,5 viikkoa eli äippäloman alkuun saakka.

Ja ai niin, lääkäri kuunteli myös sydänäänet (ja taas norppa monotti siihen anturiin) ja kokeili mahan päältä taas tarjonnan ja lapsiveden määrän. Vettä normaalisti ja raivotarjonnassa edelleen, which is nice.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Itkua pukkaa

RV 31+0

Irrationaaliset itkut -sarja jatkuu, järjestysnumero 6 menossa.

1. Partiolaiset
2. Tanssii tähtien kanssa
3. Sambakulkue
4. Ambulanssi

5. Käytiin kattomassa Mamma mia -elokuva, joka on muuten AIVAN SAIRAAN HUONO. Vaikka elokuvan kattominen oli melkosta kärsimystä, kun ihan oikiasti se oli niin surkia, niin onnistuin kuitenkin itkemään kerran. Ja niin oudossa kohdassa vielä, elikkä kun tuli jonkinlaisena yhteislaulu- ja -tanssikohtauksena "Dancing queen"... Mies meinas nauraa ääneen, kun tökkäsin sitä ja näytin, että kyyneleet on silmissä.

Mulla on nyt itse asiassa teoria, että kaiketi isolla ihmisjoukolla tehtävät jutut on musta jotenkin vaikuttavia (vrt. partiolaiskulkue, sambakulkue, joukkolaulukohtaus). Makes no sense, mutta kolme viidestä näyttäis siihen suuntaan.

6. Idols-karsinnoissa oli joku sellanen noin 20-vuotias vähän amishenkinen pariskunta, jotka asu jossain perähikiällä ja niillä oli alle 1-vuotias lapsi. Isä harrasti kuntosalia ja laulamista ja perheen kanssa oleilua, ja äiti kertoi, kuinka on niin ihanaa aina, kun mies hänelle laulaa, että olis hienoa, kun se pääsis jatkoon. No eipä päässyt. Kun mies tuli ulos sieltä koelauluhuoneesta ja oli aika murtunut, niin nainen (tai tyttöhän se nyt oikeestaan oli) oli vauvan kanssa ovella vastassa ja rutistivat miestä kovasti. Sitten mies kuivasi silmänsä ja sanoi: "Lähetäänkö kotia." Ja sitten ne lähti siitä kaulakkain kotia kohti. Siinä vaiheessa, kun tämä nuoren perheen isä tokaisi nuo sanat, meikällä kyynelpadot taas aukes. Toistelin Miehelle vaan itkun lomasta, että kato nyt ne sitten lähtee yhessä kotia tuon vauvan kanssa. Kato nyt ne lähtee sinne kotiin... Ne on varmaan niin onnellisia... Miehestä tää oli taas aika hauskaa, mutta itse asiassa jopa Miehellä itsellään oli havaittavissa pientä lasitusta katseessa. Jotenkin niin ihanaa se niitten perhehomma oli.

Eli näin. Irrationaaliset itkut -raporttisarja jatkuu, jahka on uutta raportoitavaa

tiistai 16. syyskuuta 2008

Neuvolassa taas

RV 30+6

Ja neuvolassa kävin taas. Siellä ei nykyisin tapahdu enää mitään ihmeellistä, joten Mieskään ei aina viiti tulla enää mukaan, kun kuitenkin joutuisi silloin olemaan pois töistä.

Pissatestiä ei nyt tehty, kun olin edellisellä viikolla käyny labrakokeissa (sen saikkua antaneet lääkärin lähetteestä). Mitään ei taaskaan löytynyt. Hemoglobiini oli pysynyt vakaana eli oli 128. Verenpaine about sama kuin ennenkin eli 117/80. Paino oli noussut vain 600 grammaa eli vain 154 grammaa viikossa! Erikoinen käänne, kun aiemmilla kerroilla oli aina tullut yli 600 grammaa per viikko. Ja omasta mielestäni oon syönyt herkkuja jopa enemmän kuin aiemmin, niin siltikään ei ollut paino noussut. Outoa. Kohdun korkeus oli 28 eli aika tarkkaan keskikäyrällä tai ihan hitusen sen yläpuolella.

Dopplerilla kuuntelu oli taas temppu sinänsä, koska pieni norppa hillui niin vauhdikkaasti. Aina muutaman sydämenlyönnin jälkeen vaihtoi asentoa tai potkas niin, että piti taas liikauttaa anturi uuteen paikkaan. Kun se vihdoin suostui olemaan paikoillaan sen hetken, että syke saatiin otettua, niin noin 150 se sitten oli. Sanomattakin lienee selvää, että liikkeistä sai 2 plussaa...heh. Lapsivettä normaalisti ja raivoa tarjoaa, mikä on tietty kiva. Nyt kuin sitten vaan tajuaisi pysyä noi päin eikä enää loppuaikana kääntyä toisinpäin.

Nyt vihdoin muuten myös tajusin, miten päin se pyöriäinen siellä oleilee. Eli pyllynsä on mun oikealla kyljellä ja jalat navan alla ja vasemmalla. Nyt, kun terkkari kertoi, miten päin se siellä on, niin ittekin tunnen sen käsillä ihan selvästi. Vasemmalla puolella on "tyhjää", mutta oikealla puolella ylhäällä tuntuu ihan selvä kumpu. Jotenkin niin söpöä, että se on sen pieni pylly! Ja sitä se aina välillä tunkee jotenkin hassusti ulospäin niin, että sen ihan kädellä tuntee. Ihku. :)

lauantai 13. syyskuuta 2008

Istukkaveren luovutus + vauvapakkaus

RV 30+3

Pärähti tänään mieleen se istukkaveren luovuttaminen, joten surffailin vähän. Elikkä siis Veripalvelu kerää sitä, tietoa täällä. Ja täällä taas sanotaan, että sitä kerätään ainoastaan Naistenklinikalla ja Kättärillä ja vain arkipäivisin. Noh, norppa siis syntyy kyllä Naikkarilla, mutta toivotaan, että arkipäivänä, niin saadaan annettua hyvään käyttöön se istukkaveri.

"Voit ilmoittaa sairaalan henkilökunnalle synnyttämään tullessasi, että olet halukas luovuttamaan istukkaverta. Etukäteen voi ilmoittautumislomakkeen jättää myös luovutussairaalan äitiyspoliklinikkakäynnin yhteydessä."

Suurin haaste lienee nyt se, että näillä jo sulamisprosessin aloittamilla aivoilla pitäis muistaa ilmottaa, että haluaa sitä sitten luovuttaa. No täytyy vaan koittaa muistaa.

***

Hei ja ai niin, se vauvapakkaus tuli siis eilen perjantaina! Mies rupes saman tien kaivelemaan sitä ihan tohkeissaan. :) Itte muistin sisällön jo ulkoa, kun olin sitä niin tarkkaan tiiraillut Kelan sivuilta. Aika paljon siellä on kyllä tavaraa ja luonnollisesti varsin käyttökelpoista. Mutta edelleen oon värityksistä ja nimityksistä samaa mieltä kuin ennenkin.

On aateltu, että pyöriäinen pistetään aluksi nukkumaan siihen pahviboksiin, joka laitetaan pinnasänkyyn. Pinnasänky on niin sairaan iso, että saa raukka siellä vielä jonkun torikauhun. Mutta siihen lootaan tarttee kyllä ommella joku kankainen vuoraus, ettei näytä ihan siltä, että se olis syntynyt jollekin häntäsemmälle ja karvasemmalle kaverille portaitten alla... :D Tähän liittyen muuten kävinkin tänään kattelemassa ompelukoneita, koska tähän asti oon aina ommellut lainakoneilla. Jo pitkään oon haaveillu oman koneen ostamisesta, joten nyt sitten vihdoin päätin, että sellaisen ostan. Vielä en kylläkään tehnyt varsinaista ostosta, kun satuttiin olemaan silleen kaupungilla, että oli tarkotus kävellä vielä muuallekin, ettei haluttu lähteä raijaamaan sitä konetta pitkin kaupunkia. Täytyy käydä se sitten hakemassa joku toinen kerta. Miehen on tultava mukaan, koska en pysty noin painavia juttuja enää kivuttomasti raijaamaan. Mutta Husqvarna Emerald 118 on se kone, johon siis päädyin. Hintaa 490 euroa ja 5 vuoden takuu. Tota samaa konetta on kuulemma tilattu myös moneen Helsingin kouluun.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Pyöriäisen liikkeistä

RV 30+0

Uusi raja-aita jälleen ylitettiin. Enää 10 viikkoa laskettuun aikaan. Aika hurjaa...

Pienen valaan eli norpan eli pyöriäisen liikkeistä pitää kertoa pari juttua. Tyyppi on siis jo aika iso, joten liikkeensä eivät ihan aina enää tunnu kovin kivoilta. Esim. yhtenä iltana, kun asettauduin mahatyynyni kanssa oikealle kyljelle, päätti norppa ruveta hakkaamaan mua vasempaan kyljeen jollain tosi terävällä osalla. Liekö sitten ollut kyynärpää tai kantapää, mutta se ihan oikeasti jo sattui. Oli pakko mennä takasin selälleen ja oottaa, että tämä voimakastahtoinen pieni henkilö rauhottuu.

Eräänä aamuna, kun mahassa oli ihan hullua möyrintää menossa, menin Miehen selkään kiinni. Molemmat siis makasimme vasemmalle kyljellä ja valas siinä sitten meidän välissä. Mies tunsi möyrinnän omaan selkäänsä! Lapsi siis monotteli isäänsä selkään!

Ja vielä yks episodi: Muutama aamu sitten, kun loikoilin vielä sängyssä, alkoi yhteen tiettyyn kohtaan mahassa tuntua tasainen tökintä. Siis aivan metronomintarkka tasainen muksiminen yhteen ja tiettyyn samaan kohtaan. Tätä jatkui ainakin 50 iskua peräkkäin, joten päättelin sitten, että kaverilla oli hikka. Tai sitten kyseessä on erittäin rytmitajuinen pieni valas, mutta epäilen kuitenkin hikkaa.

Voi että mää jo ootan sitä, että me nähhään... Mies toivoo, että sille tulis ruskeat silmät, kun kuulemma meikäläinen on ollut niin söpö ilmestys vauvana, joten norppakin voisi sitten saada samanlaiset nappisilmät. Aika hassua, mutta ite taas aattelen koko ajan, että sillä on siniset silmät, koska isänsä on ollut niin söpö ilmestys vauvana, joten norppakin voisi sitten saada samanlaiset siniset silmät. Eli hauskasta toivotaan lapsesta toistemme näköistä.

Tää seuraava on jo aivan lällyä, mutta tulkoon nyt julki:
Sanon Miestä monesti Puluksi. Nyt on sitten perustettu Pulun ystävät rk (rekisteröity kerho), jonka jäsenistöön kuuluu vain kaksi henkilöä: norppa ja minä. Välillä pidämme sitten Pulun ystävät rekisteröidyn kerhon (yllättäviä) kokoontumisia Pulun päällä. Kyseessä on ikään kuin fanien hyökkäys, joka Pulun on sitten vain kestettävä.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Uusi mahakuva

RV 29+6

Tässä vielä uusi mahakuva. Ei ole ihan aiempien kuvien "standardien" mukainen kuva, mutta ehkä tästä näkyy olennainen kuitenkin. Aika iso se jo alkaa olla! :)

maanantai 8. syyskuuta 2008

Saikulla

RV 29+5

Kävin tänään taas lääkärissä supistusten takia. Kohdunsuu on kiinni mutta lykkäsi kuitenkin 2 viikkoa saikkua. Eli vaikka ovet on kiinni, niin ei kuulemma ole kuitenkaan toivottavaa, että tulee näin kipeitä supistuksia ja näin paljon. Ja varmuuden varmistamiseksi sain taas labralähetteen mahdollisen piilevän virtsatieinfektion vuoksi (jota mulla ei siis oo ollu koko raskauden aikana).

Tavallaan kiva, että voi saikutella nyt, mutta toisaalta mulla on kyllä sen verran kirjotushimoja, että voipi olla, että napsuttelen artikkelia kasaan täällä kotosalla. Mutta en ota turhia paineita. Luen lehtiä, syön ja nautin tallentavan digiboksin antimista, hihii. :)

perjantai 5. syyskuuta 2008

Älä koskaan pidätä kakkaa (mutta muista pidättää pissaa)

RV 29+2

Tää seuraava on nyt sitten ihan silkkaa ruumiintoiminto-osastoa ja alapääjuttua koko 29 viikon kokemuksella. Ei oo pakko lukea, mutta suosittelen kyllä (raskaana oleville), mikäli et otsikosta osaa arvata, mitä tuleman pitää.


Kakka:
Ennen raskautta saatoin useinkin kakkahädän yllättäessä ajatella, että nyt en kyllä ehikään tai en halua tehdä sitä täällä työpaikan vessassa, että hoidan hommat sitten kotona tunnin päästä. Eli vaikka hätä jo ilmoitti itsestään, saattoi sitä varsin kätevästi siirtää tuonnemmaksi (toki kohtuuden rajoissa). Nyt oon oppinut, että jos ikinä tai koskaan erehtyy pidättämään kakkaansa, tulee takaisinmaksu korkojen kera, nimittäin ummetus iskee ihan yllättäen ja pyytämättä. Oon pariin kertaan joutunut työstämään kissankokoista kovaa jööttiä puolikin tuntia kerrallaan, joten annan nyt siis ystävän neuvon kaikille vähemmän raskaana oleville: älä koskaan pidätä kakkaa.

Vielä toinen huomio kakkosen osalta: Maha on nyt jo niin iso, että kaikki sisuskalut suolisto mukaan lukien on litussa tai vähintäänkin jossain eri puolella vartaloa kuin ennen tämän "lisäpallon" ilmestymistä. Ilmeisesti juuri suoliston liiskautumisen vuoksi koko kakkososaston hätä on saanut ihan uuden muodon, nimittäin vaikka hätä tuntuu isolta, tulee vain ihan pieni kikkare eikä sitten muuta. Ja esim. heti kahden tunnin päästä uusi ja sitten taas kahden tunnin päästä uusi. Käyn kakalla siis noin 4 kertaa päivässä, kun ennen kävin noin neljä kertaa viikossa!


Pissa:
Jos kakkaa ei kannata pidättää, niin pissaa taas nimenomaan kannattaa. En puhu nyt yleisen tason pidättämisestä vaan kaikista vähänkin ponnistusta vaativista hommista, esim. nauraminen, niistäminen, aivastaminen, yskiminen, tavaroiden nostaminen, hyppiminen tai juokseminen. Aikana ennen lisäpalloa osasin ilmeisesti luontaisesti jännittää kaikkia aukkoja sen verran, että en todellakaan pystynyt ymmärtämään, että joillakin joissain tilanteessa voisi jotain sieltä hallitsemattomasti lirahtaa. Mutta ajat ovat muuttuneet... Muutamia kertoja kerkesivät alkkarit mennä vaihtoon, ennen kuin hiffasin, että mun ihan oikeesti pitää nyt ihan tietoisesti jännittää alapäätä ennen kuin niistän tms. Homma on nyt ihan hallinnassa eli mitään lirahtelua ei enää tapahdu, mutta edelleen kyllä vedän kaikki aukot suppuun ihan voimalla, ennen kuin uskallan ruveta vaikkapa yskimään.


Amen.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Uutta mahakuvaa pukkaa (ja suppareista taas)

RV 28+5

Ja tässäpä uusi mahakuva jälleen:

Valitettavan pimeessä on otettu, päivänvalossa olis tullut parempi.

Maha kasvaa jotenkin ihan älytöntä vauhtia nyt, eikä näitä kuvia millään meinaa ottaa tarpeeksi usein. Vähän aikaa sitten heräsin myös siihen, että musta on lähinnä päättömiä kuvia, että ehkä pitäis ottaa kuvia myös ihan kokonaisuudesta ja vaatteet päällä. :) Nää päättömät kuvat on lähinnä tällasia "mahateknisiä", mutta ehkä ihan normaaleja kuvia on itte kivempi myöhemmin kattoa...

Mahassa on muuten nykyisin myös aivan tolkuttomasti elämää. Maha muljahtelee ja tärähtelee, ja tyyppi tuntuu koittavan ulospääsyä milloin mistäkin kohdasta. Töissä iltapäivisin alkaa olla jo melkein tukala tunnelma, kun yhdestä eteenpäin on niin kova meno aina päällä, että istuminen tuntuu jo vähän ahistavalta.

***

Soitin muuten tänään suppareista neuvolaan. Mulla tulee nyt jo niin kipeitä supistuksia, että jos esim. seisoo, niin supistus vetää mut salamana linkkuveitsen lailla kasaan. Vastaavasti istualtaan pitää nousta välittömästi ylös vääntelehtimään. Neuvolantädin kanssa sovittiin, että kattelen tilannetta ensi viikon maanantaihin saakka ja jos supistustilanne ei yhtään laimene, niin otetaan taas päivystysaika kohdunkaulantarkistukseen. Ja kuulemma jos yhtään tuntuu siltä, että joku supistus ei meinaakaan laueta tai jos tulee tippakaan verta, niin soitto sitten Naistenklinikalle vuorokaudenajasta riippumatta.

Mua muuten jotenkin ahistaa se kovakourainen mieslääkäri, jolla oon siis käynyt nyt kahesti. Jos ens maanantaina soitan ja varataan sitä aikaa, taidan pyytää, että oisko siellä joku toinen. Vaikka se on ihan asiallinen kyllä ja kaiketi osaa hommansa, en vaan yhtään tunne oloani kotoisaksi siinä huoneessa. Ja tää ei oo mikään sukupuolikysymys, vaan jotenkin se vaan on niin ällö, kun se ei ees puhu ääneen vaan mutisee, ja sitten suorittaa sen kopeloinnin niin rajusti, että ikinä ei mikään haarovälitutkimus oo tuntunu niin inhottavalta.

Mutta joo, toivotaan, että supparitilanne vähän laantuisi tai ei ainakaan pahenisi. Työkaveritkin välillä säikkyy, kun alan ähisemään ja pitelemään mahaani.

torstai 28. elokuuta 2008

Kofeiini-high (meillä molemmilla)

RV 28+1

Mulla tulee supistuksia niin paljon pitkin päivää, että pitäis kesken päivän päästä aina ojentamaan ittensä välillä jonnekin sänkyyn. Sen takia aattelin, että pidän nyt pari kotityöpäivää. Tässä uudessa kodissa en kotikonttorissa ookaan vielä työskennellyt, kun kerta nyt asutaan työpaikan lähellä (ovelta ovelle noin 25 min).

Ensimmäinen huomio:
Mun työteho tänään on pyöreä nolla. En näemmä pysty YHTÄÄN keskittymään täällä uudessa kodissa. Mua ihan oikeasti huvittaisi tehdä hommia (artikkelin kirjoitusta) mutta pystyn keskittymään korkeintaan 2 minuutiksi kerrallaan. Tää päivä menee näemmä nyt ihan pelastusarmeijalle mutta ei voi mitään. Toisaalta kaiketi sitä ihminen voi jonkun tällasen luuseripäivän pitää aina sillon tällön. Joka tapauksessa oon tullu tehneeksi kesäloman jälkeen joka viikko vähän ylimäärästä, vaikka oonkin koittanut nyt rajottaa työpäivien pituutta niin, että lähtisin kotiin viimestään puol kuus. Mutta taidan kuitenkin vääntäytyä konttorille huomenna, koska mua ihan oikeasti huvittaisi saada kirjotettua mutta kotona se ei näemmä nyt siis onnistu.

Toinen huomio:
Oon juonut kahvia 4-vuotiaasta lähtien. (Naapurin mummo ja pappa opetti salaa meijän vanhemmilta.) En juo mitenkään tolkuttomia määriä, mutta aamukahvin lisäksi kuitenkin pari kuppia. Kun oksu alko lentää pääsiäisen tienoilla, jäi syöminen ja juominen noin yleensäkin pois kuvioista, joten samalla jäi myös kahvi. Vaikka pahoinvointi sitten aikanaan lakkasi, niin kahvin haju jäi kuvottamaan. Nyt kesällä oon huomannut, että kahvilat onkin taas alkaneet haista aika hyviltä, ja välillä oon jopa harkinnut ostavani cappuccinon tai jonkun muun erikoiskahvin. Tätä harkintaa on nyt kestänyt jo pari kuukautta, mutta tänään kotona nyt sitten lounaan jälkeen katkesi kamelin selkä. Mun oli aivan pakko juoda kuppi kahvia. (Mun tapauksessa Nestle Red Cup -pikakahvia, koska en oo suodatinkahvin ystävä enkä jaksanut ruveta väsäilemään espressokeittimen kanssa, tosin ei meillä olis kai puruja ollutkaan, kun heitin pussinlopun menemään muutossa, kun oli ollut jo niin pitkään auki jääkaapissa.) Mutta siis join kupillisen tätä pikistä ja ah, miten ihanalta se maistuikaan. Ja mikä ihmeellisintä, piristyin aivan silmissä. Noh, kaiketi kofeiini tepsii, jos sitä ei oo kuukausiin mistään saanut. Aiemminhan se lähinnä piti yllä elintoimintoja, ei niinkään piristänyt. Mutta mikä omituisinta: Yks kappale hyperaktiivisia valaita löytyy nyt meikäläisen sisuksista! Tyyppi on potkinut yhtä soittoa jo kohta tunnin. Eli kaiketi kofeiini löysi sitten perille kohtuun asti...

En usko, että tästä alkoi mikään varsinainen kahvinjuonnin paluu, mutta ehkä silloin tällöin saatan juoda kupillisen. Ehkä sitten tyypin synnyttyä (pihtaan edelleen sen nimeä, kuten huomaatte) alan taas juoda enemmän - tai sitten en. En tiiä.

Tästä tähän.

EDIT (seuraavana aamuna): Ei muuten tämä pieni valas saa sitten enää kertaakaan kahvia ennen syntymäänsä. Aivan järjetöntä riehumista kesti yhteen soittoon noin 3 tuntia ja hyvin lyhyillä tauoilla iltaan saakka....ja yöhön. Yleensä herään pissahätään tai supistukseen mutta nyt heräsin ainakin 5 kertaa siihen, että joku pyrki ulos mun kyljestä. Ihanku se olis saanut spiidiä eikä kahvia, mutta kai kofeiini ensimmäistä kertaa elämässä on sitten suht. sama asia.

lauantai 23. elokuuta 2008

Vaunut, pinnasänky ja nukkuminen

RV 27+3

Käytiin tilaamassa vaunut! Miehen vanhemmat on luvanneet ostaa vaunut. He ovat oikein painottaneet, että hankitte sitte just sellaset kuin haluatte, että he haluavat nyt ostaa teille täydelliset vaunut. :) Vaunut onkin itse asiassa toinen meidän harvoista uutena hankittavista jutuista. Toinen on pinnasänky, joka päätettiin hommata Ikeasta (valkoisena, ei koivuna). Mutta takaisin siis vaunuihin. Eli koska meillä ei oo autoa eli näitä vaunuja ihan oikeasti meinataan lykkiä paljon, niin haluttiin kunnolliset jousitetut nelirenkaiset menopelit eikä mitään rimpuloita. Pitää pystyä siis ulkoilemaan hiekkateilläkin eikä pelkästään keskustan asfaltilla. Ja kokorajoitteita aiheutti luonnollisesti hissi. Ja valinta osui lopulta Teutonia Prestigeen. Väriksi valittiin yksivärinen ruskea (värikartan "Fashion-väri 3320"). Toiminnoista vielä, että kääntöaisaa pidimme oleellisena jo senkin vuoksi, että se mahdollistaa vaunujen änkeämisen hissiin, mutta onhan se muutenkin kätevä. Ja jarrut on sitten myös molemmilla puolilla eli aina jalan ulottuvilla aisan suunnasta riippumatta. Renkaiksi otettiin puhkeamattomat kennopyörät, kun olivat kuitenkin nekin aika pehmeät ja joustavat.

Hintaa vaunuilla on ihan perkeleesti. Ois kiva tietää, että paljonko näissä on oikein ilmaa, kun kaikki vaunut ovat musta ihan sikakalliita merkistä ja mallista riippumatta. Ja näiden meidän vaunujen hinnaksi tuli siis 805 euroa... Sisältää rungon, istuinosan ja pehmeän kantokassin. Mutta tulivatpa nyt hankittua.

***

Nukkumisesta muutama sana. Koska tää mun "lisäpallo" on todellakin aivan keskellä, eli sivuilla on "tyhjää", on kyljellä nukkuminen aika epämiellyttävää, kun maha ikään kuin repsottaa sivullepäin. Niinpä oon jo muutaman viikon nukkunut niin, että mulla on kyljellä ollessa mahan ja patjan välissä muotoon möyhitty höyhentyyny, jolloin maha tavallaan lepää tyynyn päällä eikä roiku patjalla. Tässä asennossa nukun yllättävän hyvin, koska herään pissalle yleensä tismalleen samasta asennosta, kuin mihin olin vääntäytynyt nukkumaan mennessä. Pissalla käyn keskimäärin 3 kertaa yössä, mikä on aika hanurista, koska ei tuu kovin monta tuntia yhteenpötköön sitte nukuttua. Selällään en pysty nukkumaan, koska silloin jalat puutuu (maha painaa kai jotain suonia nivusissa tai jotain vastaavaa). Selällään myös tulee enemmän supistuksia kuin kyljellään.

Yks öinen vitsaus on jalkakrampit. Lähes joka yö herään ihan hervottomaan kramppiin jossain päin ketaraa, ja yleensä sitä ei saa pois ilman, että nousee sängystä ja kävelee ja tekee jotain vastaliikettä. Oon kyllä vetäny vitamiineja ja hivenaineita, eli mitään magnesiuminpuutosta tai vastaavaa ei pitäis olla. Kai nää krampitkin siis kuuluu pakettiin.

Iltaisin laulan lapselle (me ei sanota sitä enää muuten Maukaksi vaan kutsutaan sillä nimellä, joka sille sitten annetaan) aina sitä samaa Nalleluppakorvatunnaria, koska toivon, että se sitten tunnistais sen syntymänkin jälkeen. Välillä Mieskin yhtyy lauluun, jolloin laulusta tulee pakosta hieman kaksiääninen, hehe... (Jostain mystisestä syystä mies alottaa aina tasan terssiä ylempää kuin tarkoitus, mutta loppuosa sitten menee miten sattuu.) Ja aamulla huutelen mahaan huomenia aina vakiosanoilla ja -sävelellä.

Aamuisin muuten vauva (eikö kukaan nyt ihan oikeesti osaa tulkita sitä ultrakuvaa ja arvata sukupuolta??) hilluu aina kuin viimestä päivää. Tekee jotain valasmuljahduksia, värisee, potkii ja riehuu. Monesti maha saattaa olla kyljellään nukkumisen jäljiltä myös ihan vinossa, mikä näyttää suht. omituiselta. Mutta koska heräämistä seuraa aina setti noita massiivimuljahduksia, niin mahan muoto normalisoituu kyllä nopeasti.

Tällaista tällä kertaa. Voi että mää ootan, että me ollaan molemmat samalla puolella mun mahanahkaa!!!
Blog Widget by LinkWithin