tiistai 24. maaliskuuta 2015

Pikkuveljen syntymä

Aiemmin annettu lupaus kirjoittaa pikkuveljen syntymästä pitää kuin pitääkin! En siitä näin neljän vuoden jälkeen enää varmaan muuten muistaisi mitään, mutta aikanaan kirjoitin pitkät liirumlaarumit muutamalle ystävälleni sähköpostilla, joten kopioin sen nyt sieltä tänne. Poikahan siis syntyi tiistaiaamuna 18.1.2011 ja neljä päivää myöhemmin kuvailin kokemusta seuraavasti:

Vastaan pikaisesti tähän pyöräytysasiaan. Nimittäin juurikin pyöräytys ellei peräti silmänkääntötemppu oli kyseessä. Naistenklinikalle kirjauduttiin sisään 7.14 ja poika oli ulkona 8.05 (oikeasti 8.04 kameran kellon mukaan, mutta koska kukaan ei kerennyt kattoa niin tarkasti kelloa, niin arpoivat jonkun tasaluvun). Laitan tässä nyt sellaisen melko suorasanaisen kuvauksen, kun kokemuksena oli mulle aika erilainen (ja erikoinen) kuin edellinen epiduraali+imukuppi-homma (joka sinänsä meni hyvin, mutta aika puutunuthan se puutunein pätkä oli, ja pituudeltaan kuitenkin paljon pitempi eli 7 h).

Mulla oli ollut erinäisiä ja epämääräsiä supistuksia jo joulukuusta lähtien ja enemmälti vajaan viikon ajan. Maanantaiaamuna käytiin jo kerta käyrillä, kun tuli supistuksia 3-4 minsan välein, mutta ne hyytyivät sitten. Mutta ma-ti välisenä yönä tuli noin vartin välein tosi tiukka supistus, mikä oli aika turhauttavaa, kun vartin välein herää kipuun. Viiden maissa rupes vähän tiheneen ja noin kuudesta eteenpäin oli säännöllisesti 5 minuuttia ja siitä lyhentyen. Seiskalta lähettiin kotoa, jolloin oli ehkä 4 minsan välein. Käyrille ottivar ja koittivat, että kohdunsuu on auki 3 cm. Vettä ei ollut tähän mennessä mennyt vielä yhtään. Siellä tarkkailuhuoneessahan olis oltava puol tuntia, jotta saavat hyvät käyrät. Soitin kelloa jo noin 5-7 minsan päästä ja sanoin, että nyt sitä ilokaasua, että en kestä olla täällä tarkkailussa ilman. Sovittiin, että jatketaan salissa käyrien ottoa. Olin toivonut allashuonetta (olin edelliselläkin kerralla ja toimi hyvin), joten mentiin sinne. Istuin jollain fcking terapiapallolla (aivan turha mun mielestä) ja vetelin ilokaasua sen ajan, että Mies sai altaan täytettyä. Altaassa olin kuvien mukaan klo 7.40.

Altaassa oli sellasta kuin viimekskin, eli että kun siellä lämpimässävedessä killuessa samalla veteli kaasua, niin supparin jälkeen rentoutui tosi hyvin ja oli jopa hyvä (ja suloisen päihtynyt) olo pikkuhetkisen. Noh, tällasia supistuksia kerkes tulla 4 tai 5, kun yhtäkkiä tuli jättisupistus, jonka aikana tuntui siltä, kuin vesi-ilmapallo olis räjähtänyt emättimessä. Kyseessä oli siis veden meno, kun kohdunsuulta ulos pullottanut kalvorakkula puhkesi. Tää "räjähdys" tuli ihan puun takaa ja aiheutti sen, että ihan saman tien rupes tuntumaan, että sieltä tulee jotain muuta perässä myös. Kun rupesin karjuun, että painetta tuntuu, niin kätilö koitti siellä veden alla kohdunsuun tilanteen ja rupes karjumaan myös itse: "On kuule täysin auki, nyt äkkiä ylös sieltä tai se syntyy sinne!" Kätilöopiskelija ja Mies rupes nyhtämään mua ylös altaasta. Muistan jotenkin hämärästi ne muutamat hoippuvat askelet, joilla selvisin sängylle. Kätilöopiskelija koitti kuivata mun selkää jollain pyyhkeellä, jonka päälle rojahdin kyljelleni sinne ja rupesin heti ponnistamaan.

Tai no tosiasiassa en oikeestaan ponnistanut tai tehnyt mitään muuta kuin huusin. Se koko homma tapahtu jotenkin aivan ittestään. Ihan samanlainen fiilis kuin jos on oksettaa ja rupee silleen yökkäilemään ittestään, niin sitähän ei voi mitenkään hallita. Samalla tavalla tuntu, että "yökkäilis alapäästä" eli että ei mitenkään voi kontrolloida vaan jotain vaan tapahtuu. Kätilö käski mun läähättää kuin koira siihen ilokaasumaskiin, jotta ponnistusta saadaan vähän hillittyä. Ja se yllättäen toikin pienen pieneksi hetkeksi fiiliksen jonkinlaisesta kontrollista siihen tilanteeseen. Ilmeisesti väliliha kerkee pikkasen venyä paremmin, jos ei liian rajusti syöksy se lapsi ulos, joten se läähätysjuttu oli hyvä. Mutta tosiaan ponnistaminen kesti 4 tai 5 minuuttia. Todella outoa mulle ittelleni oli se, että en oikeesti omasta mielestäni tehnyt mitään muuta kuin imin rystyset valkosena sitä ilokaasua ja karjuin. Ainoan kerran, kun muistan oikeesti työntäneeni sitä vauvaa ulos, oli sillon, kun vastaukseksi mun "mää kuolen tähän" -huutoon ne huusi, että "etkä kuole, korvat näkyy jo", päätin, että jos korvat näkyy, niin jumalauta kohta näkyy koko pää. Sillon työnsin tietoisesti, ja sieltähän se plupsahtikin ihan hetkessä. Loppuvauva muljahti ulos aivan itsestään, kuten Lotta olikin mulle luvannut :)

Että näin. Ei tosiaan arvattu, kun seiskalta lähettiin taksilla kotoa, että tuntia myöhemmin on poika jo ulkona...

Oli aika hienoa saada kokea toi koko homma tolleen luonnollisesti. Tosin ilman ilokaasupöhnää en olis kyllä selvinnyt. Ja tuskin ilman sitä allastakaan, koska ne pari supistusta siinä terapiapallolla oli mun mielestä paljon kamalampia kuin supistukset altaassa (lukuunottamatta sitä viimestä räjähdyssupistusta). Ja olihan tossa 50 minuuttiin pakattu aika paljon asiaa, eli tolla intensiteetillä ja rytinällä ei olis huvittanut jatkaa kovin monta minuuttia enempää. Mutta toisaalta lyhyt ja raju on kuitenkin lyhyempi kuin pitkä kituminen.

Mulle on ehkä vähän jäänyt kummittelemaan päähän se altaassa koettu räjähdyssupistus. Siihen asti kun homma oli mennyt normaalia kaavaa, että ahaa supistus, mutta sen jälkeen tulee se pieni rento vaihe. Ja sitten tuleekin ihan puskista major supistus ja se kalvon räjähdys. Se oli musta ihan järkky tunne, kun ne vedet poksahti ja tuli se mieletön paine. Siinä vaiheessa tajus, että nyt ei muuten enää tuu yhtään rentoa hetkeä vaan tää juna menee nyt. Se tuli niin yllättäen, että ehkä siksi on vähän jäänyt takaraivoon vaanimaan. Olin kuvitellut (kuten ilmeisesti ne kätilötkin), että killun siellä altaassa esim. tunnin ja katellaan sitte, tarvinko epiduraalia vai en. Nythän avautuminen 3 sentistä 10 senttiin vei kokonaiset 40 minuuttia...

Tällanen kokemus siis. Pahoittelen, jos olin liian suorasanainen, mutta ehkä teikäläiset ei oo järkyttyvää sorttia. (Ja moni teistä käsittääkseni haluaa faktatietoa eikä mitään "sen kuule unohtaa, kun se vauva on sylissä".)

Nyt tarttee mennä syömään, kun poika vielä nukkuu ja Mies+tyttö on puistossa.

************************

Muutamaa päivää myöhemmin muistelin synnytystä vielä tähän tapaan:

Oon pyöritellyt tota synnytyshommaa päässä käytännössä joka päivä. No ehkä se ei oo kovin outoa, kun sitä on vasta 8 päivää. Mutta oli tosiaan aika järisyttävä kokemus. Ensimmäinen synnytys oli tietysti special siksi, että se oli ensimmäinen, mutta tällanen "luonnonvoimainen" kokemus tuntuu jotenkin kauheen voimakkaalta edelleen. Oon miettinyt ponnistusvaihetta paljon, kun oikeasti ponnistin siinä vain sen yhen ainoan kerran silloin, kun sanoivat, että korvat näkyy. Muuten oli sitä "yökkäilyä alapäästä" eli sellasta kouristuksenomaista hommaa, joka tapahtui mulle ilman, että tein itte mitään. Oon miettinyt, että jos olis vaikka menny taju, niin se vauva olis silti syntynyt ittestään. Kai tossa on jotain luonnon ohjelmoimaa juttua taustalla, että kun synnytystä ei "häiritä" millään lääkityksellä (käynnistys, kalvojen puhkaisu, puudutus, oksitosiinitippa jne.), niin se hoituu "itsestään".

Synnyttämään lähtiessä olin kyllä sitä mieltä, että jos sattuu liikaa, niin totta kai lievitykset kehiin (esim. se paraservikaalipuudutus tai epiduraali/spinaali). Mutta nyt kun vauhti oli tollanen, niin eipä siinä kerinnyt mitään lievityksiä miettimään, kun homma vaan eteni kuin juna.

Mulle tuli pieni repeämä (suoraan klo kuuden suuntaan), johon laitettiin 3 tikkiä. Tikit ei oo vaivanneet käytännössä yhtään, mutta mieluiten istun edelleen kuitenkin pehmeellä kuin kovalla. Viimeksi, kun piti leikata se episiotomia, oli tikkejä kahdessa kerroksessa (jotain syvempiä ja pinnallisempia) ja lisäksi jotain nirhaumia vähän siellä täällä. Siitäkin kyllä toivuin aika helposti, mutta tämä tämänkertainen tikkitilanne on toki paljon parempi.

Sen unohdin aiemmin sanoa, että aivan järkyttäviä jälkisupistuksia tuli! Mulla oli jälkisupistuksia viimekskin aina imettämisen yhteydessä, ja söin niihin särkylääkkeitä. Mutta nyt, kun imetin sitä vastasyntynyttä siellä synnytyssalin laverilla, oli jälkisupistukset aivan järkyttäviä, ja itse asiassa nyyhkytin samalla, kun imetin. Antoivat sekä naprokseenia että ibuprofeenia, mutta ei ne mitään auttanu. Olin varmaankin aika pökerryksissä vielä synnytyksestä, kun rupesin itkeen, että ei kai tää ala uudelleen tää synnytys, että en enää jaksa toista kertaa. :) Ne jälkisupistukset oli todella niin kipeitä, että tuntui, että kelloa olis vaan siirretty pari tuntia taaksepäin ja homma alkais alusta. Lohduttivat kyllä, että ei siellä kohdussa oo enää ketään piilossa, hehe. Hyvää noissa jälkisupistuksissa oli tietysti se, että kohtu supistui tehokkaasti ja pulautteli pääosan veristään ulos jo siinä laverilla, joten jälkivuoto on ollut aika vähäistä. Mutta en tosiaan arvannut etukäteen, että voi noin kipeitä jälkisupistuksia tulla. Kätilö sanoi, että toissynnyttäjillä ne on tyypillisesti paljon pahempia kuin ekalla kerralla.

torstai 24. helmikuuta 2011

Tässä kävi näin

Tässä nyt sittenkin kävi näin, etten kyennyt päivittämään blogia. Kesä ja syksy meni viuhahtamalla ja hyvin tarkkaan samaan tyyliin kuin Project Maman tuoreessa kirjoituksessa eli käytännössä raskaus oli ihan sivuroolissa tai monesti unohduksissa kokonaan. Mahakuviakin muistettiin ottaa peräti kaksi kertaa... :D Mutta raskaus meni kokonaisuutena tosiaan aika vaivattomasti, tosin ennenaikaisia supistuksia oli taas, kuten Saimastakin aikoinaan.

Veikko-poika kuitenkin syntyi 18.1.2011 eli viikolla 39+0. Lupaan kirjoittaa synnytyksestä jossain vaiheessa. Se oli mukava ja tosi nopea homma ja meni pelkästään ilokaasun ja vesialtaan voimalla. Naistenklinikalla kerettiin olla peräti 50 minuuttia ennen pojan syntymää.

Päivitin nyt vihdoin ton yläreunan tickerinkin, eli poika tosiaan syntyi.

Palaan asiaan vielä tämän vuoden puolella! ;)

tiistai 10. elokuuta 2010

Alive and kicking!

rv 16+0

Sellasta vaan, että lauantaina aamuyöstä (rv 15+4), kun jostain syystä heräilin, huomasin, että joku sieltä mahasta koputtelee! Aika hurjaahan se oli, kun en ollut vielä yhtään henkisesti valmistautunut siihen. Nyt oon sitten joka päivä tuntenut pienenpieniä liikkeitä. Tuntemus on edelleen ihan täysin samanlainen kuin Saimaakin oottaessa eli kuin joku painaisi kevyesti sormenpäällä mutta tuolta sisäpuolelta ulospäin. Saimasta tunnistin ekat liikkeet viikolla 16+2, joten aika samoissa mennään.
Mies on jo pariin kertaan koittanut turhaan tunnustella, mutta yritän rauhotella, että viimeksikin joutui oottamaan vielä reilut pari viikkoa. Enhän tunne mitään liikkeitä omiinkaan käsiin, vaikka lepuutan kättä mahan päällä ja sisällä tuntuu potku.

Kyllä tää tästä ilmeisesti kohta alkaa realisoitua itse kullekin, että vauva meille on tulossa (iiik). :)

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Itkettää ja naurattaa

rv 14+3



Tällasta harrastusta en Saiman kanssa kokeillutkaan. Ehkäpä sitten "Veikon" kanssa. :)
Nuo kuvat on jotenkin aivan mielettömän kauniita (tuli siis itku). Toisaalta osa on niin hupasia, että nauroin ääneen. Kyseinen äiti julkaisee blogissaan Mila's Daydreams aina tuoreet kuvat.

Mahan suhteen ei mitään uutta muuta kuin se, että käytiin niskapoimu-ultrassa, jossa kaikki oli erittäin ok ja tyyppi tosi elinvoimainen. Aika helpottava se ultra kyllä oli, koska olin kerinnyt panikoida jo vaikka kuinka paljon. Saimaa oottaessa olin vaan niin innoissani koko ajan, etten juurikaan ees miettinyt, että kaikki ei välttämättä oliskaan hyvin siellä mahan sisäpuolella. Nyt, kun kotona asuu jo yksi aivan täydellinen lapsi, oon kerinnyt jo monta kertaa ajatella, että miten meitä voisi kohdata samanlainen onni vielä toista kertaa. Että nyt menee varmana jotain vikaan. Ja paniikkitunnelmissa oltiin siis ennen np-ultraa. Mutta toistaiseksi siis kaikki hyvin.

Naistenklinikan tietokoneet muuten laskee eräpäivän vähän erikoisesti eli lasketuksi ajaksi tulikin 25.1.2011 eikä 26.11.2011 niinku kalenteri näyttäisi. Kuulemma ruotsalainen softa ja Ruotsissa lasketaan vähän eri tavalla, mutta tällä mennään. Erikoista. Noh, korjasin nyt tota yläbanneria tän uuden LA:n mukaan.

Pääasiassa en ees muista olevani raskaana. Viikko sitten meinasin kävellä Stockan Herkun Alkoon ostamaan sopivaa viiniä juuri ostamalleni vuohenjuustolle, kunnes tajusin, että enpä pääse sitä juomaan. Niin totaalisen oireeton tää raskaus on, ettei sitä kovin helposti muista. Toisaalta eipä ole päivässä kovin monta hetkeä edes aikaa pohtia mitään, kun Saiman kanssa mennään tukkaputkella tilanteesta toiseen.

Laittelen ultrakuvat näkyviin, jahka saan ne skannattua. Jep, edes varhaisultran kuvia en oo vielä skannannut - Saiman kuvathan skannattiin aina heti ultrasta kotiutumisen jälkeen...

Me muuten on päätetty, että Veikkokin pääsee sinne 3D/4D/5D/mikälie ultraan. Ja ihan vaan siksi, että se video mahansisäisestä elämästä on vaan niin siisti, että olis sääli, jos Veikolla ei olis samanlaista pätkää ittestään, kun kerta Saimallakin on. Miten sen vois sille ees selittää? "Kuule kun äitin ja isin mielestä sun oottamisessa ei ollu enää mitään jännää ja oltiin vähän että ihan sama, niin ei viititty sitte käydä kattomassa sua siellä yksityisellä, kun se kerta maksokin. Kun säähän oot vähän sellanen jämä." :) Eli suomme saman videon sitten myös Veikolle.

Tästä tähän. Palailen asiaan.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Pulla uunissa

rv 6+6

Uutisia pitkän hiljaiselon jälkeen: Kakkosta pukkaa. Eilen nähtiin ultrassa pienen sydämen väpätys, joten nyt ollaan sitten taas "virallisesti" raskaana. Jee! Ja tosiaan yksi on tulossa, vaikka olin taas nähnyt unia, että siellä on vähintään 2 tai 3. Ihan hyvä näin.

Sen verran täytyy näistä alkuvaiheista kertoa, että en oo oksentanut kertaakaan! Saimaa oottaessahan yrjö lensi viikkotolkulla, joten nyt olisin kyllä tositosi onnellinen, jos tää homma menis pelkällä kuvotuksella. Rannekkeet mulla on taas ranteissa, ja puputtelen vähän väliä jotain, jotta kuvotus pysyis poissa.

Kerkesin olla jo marraskuusta toukokuuhun töissä, jolloin Saima oli isänsä kanssa kotona. Nyt kesä- ja heinäkuun oon taas kotiäiti, joten on tosiaankin ihan kiva, ettei okseta. Kotiäitiydestä kun ei saa mitenkään saikkua.

Mutta siis. Tällasta täällä. Päivittelen jotain silloin tällöin, kun kerkiän.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Hyvä Väestöliitto!!

En voi muuta sanoa kuin että harmi, ettei tätä opusta ollut saatavilla noin vuosi sitten: Pullonpyörittäjän opas. Ensimmäistä kertaa näen imetykseen liittyvää tekstiä, jossa on muutakin sisältöä imetysvaikeuksien jo hulluuden partaalle ajamalle äidille kuin pelkkä "äidinmaito on parasta ruokaa". Imetyksen eduista on tietoa saatavilla vaikka kuinka paljon, mutta se tieto ei millään tavalla helpota silloin, kun imetyksen kanssa on ongelmia. Päinvastoin ahdistus vaan lisääntyy, kun joka paikasta saa lukea, kuinka imetys on hyväksi koko maailmankaikkeudelle, mutta itse ei siihen kykene täysimääräisesti tai ollenkaan. Ei imetyksen eduista kertominen ole imetysohjausta.

Ilmeisesti oma imetyskamppailuni on jättänyt jonkinmoisen arven meikäläiseen, kun herahti kyyneleet silmiin, kun aloin lukea tota opusta. Niin selväjärkiseltä ja syyllistämättömältä se kuulosti. Voi kun olisin saanut tuon lukea aikanani.

Suosittelen lämpimästi kaikille odottajille etukäteistietoiskuksi ja imetysongelmaisille tähän päivään. Ja jopa vielä enemmän suosittelen heille, joille imetys on ollut helppo juttu ja joilla ei ole mitään hajua, minkälaista on, kun "epäonnistuu". Jospa he lukisivat tuon vihkosen ja kenties sen jälkeen valitsisivat sanansa tarkemmin, ennen kuin alkavat jaella tökeröitä ja syyllistäviä "ohjeitaan" muille. (Ja kyllä kyllä, toki täysimetysonnistujissa on myös heitä, jotka osaavat asettua toisen asemaan ja valita sanansa fiksusti.)

PS. Aivan tolkuttoman pitkä bloggausväli! Saima on jo pitkä (kalju) roikale, ja vaikka mistä on jäänyt kirjottamatta. Ehkä jossain välissä saan itseni takaisin tänne näppäimistölle, kun elämä rauhoittuu. Ehkä siis jo noin 18 vuoden päästä, hehe.

torstai 14. toukokuuta 2009

Tuttipulloista ja niiden materiaaleista

Joskus aikoinani kirjoitin rintapumppu- ja tuttipullohankinnoista. Meillä on siis Avent isis -rintapumppu sekä yhteensopivia Avent-tuttipulloja. Päädyin näihin Avent-pulloihin pienen benchmarkkauksen perusteella, elikkä siis muutama kaveri näitä suositteli. Perusteluna oli tuttiosan muotoilu eli että pullosta imeminen muistuttaa mahdollisimman paljon tissistä imemistä. Silikoninen tuttiosa on symmetrinen pyöreä eikä litteä, kuten monet muut pullotutit. Meillä pullot ovat ainakin toimineet, koska Saima on vedellyt ihan yhtä mielissään sekä pullosta että tissistä. Saima tosin edelleen juo vain 1- tai 2-reikäisistä tuteista, vaikka Aventin suositus on, että 3 kk iässä siirrytään 3-reikäiseen tuttiin. Oma maalaisjärkeni kuitenkin sanoi, että mitä järkeä tehdä pullosta imemistä yhtään helpommaksi, koska silloinhan kaiketi kasvaa riski, että pullo alkaa maistua paremmin kuin tissi, koska pullosta saa silloin maitoa helpommin. Eli tyttö nyhtää harvat pullomaitokertansa edelleen tosi hidasvirtauksellisista pullotuteista.

Mutta niistä materiaaleista siis. Napa-blogissa tuli ilmi seikka, että jossain lastentarvikekaupassa oli sanottu, että Aventin käyttämä muovi on jotenkin vaarallista. Kyse lienee BPA:sta, jonka olemassaolosta meikäläinen ei ollut koskaan aiemmin kuullut mitään! Amerikassa asuva ystäväni sanoi, että Kanadassa ja USAssa siitä vouhkataan jo kaikkialla. Täällä Euroopassa ei näemmä vielä juuri yhtään. Noh, lähdin tätä asiaa vähän googlailemaan ja Aventin sivuilta löytyi linkki koskien Aventin pulloja: Käyttämämme materiaalit. Kemikaalicocktail-blogista löysin useammankin tekstin koskien BPA:ta:
Lasinen tuttipullo ehkä terveysteko
Muovista asiaa - ja kemikaalia
Bisfenoli A ja ftalaatit - eat this!

Lisäksi vielä WWF:n factsheet.

Bebesin sivuilla annetaan vielä ohjeita, kuinka välttää BPA:ta:
- Käytä lasipulloja tai polypropyleenipulloja, joissa on kierrätyssymboli numero 5 tai kirjaimet PP. (Myös astiat, joissa on kierrätysnumerot 1, 2 ja 4 ovat turvallisia käyttää)
- Vältä käyttämästä polykarbonaatista valmistettuja pulloja ja astioita. Polykarbonaatista valmistetut tuotteet ovat kovaa kiiltävää ja kirkasta tai sävytettyä muovia, joissa on yleensä kierrätyssymboli numero 7 tai kirjaimet PC.
- Jos käytät polykarbonaatti pulloja, älä käytä voimakkaita pesuaineita tai pese pulloja astianpesukoneessa. Puhdista ne käsin pesemällä lämpimässä vedessä. Kovalla harjalla voimakkaasti harjaaminen saattaa aiheuttaa muoviin naarmuja, joka lisää kemikaalien liukenemista.
- Vältä lämmittämästä ruokia ja juomia polykarbonaattiastioissa, sillä Bisfenoli A liukenee nopeammin korkeissa lämpötiloissa.. Käytä mieluummin lasisia tai keraamisia astioita.
- Lämmitä tuttipullot vesihauteessa. Älä lämmitä pulloja kiehuvassa vedessä tai mikrossa, sillä se saattaa lämmittää nesteen epätasaisesti sekä muovista saattaa liueta kemikaaleja.
- Poista käytöstä vanhat, kolhiintuneet tai naarmiintuneet tuttipullot. Pullojen kierrätystä seuraavalle lapselle ei suositella.
- Vähennä säilykeruokien käyttöä, sillä säilyketölkkien sisäpinnoitteessa on bisfenoli A:ta
- Käytä silikonitutteja. Poista käytöstä tutit, jotka ovat värjääntyneet, ohentuneet, tahmeat tai rikkinäiset.
- Tuttipullot, tutit, rintakumit, rintapumpun osat ja säilytysastiat tulisi steriloida keittämällä ennen ensimmäistä käyttöä. Tämän jälkeen puhdistukseksi riittää pesu lämpimällä vedellä tai astianpesukoneen yläosassa. Vältä steriloimista mikroaaltouunissa tai liiallista keittämistä, sillä ne edistävät muovin haurastumista.
- Jos käytät (urheilu)juomapulloa, valitse lasinen tai ruostumattomasta teräksestä (stainless steel) valmistettu pullo. Tämä on erityisen tärkeää lasten ja raskaana olevien kohdalla.


Että näin. Jokainen voi nyt vetää omat johtopäätöksensä. Itse luotan pitkälti suomalaiseen "systeemiin", jonka uskon ainakin suurimmalta osin karsivan kaupoista haitalliset tuotteet. Toisaalta omat vaistoni ovat koko ajan olleet sitä mieltä, että pulloja ei laiteta mikroon eikä tiskikoneeseen. Ehkäpä nyt lopetan kovien pullojen steriloinnin kiehuvassa vedessä, kun Saimakaan ei ole enää mikään pikku vauva. Rintakumit ja tutit taidan silti vielä keittää vaikka kerran viikossa. Ja pesuna käsinpesu tiskiaineella kuten tähänkin asti. Ilokseni muuten huomasin, että osa pulloistamme on Aventin oranssiin vivahtavia pulloja, joissa ei ole BPA:ta laisinkaan.

Millaisia ajatuksia tämä muovihomma teissä herättää?

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Viimeinen imetyspostaus tässä blogissa (osa 5 siis)

Jaaha, nyt sitten siirryttiin tälle tasolle, että minä en mitään kruunua tai tunnustusta kaipaa vaan haluan vain ajatella lapseni parasta... Voi elämän kevät, me muutko sitten emme ajattele lapsemme parasta???

Kyllä lapselle äidin maitoa tärkeämpi on äidin mielenterveys. Jos äidin mielenterveys ja jaksaminen kusee, niin siinä konkurssissa ei maito paljon enää lämmitä. Mikäli äitiyksilö kokee tarvitsevansa pientä irtiottoa vauvasta vaikka joka ilta, niin sitten tarvitsee. Eli jos vaihtoehtona on vaikkapa 80-prosenttisesti imettävä täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva äiti ja 100-prosenttisesti imettävä väsynyt hermoraunio, niin kumpikohan mahtaa ajaa enemmän lapsen parasta? Ja jos taas täysimetys onnistuu ja äiti saa siitä vielä itsekin voimaa, niin hieno homma. Kyllä se kuuluisa lapsen paras koostuu niin monesta tekijästä, että kenenkään kotoa tuskin löytyy absoluuttista ja yleispätevää totuutta.

Tähän yhteen korvikekommenttiin on kuitenkin vielä pakko puuttua: "Tuo rinnastuksesi monikansallisten yritysten tuotteiden (tässä tapauksessa korvikkeiden) tukemisesta vaikkapa saksalaisiin lastenvaunuihin kyllä mielestäni ontuu. Samalla perusteellahan voisi todeta, että jos joku perhe käyttää lapsellaan kertakäyttövaippoja, ei heidän kannata kierrättääkään, kun kerran joka tapauksessa täyttävät kaatopaikkoja kertiksillä. Pienistä puroista ne meretkin koostuvat ja ihan samoin pienillä valinnoilla on suuressa kokonaisuudessa merkitystä myös pyrittäessä kestävään/eettiseen kehitykseen." Unohtuuko kirjoittajalta, että rintamaitoa tuottaakseen äidin on syötävä ja juotava, ja kaikki ruoka ja juoma on pakattu jotenkin? Väittäisin, että Valion Turengin-tehtaassa suomalaisten lehmien maidosta tuotettu, kierrätettävään pahvipakkaukseen pakattu, huoneenlämmössä säilyvä Tutteli tuottaa pienemmän ekologisen jalanjäljen kuin suuri osa normaalista ruokakaupasta myytävistä ruuista (esim. ulkomailta tuodut, muoviin pakatut tai kylmässä säilytettävät tuotteet). Eli jos vauva syö jossain välissä korviketta, niin siltä osin äiti taas syö vähemmän itse. Ja mitä eettisyyteen tulee, niin vaikka puolen vuoden aikana ostettujen Tutteleiden tuotosta osa menee brändin omistavalle Danonelle, niin kurkistapa vaatekaappiisi ja totea, millainen määrä riistopalkalla ja hyönteismyrkyillä kasvatettua puuvillaa sulla siellä on ja kuinka kaukaa jokainen riepu on lentokoneella ihan sinua varten tuotu. Kyllä nykymaailmassa ulkolaisten firmojen välttäminen on mahdotonta, ellei rupea ihan linkolaksi. Nokiakin taitaa olla itse saatana, kun myy tuotteitaan ympäri maailmaa.

Ja jos nyt vielä puhutaan niistä pienistä puroista, niin vaikkapa nyt niistä saksalaisista vaunuista syntyy paljon isompi puro. Jos vähän tsemppaisit ja ajattelisit maailman ja lapsesi parasta, niin kantaisit lastasi kantoliinassa, koska kantoliinahan tutkitusti parantaa lapsen fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja kuormittaa maapalloa huomattavasti vähemmän kuin teollisesti tuotetut lastenvaunut. (Tunnen perheitä, joissa vaunut on korvattu kantoliinalla.)

Ihan nyt vain tiedoksi vielä teille, joitten mielestä imetyksen lisäksi tarjotulla noin puolen vuoden mittaisella korvikeruokinnalla olen lapseni parhaan lisäksi tuhonnut myös maapallon: Lapseni pukeutuu käytettyihin vaatteisiin ja käyttää käytettyjä kestovaippoja, suuri osa lapseni tarvikkeista on lainattu, lastani on kannettu lukemattomia tunteja kantoliinassa, meillä ei ole koskaan ollut autoa eikä itselläni ole edes ajokorttia, meillä ei ole mikroaaltouunia (muista, että jos ajattelisit lapsesi parasta, et lämmittäisi lapsen ruokia mikroaaltouunissa), en syö lihaa, olen Unicefin vakituinen kuukausilahjoittaja, asuntomme lämpiää kaukolämmöllä ja huonelämpötila pyritään pitämään 21 asteessa, meillä kierrätetään jätteet eikä meille osteta uusia laitteita ennen kuin edelliset hajoavat (meidän telkkarissa on ollut keltainen kuva jo kohta vuoden). Niin ja telkkarihan itse asiassa pysyi meillä kiinni yli vuoden, kun digiboksi hajosi eikä haluttu heti ostaa uutta. Että jos nyt pikkasen kukin osaisi ajatella suuruusluokkia ja mittakaavaa, niin kyllä koko elämän mittaisilla valinnoilla on hiukka enemmän merkitystä kuin muutamalla Tutteli-purkilla (jolloin äidin ruuat vastaavasti kuormittavat vähemmän). Esim. yhden lasisen chileläisen punkkupullon jalanjälkeen sopii melko monta turenkilaista pahvituttelia.

Tämä viides postaus on tässä blogissa viimeinen imetyspostaus. Mahdolliset kommentit luen edelleen suurella mielenkiinnolla mutta omalta osaltani jätän imetysvatvomisen tähän ja jatkan toimimista lapseni parhaaksi.

lauantai 2. toukokuuta 2009

No vielä kuitenkin imetyksestä (eli osa 4)

Tästähän sikisi kunnon keskustelu! Meikä on suorastaan innoissaan, kun näin pitkällisesti ja - erityiskiitos - asiallisesti jaksatte kommentoida. Summaanpa tässä vielä edellisen kirjoituksen kommenttien herättämiä ajatuksia ja tuntoja:

Oleellista mun mielestä kunkin tekemissä valinnoissa on se, että ne on todella VALINTOJA. Eli jos ei kaipaa tuulettumista, ei tarvitse tuulettua vaan saa valita olla kotona. Tai jos kaipaa, niin sitten pitää tehdä sellaisia valintoja, että pääsee tuulettumaan. Mutta VALITTAMINEN siitä, että voi voi, kun en pysty, kun pitää imettää, on se, mitä en tajua. Tässähän saa ihan ite valita, miten lapsensa hoitaa, niin aika outoa sitten valittaa, kun on itse valinnut. Jos itse pitää tärkeänä sitä, että vauva ei missään vaiheessa saa tippaakaan korviketta, niin sitten pitää ja sitten hoitaa asiansa ja menonsa ja menemättömyytensä siten, että homma toimii. Mutta ei valita, kun itse on valinnut!

Pumppaaminen on mun mielestä ihan vihonviimestä hommaa. Paikallaan istuminen vauvan kanssa on vielä jotenkin tolkkua puuhaa mutta istuminen jonkun muovisen vekottimen kanssa - ei vaan pysty. Eli jos en ole paikalla imettämässä, niin sillä aikaa tyttö syö korviketta. Pikku ipanan kanssa on vuorokauden tunnit muutenkin aina kortilla, joten sen 15-30 minuuttia, mitä yhden annoksen pumppaamiseen menee, käytän mieluummin jotenkin muuten. Eli kuten Tiittiskin sanoi: nihkeää hommaa se pumppaaminen. (Eikä sieltä sitä paitsi ikinä tuu niin hyvin kuin vauvan itse imiessä.) Ja tissien räjähtämisestä vielä, että arvaappa, miltä tissit tuntuu aamulla, kun edellisestä imetyksestä on 10-11 tuntia... Niitä saa kannatella kaksin käsin, kun menee suihkuun, ja suihkusta tullessa ruutailevat pitkin vessan peiliä. :D

Mun on myös ihan pakko kommentoida sitä ylikansallisiin korvikefirmoihin viittausta. Breedi kirjoitti: "-- olisi ihan kauheaa ympäristön ja raaka-aineiden haaskausta ja ennen kaikkea turhaa tulonsiirtoa ylikansallisille korvikefirmoille, jos äidit isommallakin mittakaavalla päättäisivät korvata aterian siellä, toisen täällä korvikkeella." Meillä valittiin Tutteli siksi, että se on tehty Valion tehtailla Turengissa suomalaisten lehmien maidosta. Valio tosin on alihankkija, koska Tutteli on Danonen brändi. Eli joo, tulee tulonsiirtoa ylikansalliselle firmalle. Mutta yhtä lailla äidit pukeutuvat henkkamaukkoihin, työntävät saksalaisia lastenvaunuja, syövät ulkolaista karkkia, juovat ulkolaista viiniä, katsovat amerikkalaisia elokuvia, ajavat ulkolaisia autoja, käyvät jumppaamassa kansainvälisissä kuntokeskuksissa jne. Jos nopeasti ja karkeasti laskettuna vauva söisi vaikkapa 40 litraa korviketta (reilu purkillinen joka päivä puolen vuoden ajan), niin aika pientä se on siihen verrattuna, mitä valintoja perheessä tehdään esim. 10 vuoden aikana koskien mm. edellä mainitsemiani kulutustottumuksia. Ja mistä ympäristön ja raaka-aineiden haaskaamisesta on kysymys? Ei se maito sinne tisseihin itsestään ilmesty, vaan äiti joutuu syömään ja juomaan sitä tuottaakseen. Ainoa ero Saiman juoman Tuttelin ja minun juomani maidon välillä taitaa olla pakkauskoossa eli pakkausmateriaalia Saiman maito vie enemmän, kun on pienempiin puteleihin pakattu. Samasta lehmästä se kuitenkin alunperin tulee.

Pakko myös kommentoida "venymiseen lapsen parhaaksi". Kuinka suuri vaikutus ihan oikeasti lapsen parhaaseen on sillä, syökö lapsi 100- vai kenties 80-prosenttisesti äidinmaitoa? Mitä, jos äiti voi henkisesti paremmin (ja on silloin kaiketi parempi äiti), kun käy vaikka elokuvissa tai syömässä ulkona? Ainakin omalla kohdallani "venyminen" olisi vaikuttanut lapsen parhaaseen kyllä negatiivisesti. Mutta toistan edelleen, että jos ei tuulettumista kaipaa, niin kukaan ei pakota. Kuten Breedikin sanoi, että itse saa valita.

Ja hih, millainen tempperamenttipakkaus on Sonjuskan tyttö! :) Kyllä pitää pulloa ja korviketta jo kovasti inhota, että pystyy olemaan 12 tuntia syömättä. Ja kun mietit, mitä tekisit ehkä toisin, jos toisen lapsen saisit, niin samaa mietin minä. Toivon, että mahdollisella ensi kerralla tissiparkani kelpaisivat ilman kumia, jolloin kontakti vauvan ja tissin välilä olisi luonnollisempi ja koko maitoshow ehkä sujuisi alusta asti paremmin. Mutta käy sitten miten käy, osaan toisella kertaa varmaan olla ulkopuolisista paineista ahdistumatta ja luotan alusta asti omiin valintoihin. Kuten Sonjuska sanoikin, hyvä äitiys ei ole kytköksissä siihen, miten vauvansa ruokkii.

Even kommenttia taisin tavallaan jo alussa kommentoidakin. Eli kotoa ei ole pakko lähteä mihinkään, jos ei halua, ja jos haluaa, niin sitten lähtee. Ja lapsen syöttäminen hoidetaan sitten kunkin haluamalla ja tilanteeseen sopivalla tavalla. Kun meillä imetys oli aluksi ihan karseeta läträämistä, niin koin painetta siitä, että pitäiskö mun nyt kuitenkin mennä luuhaamaan kahviloihin ja imettää siellä, kuten kaikki "normaalit" äidit tuntuu tekevän. Itselleni kun omalla kotisohvalla imettäminenkin oli jo riittävän vaikeaa! Eli jännästi painetta tulee muilta ja myös oman pään sisältä milloin mihinkin suuntaan. Mahdollisen korvikkeen aiheuttaman allergisoitumisriskin ohitin, koska meillä ei ole kummankaan suvussa ollut mitään maitoallergiaa.

Anonymille kiitoksia tunnustuksesta. :)

****

Tähän lopuksi voisinkin vielä kertoa, mitä toivoin tammikuussa synttärilahjaksi. Pyysin Mieheltä, että saisin mennä yksin johonkin hotelliin yöksi. Minulla olikin luvassa sitten "vankilareissu" eli, kun Saima oli 2 kk, meni äiti yöksi Katajanokan vankilaan, joka onneksi nykyisin on 4 tähden hotelli. Kun perjantaina Mies tuli töistä, minä lähden kampaajalle. Palasin sieltä vielä kotiin (me asutaan keskustassa) imettämään ja pakkaamaan, ja sitten lähdin elokuviin. Elokuvista suuntasin hotelliin, jossa onnellisena katselin telkkaria ja söin irtokarkkeja ja join siideriä. Tätä kesti tosin aika vähän aikaa, kun alkoi nukuttaa, joten hoisin iltatoimet ja pumppasin tissit tyhjäksi lavuaariin. Sängyssä katselin kännykästä läpi kaikki Saiman kuvat. :) Hyvin nukutun yön jälkeen pumppasin taas ja suuntasin ihanalle hotelliaamiaiselle. Hain respasta Hesarin ja levitin sen neljän hengen pöytään. Aivan ekstaasissa söin aivan järjettömän määrän ja luin lehteä yhteensä puolitoista tuntia. Ja sitten tsekkasin itseni hotellista ulos aurinkoiseen pakkasaamuun ja kerkesin vielä vähän kierrellä kaupoissakin, kunnes palasin kotiin klo 12. Olin tämän "karkaamisen" jälkeen varmasti astetta parempi äiti ainakin muutaman viikon.

Miehelle sanoin, että seuraavat kymmenen vuotta sitten sama synttärilahja kiitos. Tosin tuli mieleen, että lahjaan voisi hommata jotain pientä upgreidausta jossain vaiheessa, esim. äidin oma viikonloppu Amsterdamissa tai Pariisissa... :)

perjantai 1. toukokuuta 2009

Imetyksestä vielä (osa 3 siis)

Kiitoksia edellisen imetyspostauksen kommenteista! Viimeisenkin pullon poisjättöön palaan vielä elikkä niin varmasti onkin, että näin pienet korvikemäärät voi jättää pois ja tissit korjaa tilanteen parissa päivässä. Mutta toisaalta, kun tämä ei ole mikään kilpailu ja mulle on ihan sama, meneekö päivässä 0 vai 200 ml korviketta, niin enpä suoraan sanoen jaksa yrittää. Kukaan ei oo jakamassa mulle mitään kunniamerkkejä tai palkintoja, vaikka selviäisimmekin ilman pulloa, joten kun homma nyt toimii näin, niin antaa toimia.

Yleensä yksi pullo on mennyt illalla, kun iltatissisyöttö ei vielä ole saanut Saimalta tajua kankaalle. Tissin jälkeen esim. 80 ml Tuttelia pullosta, niin sitten tyttö nukkuu 9 tuntia. Ei huvita yhtään lähteä kokeilemaan, että nukkuuko koko yötä, jos vain tyrkytän tissiä loppuillan. Jos en mitään muuta ole oppinut tähän mennessä, niin sen, että jos joku homma toimii, niin älä hitossa muuta sitä. :D Varsinkaan jos muutoksella riskeerataan kenenkään yöunia.

Toisaalta aika monena päivänä on myös sellainen hetki, että olen itse jossain poissa kotoa (kaupungilla, kampaajalla, elokuvissa, kirjastossa tms.), joten joka tapauksessa silloin Mies antaa Saimalle pullon. Enkä tod. jaksa ruveta pumppaamaan jotain yhtä pullosyöttöä varten, kun se pumppausaikakin on pois jostain muusta. En usko, että Saiman hyvinvoinnille on mitään merkitystä, saako se päivän aikana 100-prosenttisesti äidinmaitoa vai kenties vain 80- tai 90-prosenttisesti (ja tuskin edes olis suuremmin merkitystä, vaikka saisi pelkkää pulloa). Joka tapauksessa suurin osa on tissistä ja loput purkista.

Kun näitä maitojuttuja on tullut pohdittua nyt jo kohta 6 kk, niin jaksan ihmetellä sitä, miten osalle ihmisistä se, että syöttää vain ja ainoastaan tissimaitoa, on jotenkin elämän ja kuoleman (ja kunnian ja itsetunnon jne.) kysymys. Kun kuitenkaan tosiaan kyseessä ei ole kilpailu eikä tästä saa mitään diplomia tai muutakaan tunnustusta. Vai onko se, että ruokkii lapsensa 100-prosenttisesti tissimaidolla, jonkinlainen osoitus siitä, että "onnistuu" äitiydessä? Ja muuten "epäonnistuu"? Olen törmännyt äiteihin, jotka sanovat, että en voi tehdä sitä tai tätä, kun voin olla irti lapsesta vain korkeintaan syöttöjen välisen ajan (eli esim. vain 2 h). Miksei voi? Kyllä mulla olis pää räjähtänyt jo ajat sitten, jos en pystyisi lähtemään kotoa pois tekemään jotain, johon ei liity vauvaa. Paikataanko tällä superimettämisellä mahdollisesti jotain epävarmuuden tunnetta? Mun mielestä äitinä oleminen on joka tapauksessa jokapäiväistä epävarmuutta ja arvailua (monesti väärin mutta joskus oikeinkin). Vai saako joku ehkä jotain tyydytystä siitä, että "uhraa" itseään, että kun minä en nyt voi lähteä mihinkään enkä tehdä mitään, kun olen äiti ja mulla on tätä tärkeää imetyshommaa, josta ei voi ikinä löysätä edes yhdeksi illaksi?

Siis toki on varmasti ihmisiä, jotka eivät edes kaipaa tuuletusta vaan ovat täysin onnellisia oman kodin seinien sisällä. Mutta sitä en vaan ymmärrä, kun kuulee valitusta, että kun en voi tehdä jotain, kun mun pitää imettää niin tiuhaan. Kun se kuulostaa mun korviin siltä, että valittaja oikeastaan odottaa, että vastapuolen pitäis reagoida valitukseen, että ootpa kyllä hyvä äiti, kun tolleen uhraat itseäsi, tässä sulle pokaali.

No tulipa tajunnanvirtaa näin vapunpäivän kunniaksi. :) Itse olen joka tapauksessa ihan huippuonnellinen, kun omiin tisseihin voi nyt luottaa, että kun on vaan rintakumi matkassa, niin on Saimalle myös evästä. Ja toisaalta kuitenkin Mies voi hyvin syöttää tytön pullosta mun poissa ollessa. Ja toisaalta taas mulla on joka tapauksessa aina pullo mukana siltä varalta, että en halua ruveta räpeltämään tissin ja kumin kanssa jossain julkisella paikalla. Ja illalla tyttö menee nukkumaan joko pelkällä tissillä tai sitten tissi+pullo-yhdistelmällä ja nukkuu aamuun saakka.

Pyydän anteeksi mahdollisesti sekavaa avautumiskirjoitusta ja toivotan kaikille hauskaa vappua! :)

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Vaippapolitiikkaa, osa 2

Vaippapäivitystä:

Äitiyspakkauksen Imse Vimset (Flanellette-sisävaippa ja Soft-kuorivaippa) jäivät pieneksi jo ajat sitten. Nykyisin käytetään pelkästään taskuvaippoja: Fuzzi Bunz koko small (3-8 kg) ja Myllymuksut koko S-M (5-10 kg). Lataan imut taskuihin valmiiksi, joten hoitotason laatikossa on vaippoja valmiina käyttöön. Yövaippana on edelleen kertis, ja samoin, jos ollaan jossain kylässä.

Meidän tyttö on muuten ilmeisesti aika luikku, kun vielä 4 kk iässä yövaippana oli Pampers nro 1 eli se newborn-vaippa, joka on tarkoitettu 2-5-kiloisille (Saima oli silloin 6-kiloinen). Nyt meillä on käytössä jo Pampers nro 2, heh... Mutta koska kolmonen jää ihan liian löysäksi, niin käyttäköön sitten kakkosta. Yöllä tulee pelkkää pissaa ja se on toistaiseksi tohon vaippaan hyvin mahtunut, niin homma siis toimii. :)

Lisään tohon sivupalkkiin vielä paino- ja pituuslukemat, jos jotakuta kiinnostaa. Melkonen rimppakinttu meillä täällä on, mutta neuvolan mukaan alhainen paino pituuteen nähden on vain ruumiinrakennekysymys. Ja tosiaan vain yhen käyrän verran ollaan miinuksella oltu ihan alusta asti eli ihan normaalin vaihtelun rajoissa, mutta kuitenkin.

Imetys, osa 2

On näemmä vähän jäänyt tämä bloggaaminen mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Mua jäi jotenkin ihan hulluna kaiveleen edelliseen postaukseen laitettu kommentti: "Jaa, sieltäkin päinkö joku lapsettomuusheitto näin vaihteeksi tuli. Enpä minä ainakaan lapsettomana ole koskaan kuvitellut äitiyden olevan helppoa tai maagista, äidit ne tuntuvat keskenään sellaista ja monen muunlaistakin utopiaa yllä pitävän, vaan helppoakos siitä onkin lapsettomia syyttää yhdestä jos toisestakin asiasta."

Haluan nyt vielä selventää (vaikka jo koitin edellisen postauksen kommentteihinkin selventää), että tarkoitukseni oli ainoastaan jakaa kokemukseni siitä, että yllättävän monella on jonkinlaista häikkää tässä "maailman luonnollisimmassa" hommassa eli imetyksessä. Ja jos olisin jo ennen oman imetyksen aloittamista sen tiennyt, olisi varmaankin ollut paljon vähemmän paineita itsellä ja vastaavasti pettymys "epäonnistumisen" vuoksi paljon pienempi. Vaikka olin omasta mielestäni ottanut aika monesta asiasta selvää, kuvittelin imetyksen sujuvan vain niin, että tissi suuhun. Ekoja viikkoja (ja oikeestaan paria ekaa kuukautta) sävytti syöttämiseen liittyvä ahdistus, joka suurimmalta osin oli epäonnistumisen tunnetta. Jos olisin tiennyt jo etukäteen, että tosi monella imetys on alkuun pelkkää sähläystä, olisin ehkä suhtautunut koko hommaan rennommin ja ahdistumatta. Minkäänlaista gloriaa tässä ei olla jakamassa taikka sädekehää kenenkään (lapsettoman tai lapsellisen) päähän sovittamassa.

Päivityksenä edelliseen viestiin muuten sellainen ihmeellisyys, että nyt, kun Saima on 5 ja puoli kuukautta vanha, meillä ollaan käytännössä täysimetyksessä!!! Neuvolassakin ihmetteli, että yleensä tässä vaiheessa maidon tuotanto vain hiipuu, mutta meillä näemmä toisinpäin. Pulloa annetaan nykyisin vain 1-2 kertaa päivässä, joten korvikkeen kulutus on 80-160 ml eli eipä juuri mitään. Ihan tajutonta!!! :) Ilmeisesti tytär alkoi imeä tehokkaammin ja sai tilattua tujumpaa maitoa tai jotain. Ehkä ne rintakumit haittasivat pienen suun imua ja nyt isompana eivät enää. En tiiä. Joka tapauksessa Saima elää nyt lähes täysin minusta, mikä tuntuu aivan huipulta. Että tämmöisen sain sittenkin kokea. Jee!

Meijerit on aamuisin kuin Virossa laitetut silikoonit, joita täytyy suorastaan kannatella, kun menee suihkuun. Saima kun vetelee 8-10 tunnin yöunia, niin yöllä tulee pahimmillaan melkein puolen vuorokauden imetystauko. Eipä ihme siis, että tissit on aamulla pään kokoset.

Tyttö on kasvanut omalla (miinusmerkkisellä) käyrällään tasaisesti, joten neuvolassa suositeltiin, että pitäydytään vielä maidossa puolivuotiaaksi asti. Sormiruokia on maisteltu muutaman kerran - kuorittua kurkkua ja maissinaksuja. Syöntiä on hauska katella, kun se näyttää käytännössä samalta kuin meikäläisen teinivuosien kaljanjuonti: panee irvistelemään mutta on ihan pakko vaan jatkaa. :D

Mutta eipä muuta siis imetyksen saralla. Tsemppiä kollektiivisesti kaikille imettäjille!

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Imetyksestä vihdoin

Mun piti kirjottaa imetyshommista jo sata vuotta sitten, mutta syöttäminen oli alkuun niin suuri mörkö, että en ihan oikeasti pystynyt siitä kirjottamaan. "Maailman luonnollisin asia" olikin ihan painajaista, vaikka olin aina kuvitellut, että nimenomaan haluan täysimettää.

Koko homma meni heti alusta asti "pieleen", kun meidän piti (ja pitää edelleen) käyttää rintakumeja, kun meikän nisät on niin olemattomat. Johtuen ilmeisesti kumin suuresta koosta, vauvan suun pienuudesta ja hyvin runsaasta maitotulvasta suurin osa maidosta (siis tosissaan n. 90 %) meni molempien vaatteille ja harsoille, joilla oli koitettu vaatteita suojata. Syöntisessiot kestivät aina vähintään 45 minuuttia ja yleensä yli tunnin. Ja tämän lisäksi oli pakko antaa korviketta, kun ei maha täyttynyt, kun kerta suurin osa meni pientareelle. Ja jokaisen maratoonisyötön jälkeen piti molemmilta (tai vähintään Saimalta) vaihtaa maidosta märät vaatteet. Maitoa tuli aivan tolkuttomasti myös siitä rinnasta, jota ei syöty, joten maidonkerääjään tuli joka kerta 50 - 80 ml. Vauvan syöttämisessä oli siis kolme vaihetta: piiiiiiitkä rintasyöttö, sitten pullosta ne maidot, jotka oli valuneet toisesta tissistä kerääjään ja mahdollisesti perään vielä korviketta. Tähän kolmivaiheiseen juttuun meni helposti 1,5 - 2 h ja tätä sitten toistettiin 6 - 8 kertaa päivässä. Mulla ihan tosi meinas pää haljeta, kun tuntu, että mätänen siihen nojatuoliin, jossa Saimaa syötin.

Olin kuvitellut, että tissi vaan suuhun ja sillä siisti. Ja kun se ei ihan sillä tavalla mennytkään, olin tosi pettynyt itteeni. Ja pakko sanoa, että ympäröivä imetysfanatismi ei mitenkään helpottanut tilannetta. Kun siis ihan oikeasti olisin halunnut täysimettää, mutta kun se oli tollasta läträämistä ja vauva jäi nälkäseksi, niin pakkohan sitä korviketta oli antaa. Oli todella ahdistavaa, että kun koki epäonnistuneensa, niin sitten vielä piti ikään kuin selittää tätä epäonnistumista jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle. Kaikista karseinta oli, kun olin ekaa päivää kaksistaan 2-viikkoisen vauvan kanssa, kun Mies oli palannut töihin, ja menin neuvolaan, ja meidän oma kultanen terkkari olikin sairaana. Mulle vieraat terveydenhoitajat arpoivat, että kukas ottaa, että saadaan punnittua ja mitattua. Kolme eri terkkaa kerkes mua haastatella siinä käytävällä ja kysellä ihan samat kysymykset: "Onko vauva täysimetyksessä? Jaa ei, no miksi? No paljonko sitä korviketta annetaan? Jaa rintakumit? Miksi? No ootko kokeillut jättää ne pois?" NO KAI MÄÄ NYT JUMALAUTA JÄTTÄISIN NE POIS, JOS PYSTYISIN. Kolmannen terkkarin kohalla nielin jo kyyneleitä. Tuntu jotenkin tosi pahalta, kun tuli fiilis, että mun pitää keksiä selityksiä sille, miksi oon näin läpipaska äiti, jolla on vialliset tissit ja joka syöttää lapselleen jotain kaupan myrkkyä.

Mutta asiat lopulta menivät juuri niin kuin oma kultanen terkkarimme sanoi: ”Emme voi tietää, miten imetys etenee, mutta se on varmaa, että mikä tilanne ikinä nyt alkuun onkin, niin se muuttuu. Ihan varmasti muuttuu.” Ja muuttuihan se. Alkuun tosiaan Saima sai tissistä tosi vähän (neuvolassa tehdyn syöttöpunnituksen mukaan puolessa tunnissa vain 20 ml, vaikka koko lähitienoo oli maidosta märkä), ja oli oikeastaan aika hupasaa, että siitä tissistä, jota se ei syönyt, se sai aina enemmän. Maidonkerääjäähän oli aina ihan täynnä. Näiden alkuviikkojen jälkeen tuli vaihe, jolloin ns. väärästä tissistä ei tullut enää kuin muutama tippa, joten lopetin maidonkerääjän käytön. Tässä vaiheessa korviketta meni aika paljon, jopa 500 - 600 ml päivässä, kun edelleen maidosta aivan hullun suuri osa päätyi harsoihin ja vaatteisiin. Ja sitten tulikin yhtäkkiä viikko, jolloin Saima suorastaan vihasi mun tissejä. Tässä vaiheessa tulin jo aika epätoivoiseksi, että jo nyt on perkele, kun ei tissi maistu, vaikka maitoa tulee. Sitten eräänä päivänä keksin, että ehkä sitä raivostuttaa se, että vaikka se imee, niin maito ei päädy nieluun asti. Tähän asti olin imettänyt aina klassisesti napa napaa vasten ja niska kyynärvarren päällä, jolloin maitoa falskasi Saiman suunpielestä. Kokeilin sitten sellasta, että laitoin Saiman tyynylle syliini selälleen ja kumarruin itse tytön ylle eli käytännössä roikotin kumitettua tissiä Saiman suussa. Ja avot! Falskaus loppui siihen paikkaan, ja tissi taas maistui. Korvikkeen määrä lähti saman tien laskuun, kun kerta maitoa päätyi tissistä nieluun asti enemmän.

Nyt ollaan noin 2 kk iästä eteenpäin sitten lähes täysimetetty, eli korviketta menee vain 200 - 300 ml päivässä. Tissistä terkkarin mukaan Saima tällöin syö päivän aikana 500 - 700 ml. Ja koska tyttö saa nyt kaiken maidon nieluun asti, on vaatteet ympärillä kuivia eikä syöttö normaalisti kestä kuin 10 - 25 min. Mutta rintakumien suhteen olen jo luopunut toivosta. Syököön mahdollinen seuraava lapsi sitten kumittomasti. Ainakin kuvittelen, että tissit ”kehittyy” ja nännit on paremmin saatavilla sitten seuraavalle ipanalle. Kyllähän niissä nytkin näkyy jo muutosta, mutta koska sekä Saima että minä ollaan noihin kumeihin totuttu, en jaksa ruveta enää niistä vierottamaan. Ihan sama.

Jos nyt jonain päivänä haluaisin lähteä Saiman kanssa kahviloihin luusuamaan, ottaisin mukaan pullon ja Tutteli-purkin. Koska kumin kanssa imetysasento on näemmä nyt A ja O, niin ei kiinnosta tippaakaan lähteä edes yrittämään jonnekin julkiselle paikalle. (Yhdesti itse asiassa oon kyllä julkisesti imettänyt, nimittäin junassa allergiahytissä.)

Että tällainen imetystarina. Kaikille vielä lapsettomille vinkiksi, että kyselkääpä huviksenne muilta, niin huomaatte, että tosi harvalla imetys sujuu tosta vaan ”luonnollisesti”. Lähes kaikilla näyttää olevan jonkinsorttista ongelmaa ainakin alussa, ja tosi harva selviää ilman tiraustakaan korviketta. Ja toisaalta ihan hyvä mun mielestä, että vauva oppii juomaan myös pullosta, niin pystyy isäkin tarvittaessa syöttämään. Ainakin mun on ollu ihan pakko päästä pois kotoa välillä, mutta siitä sitten lisää vaikka jossain toisessa postauksessa. :)

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Paska reissu mutta tulipa tehtyä

Meillä on vihdoin nimijuhlat ens sunnuntaina. Koska en mahdu lantion ja tissien leviämisen takia mihinkään kaapissa oleviin asuihin, oon muutamana iltana koittanu ettiä jotain kaupungilta. En edes alota nyt vuodattamaan sitä tuskaa, mitä shoppailu "omituisella" kropalla mulle tuottaa. Mutta sanompa vaan, että eilisiltanen shoppausreissu oli siinä mielessä yllättävän paska reissu, että kun palasin kotiin, mulle alkoi nousta hyttysen piston näköisiä punaisia paukamia. Yöllä kahden maissa heräsin ihan helvetilliseen kutkaan, ja kun menin vessaan ja vilkasin itteäni peilistä, melkein kiljaisin. Olin IHAN kauttaaltaan täynnä koholla olevia punaisia laikkuja, joita kutitti ihan saatanasti (excuse my French). Ilmeisesti jossain vaatteessa oli sellaista tärkkiä tai vastaavaa tehtaan jäljiltä, että reagoin siihen noin. En oo mitään allergista tyyppiä noin muuten, joten hitusen yllätti.

Menin ensi hätään suihkuun, joka ei auttanut mitään. Sitten herätin Miehen ja käskin sen ettiä kaikki mahdolliset paikat, että löytyiskö antihistamiiniä. Joku arviolta 3 vuotta vanha liuskan jämä löytyi, mutta netistä kaivamistani ohjeista kävi ilmi, että imetyksen aikana on vältettävä. Meinasin tulla hulluksi, koska olin valmis raapimaan itteltäni ihon irti.

Sitten keksin, että on olemassa joku terveyspuhelin, ja pienen surffauksen jälkeen sellainen löytyikin: (09) 10023
"Terveysneuvonta palveluun (09) 10023 voi soittaa aina kun tarvitset tietoa terveyspalveluista tai sairauksien hoito-ohjeita. (09) 10023 vastaa joka päivä 24 h, ammattitaidolla ja luottamuksellisesti. Puhelun hinta on operaattorin perimä maksu + paikallispuhelun hinta. Puhelusta ei peritä erillistä palvelumaksua. Terveyspalvelun hoitajat ovat kokeneita sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia ja palvelua annetaan myös ruotsiksi ja englanniksi."

Siellä vastasi sairaanhoitaja, joka sanoi, että tosiaan imettää ei saa 24 tuntiin, jos vetää antihistamiiniä. Mutta jos vaan pystyn olemaan, niin ilman lääkkeitä allergiset reaktiot yleensä menee ohi vuorokaudessa.

Noh, päätin sitten ottaa antihistamiiniä. Mies palasi nukkumaan, ja minä jäin olkkariin kattomaan läppäriltä uusia Entouragen jaksoja, koska oli pakko saada jotain tekemistä, joka vie mielen pois kutkasta. Noin tunnin päästä alkoi kutina vähän hellittää ja päätin mennä takas sänkyyn.

Tänä aamuna oli kutina poissa mutta paukamista jäljellä punertavia laikkuja pitkin kehoa. Pakon alla tehdystä shoppailureissusta (from hell) jäi käteen yksi siedettävä yläosa, joka menee kaapissa olevien mustien suorien housujen (äitiysmalli resoreineen kaikkineen) kanssa, jos en mitään muuta enää löydä. Terveyspuhelimesta jäi sen sijaan loistava fiilis. Ihan mahtavaa, että on tollanen puhelin ympäri vuorokauden, ettei tartte ruveta soittelemaan jonnekin päivystykseen. Voisin kuvitella, että Saiman kanssa tulee vielä jossain vaiheessa tilanne, että täytyy saada joku ammattilaisen mielipide, ennen kuin lähden roudaamaan sitä Mehiläiseen. Vaikka vakuutus Saimalla onkin, ei ehkä oo ihan ykköstä lähteä kiikuttamaan lasta lääkäriin.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Vaippapolitiikkaa

Vaikka on tarkoitus vielä kirjoittaa imetyksestä ja henkisestä toipumisesta ja parisuhteesta ja vaikka mistä, hyökkään nyt vaippa-asioitten kimppuun.

Saima on nyt lähes 12-viikkoinen ja käyttää pääasiassa kestovaippoja. Yöllä on kertakäyttövaippa ja samoin, jos lähdetään kyläilemään tai neuvolaan (en ole nimittäin kiinnostunut kantamaan kassissa likaisia vaippoja paikasta toiseen). Eli tällasia "sekakäyttäjiä" ollaan. Mutta normipäivinä kuluu siis ainoastaan yksi kertakäyttövaippa eli se yövaippa, mistä olen varsin onnellinen, koska onhan tämä aika kouriintuntuva ja silminnähtävä tapa vähentää jätevuorta.

Vaikka koitankin olla jonkinlainen viherpiiperö elintapojeni suhteen, on pakko myöntää, että olin hieman ennakkoluuloinen kestovaippojen suhteen. Toiset sanoivat, että kuka hullu lisää omaa taakkaansa kestoilemalla, ja toiset taas, että ei niistä mitään lisätyötä synny. (Ensin mainitut yleensä eivät tosin olleet edes kokeilleet!) Koska itse olen kovin tyytyväinen kestoiluun, ajattelin nyt valottaa, että miten se käytännössä meillä toimii.

Meillä on käytössä sekä äitiyspakkauksessa olleita vaippoja että taskuvaippoja:
10 x Imse Vimse Flanellette -sisävaippa (4 kpl ä-pakkauksessa)
4 x Imse Vimse Soft -kuorivaippa koko newborn 3-6 kg (1 kpl ä-pakkauksessa)
3 x Fuzzi Bunz -taskuvaippa koko small (3-8 kg) + imuja
3 x Myllymuksut-taskuvaippa koko S-M (5-10 kg) + imuja

Nuo Myllymuksujen vaipat ovat vielä vähän liian isoja, mutta Imse Vimset ja Fuzzi Bunzit aktiivikäytössä.

Ideahan koko hommassa on, että vaipassa joku osa imee kosteutta ja joku toinen osa estää sen leviämisen vaatteisiin. Noissa Imse Vimseissä sisävaippa on siis se imevä osa ja kuorivaippa se leviämistä estävä osa. Taskuvaippa taas näyttää ihan normaalilta vaipalta, mutta siinä on tasku, jonne jokin imevä osa (="imu") sujautetaan. Kun imevä ja eristävä osa on erillisiä (Imse Vimse), voi sitä eristävää kuoriosaa käyttää monta kertaa, eli vain kastunut sisävaippa laitetaan pyykkiin. Taskuvaippa menee aina kokonaisuudessaan pyykkiin joka vaihdon jälkeen.

Kun vaippa on kahdessa osassa (sisävaippa + kuorivaippa), vaatii se hitusen sorminäppäryyttä. Taskuvaipan taas voi "ladata valmiiksi" eli tunkea taskuihin imut jo valmiiksi sisään, jolloin vaipanvaihto sujuu tismalleen samalla tavalla kuin kertakäyttövaipankin vaihto. Taskuvaipan laittaminen vauvalle on siis aivan yhtä helppoa tai vaikeaa kuin kertakäyttövaipankin laitto.

Itse olisin kaivannut kuvallisen ohjeen ä-pakkaukseen, että kuinka niitä sisä- ja kuorivaippoja käytetään. Tässäpä tyylinäyte siitä, miten ne meillä laitetaan:
En tiedä, kuuluuko sisävaipan pää sulloa tohon kuorivaipan taskuun, mutta ainakin mun mielestä se helpottaa vaipan laittamista. Tuo sisävaipan lipare on ilmeisesti sitä varten, että sen alle voi tarvittaessa sujauttaa jotain lisäimua, jos haluaa. Toistaiseksi ei olla sujautettu mitään, koska sisävaipan imuteho on riittänyt hyvin.

Se "imu" voi siis olla käytännössä ihan mitä tahansa imevää juttua esim. flanellia, mikrokuitua, hamppua tai froteeta. Esim. tällasia. Ja itte niitä voi tietysti ommella vaikka vanhoista pyyhkeistä.

Vaipat pestään meillä pyyheliinojen kanssa samassa koneessa 60 asteessa joka toinen tai kolmas päivä (jotta tulee täysi koneellinen). Vaipat voisi varmaan pestä muidenkin pyykkien kanssa yhdessä, mutta koska pyyhepyykkiäkin tulee, niin olen pitänyt "alapääpyykin" samassa. Tosin siis myös meidän pyyhkeet menee samaan. Likaiset vaipat laitetaan tyhjän ämpärin reunalle kuivumaan, ja siitä ne sitten noukitaan pesukoneeseen.Pissavaipoille en tee yhtikäs mitään mutta kakkavaipoista huuhtelen lavuaarissa kakan pois. Vauvan pissa ainakin tässä maidonjuontivaiheessa on niin vetistä, että se ei haise juuri miltään. Kakka toki haisee, mutta kun vaippa on huuhdeltu, jää siihen kakasta muistoksi vain keltavihreä sävy. Vaikka meidän vessassa on siis koko ajan ämpäri, jonka reunoilla roikkuu likaisia vaippoja, ei siellä mun mielestä mitenkään erityisesti haise. Olen kysellyt vierailta, ja hekään eivät ainakaan ole tunnustaneet, että haisisi.

Oleellista vaippojen pesemissä on, että ei käytetä huuhteluaineita eikä valkaisuaineita. Ja saippuaa saisi pesuaineessa olla korkeintaan 5 %. Lisätietoa vaippojen huoltamisesta ja pesusta täällä. Kestovaippainfon sivuilla on myös pesuainetietokanta. Meillä pesuaineena käytetään Minirisk Coloria. Miniriskin valitsin siksi, että se on meidän kaupasta myytävistä hajusteettomista pesuaineista ainoa, jolla on joutsenmerkki.

Yhden jännän jutun olen huomannut:
Kun yöllä ja reissuissa käytetään Pampersin kertiksiä, niin niissä haisee pienikin määrä pissaa aina TODELLA voimakkaasti. Pissainen kestovaippa taas haisee käytännössä vain märältä kankaalta. Eli laitetaanko kertiksiin ihan tahallisesti jotain kemikaalia, jotta haju olisi pahempi ja näin ollen vaippa vaihdettaisiin useammin eli vaippoja myytäisiin enemmän???

Saima rupesi käyttämään kestovaippoja muistaakseni noin 6-viikkoisena. Sitä ennen Imse Vimset olivat liian isoja (tytön jalat jäivät sammakkoasentoon). Kestovaippailusta on tietysti siinä mielessä vaivaa, että pitää pestä pyykkiä viikossa pari-kolme konetta enemmän. Mutta toisaalta vaipparoskista (meillä on Brabantian tiiviskantinen roskis, josta eivät hajut leviä) tarvii tyhjentää tosi harvoin eikä vaippoja tarvi raahata kaupasta kuin kerran tai pari kuussa. Eli kertisten kanssa juostaan tyhjentämässä roskista ja kannetaan vaippoja kaupasta kotiin, ja kestojen kanssa taas juostaan pyykkikoneella. Pyykkikone on kuitenkin lähempänä kuin kauppa tai taloyhtiön roskis, joten mun mielestä vähemmän vaivaa tulee kestoista. Ja mikä kivointa, vaipat ei koskaan lopu kesken! :)

Kaikenlainen fanatismi on musta vähän epäilyttävää, mutta mun mielestä kannattaa kuitenkin pääasiassa tehdä kestäviä valintoja. Ja vaikka korvaisi vain yhden vaipan päivässä kestovaipalla, on se silti jo 365 vaippaa vähemmän vuodessa. Onhan sekin jo melkoinen kasa.

EDIT: Ne äitiyspakkauksen flanelliset Imse Vimse -sisävaipat kannattaa pestä koneessa pari kertaa ennen käyttöä, niin niitten imuteho paranee. Eli jos ekalla käyttökerralla tuntuu, että ne ei ime, niin se johtuu pesujen vähyydestä.
Blog Widget by LinkWithin